Merkit

Vuosimerkit:

x1-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä yhden vuoden.

x2-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä kaksi vuotta.

x3-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä kolme vuotta.

x4-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä neljä vuotta.

x5-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä viisi vuotta.

x6-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä kuusi vuotta.

x7-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä seitsemän vuotta.

x8-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä kahdeksan vuotta.

x9-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä yhdeksän vuotta.

x10-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä kymmenen vuotta.

x11-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä 11 vuotta.

x12-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä 12 vuotta.

x13-vuotismerkki
Myönnetään, kun henkilö on toiminut Seppeleessä 13 vuotta.

Persoonamerkit:

xKirjoittaja
Henkilö on erityisen ansioitunut kirjoittaja.


xPiirtäjä
Henkilö on erityisen ansioitunut piirtäjä.


xSarjakuvailija
Henkilö on erityisen ansioitunut sarjakuvien tekijä.


xFilminikkari
Henkilö on tehnyt hienon videon!


xTuntienpitäjä
Henkilö pitää silloin tällöin tunteja.


xOrganisaattori
Henkilö järjestää onnistuneita tapahtumia.


xSäävastaava
Säätiloista vastaava tyyppi.


Tykkäys- ja kausimerkit:

xDear Diary
Ylläpidon myöntämä kuukausittainen päivismerkintä-nosto.


xKauden kaksikko taso 1
Kauden kaksikoksi yltämisestä. Oikeuttaa spessuun.


xKauden kaksikko taso 2
Kauden kaksikoksi yltämisestä toisen kerran. Oikeuttaa toivespessuun.


xKuukauden kaksikko taso 1
Kuukauden kaksikoksi yltämisestä.


xKuukauden kaksikko taso 2
Kuukauden kaksikoksi yltämisestä toisen kerran. (Ei käytössä.)Oikeuttaa spessuun.


xSupermerkintä 1
Supermerkin saa erityisen onnistuneesta tai monipuolisesta hoitomerkinnästä. (Ei käytössä.)


xSupermerkintä 2
Supermerkin saa erityisen onnistuneesta tai monipuolisesta hoitomerkinnästä. Tason 1 Super täytyy olla suoritettuna.


xSupermerkintä 3
Supermerkin saa erityisen onnistuneesta tai monipuolisesta hoitomerkinnästä. Tason 2 Super täytyy olla suoritettuna. Super 3 oikeuttaa toivomusspessuun.


xCool talvi 2017
Talven 2017 aikana 12 tykkäystä yhdestä merkinnästä.


xCool kevät 2017
Kevät 2017 aikana 12 tykkäystä yhdestä merkinnästä.


xCool kesä 2017
Kesän 2017 aikana 12 tykkäystä yhdestä merkinnästä.


xCool syksy 2017
Syksyn 2017 aikana 12 tykkäystä yhdestä merkinnästä.


xCool talvi 2018
Talven 2018 aikana 10 tykkäystä yhdestä merkinnästä.


xCool kevät 2018
Kevät 2018 aikana 10 tykkäystä yhdestä merkinnästä.


xCool kesä 2018
Kesän 2018 aikana 10 tykkäystä yhdestä merkinnästä.


xCool syksy 2018
Syksyn 2018 aikana 10 tykkäystä yhdestä merkinnästä.


xTalvikausi 15
Myönnetään talvikauden 2015 (joulu 2014 - helmikuu 2015) haastesuorituksesta.


xTalvi taso 1
Myönnetään talvisesta suorituksesta.


xTalvi taso 2
Myönnetään talvisesta suorituksesta. Tason 1 talvimerkki täytyy olla suoritettuna.


xTalvi taso 3
Myönnetään talvisesta suorituksesta. Tason 2 talvimerkki täytyy olla suoritettuna.


xKevät taso 1
Myönnetään keväisestä suorituksesta.


xKevät taso 2
Myönnetään keväisestä suorituksesta. Tason 1 kevätmerkki täytyy olla suoritettuna.


xKevät taso 3
Myönnetään keväisestä suorituksesta. Tason 2 kevätmerkki täytyy olla suoritettuna.


xKesä taso 1
Myönnetään kesäisestä suorituksesta.


xKesä taso 2
Myönnetään kesäisestä suorituksesta. Tason 1 kesätmerkki täytyy olla suoritettuna.


xKesä taso 3
Myönnetään kesäisestä suorituksesta. Tason 2 kesämerkki täytyy olla suoritettuna.


xSyksy taso 1
Myönnetään syksyisestä suorituksesta.


xSyksy taso 2
Myönnetään syksyisestä suorituksesta. Tason 1 syksymerkki täytyy olla suoritettuna.


xSyksy taso 3
Myönnetään syksyisestä suorituksesta. Tason 2 syksymerkki täytyy olla suoritettuna.


xKevät -21
Keväisiä merkintöjä -21


Tuntimerkit:

xAlkeismerkki
Myönnetään hyväksytystä alkeiskurssin suorittamisesta.


xJatko I
Myönnetään hyväksytystä jatkokurssi I:n suorittamisesta (kolme tuntimaksua).


xJatko II
Myönnetään hyväksytystä jatkokurssi II:n suorittamisesta (kolme tuntimaksua).


xKoulu taso 1
Myönnetään koulusuorituksesta.


xKoulu taso 2
Myönnetään koulusuorituksesta. Tason 1 koulumerkki täytyy olla suoritettuna.


xKoulu taso 3
Myönnetään koulusuorituksesta. Tason 2 koulumerkki täytyy olla suoritettuna.


xKoulu taso 4
Myönnetään koulusuorituksesta. Tason 3 koulumerkki täytyy olla suoritettuna.


xKoulu taso 5
Myönnetään koulusuorituksesta. Tason 4 koulumerkki täytyy olla suoritettuna.


xKoulu taso 6
Myönnetään koulusuorituksesta. Tason 5 koulumerkki täytyy olla suoritettuna.


xEste taso 1
Myönnetään estesuorituksesta.


xEste taso 2
Myönnetään estesuorituksesta. Tason 1 estemerkki täytyy olla suoritettuna.


xEste taso 3
Myönnetään estesuorituksesta. Tason 2 estemerkki täytyy olla suoritettuna.


xEste taso 4
Myönnetään estesuorituksesta. Tason 3 estemerkki täytyy olla suoritettuna.


xEste taso 5
Myönnetään estesuorituksesta. Tason 4 estemerkki täytyy olla suoritettuna.


xEste taso 6
Myönnetään estesuorituksesta. Tason 5 estemerkki täytyy olla suoritettuna.


xMaasto taso 1
Myönnetään maastosuorituksesta.


xMaasto taso 2
Myönnetään maastosuorituksesta. Tason 1 maastoerkki täytyy olla suoritettuna.


xMaasto taso 3
Myönnetään maastosuorituksesta. Tason 2 maastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xMaasto taso 4
Myönnetään maastosuorituksesta. Tason 3 maastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xMaasto taso 5
Myönnetään maastosuorituksesta. Tason 4 maastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xMaasto taso 6
Myönnetään maastosuorituksesta. Tason 5 maastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xMaasto taso 7
Myönnetään maastosuorituksesta. Tason 6 maastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xMaasto taso 8
Myönnetään maastosuorituksesta. Tason 7 maastomerkki täytyy olla suoritettuna. Tähän merkkiin vaaditaan 4 maastotuntia.


xMaasto taso 9
Myönnetään maastosuorituksesta. Tason 8 maastomerkki täytyy olla suoritettuna. Tähän merkkiin vaaditaan 5 maastotuntia.


xMaastoeste taso 1
Myönnetään maastoestesuorituksesta.


xMaastoeste taso 2
Myönnetään maastoestesuorituksesta. Tason 1 maastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xMaastoeste taso 3
Myönnetään maastoestesuorituksesta. Tason 2 maastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xMaastoeste taso 4
Myönnetään maastoestesuorituksesta. Tason 3 maastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xMaastoeste taso 5
Myönnetään maastoestesuorituksesta. Tason 4 maastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xMaastoeste taso 6
Myönnetään maastoestesuorituksesta. Tason 5 maastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xWestern 1
Myönnetään westernsuorituksesta.


xWestern 2
Myönnetään westernsuorituksesta. Tason 1 westernmerkki täytyy olla suoritettuna.


xWestern 3
Myönnetään westernsuorituksesta. Tason 2 westernmerkki täytyy olla suoritettuna.


xWesternmaasto 1
Myönnetään westernmaastosuorituksesta.


xWesternmaasto 2
Myönnetään westernmaastosuorituksesta. Tason 1 westernmaastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xWesternmaasto 3
Myönnetään westernmaastosuorituksesta. Tason 3 westernmaastomerkki täytyy olla suoritettuna.


xMiniponit!
Myönnetään miniponit! -tuntien suorituksesta. (3 tuntimerkintää)


xMiniponit! 2
Myönnetään miniponit! -tuntien suorituksesta. (yht. 6 tuntimerkintää)


xMiniponit! 3
Myönnetään miniponit! -tuntien suorituksesta. (yht. 9 tuntimerkintää)


xLivetunti taso 1
Myönnetään livetunnille osallistumisesta.


xLivetunti taso 2
Myönnetään livetunnille osallistumisesta. Tason 1 merkki täytyy olla suoritettuna.


xLivetunti taso 3
Myönnetään livetunnille osallistumisesta. Tason 2 merkki täytyy olla suoritettuna.


xLivetunti taso 4
Myönnetään livetunnille osallistumisesta. Tason 3 merkki täytyy olla suoritettuna.


xLivetunti taso 5
Myönnetään livetunnille osallistumisesta. Tason 4 merkki täytyy olla suoritettuna.


xMaastakäsin työskentely taso 1
Myönnetään hevosen kanssa maastakäsin työskentelystä.


xMaastakäsin työskentely taso 2
Myönnetään hevosen kanssa maastakäsin työskentelystä. Tason 1 maastakäsin työskentelyn merkki täytyy olla suoritettuna.




Leiri- ja kurssimerkit:

xYleisleiri taso 1
Myönnetään hyväksytystä yleisleirin suorittamisesta.


xYleisleiri taso 2
Myönnetään hyväksytystä yleisleirin suorittamisesta. Tason 1 yleisleirin merkki täytyy olla suoritettuna.


xYleisleiri taso 3
Myönnetään hyväksytystä yleisleirin suorittamisesta. Tason 2 yleisleirin merkki täytyy olla suoritettuna.


xVaellus taso 1
Myönnetään vaellussuorituksesta.


xVaellus taso 2
Myönnetään vaellussuorituksesta. Tason 1 vaellusmerkki täytyy olla suoritettuna.


xHypervaeltaja (lv 3)
Myönnetään vaellussuorituksesta. Tason 2 vaellusmerkki täytyy olla suoritettuna.


xIlman satulaa-leiri
Myönnetään ilman satulaa-leirisuorituksesta.


xTalvinen ponikurssi 2011
Myönnetään hyväksytystä yleisleirin Myönnetään Talvisen ponikurssin 2011 suorittamisesta.


xAjoleiri 2012
Myönnetään ajoleirin 2012 suorittamisesta.


xSyksyinen palkintoleiri
Myönnetään syksyisen palkintoleirin 2012 suorittamisesta.


xTalvinen estekurssi 2013
Myönnetään talvisen estekurssin 2013 suorittamisesta.


xTalvinen koulukurssi 2013
Myönnetään talvisen koulukurssin 2013 suorittamisesta.


xKevään 2014 estekurssi
Myönnetään keväisen estekurssin 2014 suorittamisesta.


xKevään 2015 koulukurssi
Myönnetään keväisen koulukurssin 2015 suorittamisesta.


xKevään 2016 estekurssi
Myönnetään kevään estekurssin 2016 suorittamisesta.


xDanielin koulukurssi 2016
Myönnetään Danielin koulukurssin 2016 suorittamisesta.


xPirren kenttäleiri 2016
Myönnetään Pirren kenttäleirin 2016 suorittamisesta.


xKolinlammen leiri 2017
Myönnetään Kolinlammen leirin 2017 suorittamisesta.


xTehoviikonloppu 2017
Myönnetään Tehoviikonlopun 2017 suorittamisesta.


x10-vuotispalkintoleiri 2017
Myönnetään Kymmenvuotispalkintoleirin 2017 suorittamisesta.


x10-vuotispalkintoleiri 17 B
Myönnetään Kymmenvuotispalkintoleirin 2017 osasuorittamisesta.


xJuhannuksen leiri 2018
Myönnetään Juhannusleirin 2018 suorittamisesta.


xPonileiri kesä 2018
Myönnetään Ponileirin 2018 suorittamisesta.


xInarinjärven vaellus 2018
Myönnetään Inarin valellusleirin 2018 suorittamisesta.


xTutustumisleiri 2020
Myönnetään Tutustumisleirin 2020 suorittamisesta.


xMysteerileiri 2020
Myönnetään Mysteerileirin 2020 suorittamisesta.


xIlman satulaa 2020
Myönnetään Ilman satulaa 2020-leirin suorittamisesta.


xMysteerileiri 2021
Myönnetään Mysteerileirin 2021 suorittamisesta.


xKesävaellus 2020
Myönnetään Kesävaelluksen 2020 suorittamisesta.


xDanielin koulukurssi 2021
Danielin koulukurssi 2021


xArtsilan kesäleiri 2021
Artsilan kesäleiri 2021: tarina/kuva + tehävä


xMinileiri Ruskamäessä 2022
Minileiri Ruskamäessä


xPääsiäisleiri 2022
Myönnetään Pääsiäisleirin 2022-leirin suorittamisesta.


xEeppinen Vaellus 2022
Eeppinen vaellus 2022: tarina/kuva annettujen lauseiden pohjalta


xElokuun Koulukurssi HeC-HeB
Elokuun Koulukurssi HeC-HeB


xElokuun Koulukurssi HeA-VaB
Elokuun Koulukurssi HeA-VaB


xKöyriönkosken Halloween 2022
Myönnetään Köyriönkosken Halloween 2022 suorittamisesta.


xKeväinen ponikurssi 2023
Keväinen ponikurssi 2023


xSaariston Pääsiäinen 2023
Saariston Pääsiäinen 2023


xHanneksen Muistelovaellus 2023
Hanneksen Muistelovaellus 2023


xHalloweenin mysteerileiri 2023
Halloweenin mysteerileiri Liekkisaaressa 2023


xLoistava joulukatrilli 2023
Seppeleen loistava joulukatrilli 2023


xPoniPäivät Tervamäellä 2024
PoniPäivät Tervamäellä 2024




Hoito- ja ahkeruusmerkit:

xHevosenhoitaja - perus
Myönnetään hevosenhoitajakurssin suorittamisesta. Oikeuttaa hakemaan hoitajaksi.


xAvustaja taso 1
Myönnetään avustamisesta tapahtumassa, kurssilla yms.


xAvustaja taso 2
Myönnetään avustamisesta tapahtumassa, kurssilla yms. Tason 1 avustajamerkki täytyy olla suoritettuna.


xRemontti-Reiska taso 1
Myönnetään remontti-suorituksesta.


xRemontti-Reiska taso 2
Myönnetään remontti-suorituksesta. Tason 1 remonttijamerkki täytyy olla suoritettuna.


xHoitajakokous syksy 2013
Myönnetään syksyn 2013 hoitajakokoukseen osallistumisesta.


xHoitajakokous syksy 2014
Myönnetään syksyn 2014 hoitajakokoukseen osallistumisesta.


xHoitajakokous talvi 2020
Myönnetään remontti-suorituksesta.




Kisa- ja valmennusmerkit:

xKouluvalmennus taso 1
Myönnetään koulukisoihin tähtäävän valmennuksen suorittamisesta.


xKouluvalmennus taso 2
Myönnetään koulukisoihin tähtäävän valmennuksen suorittamisesta. Tason 1 merkki täytyy olla suoritettuna.


xKouluvalmennus taso 3
Myönnetään koulukisoihin tähtäävän valmennuksen suorittamisesta. Tason 2 merkki täytyy olla suoritettuna.


xEstevalmennus taso 1
Myönnetään estekisoihin tähtäävän valmennuksen suorittamisesta.


xEstevalmennus taso 1
Myönnetään estekisoihin tähtäävän valmennuksen suorittamisesta. Tason 1 merkki täytyy olla suoritettuna.


xEstevalmennus taso 3
Myönnetään estekisoihin tähtäävän valmennuksen suorittamisesta. Tason 2 merkki täytyy olla suoritettuna.


xRKM-valmennus
Myönnetään rk-mestaruuksien valmennuksiin osallistumisesta.


xRKM- sijoitus
Myönnetään rk-mestaruuksissa sijoituksille yltäneille.


xRKM 2015 estevalmennus
Myönnetään rk-mestaruuksien estevalmennukseen osallistumisesta.


xRKM 2015 kouluvalmennus
Myönnetään rk-mestaruuksien kouluvalmennukseen osallistumisesta.


xKesävalmennusryhmä 2018 este
yönnetään kolmesta valmennusmaksusta + 2 vapaasta maksusta kesän 2018 ajalta.


xKesävalmennusryhmä 2018 koulu
Myönnetään kolmesta valmennusmaksusta + 2 vapaasta maksusta kesän 2018 ajalta.




Tapahtumamerkit:

xHubertus 2011
Myönnetään Hubertusratsastukselle 2011 osallistumisesta.


xHalloween 2011
Myönnetään Halloween 2011 -suorituksesta.


xJoulu 2011
Myönnetään Joulu 2011 -suorituksesta.


xAattoratsastus 2011
Myönnetään Aattoratsastus 2011 -suorituksesta.


xToukokuiset laukkakisat 2012
Myönnetään Toukokuisten laukkakisojen 2012 -pukusuorituksesta.


xToukokuiset laukkakisat 2012
Myönnetään Toukokuisten laukkakisojen 2012 -kirjoitussuorituksesta.


x5-vuotissynttärit
Myönnetään 5-vuotissynttäreille osallistumisesta.


xJoulukalenteri 2012
Myönnetään Joulukalenterin 2012 luukun tekemisestä.


xPikkujoulut 2012
Myönnetään Pikkujoulut 2012 -suorituksesta.


xAattoratsastus 2012
Myönnetään Aattoratsastus 2012 -suorituksesta.


xVappuvaihtarit 2013
Myönnetään Vappuvaihtarit 2013 -suorituksesta.


xHalloween 2013
Myönnetään Halloween 2013 -suorituksesta.


xPikkujoulut 2013
Myönnetään Pikkujoulut 2013 -suorituksesta.


xAattoratsastus 2013
Myönnetään Aattoratsastus 2013 -suorituksesta.


xPerlino
Myönnetään Perlino-leffan tekemiseen osallistumisesta.


xVappuvaihtarit 2014
Myönnetään Vappuvaihtarit 2014 -suorituksesta.


xKummitusratsastus 2014
Myönnetään juhannuksen 2014 Kummitusratsastuksesta.


xKesäelämys 2014
Myönnetään Kesäelämysviikolle 2014 osallistumisesta.


xKetunmetsästys 2014
Myönnetään Ketunmetsästys-viikonloppuun 2014 osallistumisesta.


xHalloween 2014
Myönnetään Halloween 2014 -suorituksesta.


xLucia 2014
Myönnetään Lucia-kulkueeseen 2014 osallistumisesta.


xJoulukalenteri 2014
Myönnetään joulukalenterin luukun tekemisestä.


xAattoratsastus 2014
Myönnetään Aattoratsastus 2014 -suorituksesta.


xJäävaellus 2015
Myönnetään Jäävaellus 2015 -suorituksesta.


xMuista ystävää 2015
Myönnetään Muista ystävää 2015 -suorituksesta.


xMökkireissu 2015
Myönnetään Mökkireissu 2015 -suorituksesta.


xVappuvaihtarit 2015
Myönnetään Vappuvaihtarit 2015 -suorituksesta.


xSeppele goes USA 2015
USAn matkaajille.


xHeinähattu 2015
Kesäinen Heinähattu-retki.


xHubertus 2015
Myönnetään Hubertusratsastukselle 2015 osallistumisesta.


xHalloween 2015
Myönnetään Halloween 2015 -suorituksesta.


xJoulukalenteri 2015
Myönnetään joulukalenterin luukun tekemisestä.


xPikkujoulut 2015
Myönnetään osallistumisesta pikkujouluihin 2015.


xAattoratsastus 2015
Myönnetään Aattoratsastus 2015 -suorituksesta.


xSeppele goes USA 2016
USAn matkaajille.


xVappuvaihtarit 2016
Myönnetään Vappuvaihtarit 2016 -suorituksesta.


xJuhannustaikaa 2016
Myönnetään Juhannustaikaa 2016 -suorituksesta.


xMysteeriviikonloppu 2016
Myönnetään Mysteeri 2016 -suorituksesta.


xKeskiaikapäivä 2016
Myönnetään Keskiaikapäivä 2016 -suorituksesta.


xHalloweek 2016
Myönnetään Halloweek 2016 -suorituksesta.


xJoulukalenteri 2016
Myönnetään Joulukalenteri 2016 luukun tekemisestä.


xAattoratsastus 2016
Myönnetään Aattoratsastus 2016 -suorituksesta.


xVappuvaihtarit 2017
Myönnetään Vappuvaihtarit 2017 -suorituksesta.


xHillitön Heinäkuu 2017
Myönnetään Hillitön Heinäkuu 2017 -suorituksesta.


xJoulutehtävät 2017
Myönnetään joulutehtävien 2017 suorittamisesta


xPikkujoulut 2017
Myönnetään 2017 pikkujouluihin osallistumisesta


xAattoratsastus 2017
Myönnetään Aattoratsastus 2017 -suorituksesta.


xKesäheinä 2018
Myönnetään Kesäheinä 2018 -suorituksesta.


xAatto 2018
Myönnetään Aattoratsastuksesta 2018.


xLucia 2019
Myönnetään Lucia 2019 -suorituksesta.


xAatto 2019
Myönnetään Aattoratsastuksesta 2019


xKissanristiäiset 2020
Myönnetään Kissanristiäisiin osallistumisesta.


xLaskiaismaato 2020
Myönnetään Laskiaismaastosta 2020.


xPääsiäsihubertus 2020
Myönnetään Pääsiäishubertuksesta 2020.


xVappuvaihtarit 2020
Myönnetään Vappuvaihtareihin 2020 osallistumisesta.


xHubertus 2020
Hubertus 2020


xAatto 2020
Myönnetään Aattoratsastukseen 2020 osallistumisesta.


xHalloween 2021
Halloween 2021 - pukukilpailu


xJouluaskareet 2021
Jouluinen merkintä ja jouluvalmistelut.


xAatto 2021
Myönnetään Aattoratsastuksesta 2021.


xYstävänpäivä 2022
Maasto- tai muu perinteinen merkintä.


xHubertusratsastus 2022
Perinteinen merkintä tapahtumasta.


xAattoratsastus 2022
Perinteinen merkintä tapahtumasta.


xUusi Vuosi 2023
Perinteinen merkintä tapahtumasta.


xTalvirieha 2023
Perinteinen merkintä tapahtumasta.


xYstävänpäivä 2023
Perinteinen merkintä tapahtumasta tai lahjan vaihto


xHallamaan rinneviikonloppu
Perinteinen merkintä.


xLiekkijärven Venetsialaiset
Perinteinen merkintä.


xHubertusratsastus 2023
Perinteinen merkintä Hubertusratsastuksesta.


xAattoratsastus 2023
Perinteinen merkintä.


xSeppeleen uusivuosi 2024
Perinteinen merkintä




Ropemerkit:

xRope 1
Hahmolla yksi aktiivinen osallistuminen liveroolipeliin.


xRope 2
Hahmolla kaksi aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 3
Hahmolla kolme aktiivista osallistumista liveroolipeliin


xRope 4
Hahmolla neljä aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 5
Hahmolla viisi aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 6
Hahmolla kuusi aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 7
Hahmolla 7 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 8
Hahmolla 8 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 9
Hahmolla 9 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 10
Hahmolla 10 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 11
Hahmolla 11 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 12
Hahmolla 12 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 13
Hahmolla 13 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 14
Hahmolla 14 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 15
Hahmolla kaksi 15 osallistumista liveroolipeliin.


xRope 16
Hahmolla 16 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 17
Hahmolla 17 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 18
Hahmolla 18 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 19
Hahmolla 19 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope 20
Hahmolla 20 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope Super
Hahmolla 40 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope Mega
Hahmolla 75 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.


xRope REX
Hahmolla 100 aktiivista osallistumista liveroolipeliin.