Palaa edelliselle sivulle

Maastotunnit 2007

Kartta maastoista

La 15.9.2007 - Minikisa laukkasuoralla
La 22.9.2007 - Maastoesteitä
La 29.9.2007 - Tuttuja lammella
La 13.10.2007 - Liekkijärven vaellus
La 20.10.2007 - Magnetin maastoretki
La 27.10.2007 - Millan laukkaretki
La 03.11.2007 - Carkin maastoestetunti
La 10.11.2007 - Anitan johdolla ylämäkeen
La 17.11.2007 - Laukkaa lumella
La 24.11.2007 - Blondin tahdissa

Blondin tahdissa - La 24.11.2007

Ohjaaja: Ros - Blondi
Osallistujat:
Carkki - Leevi
Heidi – Jambo
Magnet - Humu
Wear - Taiga

Ponkaisin itseni Blondin selkään ja tarkistin jalustimet. Pyysin ryhmän järjestäytymään jonoon perääni järjestyksessä Wear-Taiga, Magnet-Humu, Heidi-Jambo ja peränpitäjäksi Carkki-Leevi. Pyysin ratsastajia pitämään välimatkat kohtuullisina. Jälkeen ei kannattaisi jäädä eikä toisten kannoille tarvinnut astua.

Maasto ei ollut minulle kovin tuttua seutua, mutta lähdin johdattamaan ryhmää ensin pikkutietä pitkin ja sen jälkeen jatkoimme pientä polkua pitkin eteenpäin. Vilkaisin taakseni, kaikki kunnossa. Yön aikana oli tullut lämpöasteita ja lunta oli tuskin missään. Tiet olivat sulat mutta polku oli muuttunut melko mutaiseksi. Blondi luimisti korviaan mutta rohkaisin sitä jatkamaan käyttämällä vähän reilummin pohkeita.

Tulimme pienen kauniin lammen rantaan ja kiersimme hetken rannan tuntumassa. Maa näytti täälläpäin kuivemmalta.

-Ravia!

Painoin pohkeeni kiinni Blondin kylkiin ja se lähti lönkyttämään eteenpäin. Taiga ja Humu seurasivat hyvässä tahdissa takana. Jambo jäi vähän jälkeen ja Leevi yritti kiilata sen edelle.

-Pohkeita Heidi se ei saa madella ja Carkki vaikka edellä menevä vähän mateleekin ei Leevi saa ryysätä sen edelle! Noin hyvä pitäkää tuo tempo!

Pian kaikki tepsuttivat sopivin välimatkoin ja hevoset vaikuttivat rennoilta. Blondi varsinkin koska sitä sai käskeä jatkuvasti.

-Hidastakaa käyntiin!

Töksähdellen ryhmä siirtyi takaisiin käyntiin ja tulimme isommalle hiekkatielle.

-Kuka haluaa laukata?

Kaikkien kädet nousivat takana joten käännyimme oikealle. Jatkoimme matkaa oikeassa laidassa käymäjalkaa. Blondi meni todella hyvin joten vilkaisin taakseni. Muidenkin meno näytti vakaalta. Vastaan tuli auto jota Leevi vähän kavahti ja pakitti melkein ojaan.

-Carkki, rohkaise Leeviä pohkeilla ja kehu perään kun se jatkaa taas matkaa!

Ylitimme tien yhtäaikaa ja käännyimme vasemmalle. Muihin hevosiin tuli vauhtia samantien.

-Pidätelkää niitä! Niiden täytyy pysyä omalla paikallaan jonossa vaikka ne tietävätkin pääsevänsä pian laukkaamaan! Polku alkoi levenemään. Pian edessämme oli vain laukkaamista varten tehty hiekkatienpätkä.

-Valmiina! Nouskaa kevyeeseen istuntaan kun hevoset nostavat laukan! Ja... Laukka! Pitäkää tempo alkuun rauhallisena ja antakaa hevosten kiihdyttää vasta sitten!

Hevoset singativat matkaan. Blondikin innostui laukkaamisesta ja sain pidätellä sitä toden teolla. Pian Leevi paukahti jostain rinnalleni ja heti perään Jambo.

-Pidättele Leeviä, se näyttää käyvän aika kuumana! Humu ja Taiga tulivat vähän matkan päässä vähän rauhallisemmassa temmossa. Aivan liian pian suora läheni loppua.

-Hidastakaa ravin kautta käyntiin!! Sain huudettua kasvoja vasten piiskaavan viiman ylitse.

Humu ja Taiga hidastivat hyvin raviin ja seurasivat ravissa hetken vielä pää kenossa laukkavaa Leeviä. Jambokin oli jo kuuliaisesti hidastanut raviin. Ja pian kaikki muut menivät käyntiä, paitsi Leevi.

-Pidätä sitä Leeviä Carkki! Vähän reilummin!

Leevi siirtyi töksähtelevään raviin.

- Käännä se voltille ja pidä se sillä kunnes se rauhoittuu, nuorissa hevosissa kun tuota virtaa yleensä riittää!

Pian Leevikin oli pysähtynyt joten jatkoimme matkaa käynnissä. Käskin muita ottamaan taas oman paikkansa. Jatkoimme nyt pientä polkua pitkin joka kaartui laukkasuoralta vasemmalle.

-Ravataan! Siirryimme vähän rauhallisempaan raviin ja kaikki näyttivät pysyvän hyvin mukana. Äkkiä kuului outo kahahdus ja kun pyörähdin katsomaan taakseni näin Taigan seisovat polun vieressä pusikossa häntä menosuuntaan päin, Wear suoristautui juuri kaulalta ja näin myös Leevin seisovan neuvottoman näköisenä ilman ratsastajaa vähän kauempana.

-Mitä ihmettä siellä tapahtuu? kysyin silmät pyöreänä.

Hihittelevä Carkki nousi jostain mustikkamättään oloisesta paikasta ja kertoi Leevin pelästyneen polun yli pinkonutta jänistä ja hypänneen pusikkoon ja sen jälkeen Taiga oli alkanut ihmetellä ja pyörähtänyt katsomaan mitä takana tapahtuu. Kukaan ei näyttänyt loukkaantuneen eikä pelästyneen. Jatkoimme käynnissä eteenpäin jotta Leevi saisi tuohtuneen puhinansa vaimenemaan. Mäen juurelle ja vilkaisin olkani yli. Kaikki olivat ottaneet automaattisesti kevyen istunnan. Hevosen kiipesivät vaivatta ylöspäin ja pian olikin aika laskeutua alaspäin. Kaikki istuivat hiukan syvemmälle satulaan ja pääsivät kommelluksitta mäen alas ja jatkoimme taas tasaisella polulla ja pian olikin aika kääntyvä vasemmalle ja jatkaa hiekkatietä pitkin. Menimme ensin jonoon tien vasemmalle puolelle. Katsoimme ettei autoja ole näkyvissä ja ylitimme tien yhtäaikaa.

-Ravia!

Pian vastaan tuli auto jonka perään Leevi katsoi vähän pitkään mutta ei kavahtanut tällä kertaa.

-Kehu sitä Carkki se oli oikein hienosti! Hihkaisin hymyillen.

Ravasimme lähes seuraavan risteykseen asti josta käännyimme vasemmalle ja hetken kuluttua oikealle ja jatkoimme käynnissä samaa polkua jota pitkin tulimmekin alkujaan. Annoin Blondille vähän enemmän ohjaa sillä se oli käyttäytynyt koko matkan hyvin.

Menimme käynnissä koko loppumatkan ja pihaan päästessämme kaikki olivat väsyneitä mutta tyytyväisiä. Ei ollut tullut eteen mitään suurempia ongelmia Leevin säikkymistä lukuunottamatta.

-Kiittäkää hevosia ja laskeutukaa ratsailta. Toivottavasti viihdyitte ja teillä oli kivaa. Tämä oli ensimmäinen tuntini täällä ja ainakin minulla oli kivaa teidän kanssanne. Nyt viekää hevoset sisälle ja riisukaa ne. Uskon että osaatte hoitaa ne oikeaoppisesti ilman neuvojani, sanoin hymyhuulillani.

Maksut:

Wear ja Taiga

Työnsin jalkani jalustimeen, ja ponkaisin ponin selkään. Taiga asteli hiukan levottomana sivuille säätäessäni jalustimia sopiviksi. Ros oli lähtenyt hevosellaan Blondilla vetämään meille maastoa.

Kun kaikki sitten olivat valmiita lähtöön, Ros kehotti meidän järjestyä taakseen jonoon. Minä ja Taiga saimme olla tällä kertaa toisina, heti Rossin ja Blondin takana. Taiga nyki päätään, ja steppaili paikallaan. Se oli selvästi tänään vähän menossa…

Ros lähti johdattamaan meitä ensin pikkutietä pitkin, ja poikkesimme sitten metsä polulle. Lumi oli sulanut, eikä maassa ollut juuri laisinkaan lunta. Tiet olivat mutaiset, ja Blondi näytti varsin tympääntyneeltä kaikkialla velloviin mutalätäkköihin. Ros sai kuitenkin helposti ratsunsa jatkamaan matkaa.

Saavuimme pian pienelle lammelle, ja Ros kehotti kaikki raviin. Taiga siirtyi helposti matkaavoittavaan tahtiin, ja pysyimme helposti heti Blondin perässä. Jambo jonon takapäässä jäi vähän jälkeen, ja viimeiseksi sijoitettu Leevi ei tyytynyt sellaiseen mateluvauhtiin. Poika yritti rynniä Jambon ohi, ja Carkki sai pidellä ratsuaan ihan tosissaan. Onneksi Heidi ja Carkki saivat pian ratsunsa kuntoon, ja jatkoimme matkaa tasaisessa ravissa.

Pian Ros antoi käskyn hidastaa käyntiin. Hidastin Taigan ehkä vähän liian nopeasti, sillä taka tuleva Humu meinasi töksähtää Taigan takapuoleen kiinni. Taiga ei pitänyt Humun tulosta liian lähelle, ja luimistin korviaan. Hoputin ponia nopeasti eteenpäin, ja tilanne tasaantui. Magnet hidasteli vähän Humun kanssa, ja saimme välimatkat kuntoon.

- Kuka haluaa laukata? Ros kysäisi hymyillen, ja nostimme kaikki käpälämme ylös. Ros nyökkäsi hyväksyvästi, ja jatkoimme matkaa kohti laukkasuoraa.

Jouduimme ylittämään autotien päästäksemme laukkasuoran alkuun. Vastaan tuli auto, ja Leevi kavahti peloissaan rautamöykkyä melkein ojaan asti.

– Carkki, rohkaise Leeviä pohkeilla ja kehu perään kun se jatkaa taas matkaa. Ros huusi neuvoja. Carkki sai pian hevosensa taas liikkeelle, ja matka jatkui.

Käännyimme pian laukkasuoralle johtavalle polulle. Hevoset alkoivat innostua. Taigakin siirtyi reippaampaan käyntiin, ja heitteli päätään innoissaan.

- Pidätelkää niitä! Niiden täytyy pysyä omalla paikallaan jonossa vaikka ne tietävätkin pääsevänsä pian laukkaamaan! Ros kiljahti huomatessaan ratsujemme alkavan kuumua.

Pian pääsimme laukkasuoran alulle. Nyt ponit eivät enää melkein nahoissaan pysyneet, ja Taigakin ryhtyi pyörimään ympyrää päätään heitellen.

– Valmiina? Nouskaa kevyeeseen istuntaan kun hevoset nostavat laukan! Ja... Laukka! Pitäkää tempo alkuun rauhallisena ja antakaa hevosten kiihdyttää vasta sitten!

Rosin käskyn saatuani, painoin pohkeeni Taigan kylkiin, ja annoin ponin laukata. Tamma siirtyi heti vauhdikkaaseen laukkaan, ja pysyimme rinnatusten Humun kanssa. Tammat pitivät yllä pientä kilpaa, mutteivät yrittäneetkään singahtaa matkoihinsa.

Leevi oli mennyt heti kättelyssä meistä ohi, ja huomasimme sen nyt ohittavan myös edessä kiitävää Blondia. Jambokin oli saanut tulta kavioidensa alle, ja heppa laukkasi jonkin matkaa edellämme. Kuulimme Rossin huutavan jotain Leevistä, mutta kova tuuli vei sanat mukanaan. Näimme Rossin kuitenkin pian hidastavan, ja ryhdyimme kokoamaan myös omia ratsujamme.

Pian kaikki muut kävelivät, paitsi vieläkin hurjaa kiitoa laukkaava Leevi. Taiga katseli hölmistyneenä hepan perään, ja Humukin näytti huolestuneelta.

-Pidätä sitä Leeviä Carkki! Vähän reilummin! Leevi siirtyi nyt raviin.

- Käännä se voltille ja pidä se sillä kunnes se rauhoittuu, nuorissa hevosissa kun tuota virtaa yleensä riittää! Ros huuteli ohjeita. Pian saavutimme puuskuttavan Carkin ja Leevin, joten matka saattoi jatkua. Järjestäydyimme taas jonooon Rossin taakse.

Matkaa jatkettiin rauhallisessa ravissa. Äkkiä takaa kuului rasahdus, pensaan kahahdus, ja kavioiden kopsetta. Taiga käänsin korvansa taakse, ja salamana tamma käännähti ympäri. En ollut laisinkaan varautunut, joten kupsahdin Taigan kaulalle. Kypäräkin oli valahtanut silmille, ja korjattuani sen asennon, ja suoristauduttuani makaamasta ponin kaulalta, näin Leevin seisoskelevan hiukan kummissaan vähän matkan päässä meistä, ja Carkin kömpivän hihitellen puskasta.

-Mitä ihmettä siellä tapahtuu? Ros kysyi ratsastaen Blondilla lähemmäs. - Leevi pelästy polun yli pinkonutta jänöjussia, ja päätti hypätä pusikkoon Carkki selitti Rossille.

– Joo, ja sen jälkeen Taiga oli alkanut ihmetellä ja pyörähtänyt katsomaan mitä takana tapahtuu! Magnet lisäsi virnistellen.

Jatkoimme matkaa käynnissä. Saavuimme pian pienen mäen juurelle. Ros vilkaisi nopeasti taakseen, ja ryhdyimme sitten kipuamaan mäkeä ylös. Kevyessä istunnassa ylämäki taittui nopeasti, ja ryhdyimme sitten laskeutumaan alaspäin. Jatkoimme siitä matkaa tiellepäin. Ylitimme sen yhdessä jonossa. – ravia! Ros komensi, ja koko konkkaronkaa siirtyi keinahtelevaan raviin. Kohta tien mutkasta ajoi auto suoraan meitä vastaan. Leevi katseli autoa ihmeissään, muttei muuten näyttänyt pelästyneeltä.

-Kehu sitä Carkki se oli oikein hienosti! Ros sanoi hymyillen iloisesti.

Jatkoimme ravia aika pitkään, ja siirryimme Seppeleen risteyksessä käyntiin. Kentällä laskeuduimme alas ratsujemme selästä ja kiittelimme Rossia onnistuneesta tunnista.

-wear&taiga<

Laukkaa lumella - La 17.11.2007

Ohjaaja: Chao - Eppu
Osallistujat:
Carkki - Leevi
Magnet - Humu
Maikku – Piccolo
Wear - Taiga

lltapäivä oli kirkkaan kuulas,pieni pakkanen nipisteli sekä ratsastajia, että ratsuja näiden valmistautuessa lähtöön. Eppu katseli pää korkealla muita hevosia, se ei ymmärtänyt miksei se saanut seistä muiden kanssa rivissä.

Könysin itsekin ruunan selkään.

"Valmista?" kiekaisin sellaisella äänellä, että Eppu nappasi pari sivuaskelta hämmennyksestä.

Iloisesti myöntävä kuoro kajahti yhteen ääneen ja lähdimme matkaan.

Aloitimme maaston rauhallisella käynnillä, jonka aikana Leevi ehti kiikutella Carkkia sinne sun tänne nuoren miehen voimalla meidän muiden nauraessa vieressä. Ilma ei olisi voinut olla täydellisempi.

Pääsimme hämärälle metsäpolulle. Valkea lumi peitti koko polun valkeaan huntuunsa, komensin joukkion takaisin jonoon ja kevyeeseen raviin. Eppu nosteli jalkojaan, ruuna ei taida tykätä lumesta...

Humu innostui pukittelemaan somia pikku hyppyjään jo ravailun aikana, ja tietenkin Leevi lähti hullutteluun mukaan. Eppukin heitti pari kertaa takakavioitaan, saaden Taigan ja Pikunkin heittelemään päätään innostuneesti.

Leppoisa ravimme kiihtyi jonkin verran, ja annoimme kaikki hevosten juosta - siistissä jonossa hyvien välimatkojen kanssa.

Päädyimme metsäautotien alkuun ja siirisimme hevoset käyntiin. Tien pohja oli ohuen puuterilumen peitossa, ja maa sen alla ei ollut jäätynyt, vaan kaviot ottivat pehmeään hiekkaan niin hyvin kiinni, että päätin nostattaa porukan kanssa laukan.

Siinäpä sitä sitten mentiin, Eppu nosti rauhallisen laukan, kun Leevi pyrähti kiitolaukkaa herrasta ohi. Eppu nappasi kuolaimet hampaisiin ja lähti Leevin perään. Muukin porukka innostui kisailemaan, ja koska tiesin, etteivät autot saaneet tiellä liikkua, annoin koko joukkion laukata.

Vihdoin Carkki sai Leevin hidastamaan, jolloin myös Eppu rentoutui. Muut joukosta valuivat myös paikalle hikoilevien ja puuskuttavien hevostensa kanssa. Nauroimme kaikki hetken aikaa Carkin hämmentyneelle ilmeelle, taisi Leevi lähteä viemään. ;)

Käännyimme, palasimme metsäpolulle rauhallisella ravilla ja metsäpolulla otimme käyntiin, ja palasimme rauhallista käymäjalkaa takaisin tallille ratsastajien puuskuttaessa kilpaa ratsastajien kanssa. Kaikki olimme ospivasti lumen peitossa sitä lennellessä kavioista lenkin aikana, posket pakkasesta punaisina veimme hevoset takaisin talliin ja maastolenkki oli siltä päivältä ohi.

Reissu meni hyvin, mutta toivoisin, että Carkki opettelisi tuntemaan Leevin metkut, tai vaihtamaan siksi aikaa vahvempaan kuolaimeen, kunnes Leevi on tottunut uuteen asuntoonsa ja rauhoittunut. Kuitenkin hyvin hallitsit noinkin nuoren heposen, vaikka sen luonne nyt on mitä on. Muut hallitsivat hevosensa loistavasti ja olitte kaikki iloisella mielellä mukana.

Chao & Eppu

Maksut:

Wear ja Taiga

Kiirehdin sisälle lämpimään talliin. Kello näytti juuri sopivasti yhtä, joten aikaa olisi vielä tunti enne maaston alkua. Kävin tallin oleskelutilassa viemässä laukkuni ja muut tavarani lokeroon, ja kiiruhdin sitten varustehuoneeseen. Chaokin oli jo tallissa, ja kääri juuri pinteleitä rullalle.

– Moi. tyttö huikkasi iloisesti. – Mä pidänkin teidän maaston tänään. Chao virnisteli. Hymyilin tytölle takaisin, ja nappasin Taigan harjat mukaani. Astelin sitten Taigan karsinalle.

Poni mutusti heiniään tyytyväisenä, ja hörähti ystävällisesti tunnistaessaan minut.

– Hei tyttöseni. Lepersin tammalle ja ojensin kädessäni olevaa makupalaa tammalle. Taiga nappasi makupalan kiireesti, ja mussutti sen suihinsa. Pörrötin ponin paksua otsatukkaa, ja nypin siitä puruja pois. Taiga nuuhki hiuksiani, ja töykki lempeästi selkääni.

– Noniin, ruvetaanpa nyt hommiin. Sanoin tomerana, ja kaivoin harjapakista kumisuan käteeni. Ryhdyin pyörittelemään ponin karvapeitettä. Pöly ja lika pöllysi ilmassa, ja Taiga nautti pyörivästä hieronnasta silmät ummessa.

Kumisuan jälkeen harjasin ponin pölyharjalla, jonka jälkeen kävin Taigan paksun karvapeitteen läpi vielä hiukan kovemmalla harjalla. Pian Taigan karva alkoi olla jo puhdas, ja otettuani tamman kaviot, aloin laittamaan ponia kuntoon. Suitset pujahtivat helposti tamman päähän, ja satulakin liukui omalle paikalleen helposti. Kieritin pintelit suojaamaan tamman jalkoja. Kun sain Taigan valmiiksi, näytti kello jo melkein kahta. Muutamat olivat jo saaneet omat ratsunsa kuntoon, ja taluttivat niitä parhaillaan kentälle.

– Tulehan. Kehotin taigaa, ja lähdimme kävelemään kohti kenttää.

Nousimme selkään, ja Chao kehotti kaikki liikkeelle. Järjestäydyimme Epun ja Chaon perään jonoon, ja matka alkoi.

Alkumatka taittui käynnissä, ja vasta päästyämme hämärälle metsäpolulle Chao siirsi jonon raviin. Taiga lähti keinahtelevaan raviin. Humu innostui pukittelemaan edessämme, ja Taiga hiukan säikähti tätä. Tamma lähti päätään heilutellen lisäämään ravin vauhtia. Onneksi sain ponin sentään hiljentämään, ja letka jatkoi matkaansa reippaassa ravissa. Kaikkien hevoset olivat hiukan innostuneita, ja Chao päättikin antaa kaikkien siirtyä pidempään raviin.

Tulimme metsätien alkuun. Maa oli kevyen lumen peitossa, eikä maa sen allakaan ollut jäässä. Chao antoi merkin nostaa laukan. Samassa Leevi kiilasi jonon ensimmäiseksi, ja Eppu puri kuolainta syöksyen ohittelijan perään. Taigakin syöksyi matkaan, ja hiukan oudossa rykelmässä laukkasimme täyttä päätä pitkin tietä lumen lentäessä hevosten kavioista. Viimein vauhtimme hidastui, ja pysähdyimme huokaisemaan. Räkätimme Carkin hullunkuriselle ilmeelle niin että vatsaan kosti. Rauhoituttuamme lähdimme palaamaan tallille rauhallisessa ravissa.

Tallipihassa kiittelimme Chaoa onnistuneesta retkestä, ja talutimme urheat ratsumme talliin. Taiga puhalsi edelleen hiukan, mutta muuten tamma oli kunnossa. Riisuin Taigalta varusteet, ja harjasin ponin nopeasti. Suukotin tamman poskea, ja loimitin ulkoilua varten.

Talutin Taigan sitten tarhaan, ja jätin sen sinne nauttimaan lumesta.

-wear&taiga<333-

Anitan johdolla ylämäkeen - La 10.11.2007

Ohjaaja: Anita
Osallistujat:
Carkki - Piccolo
Chao – Eppu
Magnet - Humu
Wear - Taiga<>

Seppeleen kentälle oli kerääntynyt mukava joukko ratsukoita. Talutin Andrew'n myös kaartoon ja nousin satulaan suurten lumihiutaleiden leijaillessa hiljakseen taivaalta.

- Tarkistakaa satulavyöt ja pidentäkää jalustimia yhdellä reiällä. Tule, Magnet, Humun kanssa Antun perään, sitten Epulla, Taigalla ja Carkki voit varmaan jäädä pitämään Pikulla peräpäätä? Kysyin ja tyttö nyökkäsi innokkaana. Lähdimme siistissä jonossa kulkemaan tallipihalta pois kohti samaa reittiä, mitä olin aiemmin harjoitellut Andrew'n kanssa.

Ilma oli muutaman asteen pakkasen puolella, ja hengitykset höyrysivät. Epulla oli selvästi energiaa, ja se tanssahteli pärskähdellen. Chao käsitteli ruunaa kokeneesti, ja suurempia ongelmia ei syntynyt. Humukin oli innoissaan ja viskoi päätään, mutta Magnet vain nauroi.

- Tällainen se on aina, tyttö ilmoitti ja kannusti tammaa eteenpäin.

Taiga ja Pikku kulkivat reipasta käyntiä jonon takana, välillä kuroen ravilla välimatkoja umpeen. Isommat hevoset kun ottivat isompia askelia. Andrew venytti kaulaansa.

- Kohta ravataan, ottakaa ohjat tuntumalle ja kannustakaa hevosia hieman reippaampaan käyntiin, toki poneillahan se jo onkin. Ja sitten ravi, kailotin ja siirsin samalla Andrew'n kärjessä raviin. Takaani kuului rytmikästä kavioiden kopinaa, kun kuljimme metsätietä eteenpäin. Taigan askeleet olivat lyhyttä tikitystä, mutta Wear oli tottunut niihin ja osasi keventää oikein. Annettuaan hieman ohjaa ponille, Taigakin saattoi venyttää päätään ja pidentää askeltaan. Humun askeleet olivat pehmeät Magnetin alla, ja tyttö saattoi keskittyä talvisen maiseman ihailuun, Eppu sen sijaan laittoi Chaon oikein kunnolla töihin yrittäen rynniä jonon ohi. Pikku liikkui tasaisesti Carkin alla, korvat höröllä.

Siirryimme takaisin käyntiin, ja vilkaistessani taakseni näin ratsastajien posket hehkuvan punaisina. Hevoset olivat kaikki virkeitä ja tahtoivat jo laukata. Vielä ei kuitenkaan ollut sen aika.

- Nyt harjoitamme tasapainoa ja hevosten lihaksia. Kiipeämme edessä olevalle mäenharjanteelle, muistakaa antaa ratsuillenne tarpeeksi ohjaa ja nojatkaa eteenpäin satulassa, jotta ratsujen lihakset mahtuvat tekemään töitä. Muistakaa säilyttää järjestys, opastin ja ohjasin ryhmän ylämäen alkuun.

Andrew'lle ja minulle tämä oli jo tuttua hommaa, mutta kuulin takanani ähinää ja puhinaa, kun ratsastajat seisoivat jalustimillaan ja yrittivät estellä hevostensa kiihdyttämistä. Chao inahti kun Eppu otti ensimmäisiä suuria askeliaan, mutta tottui pian erilaiseen liikkeeseen.

Mäen harjanteella pysähdyimme hetkeksi, ja virnistin puuskuttaville tytöille. Hevosetkin pärskyivät, ja osa hikosi hieman.

- Mun pakaroita särkee jo nyt, Magnet voihkaisi ja sai kaikki nauramaan. Carkkikin myönsi tuntevansa kihelmöintiä.

- Seuraavaksi nojatkaa taaksepäin, sillä laskeudumme tämän mäen alas. Laskun jälkeen tulee suora, jolla nostamme ravin, ja ravaamme muutaman loivemman mäen ylös ja alas. Olkaa tarkkoina, ettei hevoset liikaa innostu.

Tytöt nyökkäsivät ja niin johdatin jonon alaspäin. Onneksi ei ollut liukasta, ja hevoset pääsivät turvallisesti suoralle. Kun kaikki olivat tasaisella maalla, maiskautin Andrew'n raviin, ja kohta muutkin kannustivat hevosiaan eteenpäin. Wear naurahti, kun Taiga otti innokkaana muutaman pukituksen. Ylämäen alkaessa vauhti hidastui vain aavistuksen, ja hevosetkin alkoivat hieman hengästyä. Pian eteemme aukesi purukumin pehmeällä pohjalla varustettu, kumpuileva suora.

- Haluavatko kaikki laukata, kysyin leikilläni ja sain vastaukseksi innokkaita huudahduksia.

- Ottakaa harjoitusravi, pidättäkää hieman ja siirtykää sitten laukkaan, huudahdin ja annoin Andrew'lle laukka-avut. Ruuna syöksähti lennokkaaseen laukkaan, heti jäljessämme kuulin Humun rummuttavan askeleen, kun Magnet parhaansa mukaan pidätti tamman menoa. Pikku ja Taiga olivat suosiolla siirtyneet neliin pysyäkseen hevosten tahdissa, Wearin ja Carkin noustessa kevyeeseen istuntaan ja antaen vielä enemmän ohjia. Eppukin laukkasi yllättävän rauhallisesti ja Chao kehui ruunaa.

- Nyt saa irroitella kunnolla, käskin ja nousin itsekin kevyeeseen istuntaan, jolloin Andrew pidensi entisestään askeliaan.

Kaikkien ratsujen korvat olivat höröllä kun ne polkivat nopein askelin itseään yhä vauhdikkaampaan laukkaan. Ratsastajien suut olivat hymyssä, ja liian nopeasti suora loppui pajukkoon. Löysensin kaulahuiviani, sillä minunkin oli tullut kuuma. Andrew kulki reippaasti allani, sekin olisi halunnut jatkaa nelistystä.

- Irroittakaa jalat jalustimista, ristikää ne satulan päälle ja pyöriteltää varpaitanne, niin saatte veren kiertämään. Jos horjutte, ottakaa tukea harjasta.

Käskystä kaikki antoivat jalkojensa roikkua rentoina hevosten kyljissä ja pidensivät ohjasotetta, jotta hevoset saisivat venytellä itseään loppumatkan. Chao kumartui halaamaan Epun kaulaa ja kuiskutteli sille helliä sanoja, Wear taas pidätti vieläkin menohaluista Taigaa yrittäen silti pitää ohjat pitkinä.

Pikku käveli rauhallisesti jonon viimeisenä ja Carkki silitteli ponin kostunutta kaulaa. Magnetin tasapaino näytti olevan erinomainen Humun selässä, niin luonnollisen näköisenä tyttö mukaili hoidokkinsa liikkeitä.

Pian Seppeleen valkoisenkirjava tallirakennus alkoi erottua, ja oli aika lopettaa tunti. Kokoonttuimme kentälle laskeutuaksemme ratsailta, ja hymyillen lähdin viemään Andrew'ta karsinaansa.

-Anita

Maksut:

Magnet ja Humu:
Lumihiutaleita leijui iloisesti maahan taluttaessamme hevosia kaartoon. Anita istui ylvään Andrewn selässä ja huikkasi meille: - Tarkistakaa satulavyöt ja pidentäkää jalustimia yhdellä reiällä. Tule, Magnet, Humun kanssa Antun perään, sitten Epulla, Taigalla ja Carkki voit varmaan jäädä pitämään Pikulla?

Järjestys sopi kaikille mainiosti, ja pääsimme lähtemään matkaan. Hevoset pärskivät aivan innoissaan, ja kaikista kuumimpana kävi Humu. Se viskoi päätään, joka vaikutti kylläkin lähinnä huvittavalta paksun harjan heiluessa sinne tänne.

-Tällainen se on aina, naurahdin ja Anita saattoi kääntää nauravat kasvonsa taas eteenpäin.

-Kohta ravataan, ottakaa ohjat tuntumalle ja kannustakaa hevosia hieman reippaampaan käyntiin, toki poneillahan se jo onkin. Ja sitten ravi, Anita kailotti ja samalla siirsin Humun kevyellä pohkeenpainalluksella raviin. Humu käyttäytyi kympin arvoisesti ja liiteli eteenpäin. Kauniit talviset maisemat unohduttivat minut maailmaansa, ja hätkähdin kun Anita huikkasi ”käyntiä” käskyn.

Poskiani kuumotti, tosin luulenpa että ne eivät olleet ainakaan porukan punaisimmat. Humun ansiosta olin saanut paljon leppoisampaa kyytiä kuin moni muu.

- Nyt harjoitamme tasapainoa ja hevosten lihaksia. Kiipeämme edessä olevalle mäenharjanteelle, muistakaa antaa ratsuillenne tarpeeksi ohjaa ja nojatkaa eteenpäin satulassa, jotta ratsujen lihakset mahtuvat tekemään töitä. Muistakaa säilyttää järjestys, Anita ohjeisti meitä.

Ylämäessä Humu yritti kiihdyttää, mutta pysyi melko rauhallisena Antun takana.

-Mun pakaroita särkee jo nyt, voihkaisin hyvin dramaattisesti, ja kaikki pyrskähtivät nauruun. Olin aikeissa esittää vastalauseen mutta harmikseni itseänikin alkoi hymyilyttämään...

-Seuraavaksi nojatkaa taaksepäin, sillä laskeudumme tämän mäen alas. Laskun jälkeen tulee suora, jolla nostamme ravin, ja ravaamme muutaman loivemman mäen ylös ja alas. Olkaa tarkkoina, ettei hevoset liikaa innostu, kuului Anitan ääni.

Alamäki sujui hienosti ja pääsimme kunnialla alas asti. Ravailimme vain hetken, hevoset silti hengästyivät pehmeän maaperän vuoksi.

Seuraavana oli vuorossa laukka. Hevoset syöksyivät eteenpäin ja Humu venytti kaulaansa.

-Nyt saa irroitella kunnolla, Anita huudahti nousten kevyeeseen istuntaan. Andrew venytti askeleitaan, ja ihmeen kaupalla Humu pysyi täysillä juoksevan ruunan perässä. Tosin kun hidastimme, Humu oli aivan lopussa. Se puuskutti mutta vaikutti onnelliselta. Viileä tuuli jäähdytti kuumottavia kasvojani ihanasti.

-Irroittakaa jalat jalustimista, ristikää ne satulan päälle ja pyöriteltää varpaitanne, niin saatte veren kiertämään. Jos horjutte, ottakaa tukea, Anita huikkasi. Roikotin jalkojani Humun kylkien vierellä ja päästin ohjat aivan löysiksi. Vajosin taas jonnekkin omaan maailmaani. Silittelin Humun kaulaa ja myötäilin sen liikkeitä. Katselin lumihiutaleiden tanssia ja kuuntelin luonnon hiljaisia ääniä. Tätä on onni, jos jotain.


Wear ja Taiga:
Laitoin Taigaa juuri kuntoon, kun Magnet kiiruhti ohitseni kohti Humun karsinaa. – Menköön jonnekkin hornantuuttii kaikki bussit! Aina myöhässä…

Tyttö jupisi kiirehtiessään Taigan karsinan ohitse. Naurahdin tytön ilmeelle. Taiga pukkasi lempeästi kättäni, ja katseli minua tummilla, ystävällisillä silmillään.

– Nonii, eiköhän mennä sitten. Sanoin, tartuin Taigan ohjiin ja lähdin taluttamaan sitä kentälle.

Muut olivat jo nousemassa selkään saapuessani kentälle. Käänsin Taigan muiden kanssa kaartoon, kiristin satulavyön, laskin jalustimet, ja ponnistin selkään. Taiga seisoi hienosti paikoillaan, käänteli vain korviaan kuunnellen kentällä kuuluvia ääniä.

- Tarkistakaa satulavyöt ja pidentäkää jalustimia yhdellä reiällä. Tule, Magnet, Humun kanssa Antun perään, sitten Epulla, Taigalla ja Carkki voit varmaan jäädä pitämään Pikulla peräpäätä? Anita kajautti Andrew´n selästä.

Kaikille sopi tämä järjestely hyvin, joten järjestäydyimme jonoon, ja lähdimme matkaan. Ilma oli ihana. Aurinko paistoi, lunta oli satanut mukavasti, ja ilma oli pakkasesta kirpeä. Hevosten ja ratsastajien hengitys höyrysi niiden keinuessa tasaisena letkana pitkin metsäpolkuja.

Jouduimme Carkin kanssa vauhdittamaan vähän väliä ratsujamme jotka auttamatta jäivät hieman jälkeen isoista hevosista. Ravasimme etäisyyksiä kiinni.

- Kohta ravataan, ottakaa ohjat tuntumalle ja kannustakaa hevosia hieman reippaampaan käyntiin, toki poneillahan se jo onkin… Ja sitten ravi! Anita huikkasi jonon etunenästä.

Taiga lähti ravaamaan innokkaasti isompien hevosten perään. Se tikitti omaa pikkuraviaan eteenpäin. Annoin Taigalle vähän enemmän ohjaa, ja poni venyttikin hieman askeltaan. Kevensin ravin tahdissa. Siirryimme kohta takaisin käyntiin. Anita kääntyi tarkastelemaan ratsastajia. Kaikkien posket hehkuivat jo punaisina, joko innostuksesta, tai sitten talvipakkasesta. Hymyilin Taigan selässä. Taputin ponin lämmintä kaulaa.

– Hyvä tyttö. Supatin sille. Taiga heilautti päätään vastaukseksi.

- Nyt harjoitamme tasapainoa ja hevosten lihaksia. Kiipeämme edessä olevalle mäenharjanteelle, muistakaa antaa ratsuillenne tarpeeksi ohjaa ja nojatkaa eteenpäin satulassa, jotta ratsujen lihakset mahtuvat tekemään töitä. Muistakaa säilyttää järjestys! Anita neuvoi, ja lähdimme kipuamaan rinnettä. Taiga kiipesi tasaisesti yhä ylemmäs. Isommilla hevosilla näytti olevan vähän hankalampaa, kun taas varmajalkaisen Taigan selässä olo oli mitä turvallisin.

Ylös asti päästyämme oli jalat jo vähän kipeät. Taigakin puuskutti hieman.

- Mun pakaroita särkee jo nyt, Magnet voihkaisi ja kaikki repesivät totaalisesti. – No ihan totta! Magnet virnisteli.

- Seuraavaksi nojatkaa taaksepäin, sillä laskeudumme tämän mäen alas. Laskun jälkeen tulee suora, jolla nostamme ravin, ja ravaamme muutaman loivemman mäen ylös ja alas. Olkaa tarkkoina, ettei hevoset liikaa innostu.. Anita kehotti, ja lähdimme matkaan.

Taiga hieman horjahteli muutamaan kertaan alamäessä. Nojasin taaksepäin minkä jaksoin, ja annoin Taigalle täysin vapaat ohjat. Alhaalle päästyämme siirryimme keinuvaan raviin. Taiga hieman innostui, ja heitti muutaman pukin. Nauraen pakotin tammaa nostamaan päätään ja jatkamaan matkaa hieman rauhallisemmin. Pian saavuimme sopivalle laukkasuoralle.

- Haluavatko kaikki laukata, kysyi Anita virnistellen.

- Ottakaa harjoitusravi, pidättäkää hieman ja siirtykää sitten laukkaan, Anita neuvoi, ja nosti Andrew´lla laukan. Taigakin syöksähti vauhtiin nähtyään muiden kiihdyttävän tahtia. Nousin melkein heti kevyeen istuntaan, ja annoin ponille mahdollisimman paljon tilaa liikkua. Anita huusi jotain, ja isotkin hevoset lisäsivät vauhtia. Taigakin kiihdytti vielä vähän vauhtiaan, ja sitten olikin suora lopussa. Hidastimme vastahakoisia ratsujamme.

- Irroittakaa jalat jalustimista, ristikää ne satulan päälle ja pyöriteltää varpaitanne, niin saatte veren kiertämään. Jos horjutte, ottakaa tukea harjasta. Anita ohjasi. Nostin jalustimet helpottuneina Taigan kaulalle. Jalkoja oli alkanut jo hieman paleltaa, ja liikkuminen ei tekisi niillekään yhtään pahaa. Hevoset kävelivät nyt rauhallisina eteenpäin. Taigalla riitti silti energiaa. Tamma yritti kokoajan siirtyä raville tai ohitella muita. Minulla oli vähän vaikeuksia pidellä ratsuani..

– Rauhotus nyt. Yritin puhella sille. Taigaa ei kuitenkaan kiinnostanut. Poni halusi itsepäisesti siirtyä raville. Pidätin kerran voimakkaasti, ja sain viimein tamman asettumaan. Loppumatkan se käveli sopuisasti Epin perässä. Seppeleen kentällä laskeuduimme alas ratsujemme selistä, ja kiittelimme Anitaa onnistuneesta tunnista.

Talutin Taigan karsinaan, ja riisuin ponilta varusteet. Vein sen kamat paikoilleen varustehuoneeseen ja vaihdoin itsellenikin farkut ratsastushousujen tilalle. Kävin sitten loimittamassa Taigan ulkoilua varten ja talutin sen yhteen uusista tarhoista, maneesin takana sijaitsevaan takatarhaan. Tamma syöksyi heti kieriskelemään puhtaassa lumessa. Hymyillen jätin riimunarun aidalle roikkumaan, ja lähdin takaisin talliin.

-wear&taiga<3-

Carkin maastoestetunti - La 3.11.2007

Ohjaaja: Carkki
Osallistujat:
Chao – Eppu
Magnet - Humu
Wear - Taiga

Satuloin Pikun ja laitoin suitset päähän. Ruuna hörisi nädessään muidenkin tulevan mukaan.

- Kokoonnutaan kentälle! huudahdin oppilaille.

Nousimme selkään ja muistelin joukkoa. Hmm... Pieni hiirakko poni on Taiga ja ratsastaja oli Wear. Sitten tuo joukkomme jättiläinen on Eppu ja ratsastaja Chao. Ja onhan vielä Humukin Magnetin kanssa. Lähdimme kulkemaan maneesin vierestä maastoon. Takanani tallusteli Eppu, sitten Humu ja viimeisenä Taiga. Kävelimme jonkun aikaa, jonka jälkeen siirryimme raviin. Ravasimme reippaasti, hevoset koottuina metsäpolkua pitkin.

Edellisenä yönä oli tihkuttanut lunta ja maa oli kuurassa. Jotkut kukkaset eivät vielä olleet nuupahtaneet ja niitäkös Taiga ja Pikku himosi. Kokoajan pää maassa kaikki kukat napsien. Onneksi selvisimme ainakin sinne jyrkkään alamäkeen asti. Kaikki hevoset lähtivät kiltisti mäkeä alas, mutta Eppu teki jonkun kauhean pukki hypyn, aivan yht äkkiä ja Chao tippui keskelle polkua. Eppu kohotteli etukavioita maastaan, mutta takana tullut Magnet oli viisas ja nopea. Hän paukautti Humun ravaamaan kiinni Epun kylkeen ja saikin kiinni Epun ohjista. Chao voivotteli ensin päätänsä, mutta lähti kuitenkin mukaamme jatkamaan matkaa. Alhaalla hän nousi selkään ja kävelimme hetken.

Pian siirryimme kuitenkin jo raviin ja ravasimmekin hetken. Kun pääsimme tielle nostimme laukan ja laukkasimmekin aina maastoesteille asti.

-Haluaako kaikki hypätä? kysyin ja kaikki halusi. Menimme kaikki kerran esteet läpi ja se sujui mainiosti.

Sen jälkeen ravasimme polkuja pitkin ja olimme hetken aikaa piilostakin. Se oli kaikkien mielestä kivaa, varsinkin hevosilla. Pian saavuimme tallin pihaan ja sain hyviä kommenteja ja kiitokset Annelta.

Maksut:

Magnet ja Humu:
-Kokoonnutaan kentälle! kuului kailotusta tallipihalta. Tuikkasin suitset Humun päälle pikapikaa ja talutin satuloidun tamman kentälle. Muut olivat jo hevostensa selässä, joten jouduin äkkiä vetämään satulavyön kireäksi ja ponnistamaan selkään. Onnekseni jalustimet olivat sopivat, joten pääsin nopeasti muiden mukaan.

Kävelimme maneesin vieritse ja jatkoimme maastopolulle. Kävelimme ja ravasimme rauhalliseen tahtiin. Wearilla ja Carkilla oli pitelemistä poneissaan, kun nuo himosivat kukkia maasta.

Jyrkässä alamäessä sattui jotain yllätävää. Eppu kai pelästyi jotakin ja lennätti Chaon suurella pukilla maahan. Eppu lähti innokkaana viipeltämään pois, jota en tietenkään voinut sallia. :D Kannustin Humun eteenpäin, Epun vierelle asti ja kurotin suuren ruunan löysinä roikkuvat ohjat käteeni. Ruuna antautui ja talutin sen aina mäen alhaalle asti, jossa päänsä satuttanut Chao kapusi takaisin selkään.

Päästyämme tielle, kuului käsky laukata. Humu tömisteli eteenpäin yrittäen ohitella, mutta onneksi tamma pysyi kuitenkin käsissä... Hyppäsimme myös maastoesteitä hyvällä menestyksellä, Humu vaikutti todella pirteältä.

Hevoset saivat huilata hetken, kunnes leikimme hetken piilosta. Hevosia oli tosin aika vaikea piilotella, mutta suuret kivet olivat loistavia siihen. Kotimatka sujui iloisesti rupatellen, ja tallipihalla Anne kyseli kuulumiset.

Millan laukkaretki - La 3.11.2007

Ohjaaja: Milla
Osallistujat:
Chao – Eppu
Magnet - Pampula
Wear - Taiga

Nousin Palmikon selkään. Anne oli käskenyt minun liikuttaa tammaa ja niinpä siis pitäisin maastotunnin. Ajattelimme lähteä retkelle laukkasuoran kautta kesantopellolle. Kysyin vielä asiaa Annelta ja se kävi onnekseni. Käskin oppilaat taakseni järjestyksessä Chao ja Eppu, Wear ja Taiga + Magnet ja Pampula. Lähdimme reippaassa käynnissä polkua pitkin metsän siimekseen.

Onneksi olin ottanut kartan mukaan, sillä meinasimme heti alussa eksyä, mutta kartta pelasti kaiken. Jatkoimme sitten oikealle ohutta polkua jolloin vastaan tuli jyrkkä alamäki. Palmikko ei epäröinyt vaan jatkoi kaikesta huolimatta alas. Eppu epäröi ja heittäytyi poikittain mäkeen. Chao horjahti sivulle ja epäröi pohkeiden käytössä.

- Chao, käytä pohkeita, herranen aika! Sanoin Chaolle. Hän otti ohjeeni kuuloon ja sai Epun menemään reippaasti alas. Taiga tallusteli alas laiskasti ja Pampula rupesi syömään heiniä ylhäällä. Magnet laittoi vauhtia karvapalleroiseen ja saikin sen kulkemaan erittäin vauhdikkaasti, jopa kiitoravissa. Magnettia nauratti aika paljon ponin spurtti. Lähdimme ravaamaan, mutta Eppu päättikin ohittaa meidät. Onneksi Chao pani kunnolla vastaan ja säilyimme hengissä.

Siirryimme leveälle polulle ja käskin kaikkia kokoamaan rauhallisen ja siistin laukan. Kaikki meni hyvin ja jatkoimme laukkaa hetken aikaa. Sitten siirryimme raviin ja kaikki hallitsivat ratsunsa hyvin.

- Haluaako kaikki laukata hieman reippaampaa laukkaa? Kysyin ja kaikki vastasivat myöntävästi ja kävelimme laukkasuoran alkuun. Sovimme menevämme yhdessä koko suoran ja jakelin ohjeita.

- Nostatte rauhallisesti laukan, siirrytte kevyeeseen istuntaan ja annatte heppojen mennä. Saatte itse päättää vauhdin, kunhan hevoset pysyvät hallinnassa. Lähdetään yhtä aikaa matkaan ja hevoset täytyy pysäyttää suoran lopussa.

Papatin kuin papupata ja oppilaani taisivat kyllästyä puhumiseeni joten lähdimme matkaan. Eppu karautti heti hullunlailla kärkeen, mutta muut pysyivät hyvin mukana. Jarruttelin ensin Palmikkoa, mutta se ei oikein halunnut hidastaa. Sain sen hallintaan ja annoin mennä. Palmikko kiihdytti aivan Epun kannoille ja Chao vilkaisi hymyillen taaksensa. Hymyilin takaisin ja jatkoimme loppuun saakka suoran. Pampulalla oli vauhti päällä ja kun pääsimme suoran loppuun se teki ihme pysähdyksen ja Magnet suistui alas. Onneksi häneen ei sattunut ja pystyi omin voimin nousemaan karvapallon selkään. Taigakin oli innostunut aivan kunnolla ja kun lähdimme ravaamaan pois, niin se pukitti jumbo pukit ja Wear suorastaan liiti suoraan puskaan. Pysäytimme hevoset ja pian pusikosta ilmestyi naurava Wear. Ei häneenkään sattunut ja pääsimme pian jatkamaan matkaa.

Ravasimme metsän läpi polkuja pitkin, mutta siellä olikin sitten iso lätäkkö. Palmikko teki äkkipysähdyksen ja meinasin tipahtaa. Taisin hieman pyllistellä, sillä ainakin oppilaita nauratti. Pakotin Palmikon menemään yli ja sainkin vastaukseksi jumbo loikan. Varoitin muita, mutta vain Pampula pomppi ihme loikilla ja Magnet kastui aika hyvin. Pampula näytti aika tyytyväiseltä "työhönsä" ja Magnet irvisteli jotain hauskoja ilmeitä. Pääsimme jälleen leveämmälle tielle ja kävelimme hetken. Hevoset rauhoittuivat ja hörisivät nähdessään kesanto pellon. Käskin muiden pysähtyä hetkeksi ja tarkistin pellon pohjan. Se oli onneksi todella hyvä ja sovimme laukkaavamme reippaasti, muttemme kiitolaukkaa pitkien heinien läpi. Pampulasta ei näkynyt melkein mitään, mutta Magnetin leveä hymy näkyi heinikosta.

Laukan jälkeen jäähdyttelimme ravissa vielä hetken ja menimme maastoeste polun vierestä ravissa. Polun jälkeen menimme leveämmälle tielle ja kävelimme reunaa pitkin tallille. Kysyin olinko ollut hyvä opettaja ja sainkin ruusuja sekä risuja.

Maksut:

Wear:
Ujutin jalkani jalustimeen ja ponnistin Taigan selkään. Tamma pärskähti, ja tepasteli säätäessäni jalustimia. Lähdimme sitten matkaan, Milla Palmikolla jonon etunenässä, Chao Epillä heidän perässään, minä Taigalla sitten, ja viimeisenä kulki Magnet poninsa Pampulan selässä.

Kuljimme polkua reippaassa käynnissä, sitten kipusimme kukkulalle. Seuraavaksi käännyimme ohuelle polulle, joka johti alamäkeen. Palmikko käveli rauhallisesti alas, mutta Eppu päätti tehdä stopin. Se kääntyi poikittain ahtaalle polulle tukkien meidän muiden tien.

– Chao, käytä pohkeita herranen aika! Kuului Millan ääni alhaalta. Chao sai onneksi ratsunsa hallintaa ja matka jatkui. Alas päästyämme siirryimme raviin, ja ravasimme pitkin tasaista metsäpolkua. Eppu yritti ohitella Palmikkoa ja Millaa, mutta Chao sai sen onneksi hallintaansa.

Tulimme leveämmälle polulle, ja Milla antoi käskyn nostaa laukan. Tein puolipidätteen, ja annoin laukka avut. Taiga vastasi niihin hyvin, ja laukkasimme kootusti Epun perässä. Pian siirryimme takasin raviin, ja matka jatkui rauhallisessa ravissa.

- Haluaako kaikki laukata hieman reippaampaa laukkaa? Kysyi Milla saapuessamme laukkasuoran alkuun, ja kaikki nyökyttelivät innoissaan.

- Nostatte rauhallisesti laukan, siirrytte kevyeeseen istuntaan ja annatte heppojen mennä. Saatte itse päättää vauhdin, kunhan hevoset pysyvät hallinnassa. Lähdetään yhtä aikaa matkaan ja hevoset täytyy pysäyttää suoran lopussa. Milla jakeli ohjeet, ja sitten antoi käskyn nostaa laukan. Taiga sekoili ensin jalkojensa kanssa, mutta sain sen liikkeelle. Eppu kulki kärjessä, Palmikko sen takana, ja sitten minä Taigalla. Magnet oli jäänyt pikku ponillaan muista hieman jälkeen. Suoran lopulla hidastimme raviin. Pampula oli siitä hieman eri mieltä. Se laukkasi ensin täyttä kiitoa, ja seisahtui sitten paikoilleen, jarruttaen kaikilla neljällä jalallaan. Magnet tipahti maahan. Ei häneen onneksi ollut sattunut, ja tyttö kipusikin nopeasti takaisin selkään.

Jatkoimme matkaa ravissa. Taiga kävi hieman kuumana edellisestä laukasta, ja pukittikin minut alas selästään. Pyörin puskaan, ja ryömin sieltä nauraen pois. Taiga oli pysähtynyt onneksi, ja katseli minua kummissaan. Nousin takaisin Ponin selkään, ja matka jatkui rauhallisessa ravissa. Ravasimme metsässä polkua pitkin. Iso lätäkkö katkaisi kuitenkin tasaisen kulkumme, kun Palmikko päätti pelätä sitä, ja pysähtyi siihen. Milla kaatui hevosen kaulalle, hassusti takapuoli pystyssä, ja me muut räjähdimme nauruun. Milla korjasi asentonsa hieman nolona, ja pakotti sitten Palmikon ylittämään lätäkön. Tamma loikkasikin jätti loikan lammikon yli. Milla horjahti taas satulassa, mutta sai tasapainonsa pian takaisin.

Lammikon ohitettuamme pääsimme leveämmälle tielle, josta kuljimme kesantopellolle. Milla kävi tarkistamassa pellon pohjan, ja kun totesi sen hyväksi, saimme mekin jatkaa matkaa hänen perässään. Saimme pian nostaa laukan. Taiga viiletti pitkien heinien seassa innoissaan. Se hirnui innoissaan, ja kiidätti itsensä yhä hurjempaan menoon. Laukan jälkeen ravailimme vielä hetken jäähdytelläksemme ratsujamme. Taiga tanssahteli vähän vieläkin, sillä oli selvästi jäljellä energiaa. :D

Tallipihassa laskeuduimme kaikki alas, ja kiitimme Millaa kivasta retkestä.Talutettuani Taigan omaan karsinaansa, otin siltä varusteet pois. Poni heitteli päätään päästyään suitsista, ja huokaisi syvään avattuani satulavyön. Loimitin Taigan ulkoilua varten lämpimästi. Talutin sen sitten yhteen ponitarhoista, joissa näytti olevankin jo muutama tamma nauttimasta kirpeästä talvi ilmasta.

-wear&taiga<33-

Magnetin maastoretki - La 13.10.2007

Ohjaaja: Magnet
Osallistujat:
Carkki - Piccolo
Chao – Eppu
Wear - Taiga

Auringon himmeät säteet pilkottivat valkeiden pilvien lomasta valaisten maisemaa. Ähelsin Palmikon satulattomaan selkään ja keräsin ohjat.

-Kävellään aluksi pitkin ohjin! huikkasin takanani matelevalle jonolle. Varmistin että taas kerran jonon perälle joutunut Chaokin kuuli ohjeet. Chao istui Epun selässä, Carkki heidän edessään Pikulla ja Wear Taigalla perässäni.

Toivoin että tunti sujuisi hyvin, itseasiassa olin todella jännittynyt. Lohduttauduin ajatuksella, että Palmikko luultavasti pysyisi minulla kasassa, Chaolla tuskin tulisi ongelmia Epun kanssa, Wear tuntee Taigan hyvin ja Carkki varmasti pärjäisi Pikun kanssa.

Jonomme kulki verkkaisesti eteenpäin. Kun hevoset ja ratsastajat kuulivat ”kerätkää ohjat niin lähdetään ravaamaan” komentoni, hevosten päät nousivat ja ne lähtivät köpöttelemään Palmikon perässä.

Heti ensimmäisessä mutkassa Pikku yritti kaahata jonossa ohi. Se oli näköjään närkästynyt köpöttelyyn. Carkki piteli innokasta ponia kaikin voimin ja yritti parhaansa, mutta Pikulla taitaa olla vahva oma tahto... Niinpä käänsin ison Palmikkoni tiesuluksi, ja Pikku pysähtyikin siihen huohottava Carkki selässään.

Vakuuttelin Carkille että tuskinpa se enää lähtee ohittelemaan, ja jatkoimme matkaa käynnissä. Rupattelimme vähän, ja olimme muissa maailmoissa kun takaamme kaarsi iso rekka. Eppu ja Taiga hypähtivät pelästyneinä pari sivuloikkaa saadessaan rekan renkaista singonnutta mutaa päällensä. Chaolla olikin vahvassa ruunassa pitelemistä, ja varmasti ilman Chaon rauhoittelua Eppu olisi jo kilometrien päässä... Tilanteen rauhoituttua päätin että emme laukkaisi tällä tiellä. Täällä hevosilla olisi liian hyvät mahdollisuudet yrittää jonon kärkeen.

Käänyimme pienelle peltotielle, joka johtaisi laukkasuoralle. Siellä voisimme mennä turvallisesti kiitolaukkaa, eipähän ainakaan takaamme huristelisi rekkoja. Kävelimme tien ja laukkasuoran alussa huikkasin: -Nyt laukataan! Antakaa vähän enemmän ohjaa ja nouskaa kevyeeseen istuntaan!

Allani kävellyt Palmikko sinkosi jalkansa hurjaan kiitolaukkaan. Vilkaisin taakseni, ja huomasin lyhytjalkaisen Pikun jääneen Taigasta jälkeen, joten hidastin innokkaana pärskivän Palmikon vauhtia. Eppu ja Taiga olisivat tahtoneet laukata lujaa, joten kysyin Chaolta ja Wearilta, haluaisivatko he laukata laukkasuoran loppuun itsenäisesti, ja jäisivät sitten odottelemaan meitä. Tämä sopi ratsastajille varsin mainiosti, ja niinpä he lähtivät kiihdyttelemään hevosillaan laukkasuoraa pitkin.

Pikku laukkasi minkä jaloistaan pääsi, ja Palmikko ymmärsi että sen tarkoitus oli pysyä ponin vauhdissa. Laukkasimme suoran päähän, jossa Chao ja Wear jo odottelivat meitä. Kysyin, miten hepat olivat käyttäytyneet, ja kumpikin kehui ratsujaan.

Käännyimme pikku polulle, jota pitkin pääsimme pian vilpoiseen metsään. Kapusimme ison kukkulan yli. Vilkuilin taakseni, ja näin kaikkien seuraavan perässä antaen hevosille tarpeeksi ohjaa ja pitäen kevyen istunnan. Laskeuduimme alamäkeä, jossa Palmikko keksi että se ei varmasti astele tuosta alas, ja niinpä päästi Taigan edelleni. Wear johdatti meidät alas rinnettä varmajalkaisella pikku Taigalla, ja tiellä otin taas paikkani johdossa.

Kävelimme koko pitkän tien ensimmäiseen risteykseen asti. Käännyimme oikealle, ja huusin: -Nyt taas laukataan!

Päätin vielä varmuuden vuoksi lisätä: -Mutta ei kiitolaukkaa!

Hevoset olisivat tosiaankin tahtoneet mennä kiitolaukkaa. Chaolla olikin pitelemistä Epussa, ja Taiga meinasi kerran pukittaa, joskin Wear sai ponin kuriin. Pikku laukkasi Carkin alla melko rauhallisesti. Itsellänikin Palmikko kaahotti ihan hassuna, ja olin tyytyväinen voidessani kääntää jonon metsäpolulle ja hidastaa käyntiin. Loppumatka sujui hyvin jutellessame ja tallipihalla Anne kyseli kuuluimisiamme.

Kerroin Annelle kaikista kommelluksista, ja sain vahvistuksekseni ratsastajien kommentteja retkestä. Olin kuitenkin melko tyytyväinen retkeemme, kukaan ei ainakaan ollut tippunut! ;)

Maksut:

Wear:
Aurinko kultasi koko maiseman. Päivä oli mitä kaunein maastoretkellemme. Talutin Taigan pihalle, ja pysäytin sen. Poni nosti päätään ja höristeli korviaan. Se hirnahti tovereilleen kimeästi, ja steppaili niin, etten päässyt nousemaan sen selkään. Komensin kerran tiukasti Taigaa, ja poni seisahtui katsellen minua ihmeissään. Keräsin ohjia käteeni, otin tiukan otteen ponin paksusta harjasta, ja punnersin itseni Taigan selkään. Ponin pyöreä selkä oli lämmin takamukseni alla.

– Kävellään aluksi pitkin ohjin! Magnet huikkasi jonon etupäästä. Chao piti tällä kerralla perää. Heidän edellään tallusti Carkki Pikulla, ja Minä Taigalla aivan Palmikon ja Magnetin perässä. Kävelimme verkkaisesti eteenpäin. Pian Magnet käski kaikki raviin, ja lähti ravaamaan pitkin soratietä Palmikon kanssa. Taiga höristeli korviaan, ja köpsötteli melkein Palmikon hännässä kiinni. Ensimmäisessä mutkassa Pikku rupesi ohittelemaan muita, mutta Magnet sai onneksi Palmikon käännettyä ponin eteen, ja sen oli pakko pysähtyä. Carkki vaikutti huolestuneelta ponin selässä, joten matkaa jatkettiin käymäjalkaa. Kohta takaamme syöksyi rekka, heittäen mutaa tien reunoista päällemme. Taiga ja Eppu loikkasivat molemmat sivulle, ja olin horjahtaa alas. Chao sai kuitenkin nopeasti tilanteen haltuunsa, ja Eppu rauhoittui pian. Taigakin rauhoittui, ja matka sai jatkua. Käännyimme pienelle peltotielle, joka johti laukkasuoralle. Taiga tiesi mitä tuleman piti, ja yritti ryöstäytyä muutaman kerran kädeltä.

– Noh, sooh. Rauhoittelin tammaa. Laukkasuoran alussa, kun Magnet viimein antoi kehotuksen nostaa laukan, Taiga oli todella menossa. Se syöksyi eteenpäin Palmikkoa kohti, joka myös lähti hurjaan kiitoon. Magnet kuitenkin hidasti kohta, kun huomasi Pikun jääneen jälkeen. Taiga ja Eppu tanssahtelivat, ja yrittivät tuon tuosta syöksähtää eteenpäin. Magnet antoikin minulle ja Chaolle luvan laukata laukkasuoran päähän omaa tahtiamme. Painoimme molemmat pohkeemme ratsujemme kylkiin, ja nousimme kevyeen istuntaan. Eppu ohitti meidät liitävällä askeleellaan, mutta Taiga piti sinnikkäästi kiinni. Se kiidätti itsensä ensin Epun rinnalle, ja sitten ohi. Hidastimme innostuneita ratsujamme laukkasuoran loputtua nauraen, ja taputtelimme niitä kiitokseksi.

Taiga pullisteli voitostaan. Se asteli sivuille arvokkaan näköiusenä, ja sai Chaon ja minut nauramaan yhä enemmän. Lopulta Palmikko ja Pikkukin saapuivat. Magnet kyseli atsujemme käyttäytymistä, ja kehuimme Chaon kanssa kilvan hoidokkejamme.

Jatkoimme matkaa, ja käännyimme pian polulle, joka johdatti meidät viileään metsään. Kiipesimme kukkulalle, ja laskeuduimme kohta alas. Palmikko ei suostunut laskeutumaan aika jyrkkää rinnettä ensimmäisenä, joten lähdin Taigalla johdattelemaan jonoa alas. Alhaalla Mgnet otti taas johdon. Kävelimme pitkän tien ensimmäiseen risteykseen asti, ja käännyimme sitten oikealle.

– Nyt taas laukataan! Mutta ei kiitolaukkaa! Magnet huudahti, ja painoi pohkeensa Palmikon kylkiin. Taiga yritti ohittaa Palmikkoa, ja sain pidellä sitä tosissani että poni asettuisi. Taiga närkästyi tästä, ja yritti heittää minut alas pukittamalla. Suutuin hieman ponille tästä, ja painoin pohkeeni en kylkiin, samalla vetäen sen päätä ylös. Taiga hypähti eteenpäin, mutta asettui lopulta.

Loppumatkan kävelimme, ja turisimme niitä näitä. Tallipihalle päästyämme Anne tuli hymyillen meitä vastaan, ja kyseli miten matka sujui. Magnet kertoi kaikista matkamme kommelluksista, ja me muut kiittelimme häntä mukavasta retkestä.

Taiga oli hiukan kostunut kaulasta, mutta muuten poni näytti olevan kunnossa. Ojensin sille porkkanan taskustani, ja halasin Taigaa lempeästi. Poni hörisi pehmeästi, ja pukkasi turvallaan olkaani. Puin Taigalle loimen, ja talutin ponin tarhaan.

-wear&taiga<3-

Liekkijärven vaellus - La 13.10.2007

Ohjaaja: Anne
Osallistujat:
Carkki - Piccolo
Chao – Eppu
Magnet – Pampula
Wear - Taiga

Nousin Celen selkään. Taakseni järjestäytyi tutuista ratsastajista koostuva joukko. Perääni komensin Wearin ja Taigan. Taigalle oli satulan taakse kiinnitetty antiikinaikainen satulalaukku, johon olimme pakanneet eväitä. Olimme suuntaamassa Liekkijärvelle, ja vähän aikaa sitten siellä ratsastellut Magnet vakuutteli, että eväät tulisivat tarpeen. En ollut Koivukujan Pientallia kauempana käynyt aikoihin, ja kyseisellä tallillakin vain autolla, joten suunnistusapu tulisi nyt tarpeen.

Carkki kimolla Pikulla nökötti Taigan takana, sitten Magnet Humullaan ja viimeisenä Chao ja Eppu. Painoin hieman pohkeilla herkän Celen kylkiä ja tamma liikahti pärskähtäen eteenpäin. Matka saattoi alkaa

Liekkijärvelle on matkaa nelj-viisi kilometriä, riippuen kuinka paljon oikoo metsäpolkujen kautta. Ohjastin Celen pikkupolulle, joka nousee kallion päälle. Polku on kantoinen, joten pyysin ratsastajia antamaan pitkät ohjat hevosille, että niiden olisi helpompi tasapainoilla. Toi oli onneksi laittanut Celen siroihin jalkoihin tukevat suojat, raudikko kun hipsutteli ylikorostetusti kantojen yli. Varmajalkaisemmat ponit ja rauhallinen Eppu näyttivät pärjäävän perässä mitä mainioimmin.

Saavuimme peltotielle ja kehotin joukon raviin. Kaviot kopisivat hiekkatietä vasten. Humu yritti ohitella edellä viipeltäviä poneja, mutta Magnet sai sen hyvin pidettyä aisoissa. Carkki joutui potkimaan Pikkua muutaman kerrran kylkiin, että poni pysyi Taigan perässä. Taigan olemus oli parantunut ja askel pidentynyt muutamina viime viikkoina, kun sitä oli ratsastettu tehokkaasti. Wearilla poni kulku jo aika mallikkaasti.

Ohitimme maastoesteradan, mutta emme emneet hyppäämään. Matkaa olisi vielä sen verran, että ajattelin säästää hevosia – ja ratsastajia. Kun saavuimme kesanto-pellolle, komensi huohottavia ratastajia siirtämään ratsunsa käyntiin. Kesällä rehottava kesanto oli lakastunut ikäväksi, märäksi moskaksi, ja urhoollisesti lähdimme ylittämään peltoaukeata. Cele ei tapansa mukaan pitänyt kurasta yhtää, ja oli ilmeisen närkästynyt takana taapertavista poneista. Se nakkeli niskojaan ja teki uhmakkaita potkuja taaksepäin. Kehotin Wearia pitämään reilun välimatkan meihin.

Selvisimme mutapellosta suhteellisen kunnialla ja olimme jälleen mukavalla peltotiellä. Nostimme laukan. Ratsut takanani tuntuivat olevan asiasta innoissaan. Sain todella avittaa Celeä reippaampaan menoon, oli mamma ilmeisesti päässyt jo laiskistumaan. Laukkasimme suhteellisen pitkästi, noin kilometrin verran. No, onhan laukka hevosten luonnollisin askellaji, mitäs sitä säästelemään. Ohitimme Koivukujan tallin ja vastaamme tuli läsipäinen, rautias suomenhevonen ratsastajineen. Moikkasin tutunnäköistä ratsastajaa.

Poikkesimme tieltä jälleen metsään, pienille poluille. Polut johtivat meidät ylös Liekkikalliolle, korkelle harjaanteelle, josta avatuu näkymä Liekkijärven ylle. Maisema kallion päällä oli huikaiseva. Aurinko kimalsi vedestä ja ruska kukki kaukana siintävissä metsissä. Katselimme jonkin aikaa maisemia, ja laskeuduimme sitten takasin alas rannalle. Ajattelin, että nyt on eväitten paikka.

Nautimme eväät kuitenkin hevosten selästä. Wear suoritti akrobaattitemppuja Taigan selässä kaivaessaann sämpylät ja Trip-mehut meille kaikille, ja teki vielä kierroksen meidän ratsukoiden keskuudessa jakaessaan ne meille. Hevoset tuhisivat rauhassa, kun nautimme eväät.

Jatkoimme pian matkaa kallion ohi, rantaa mukaillen, pientä polkua pitkin. Matkallemme osui pari kesämökkiä, joissa näytti olevan eloa, olihan nyt aika viikonloppu. Pian tulimme isommalle metsätielle ja siirryimme taas raviin. Harjoitutin ratsastajilla kevyttä istuntaa ja olin kuulevinani jonon periltä pari harmistunutta sadatusta. Hevosten suurin into oli jo laantunut ja ratsastajat saivat todella tehdä töitä, että ravi pysyi reippaana ja kevyt istunta keveänä. Laukkasuoralle tultaessa laukkasimme ja sitten olikin jo käynnin aika.

Kävimme vielä polskimassa hyisessä lammessa. Cele ei tietenkään sinne astunut kaviollakaan, mutta muut hevoset nauttivat raikkaasta lampivedestä. Lammelta jatkoimmekin kotiin tallille.

Maksut

Magnet:
Painoin pohkeillani Humun kylkiä, ja tamma lähti kävelemään innokkaana kohti edessä askeltavan Taigan keinuvaa takapuolta. Suuntaisimme Liekkijärvelle, jossa myös söisimme eväitä.

Kiipeilimme metsikössä, ja Anne käski antamaan hevosille löysät ohjat. Maa oli epätasaista ja erilaisten kantojen peittämää, joten hevosille oli tärkeää saada katsoa, mihin astuivat.

Peltotiellä ravailimme. Humu päätti että ei enää tyydy räpeltämään Taigan perässä, vaan lähti kaahottamaan eteenpäin. Vetäisin ohjasta kaksin käsin ja sain Humun kulkemaan kiltisti omalla paikallaan.

Maastoesteradan Anne ohitti, ja me muut perässä. Olisi tietysti ollut hienoa päästä hyppäämään, mutta hevoset eivät ehkä jaksaisi hyppytreenin jälkeen Liekkijärvelle ja takaisin.

Jonon etupäässä oli selvästi jotain häikkää. Nousin jalustimien varaan ja kuikuilin Taigan ja Wearin ylitse. Annen ratsastama Cele oli päättänyt näköjään päästä eroon poneista, ja teki potkuja Taigaa kohti Annen yrittäessä pitää tammaa kurissa. Wear jättäytyi kauemmas, jolloin matka taas jatkui rauhassa.

Kesantopellolla meitä kohtasi masentava näky: koko pelto oli pelkkää mutamoskaa. Kaviot lennättivät mutaa ponien karvaisiin mahoihin – mukavaa puuhaa meille hoitajille ratsastuksen jälkeen! Jokainen askel litsahti ikävästi mutaan ja hevoset nostelivat jalkojaan korkealle. Inhoten ylitimme tuon mutavyöhykkeen, kuitenkin pääsimme läpi, ja eikös vain se oli pääasia!

Anne kehotti meitä laukkaamaan. Humu pärskyi ja viiletti eteenpäin heti ”laukka” sanan kuultuaan. Ohitimme Koivukujan pientallin, jonka lähellä tuli ratsastaja vastaan. Anne moikkasi ratsastajaa, ja jatkoimme taas matkaa.

Risteilimme pienillä poluilla, kunnes saavuimme Liekkikalliolle. Mitkä maisemat! Kaikki huokailivat ihastuksesta ja suuntasivat katseensa kauniina kimaltavaan Liekkijärveen ja ruskaisiin rantoihin. Laskeuduttuamme rannalle, saimme eväät, jotka Wear tarjoili ketterästi Taigansa selästä. Kuinka trip-mehu ja sämpylä voivatkaan maistua niin hyviltä?

Loppumatka sujuikin laiskemmissa merkeissä, ja saimme rehkiä keven istunnan parissa. Ravasimme ja laukkailimmekin, lopulta siirsimme ratsut käyntiin – jokaisin naama taisi olla tulipunainen ja otsa litimärkä.

Onneksi Anne armahti meitä ja pääsimme lampeen kahlaamaan hevosinemme. Humu läiskytti jaloillaan vettä ja porkskutti onnellisena turvallaan. Minäkin sain osani vesiroiskeista, jotka sinkoutuivat Humun jaloista iloisesti kasvoilleni tuntuen ihanan viileiltä kuumilla kasvoillani.

Lähdimme köpöttelemään tallia kohti. Humu venytti kaulaansa ja vaikutti tyytyväiseltä – kuten minäkin.


Wear:
Kipaisin innoissani Taigan karsinalle. Poni nosti päätään yllättyneenä, mutta hörisi tunnistaessaan minut. – Kohta lähdetään maastoon tyttöseni. Puhelin tammalle sukiessani sitä. Taiga oli aika puhdas, eikä hoitamiseen kulunut kovin kauaa aikaa. Kun Taiga oli valmis, aloin varustamaan sitä. Suitset pujahtivat helposti päähän, mutta satulavyötä en meinannut saada kiinni ponin pullistellessa niin paljon. Pian kuitenkin Taiga puhalsi ulos, ja sain vyön kiristettyä vaivihkaa. Taigan satulaan kiinnitin Annelta saamani vanhahkon satulalaukun, jossa eväät olivat.

Kun olin valmis, talutin Taigan pihalle, jossa muut jo olivat nousemassa selkään. Kiristin vielä satulavyötä, ja ponnistin sitten selkään. Säädin jalustimet sopiviksi, ja olin valmis lähtöön.

Järjestäydyimme sitten jonoon Annen ja Celen perään. Minä Taigalla ensin, sitten Carkki Pikulla, heidän jälkeensä tuli Magnet Humulla, ja perää piti Chao Epulla. Päämääränämme oli Liekkijärvi, jonne kuulemma oli matkaa viitisen kilometriä.

Viimein lähdimme liikkeelle. Lähdimme kipuamaan pikkuista polkua, joka nousi pienelle kalliolle. Polku oli hyvin kantoinen, ja Anne käski antamaan poneille pidempää ohjaa. Taiga venytti kaulaansa pärskähtäen, ja nosteli jalkojaan tottuneesti pienien esteiden yli. Cele siirteli jalkojaan yli-dramaattisesti, ja koikkelehti eteenpäin oudosti. Muut ponit kävelivät rauhallisesti polkua pitkin.

Tulimme pian peltotielle, ja Anne kehotti kaikki raviin. Humulla oli aika paljon virtaa, ja se yrittikin kiilata edessään juoksevat pikkuponit. Taiga ravasi tasaisesti eteenpäin. Silitin sen talvikarvoista pörröistä kaulaa.

- Hyvä tyttö. Kehuin sitä hiljaa. Taigaa käänteli korviaan kuunnellessaan hiljaista puhettani.

Kesanto pellolle tullessamme siirsimme ratsumme käyntiin. Muutamat ponit puuskuttivat jo hiukan, mutta Taiga kulki reippaasti eteenpäin. Sen kunto oli selvästi kohonnut.

Lähdimme sitten ylittämään kuraista peltoa. Cele närkästyi jostain, ja yrittikin potkaista taakseppäin.

– Pidä Wear kunnon välimatka. Anne huikkasi, ja yritti laittaa hevosensa aisoihin. Nyökkäsin, ja hiljensin hiukan Taigan menoa.

Pellon ylitettyämme pääsimme taas hyväpohjaiselle peltotielle. Siirryimme laukkaan Annen johdolla. Taiga viskeli hiukan päätään. Sillä oli meno päällä. Nousin hiukan kevyempään istuntaan, ja annoin Taigan hieman päästellä höyryjä. Anne joutui vauhdittamaan Celen menoa, kun meinasimme ajautua aivan hevosen häntään kiinni. Jatkoimme laukkaa noin kilometrin verran, kunnes siirsimme ratsumme käyntiin. Nyt Taigakin puuskutti hieman. Sen karva oli hiukan kostunut.

Lähestyessämme Koivukujan tallia, vastaan tuli rautiaalla suomenhevosella ratsastava tyttö. Anne moikkasi tätä hymyillen.Poikkesimme kohta pienelle polulle metsään. Polku johti meidät kalliolle, josta avautui ihana näkymä alas Liekkijärvelle. Huokailimme kaikki ihastuneina katsellessamme maisemaa. Pian Anne ohjasi meidät alas rannalle, ja kuulutti, että nyt olisi eväiden aika. Kaivoin satulalaukusta kaikille pillimehut ja sämpylät. Mussutimme eväämme ratsujemme selässä. Ponit nauttivat ansaitusta lepotauosta.

Eväät syötyämme jatkoimme matkaa polkuja pitkin. Ohitimme muutamat kesämökit käynnissä. Tulimme sitten hieman suuremmalle metsätielle, ja siirryimme keinuvaan raviin. Anne käski ilkikurisesti hymyillen kaikkien nousta kevyeen istuntaan. Jalkalihakseni olivat todella kovilla. Irvistäen nousin hieman jalustimien varaan, ja hoputin Taigaa eteenpäin. Poni ravasi laiskasti Celen perässä.

Laukkasuoralle tultaessamme siirryimme laukkaan. Ponien meno oli jo hieman vetelää. Siirryimme sitten käyntiin, ja kaikki huokailivat helpottuneina. Anne ohjasi meidät vielä lammen rannalle, ja ponit saivat polskutella jo kylmenevässä vedessä. Taiga oli tästä innoissaan. Se räiskytteli vettä kaikkialle, ja polski kaikki märiksi.

Anne ei saanut Celeä lähellekään vettä, ja tyytyikin sitten naureskellen seuraamaan meitä sivusta.

Palasimme käymäjalkaa tallille. Pihalla laskeudumme alas, ja kiitimme Annea ihanasta reissusta. Anne myhäili tietäväisenä, ja talutti Celen talliin.Vein Taigankin omaan karsinaansa. Riisuin siltä varusteet, kuivasin sen märät jalat pyyhkeellä, ja laitoin loimen selkään. Tarkistin ponin jalat, mutta kaikki oli kunnossa. Taiga painoi päänsä käsiini, ja puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan. Se näytti hieman uupuneelta, mutta silti onnelliselta.

Pörrötin ponin paksua otsatukkaa, ja painoin suukon sen otsalle. Taiga töytäisi minua leikkisästi, ja laski sitten päänsä alas, ja alkoi syödä aamu ruuasta jäljelle jääneitä heinän korsia. Taputin ponia kaulalle, ja pujahdin karsinasta ulos. Suljin oven huolella, keräsin tavarani, ja lähdin kotia päin.

-wear&taiga<3-

Tuttuja lammella - La 29.9.2007

Ohjaaja: Anne
Osallistujat:
Chao – Eppu
Magnet – Pampula

Tänään meitä olikin sekalainen joukko lähdössä maastoon. Vakiolaiset Chao ja Eppu, Magnet ponillaan Pampulalla ja minulla alla höyrysi Blade, jota myös Leidiksi olin viimeaikoina alkanut kutsua.

Suuntasimme kentän ohi pohjoiseen. Pampula kipitteli perässä, kun kaksi isompaa hevosta jolkotteli kaulat venyneinä. Blade pärskähteli ja nuuski leutoa syysilmaa. Se tuntui olevan innoissaan retkestä, mutta pysytteli silti rauhallisena.

Saavuimme hiekkatielle ja siirryimme raviin. Vilkaisin alas Magnetiin ja Pampulaan. Magnet kevensi pikavauhtia poninsa askelten tahdissa. Hänen posket olivat jo alkaneet punehtua rehkimisestä.

”Nostetaan laukka” ajattelin päästää Magnetin vähän helpommalla. Blade kohotti etujalkansa ja ponkaisi laukkaan pitkän loikan kautta. Tartuin tamman mustaan, silkkiseen harjaan ja yritin pysytellä kyydissä. Kun sain Leidin laukkaamaan tasaisesti vilkaisin taakseni ja näin Chaon ja Epun tulevan perässäni. Pampula ratsastajineen viipelsi ison ruunan takana.

”Pidetään kevyt istunta ja tukeva ohjastuntuma. Yrittäkää kuitenkin pysyä rentoina ja notkeina, vaikka jalustimien varassa ollaankin!” huutelin taakseni. Blade käänteli korviaan ja ihmetteli selässään tapahtuvaa häsellystä. Se ei ilmeisesti ollut toiminut vetohevosena kovinkaan paljon ja tuntui ottavan nokkiinsa jokaisen ylimääräisen eleeni.

Siirryimme käyntiin ja ohjasin letkan taas havumetsien suuntiin, lammen lähelle. Polun ympärille kohosi kalliot ja tuuli kuiski puiden seasta. Metsässä oli hämärää ja hevoset hidastivat askeliaan ja kohottivat päitään. Kävelimme kuin transsissa pienelle lammelle, jotain outoa oli ilmassa.

”Hei!”kuului kimeä nuoren naisen ääni. Käännähdin satulassani ja näin Ellin ja Celen lammen reunalla. Elli oli punarautiaan tammansa selässä. Heidän takanaan oli pieni vaalea tyttö Mankin selässä. Toi, muistin Celen uuden hoitajan nimen.

”Ai, tekö siellä hiippailette. Hepat ihan melkein säikkyivät, kun eivät nähneet teitä” moitin.

”Mepä me. Lähdettiin Toin kanssa maastoihin tutustumaan, niin osaavat sitten mennä Celen kanssa yksin.” Elli sanoi.

”Hyvä, hyvä” sanoin. ”Maastoesteetkin on nyt kaikki kunnossa, voitte mennä hyppimään, jos siltä tuntuu.”

Jatkoimme matkaa käynnissä. Chao tanssitti Eppua kuolaimella, Pampula viipelsi omapäisesti niska jäykkänä ja pää ylhäällä. Oli ilmeisesti innoissaan uusista maastoista. Magnet näytti kuitenkin onnelliselta omistamansa ponin selässä. Yritin ottaa hetken rennosti ja mietin, että miten hienosti kaikki oli nyt elämässäni ja tallin elämässä järjestynyt. Uusi tallimestari aloittaisi maanantaina. Tai tallipoikahan tuo melkein oli, 19-vuotias Jaakko. Jaakko oli paraikaa muuttamassa minun vanhaan yksiööni Seppeleen tilan päärakennuksessa. Itse olin eilen saanut vähäiset tavarani muutettua jo kalustettuun muuhun osaan talosta. Nyt koko talo oli taas asuinkäytössä ja minun työtaakkani helpottuisi huomattavasti. Tästedes hoitelisin vain tallin paperityöt ja tuntienpidot sekä iltaheinät. Muista hommista vastaisi Jaakko. Kerrankin tunsin voivani rentoutua.

Blade alkoi kyllästyä kävelyyn ja nostimme ravin. Annoin Chaon mennä edelle reippaammin Epun kanssa ja itse yritin pitää Bladea Pampulan tahdissa. Magnet luovutti keventämisyrityksensä ja otti kevyenistunnan. Pampulan vauhtikin hieman parani ja se painoi päätään alas ja teki takajaloilla enemmän töitä. Tulimme taas pellon laidalle ja nostimme laukan. Tie oli hieman isompi tie ja kohta ohitsemme hujahti auto. Blade säikähti kunnolla, nousi takajaloilleen ja riistäytyi kovempaan laukkaan. Sain tamman hallintaan aika pian.

”On siinä meillä ohjaaja, ei saa edes omaa hevostaan hallittua” Chao vitsaili Epun selästä. Epun olemuksesta kuitenkin näin, että myös se oli säikähtänyt kaaharia. Niin oli ilmeisesti Pampulakin, jos jotain voi päätellä Magnetin kypäränhihnaan tarttuneesta oksasta ja Pampulan sotkuisesta harjasta. Magnetin ’älä kysy’-ilme kuitenkin vaiensi minut ja pääsin vain pienen huvittuneen pyrskähdyksen. Kaikki olivat kuitenkin kunnossa, joten jatkoimme matkaa.

Otimme vielä pienen, mutta reippaan laukkapätkän ja sitten käännyimme metsän läpi kulkeville poluille. Menimme käyntiä näitä pikkupolkuja pitkin ja kohta olimmekin tallilla. Chao ja Magnet menivät vielä kentälle suorittamaan muutaman koulukuvion. Minä vein Bladen loimitettavaksi talliin.

MaksutMagnet:
Ilma oli puolipilvinen. Tosiasiassa ilma ei ollut kylmä, mutta minulla kun sattuu aina olemaan vilu. Hytisin villapaidassani. Istuin Pampulan selässä, edessäni ylhäällä näkyi Eppu jonka selässä Chao istui. Pampula meni välillä käyntiä, välillä ravia. Sen pienet askeleet eivät oikein soveltuneet isojen heppojen tahtiin. Pian Anne ja Chao siirsivät heppansa raviin. Pampula sai mennä reipasta vauhtia pysyäkseen isompien vauhdissa. Keventäminen oli aika vaikeaa siinä kiitoravissa.

Seuraavana oli vuorossa laukka. Pampula pysyi yllättävän hyvin toisten perässä, joskin se joutui pinkomaan jaloistaan niin lujaa kuin vain ikinä pääsi. Siirryttyämme käyntiin Pampula puuskutti ja oli todella hikinen. Silitin tammani kaulaa ja kiittelin sitä iloisena upeasta laukasta.

Suuntasimme metsään. Hevoset aistivat jotain ja tuntuivat ihmettelevän, ja hermoheikkona minä aloin pelkäämään. Etenimme hitaasti kohti pientä lampea. Lammen luona olivat Elli ja toi ratsuineen. Ratsukot olivat tutustumassa maastoihin.

Kävelimme eteenpäin. Pampula tikitti eteenpäin hassusti pää koholla. Nautin ponin innokkuudesta. Anne näytti hyvin mietteliäältä Bladen selässä. Sitten nostimme ravin. Anne pysytteli Pampulan ja minun tahdissa. Kevennys ei kuitenkaan meinannut enää onnistua, ja nousin kevyeeseen istuntaan. Nythän tämä sujui helpommin! Pampulakin meni paljon paremmin eteenpäin.

Laukkasimme pellon laidalla, kun äkkiä kaahasi auto hurjaa vauhtia ohi. Kaikki hevoset säikähtivät, Pampula loikkasi melkein ojaan ja siitä puskaan. Kohtalon oikku, puuttomalla pellolla on yksi pusikko, jonne poni ryntää! Anne näytti melko huvittuneelta kun ilmaannun ponini kanssa taas joukkoon mukaan.

Laukkasimme vielä hetken ja kuljimme metsän kautta tallille. Minä&Pampula sekä Chao&Eppu menimme vielä kentälle ratsastamaan hetkeksi.

Annen kommentti: Magnet on hyvä ratsastaja ja toki hallitsee oman poninsa. Maastoreissuilla Pampulan kanssa kannattaa melkein istua kevyessä istunnassa, siis ravissa ja laukassa, jotta ponin kulku on helpompaa.

Maastoesteitä - La 22.9.2007

Ohjaaja: Anne
Osallistujat:
Chao – Eppu
Magnet – Humu
Wear - Taiga

Järjestäydyimme jonoon: minä ja Kamu, Magnet ja Humu, Chao ja Epi sekä viimeiseksi Wear Taigalla. Ohjasin letkan maneesin ohi metsätielle. Päivä oli pilvinen, ilma kuitenkin ihan mukavan lämmin, etelätuuli puhalsi vienosti. Olin laittanut Kamulle kanget kaiken varalta. Viime aikoina olin ratsastanut säälittävän vähän. Kaikki aika oli mennyt tallin pyörittämiseen. Elli, tallin toinen osakas, ehti onneksi tehdä viikonloppuna tallityöt opintojensa ohessa, mutta tuntien pito oli jäänyt kokonaan minulle. No, onneksi saisimme varsinaisen tallimestarin pian. Pari ehdokasta pitäisi vielä haastatella...

Yhtäkkiä kuului rasahdus ja sekä Humu, että Taiga kavahtivat hieman takajaloilleen. Onneksi hoitajat pysyivät ratsastajiensa selässä. Jatkoimme samoilua varpujen ja kuusten seassa, kunnes tulimme metsikön toiselle laidalle ja päädyimme peltotielle. Laitoin Magnetin ja Humun kärkeen ja usutin ratsukot raviin. Pitelin Kamua paikoillaan, kun kolme hevosta juoksi ohitsemme ja katselin ratsukoiden työskentelyä. Kaikki ravasivat mallikkaasti. Ratsut olivat innokkaita ja ravasivat reippaasti eteenpäin korvat höröllä. Annoin Humun johtaa osastoa laukkasuoran päähän asti, jonne kaikki pysähdyimme.

”Laukataan kaikki laukkasuora kevyessä istunnassa ja reipasta vauhtia” otin taas kärkipaikan ja nostin laukan. Kaviot kumisivat pehmeää hiekkatietä vasten, kun neljä erilaista hevosta laukkasi vauhdinhuumassa. Wear jäi letkasta hieman pienellä, lyhytaskelissella Taigallaan, mutta kyllä hiirakko silti parhaansa yritti. Pian tulimme maastoesteille ja laitoin Chaon ja Epin hyppäämään koko neljän sarjan. Episode ylitti helpot, kiinteät esteet huimalla ilmavaralla. Magnetin ja Wearin ratsastusta en ollut ennen seurannutkaan, ja hyppyytin molempia aluksi ensimmäisten kahden esteen verran. Humu ei ollu esteistä kovinkaan innoissaan ja Magnet joutuikin turvautumaan raipan apuun. Wear taas ylitti esteet korvat höröllä, selvästi nauttien. Hyppäsimme vielä kaikki koko neljän esteen sarjan ja se meni paremmin Magnetilta ja Humultakin.

”Annetaan pitkät ohjat ja käännytään tallille päin” huutelin. Kävelimme laiskasti noin 20 minuuttia erilaisia maastoja ja vielä ravasimme pikku pätkän metsätietä ennen tallia. Saavuimme käynnissä talliin, ratsastajat ja hevoset onnellisen väsyneinä.

Anne

Maksut:

Chao ja Eppu

Annen kommntti:
Chaon työskentely on maastossa varmaa. Eppu on aikamoinen rautahermo, mutta voimakkaassa hevosessa on pitelemistä, jos se päättää lähteä. Vaikka suuri estehevonen Eppu ei olekaan, ylitti ratsukko maastoesteet kauniisti ja helposti ilman epäröintiä. Hyvää yhteispeliä!


Magnet:
Humu oli innostunut maastoilusta, eikä pahemmin säikkynyt, paitsi yhden ainoan kerran. Maastoesteet eivät niin hyvin sujuneet, mutta hyvähän se on että löytyy parantamisen varaa jossain!

Tunti oli mukava, virkistävä laukkasuora ja jännittävät maastoesteet kruunasivat koko komeuden. Humu toimi kivasti silloinkin, kun päädyttiin jonon kärkeen. :)

Annen komentti:
Humu teki peruskiemuransa ja alkoi hidastelaa esteillä. Onneksi Magnet sai kuitenkin esteet ylitettyä. Maastossa Humu alkaa todenteolla heittelemään päätään ja martingaalit ovat ehdottomat. Magnet on selvästikin ratsastellut paljon maastossa, hyvässä mielessä siis. Osaa pitää hevosen aisoissa.


Wear:
Juoksin tallille niin lujaa kun kerkesin. Maastotunti oli juuri alkamassa, ja minä olin unohtanut sen täysin. Vain äidin kysymys:

-Menetkös tänään tallille? Herätti minut viimein horroksesta.

Juoksin suoraan toimistoon, kypärääni kädessä roikottaen.

– Tulithan sä viimein. Anne sanoi hymyillen. Magnet ja Chao istuivat jo toimiston sohvalla. Moikkasin heitäkin, ja sitten Anne aloitti.

– Noniin. Eli tarkoitus olis tehdä tommonen pikku lenkki maastossa, pikkusen metsässä samoilua, ja maastoesteitä… Mumisimme myöntymisen merkiksi. Kuulosti hyvältä.

– Ja tehän menitte kaikki hoitohevosillanne, vai? Anne vielä varmisti. Nyökkäilimme kaikki. – Hyvä. Sitten teillä onkin semmonen 20 minuuttia aikaa laittaa hevosenne kuntoon, nähdään sitten tossa pihalla. Anne jatkoi ja hävisi sitten toimiston ovesta talliin. Kiirehdimme yksin toisensa jälkeen hänen perässään.

Taiga hörähti nähdessään minut. Se oli tarhailemassa Pellan kanssa, ja tammat olivat tietenkin menneet rypemään mutalammikkoon. Talutin tamman karsinaansa, ja aloitin kumisualla kuuraamaan Taigaa puhtaaksi.

Kun seisoimme sitten kaikki tallin edessä hevostemme selässä, laittoi Anne meidät jonoon, ja matka aloitettiin. Ohitimme maneesin ja jatkoimme metsäpolulle. Minä pidin perää Taigan kanssa. Tamma tuntui energiseltä. Se nosteli jalkojaan korkealle, ja haisteli kosteaa ilmaa sieraimet värähdellen.

Ensimmäisen tapahtuman järjestivät Taiga ja Humu, hyppäämällä pystyyn kuullessaan pienen rasahduksen. Takerruin Taigan harjaan, ja yritin turhaan tyynnytellä villiintynyttä ponia. Taiga ottikin muutaman laukka askeleen, mutta siirtyi sitten onnekseni raviin takaisin. Humukin pysyi ratsastajallaan kädessä. Matkaa sitten jatkettiin.

Samoilimme metsässä jonkin aikaa, kunnes saavuimme peltotielle. Anne kehotti meitä ravaamaan hiukan nähdäkseen hiukan ratsastustaitojamme. Taiga kiihdytteli hiukan ravissa, ja olin törmätä edellämenevän Epin peppuun. Pian pidätteeni onneksi menivätkin läpi, ja tamma jarrutteli hiukan. Pysähdyimme laukkasuoran päähän.

– Laukataan kaikki laukkasuora kevyessä istunnassa ja reipasta vauhtia! Anne opasti, ja nosti sitten Kamulla laukan. Me muut seurasimme perässä. Harjat hulmuten lähdimme kaikki vauhdikkaaseen laukkaan. Nousin kevyeen istuntaan, ja annoin Taigan mennä. Kavioista lenteli hiekkaa, ja tuuli tuiversi korvissa. Taiga jäi auttamatta hiukan muista jälkeen, vaikka tamma yrittikin sitkeästi. Se venytti yhä askeltaan, ja pian saimmekin muut melkein kiinni. Saavuimme maastoesteille, ja Chao meni Epillä koko neljän sarjan. Anne kehotti minua ja Magnetia ensin hyppäämän vain kaksi estettä, jotta saisi hiukan seurata ratsastustamme. Magnet meni ensin Humulla. Humu ei ollut esteitä kovin innostunut, ja Magnet joutuikin antamaan hiukan raippaa hevoselleen. Taigan ja minun vuoron tullessa, keräsin vähän tammaa alleni, ja suuntasimme sitten kulkumme laukassa kohti ensimmäistä estettä. Se meni hyvällä ilmavaralla, ja Taigakin oli innoissaan. Se höristi korvansa suunnatessamme seuraavalle. Ponin vauhti hiukan kiihtyi, mutta en enää voinut ottaa sitä takaisin, annoin vain hiukan tilaa, ja nousin kevyeen istuntaan. Selvitimme esteen hyvin, ja taputin Taigaa innoissani kaulalle.

– Hyvin meni! Anne huusi hymyillen. –Sitten voidaankin mennä kaikki neljä estettä. Chao menee vaikka eka. Mentyämme kaikki neljä estettä lähdimme tallustelemaan pitkin ohjin kotia kohti.

Taiga oli vieläkin virkeä ja se askelsi kevyesti eteenpäin.

– Sullakin taisi olla kivaa? Kysyin siltä naureskellen, ja silitin tamman hiukan kosteaa kaulaa. Ravasimme vielä hiukan metsätiellä, ja palasimme sitten käynnissä tallille. Kiitimme kaikki Annea, ja veimme urheat ratsumme talleihin. Harjasin ja rapsuttelin Taigaa vielä kauan muiden lähdettyä. Ennen omaa lähtöäni annoin Taigalle vielä porkkanan puolikkaan, ja halauksen. Tamma jäi onnellisena syömään karsinaansa päiväheinään.

-wear&taiga-

Annen komentti:
Taigalla on peruskunnossa hieman parantamisen varaa ja se näkyi laukassa. Wear kyllä sai poniin vauhtia, mutta enempää siitä ei yksinkertaisesti lähtenyt. Wearilla itsellään oli ehkä hieman liian pitkät jalustimet ja siksi kevytistunta laukassa näytti hieman huojuvalta. Mitään varsinaisia ongelmia ei ratsastuksessa hänellä ole.

Minikisa laukkasuoralla - La 15.9.2007

Ohjaaja: Anne
Osallistujat:
Chao - Episode

Pahuksen pahus, sataa ropisee ja pari ratsastajaa on taktisesti perunut tunnin. No, on meitä viisi ratsukkoa, minä Humulla kärjessä.

Järjestäydymme tallin pihalla jonoon. Taakseni asettuu Pella ratsastajineen, sitten Manki, Palmikko ja viimeiseksi Chao ja Epi. Luotan siihen, että Chao saa Epiin kyytiä ja Palmikin liikkuu rivakasti, kun takana on reipas ratsukko.

Kävelemme pitkillä ohjilla kynityn pellon poikki metsään. Kuravelliä on siellä täällä ja hienohelma Manki luimii ja pysähtelee vähän väliä. Liejun takia ravi on poissuljettu, mutta pääsemme hölkkäämään pienen pätkän peltotietä. Pujahdamme tiheän kuusimetsän suojiin, ja kappas, olisi kuin ei sataisikaan. Ratsukot puikkelehtivat kuusien välistä ja kipuilevat pieniä rinteitä vieläkin pinenmpiä polkuja pitkin. Ratsastatkin pääsevät harjoittamaan yläkroppaa, kun puiden oksia pitää väistellä taidokkaasti, jotta pysyisi selässä. Pella on innokkaalla tuulella ja yrittää hyppelehtiä joka kiven ja puunrungon yli.

Samoiltuamme metsässä jonkin aikaa tulemme hiekkaiselle peltotielle. Sade on loppunut ja aurinkokin pilkahtelee harmaiden pilvien välistä. Valmistelen Humun laukkaan, ja hädin tuskin ehdin puolipidätettä ottaa, kun tamma pyrähtää jo liikkeelle. Muut ratsukot näyttävät tulevan perässä ja kaikki pysyvät hyvin kyydissä. Pari minuuttia laukattuamme ratsukoiden vauhti tasaantuu. Kokoan Humua ja huudan ohjeita, että muutkin pyrkisisvät kauniiseen hallittuun laukkaan, vaikka maastossa ollaankin.

Saavumme laukkasuoran alkuun. Laukkasuora on muutaman tallin kanssa yhteistyössä tehty, paksulla hiekkakerroksella pehmustettu n. 3oo metriä pitkä, suora tie. Pysähdymme ja muodostan ratsukoista parit pientä kisaa varten. Ensin saavat mennä Manki ja Pella ratsastajineen. Ponit karahtavat käskystä kiitolaukkaan ja meillä muilla on tekemistä, etteivät hevosemme lähtisi seuraamaan niitä. Seuraavaksi laitan matkaan Chaon ja Palmin ratsastajan. Kisasta tulee tasainen, mutta Epi ja Chao taitavat erän voittaa. Laukaan Humulla muut kiinni ja kyselen tunnelmia kiitolaukasta. Ratsastajat selittävät posket punaisina, miten upea äskeinen minikilpailu oli.

Hölkytämme ja kävelemme Heinälammelle, johon hevoset menevät kahlailemaan. Heinälampi on rannasta matala, kylmävetinen pikku lampi metsän keskellä, mutta sopivasti ratsastettavien polkujen varrella. Kun kaikki ovat aikansa polskineet, kävelemme tallille epämääräisessä muodostelmassa. Ratsastajat juttelevat keskenään ja hevoset ovat väsähtäneitä kaikeasta laukkaharjoittelusta. Saavumme tallille ja kiitän kaikkia onnistuneesta retkestä.

-Anne-

Chao ja Eppu

Annen komentti:
Perusasiat kunnossa. Chao saa Epin liikkumaan hallitusti ja reippaasti. Epillä oli ilmeisesti virtaa, kun kokoaminen laukan aikana oli suhteellisen vähäistä. Kiitolaukka sujui kuitenkin mallikkaasti ja Chao löysi ruunasta vielä kilpailuintoakin. Ensikerralla uskalletaan jo koittaa maastoesteitäkin.