Marin Hoitopäiväkirja

Mari

Marin hoitokirja elokuu 2008 -->

Marin hoitokirja marraskuu 2007 - toukokuu 2008

Kesäkuu - Karoliina 1 merkintä

Heinäkuu - Karoliina 7 merkintää

31.07.2008. Maastoesteet jyrää!

Kevyesti annoin Marille laukkapohkeet, jolloin tamma singahti eteenpäin mitä nopeammin. Ohjasin tamman kohti maastoesteitä, joita tänään oli aikomus hypellä. Innosta laukkaava Mari hyppelehti laukan tahdissa minne sattui, ja minulla oli täysi työ kääntää se takaisin kohti ensimmäistä estettä. Jännittyneenä puristin käteni entistä enemmän nyrkkiin, ja puristin pohkeet kiinni tamman vaaleisiin kylkiin. Ponnistus, ja olimme jo esteen toisella puolella. Mari oli hyvä hyppääjä, sen pystyin ainakin tuntemaan ponnistuksesta. Yksi toisensa jälkeen lentelimme esteiden ylitse, jotka olivat kuin pieni risukko. Viimeinen este näytti minun silmissäni pelottavalta, mutta puoliverinen selvisi siitäkin mahtavasti. Jarrutin hikoilevan hevosen raviin, ja käänsin sen ympäri esteen jälkeen. Laukkapohkeet tamman kylkiin ja lentelimme jo esteet uudestaan.

Kun esteet oli loikittu loputtomiin, lähdimme takaisin Seppeleeseen. Olin huomannut ennen lähtöäni maastoon, että kentälle oli pystytetty esteitä tunnin ajakasi. Jos hyvin kerkeäisin, saisin valmiiksi rakennetut esteet. Jarrutin Marin ravista käyntiin, ja annoin heposelleni pitkät ohjat. Päästin jalat irti jalustimista, jotka nostin ristiin ylös. Kiepsahdin taputtelemaan ja halailemaan tammaa kiitokseksi, ennen kuin keräsin hetken päästä ohjat. Puristin pohkeet nopeasti tamman kylkiin, jolloin se siirtyi tasaiseen raviin. Hytkyin ja pompin Marin selässä, sillä jalustimet olivat ristissä ylhäällä. Kun vihdoin sain pomppimiseni loppumaan, ohjasin Marin ryteikköön. Tästä oikaisemalla pääsisimme nopeammin tallille.

- Anne, voisinko ratsastaa kentällä hetkisen esteitä?, kysyin naiselta, joka oli käskennyt ratsastajat loppukäyntiin. Anne nyökkäsi myöntävästi, ja avasi portin. Ratsastin ison hevosen kanssa keskelle, ja tunsin itseni aivan huippuratsastajaksi tuntilaisten rinnalla. Kasvoni punoittivat, sillä en oikein tykännyt että kaikki tuijottavat. Olin tottunnut ratsastamaan niin ettei kukaan katso vierestä. Keräsin ohjat takaisin lyhyiksi, ja käskin Marin ravaamaan pohkeiden avulla. Vilkaisin hermostuneena esteitä, jotka olivat n. 50cm. Esteet eivät olleet suuria minulle tai Marille, mutta muiden katseet saivat minut ahdistavaan tilanteeseen.

- Laske kantapäät alas ja pistä kädet nyrkkiin, Annen ääni sai minut säpsähtämään ajatuksistani. Tein työtä käskettyä. Käänsin Marin voltille, josta tuli mahdottoman suuri. Puhisten ohjasin tammaa volteilta toiselle, Annen ohjestaessa minua kuin tuntilaista. Itse asiassa pieni kertaus ei haitannut, sillä olin ratsastanut niin pitkään ilman opettajan neuvoja.

- Sitten kaartoon, nainen kailotti tuntilaisille, minun vääntäessä voltteja hikihatussa. Voltti sinne, tuonne ja koottua ravia pitkät sivut. Pääty-ympyrä, koko rata leikkaa, voltti taas ja laukan nosto lopulta. Puhisten ohjasin Marin ensimmäistä estettä kohti. Puristin pohkeet kiinni tamman kylkiin, ennen kuin se ponnisti. Kevyin askelin laskeuduimme takaisin maahan, ennen kuin jatkoimme hyppelyä esteiden ylitse.

- Hienosti meni tänään. Huomenna hypitään lisää tai mennään vääntämään koulua, rupattelin tammalle, vetäessä hikiloimen sen selästä alas. Ojensin porkkanan väsyneelle Marille, joka hotkaisi sen nälkäisenä suihin. Kiikutin hikiloimen talliin, ennen kuin porhalsin tamman luokse.

- Doriskin pääsee mukaan, juttelin Marille, joka väsyneenä riiputti päätään. Taputin kimoa hevosta, ja aukaisin narun irti puomista. Vihellellen lähdin taluttamaan laiskan pulskeaa tammaa perässäni. Laitumella naksautin narun irti puoliveirsen haalistuneesta riimusta. Vilktuni tamman perään, ennen kuin lähdin puhdistamaan sen varusteita.

30.07.2008. Nopeata toimintaa.

Kun Leevi oli saatu hoidettua, olisi Marin vuoro. Vihelellen kävelin rivakkaasti laitumen portille, jossa tammat oleskelivat. Mari laidunsi parin metrin päässä, joten tyydyin hakemaan rouvan itse. Puikkelehdin aitojen alitse tammani luokse, joka oli aivan likainen. Kimo tamma oli vaihtannut värinsä savun harmaan ja ruskean sekoitukseksi. Tartuin hörisevän Marin riimuun, ja lähdin viemään sitä portille.

- Oliko ikävä, muruseni?, lepertelin puoliveriselle, joka heilutti päätään, pitäen kärpäset loitolla.

- Eli ei, naurahdin, avatessani portin. Lähdin juoksemaan kohti puomia, jotta Mari ymmärtäisi tehdä samoin. Hyvin koulutettu kun oli, lähti hevonen nopeasti raviin. Mari oli energinen, koska ei ollut saannut liikuntaa - viimeksi eilen.

Ruskea lika alkoi pikkuhiljaa hävitä nelijalkaisen yltä. Kiirettä pukkasi, sillä kello oli viittä yli viisi. Puhisten pyörittelin kumisukaa ristiin rastiin tamman karvassa, kunnes vaihdoin harjaa. Pyyhkäisin pölyharjalla, kovallaharjalla sekä muilla harjoilla tamman kauttaaltaan puhtaaksi. Huohottaen viskelin harjan yksi toisensa jälkeen takaisin pakkiin, ennen kuin putsasin heposeni kaviot. Läähättäen jäin seisomaan kiiltävän kimon viereen, ennen kuin huomasin Marin harjan ja hännän olleen mitä pahimmassa kunnossa. Kiireesti aloin selvittämään ensin häntää, joka oli mitä järkyttävin. Hammasta purren vedin osan takuista suoriksi, ennen kuin menetin hermoni. Otin tamman pakista selvitysaineen, jonka olin pari päivää sitten ostannut, ja ruiskautin sitä hännälle. Johan alkoi sujua, kun vetelin sormet pitkin häntää. Pian oli viimeinekin takku ojennuksessa, ja oli harjan vuoro. Onneksi se ei ollut niin somussa kuin häntä, joten selvisin siitä alle kolmessa minuutissa.

- Menehän, hoputin Maria, päästäessäni heposen laitumelle. Hölkkäsin sen jälkeen viemään harjat satulahuoneeseen, jossa kerkesin niukin naukin putsaamaan suitset - edes vähäisen. Pyyhälsin autolle, ajatellen jo huomisen päivän tapahtumia.

27.07.2008. Tervehdys vielä illan suussa.

Olin pyöräilemässä kummitätini luokse, joka asuisi vähän matkan päästä kotoani. Huomasin puolessa välissä Seppeleeseen vievän tien, ja sain hölmön päähänpiston. Kurvasin hiekkatielle, ja poljin tuhatta ja sataa pitkin tietä. Vaikka kello oli jo paljon, kävisin harjaamassa Marin nopeasti vielä. Minulla ei olisi kauheasti aikaa, sillä kummitätini hermostuisi. Läähättäen vilkaisin eteeni, ja näin olevani jo tallipihalla. Kippasin pyöräni jonnekkin puskaan, ennen kuin juosta pyyhälsin talliin. Tallissa oli hiljaista, sillä kuka nyt viitsisi lähteä takaisin tallille iltamyöhään. No, myöhään ja myöhään. Loikin Marin karsinalle, joka oli typötyhjä. Heposet viettäisivät siis yönsä ulkona, kuten aina kesällä.

Mari ravasi lajitoverit perässään portille, ja antoi itsensä heti kiinni. Hätyyttelin muut tammat loitommas, ennen kuin raahasin puoliverisen laitumelta. Nopeasti tepsuttelimme lämpimään talliin, jossa Jaakko hääräsi omiaan. Tervehdin nopeasti miestä, ennen kuin sidoin tamman käytävälle.

- Nukkuma-aikaanko sitä pyöritään vielä tallilla?, mies murjaisi.

- Heh heh, mene itse sitten koisimaan, tuhahdin Jaakolle, ennen kuin lampsin hakemaan Marin harjat. Hetkessä palasin väsyneen oloisen tamman luokse. Kaivoin kumisuan käteeni, ja aloin pyöritellä sitä kimon selällä. Katsahdin paremmin käytävän päätyyn, ja näin siellä minua hiukan vanhemman tytön. Varmaan uusi, sillä en ollut häntä aikasemmin nähnyt. Jatkoin pyörittelyä hiukan rivakammin, sillä kello kävi. Mari oli ihmeissään, kun nopensin tahtiani. Puhisten pyörittelin vielä toisenkin puolen kumisualla, ennen kuin siirryin harjaamaan tamman kokonaan Marin.

Vihellellen talutin Marin takaisin laitumelle, suukotin sen turpaa ja toivotin hyvät yöt. Mari lähti laiskasti muiden heppojen luokse. Tyttö, jonka olin käytävällä nähnyt, talutti Senttiä kohti laidunta. Tervehdin hiukan ujona vanhempaa tyttöä, joka vastasi samalla tavalla takaisin.

- Oletko uusi täällä?, sain sanat hetken empimisen jälkeen suustani.

- Juu, aloitin vasta eilen. Olen Kat, entä sinä?, Katiksi esittäytynyt tyttö kysyi, ja pysäytti voikon hevosen.

- Karoliina, sano Karo vain. Hoidan Maria, vastasin hiukan rohkeammin, ja vilkaisin tammojen suuntaan.

- Oletko sinäkin uusi?, Kat kysyi, ja taputti Snettiä kaulalle. Pudistin päätäni, ja kerroin hoitaneeni Maria jo jonkin aikaa. Rupattelimme hetken, kunnes huomasin vilkaista kelloani.

- Joudun nyt lähtemään. Oli kiva tutustua, sanoin nopeasti tytölle, ja lähdin pyyhältämään pyöräni luokse. Kat vilkutti perääni, ennen kuin hävisin näkyvistä.

27.07.2008. Sunnuntai

Olin nukkunnut pommiin, joten olin hälyttänyt äitin ajamaan minut tallille. Hoputin parhaani mukaan uneliasta äitiä, joka ajeli hitaasti eteenpäin. Suorastaan pompin melkein penkillä, niin kiukkuinen olin. Vihdoin auto kaarsi pihaan, ja minä loikkasin kuin hyena ulos autosta. Meinasin siinä rytäkässä unohtaa ratsastuskamani ja evääni autoon. Vihellellen lähdin loikkimaan tallia kohti, ja olin päättännyt hoitaa taas kerran Marin ensimmäisenä. Tällä kertaa tamma saisi vain pienen juoksutushetken, sillä minun pitäisi lähteä kotiin puoli neljältä. Ilma oli väreilevän kostea, sillä yöllä oli ollut kauhean kylmä ja märkää. Värisin hiukan vilusta, sillä olin kauhea vilukissa. Loikin isoin askelin sisälle talliin, jossa hääräsi jo muutama hoitaja. Nana oli viemässä Leeviä juuri laitumelle, ja kysyi hoidanko ensin Marin vai Leevin.

- Hoitelen ensin tammuskaisen, sitten Lellun, sanoin hymyillen tytölle, joka nyökkäsi. Leevin hävitessä ulos, kiirehdin oleskeluhuoneeseen. Oleskeluhuoneessa kätkin evääni jääkaappiin ja jätin ratsikamani kaappiin. Lähdin sitten kovalla ryminällä loikkimaan portaita alas talliin.

Katseeni osui toimistoon, ja päätin käydä vilkaisemassa tuntilistaa. Hipsin typötyhjään huoneistoon, jossa oli hiiren hiljaista. Nopeasti silmäilin paperille kirjoitettua tekstiä, ja näin Marin nimen siinä. Pahus, juuri kun rouva olisi saannut tänään huomiota enemmän kuin koskaan. Tunti olisi kahdelta, ja kello oli jo puoli yksi. Lähdin kiireesti kävelemään tamman karsinalle. Hevoset olivat näköjään olleet yön sisällä, ainakin Marin karsinasta päätellen. Loikin hakemaan kottareita, ja palasin hetkessä takaisin karsulle. Aloin lappamaan lantaa kottareihin, jotka täyttyivät pikku hiljaa. Vihdoin ja viimein kaikki tarpeet olivat pakattu lantalaan lähtevää reissua varten. Rymistelin ulos kottareiden kanssa.

Vihelsin äänekkäästi, jotta edes joku hevosista hoksaisi minut. Hetkessä muutama nelijalkainen loikki innoissaan portin pieleen, Mari mukanaan.

- Valitettavasti vain yksi teistä lähtee mukaani, sanoin naurahtaen, kun pujottelin aitalankojen välistä hevosten keskelle. Nappasin likaisen Marin riimusta kiinni, ja avasin portin. Muut kopukat olivat pettyneitä, ja lampsivat takaisin ruohotupsujensa ääreen. Riimunnaru oli jäännyt talliin, joten Mari saisi tyytyä siihen, että roikkuisin sen riimussa. Talutin energisen hevosen sisälle talliin. Siellä telkesin sen karsinaan, siksi aikaa kun kävin hakemassa tamman harjat. Anne käveli minua vastaan, ja pyysi että laittaisin puoliverisen valmiiksi.

- Tottahan toki, vastasin myöntävästi.

- Tuo tamma sitten kentälle kahdelta, Anne muistutti, ennen kuin porhalsin takaisin tamman luokse.

- Enrginen tyttö..., kuulin naisen naurahtavan, ennen kuin liukenin paikalta. Livahdin Marin seuraksi karsinaan, jossa aloin puunata likaista hevosta takaisin kimoksi. Puhisten ja ähisten sain viimeisenkin likatahran pois tammasta. Mari pyöri ja hyöri, sillä se seisoi vapaana karsussa. Sähähdin jotain epäselvää hoidokilleni, ennen kuin aloin putsaamaan sen kavioita.

Asetin satulan Marin korkeaan selkään, liutin sen paikalleen ja kiristin vyön. Kaivoin pakista tamman suojat, jotka länttäsin paikoilleen. Suitset olivat oikea ongelma, koska Mari oli leikkisällä tuulella.

- Seiso!, älä visko sitä päätäs!, raivosin tammalle, kun tungin kuolaimet sen suuhun. Asettelin nahkaisen remmiläjän kunnolla tamman kiemurtelevaan päähän ja pistin kaikki remmit kiinni. Vilkaisin kelloa, joka oli kolmea vaille kaksi. Kerkeäisin edes jotenkuten selvittämään rouvan harjan, ennen tuntia. Aloin näpräämään kieli solmulla Marin yönmustaa harjaa, joka oli mitä pahemmin takussa. Ähisten jumituin kerta toisensa jälkeen mitä pahimpaan takkuun, ennen kuin Anne ilmoitti että voi mennä kentälle. Lähdin taluttamaan villin puoleista tammaa ulos, muiden perässä. Edessämme könysi pikkuinen Pella, joka näytti aivan kirpulta Marjuskaisen rinnalla. Autoin paljon pienemmän ratsastajan tamman selkään, ja kiristin vielä vyötä yhdellä reiällä. Katsoin vielä, olivatko jalustimet sopivan mittaiset, ennen kuin tyttö kannusti Marin liikkeelle. Huokaisten lampsin muiden hoitajien kanssa kentältä pois. Onneksi minulla oli vielä puolitoista tuntia aikaa, ja ne ajat hoitaisin Leeviä.

26.07.2008. Sekoilua selästä käsin.

Talutin pölyisen ja muuten likaisen hevosen portista ulos. Mari ei ollut yhtään innostunut, että lähtisin ratsastamaan sillä. Aurinko oli oikea ahdistus, kuumat säteet ja ärsyttävä kirkkaus. Vein Marin puomille, johon sidoin kiukkuilevan tamman. Tiuskaisin kimolle hevoselle, että lopettaisi tuon kiukuttelun. Viiletin hakemaan Marin harjapakin, ennen kuin liitelin jo takaisin likaisen hevosen luokse.

- Mikäs nyt noin rieppoo?, kysyin iloisella äänellä tammalta, joka vastasi vain pehmeällä hörähdyksellä.

- Et muuten ole ainoa, joka saa minulta haleja ja pusuja, paljastin naurahtaen Marille. Kaivoin pakista kumisuan, alkaen harjaamaan kuuman auringon alla puoliveristä. Mari pärskähti, aivan kuin se olisi sanonnut 'vai niin. Entä sitten?'. Naurahdin nelijalkaiselle, joka esitti erittäin tyytymätöntä. Hetken pyöritellessäni kumisukaa sen selän päällä, Mari rentoutui ja lopetti kiukuttelun. Vihellellen pyörittelin kumisuan vaikeimmastakin likaläntistä, ennen kuin siirryin toiselle puolelle. Hetkessä olin pyyhkäissyt Marin kumisualla, jonka jälkeen kaivoin esiin pölyharjan. Nopeasti harjasin hevosen perusteellisen puhtaaksi tälläkin harjalla, ennen kuin siirryin putsaamaan kaviot. Kaviot putsattuani, kolusin pakista pääharjan, jota en ollut Marille käyttännyt hirveän usein. Pujotin riimun tamman kimolle kaulalle, ennen kuin aloin harjaamaan sen päätä. Viimeinen silaus, ja Mari sai riimun takaisin päähänsä. Selvitin myös tamman takkuisen harjan, johon pistin pari lettiä - näyttihän tämäkin rouva edes hiukan siistimmältä.

Kahmin remmiläjän - jota suitsiksi nimitettiin, satulan päälle ja lähdin harppomaan isoilla askellilla kohti ulko-ovea. Onneksi ovi oli jäännyt auki, ja pääsin muitta mutkitta ulos. Marin huomatessa suitset ja satulan, se veti naamansa happaman näköiseksi. En voinnut muuta kuin nauraa hevoselle, joka esitti erittäin ilkeää. Marin tuntien, tuo ei kestäisi kuin muutaman minutin. Laskin suitset puomille, ja siirryin laittamaan satulaa tamman selkään. Laskin painavan nahkasekoituksen puoliverisen korkeaan selkään, liutin sen oikealle paikalle ja kopeloin jollain konstilla satulavyönkin käteeni. Kiristin vyön ensiksi alkuun tokaan reikään. Mari oli jo päässyt eroon äksyilystään, ja seisoi korvat hörössä, energisenä ja pyrkivänä paikallaan. Tartuin suitsiin, asettelin ohjat kaulalle ja pistin riimun tamman kaulalle. Ojensin Marille kuolaimet, jotka se hetkessä nappasi suuhunsa. Naurahdin, pistäen koko värkin kunnolla päähän ja remmit kiinni. Survoin kypärän pitkien hiuksieni sekaan, ja otin riimun pois tamman kaulalta. Kiepsautin ohjat käteeni, ja käänsin marin turvan kohti maastoon vievää tietä.

Könysin ähisten hevosen selkään, jossa mittasin jalustimet sopiviksi. Allani oleva Mari liikahteli levottomasti allani, ja olisi koko ajan lähdössä eteenpäin. Sihahdin jotakin epäselvää puoliveriselle, kiristäessäni sen vyötä. Juuri ja juuri sain sen kolmanteen reikään, kun Mari ampaisi liikkeelle. Korvat hörössä ja tarmokkaana se koikkelehti hiekkatielle. Yritin toputella turhaan kimoa hevosta, mutta se vain viiletti harja hulmuten pika käyntiä. Keräsin ohjat hetken päästä, ja painoin pohkeet kevyesti tamman kohoileviin kylkiin. Mari inahti, ja nosti lentävän ravin. Aloin keventämään, kunnes kylkeäni alkoi vihloa ikävästi ja jouduin istumaan perus-istuntaan. Maisema suhisi ohitsemme, kun vaalea hevonen kiidätti minua pitkin hiekkatietä. Kaarsimme mutkan, jossa puoliverinen viskaisi muutamat pukit - silkasta ilosta tietenkin! Naurahdin, Marin koikkelehtiessa mihin sattui. Pidättelin hiukan kaahailevaa rouvaa, joka vastasi apuihini hetkessä.

Itseltäni virtasi hiki pitkin otsaa, kun kahlasimme pellon poikki. Onneksi koko pelto oli seipäillä, enkä saisi niskaani kunnon heinäsuihkua. Olimme ravanneet koko matkan, joten nyt olisi tullut aika laukata ja pujotella seipäitä. Annoin Marille laukkapohkeet, jolloin tamma hyppäsi pystyyn ja kiihdytti hurjaan laukkaan. Yritin jarrutella tottelematonta nelijalkaista, joka viis veisasi avuistani. Vaikka kuinka sahasin ja sahasin ohjia, villintyneenä Mari vilisti ohi seipäitten. Viimeinen keinoni oli painautua kimon kaulaan, tarrata kaikilla voimilla kiinni ja toivoa parasta. Ohitimme laukkasuoran puskien lävitse, ennen kuin Mari rauhoittui. Se jarrutteli itsensä hiukan hitaampaan, mutta tasaiseen laukkaan. Könysin itseni kunnolla selkään, ja huomasin Liekkijärven sinittävän edessämme. Annoin tamman jatkaa laukkaansa, kunhan se pysyisi kohtuullisena - ei enään villejä ratsastuksia!

Liuin tamman korkeasta selästä, irrotin satulavyön re'istä, ja kaappasin satulan alas Marin selästä. Olimme ratsastanneet Liekkijärven rantaan, sillä pieni kastautuminen tekisi poikaa! Laskin möhkylän kivelle, ja nostin kypärän päästäni. Ai että se osasi olla kuuma kapistus, varsinkin porottavalla ilmalla. Vaikka Anne oli määrännyt, että kaikkien tulisi käyttää kypärää, päätin ratsastaa järveen ilman kypärää. Eihän se nyt voisi hirveästi haitata. Potkaisin vielä hiostavat saappaat jalastani, samoin riisuin sukatkin. Talutin Marin kiven eteen, josta könysin hevosen selkään. Olin jo vähällä liusua toiselta puolelta alas, mutta sain tasapainoni hallintaan. Painoin pohkeet hikisiin kylkiin, jolloin Mari lähti harppomaan väärään suuntaan.

- Ei sinne! Väärä suunta! Eih!, kiljuin, kun hevonen rymisteli metsään. Jyrkästi ja vihaisesti sihisten käänsin tamman takaisin oikealle reitille. Hevonen yritti väkisinkin luistaa uimaan menosta, mutta pysyin tiukkana. Paukautin pohkeet kimon kylkiin, jolloin se suorastaan hyppelehti veteen. Mari kahlasi nautinnollisesti veteen, ja hetkessä se jo ui. Liu'uin nopeasti alas hevosen selästä, ja yritin kaikilla keinoilla vältellä tapaamista sen jalkojen kanssa. Repesin nauramaan, kun Mari hirnahti kimeästi, irvisti ilosta ja loikki kuin jänis vedessä. Oli hilkulla, ettei se olisi loikannut päälleni, niin lähellä se oli. Pian Mari siirtyi kohtaan, jossa se ei enään pystynnyt uimaan. Kipusin jollain konsteilla märän tamman selkään, mutta hetkessä olin jo järven pohjalla. Mari oli viskannut minut selästään, sillä se halusi että minäkin kastuisin kunnolla. Sylkiessäni järvi vettä suustani, Mari kahlasi takaisin uimaan.

Ohjat luisuivat käsistäni, kun se tarposi syvempään kohtaan. Hetkessä könysin pystyyn ja hyökkäsin ohjiin kiinni. Hyvä ettei se sentään jäännyt jaloistaan kiinni ohjaksiin.

- Uimiset riitti tältä päivältä, sanoin tammalle, kun se koikkelehti matalemmalle. Talutin litimärän hevosen rantaan, jossa kamppeet odottivat meitä. Vettä valuvana nostin saappaat, kypärän ja sukat käteeni. Jaakko saisi tulla hakemaan tamman satulan. Se olisi varma!

Pompin epätoivoisena Marin selässä, sen ravatessa hiljakseen tallille vievää tietä pitkin. Jaakko oli hetki sitten porhaltanut ohitsemme autolla, hakemaan happamana puoliverisen satulaa. Voi mies-parkaa. Jarruttelin tamman käyntiin, tallin kohoessa näkökenttääni. Pian seisoimme keskellä pihaa, ja liu'uin huoletta alas sen selästä. Taputin tammaa kaulalle, ja kiittelin sitä oivasta ratsastusretkestä. Taas hiukan äkäinen Wear pöllähti luokseni, ja marmatti siitä, kun olin viennyt koko puomin itselleni. Naurahdin, ja pahoittelin nuoremmalle tytölle anteeksi.

- Missäs teidät on uitettu?, vaaleatukkainen tyttö kysyi hölmistyneenä, kun hän katsoi minua ja Maria.

- Olimme ratsastamassa, tokaisin naurahtaen Wearille, ennen kuin talutin puoliverisen puomille. Pistin riimun sen kaulalle, ja näpräsin suitset sen päästä. Pujottelin ohjat riimun seasta esille, jonka jälkeen laskin remmiläjän puuhirviön niskaan. Jaakko tupsahti viereeni, ja ojensi kiukkuisena satulan minulle.

- Aina minä olen se, joka hakee kaikki hevosten varusteet, mies puhisi lampsiessaan talliin. Naurahdin, laskien satulan suitsien viereen. Pujotin riimun Marin päähän, ennen kuin aloin sukimaan siitä vedet pois.

Portin avattuani, ja päästäessäni kimon Marin laitumelle, se tökkäisi minua turvallaan ja lähti hurjaan pukkilaukkaan. En voinnut muuta kuin nauraa, olihan Mari niin hullunkurinen. En kestäisi, jos joskus joutuisin eroamaan siitä. Kiirehdin kaivamaan repustani äkkiä kameran, ja juoksin takaisin portin pieleen. Vain muutaman sadan metrin päässä, portista ja minusta seisoi Mari ja Blade toisiaan rapsuttelemasta. Nopsasti näppäsin kuvan tuosta parivaljakosta, ennen kuin lähdin hoitamaan Leevin.

20.07.2008. 'Rakkaus on lumivalkoinen...'

Yllättävä myrsky riepotteli minua kuin haurasta lehteä. Ähisten yritin juosta sankassa sateessa kohti tallille vievää tietä. Olisi sittenkin pitänyt pyytää kyyti äitiltä tai isältä. Jouduin välillä pysähtymään, että näkisin edes vähän eteeni. Äkinäinen tööttäys sai minut hyppäämään puskaan. Auton kaahatessa ohitseni, heristin nyrkkiä autoilijalle ja kiroilin äänekkäästi. Toivottavasti tästä päästäisiin edes eteenpäinkin.

Pyörremyrskyn lailla vyörysin sisälle talliin, jossa oli kodikkaan lämmintä. Ajatuksissani kirosin kaikki maailman säät. Auingosta lumimyrskyyn. Hevoset olivat tuotu sisälle, sillä eihän niitä kukaan olisi voinnut jättää myrskyn armoille. Puhisten lähdin suunistamaan Marin karsinalle. Tamma nuokkui uneliaana karsinan kulmalla, mutta hörähti tervehdykset laiskasti minulle.

- Jaa-a, eipä meidän rouvaa taida tulijat kiinostaa, pälätin tammalle, joka kompuroi ovelle. Se tapitti minua suloisilla silmillään, ja alkoi kerjäämään rapsutuksia. Avasin rivakkaasti karsinan oven ja tunkeuduin väkisin Marin viereen. Aloin rapsuttamaan sitä sään kohdalta, jolloin tamma irvisti nautinnollisesti. Vettä valuvana seisoin pölyisen hevosen vieressä, ajatellen niitä näitä. Kimo rakkauteni kuitenkin palautti minut maankamaralle tökkäisemällä turvallaan. Hymyilin laiskasti hevoselle, ennen kuin livahdin ulos karsinasta. Suljin oven kiinni, ennen kuin lähtisin hakemaan tamman harjoja. Yht'äkkiä jalkani sotkeutuivat johonkin isoon, ja minä makasin käytävällä. Könysin vihaisena ylös ja huomasin Marin harjapakin lojuvan karsinan kulmalla. Tietysti joku tuntilainen oli sen siihen jättännyt, kun ei ollut raaskinnut viedä sitä takaisin omalle paikalle. No, säätyinpä ainakin sen hakemiselta. Hitaasti tartuin pakkiin, ja kömpelöin askelin taapersin karsinaan.

- Ehei, ei tule mitään. Ei ennen kuin olen harjannut sinut, sanoin naurun tirskahduksien seasta hevoselle. Se kiehnäsi koko ajan vieressäni, hörisi ja pärski, ja muuten vain kerjäsi makupaloja. Rauhallisesti jatkoin pölyisen ja likaisen hevosen harjausta. Ähisten harjasin likaisemmatkin tahrat puhtaaksi, ennen kuin aloin selvittämään hevosen takkupesää. Sormeni jäivät vähän väliä jumiin johonkin, kun selvittelin yönmustaa harjaa. Lopulta ne liukuivat alas, aivan kuin olisivat laskenneet koskea alas. Vilkaisin häntää, joka ei ollut yhtään takkuinen. Lopuksi putsasin nopeasti tamman kaviot, sillä minulla oli kova kiire kotiin. Huokaisin kuitenkin raskaasti, muistaessani kaamean ilman ulkona. Jospa Anne voisi viedä minut vaikka kotiin, ajattelin riemastuneena.

Raahasin nopeasti pakin satulahuoneeseen ja porhalsin toimistoon. Hyväksi onnekseni Anne istua kyyhötti pöytänsä takana, papereita pläräillen.

- Öh..., oli ainoa sana joka suustani pääsi. Anne säpsähti, ja vilkaisi minua.

- Onko jokin hätänä?, nainen kysyi huolestuneella äänellä.

- On! En voi kävellä tälläisellä ilmalla takaisin kotiin..., aloitin lauseeni hätäisellä äänellä.

- ...Ja siksipä kysyt voisinko viedä sinut kotiin, Anne sanoi naurahtaen. Poskilleni levisi ujoisuuden-puna, kun nyökkäsin naiselle. Anne könysi pystyyn, ja lähti kävelemään ulos, minä perässä.

Litimärkänä kömmin naisen auton kyytiin, ja kiittelin jo etukäteen. Loppumatkan körröttelimmekin aika hiljaisina.

19.07.2008. Takaisin tallille.

- Mari!, kiljaisin tammalle, joka oli juuri pihistänyt taskustani omenan lohkon. Mantelin muotoiset silmät tapittivat minua viattomasti, aivan kuin se ei olisi koskaan tehnyt mitään. Doris, tiibetinspanielini haukahtaa tallin kulmalta. Se oli luultavasti nähnyt oravan tai linnun viilettämässä pitkin maita ja mantuja.

- Doris, tänne näin, komennan pikkuista karvapalleroa. Koira viilettää luokseni kielipitkällä, ja kerjää rapsutuksia. Rapsutan nopeasti koiraa, ennen kuin käännyn valppaana olevan Marin suuntaan. Naurahtaen painoin suukon tamman turvalle, ennen kuin jatkoin harjausta. Vihellellen harjatessani hevosta, muistui hyvät ajat mieleen. Ainoa ajatus, joka oli niin väärin, - en ollut päässyt näkemään tamman kaunista varsaa. Tietysti olin kuullut, kuinka sitä oltiin kehuttu. Huokaisin syvään, lopettaen viheltämisen. Mari riiputti kuumassa helteessä päätään. Välillä se nosti sen puomin päälle. Viskasin harjan takaisin pakkiin, irrottaen Marin riimunnarun irti puomista. Lähdin talsimaan tamma vierelläni kohti maastoa. Mari oli aivan ihmeissään, sehän oli odottanut vain laitumelle pääsyä. Huusin vielä Dorista nimeltä, ettei se vain jäisi lorvimaan minnekkään. Pieni koirani juoksee ohitseni, haukkuen äänekkäästi. Se lähtee lintu-poloisen perään, minun nauraessani sille.

Pysähdyin, kääriäkseni farkkujen lahkeet ylös. Tallille tullessani oli käynnyt kova tuuli, enkä ollut arvannut että näin kuuma tulisi. Mari oli tiennyt tilaisuuden tulleen, ja hyökännyt hamuilemaan ruohotupsuja suuhunsa. Nykäisin narusta kerran, jolloin hevosen pää kohosi ärtyneenä ylös. Se toivoi niin pääsevänsä rouskuttelemaan ruohoa, nauttimaan lämmöstä ja unohtaa kaiken muun. Laiskasti lähdimme kummatkin liikkeelle. Hiekka natisi lenkkareitteni alla. Minulla ei ollut mitään ratsastukseen sopivaa vaatetta mukana. Tallilla olleetkin kamat piti viedä kotiin pestäväksi. Viileä heinäkuun tuuli pyyhälsi minun ja Marin ylitse. Se tuntui mukavalta tälläisessä kuumudessa. Huokaisten käännyin metsäpolulle, jossa oli huomattavasti viileämpää kuin aukiolla tiellä. Doris paineli monta metriä meitä edempänä. Sekun ei tiennyt, milloin taas pääsisi metsään. Mari pärskähteli nälkäisenä, ja vilkuili polun reunoja. Omia jalkojani alkoi pian särkeä, sillä en ollut tehnyt loman jälkeen mitään kävelylenkkejä. Stoppasin tamman, ja pistin narun ohjiksi. Juuri sopivasti mätä kanto törrötti polun kulmalla, joten kipusin sen päälle. Ähisten kopuroin tamman kimoon selkään. Voi, miten pitkä aika siitä oli kun olin ratsastanut tammalla.

Aukioalue levittäytyi polun päästä. Tunsin paikan, sillä olin ennenkin käynnyt syöttelemässä Maria täällä. Tiibetinspanieli oli juosta viipeltänyt paikan päälle jo aikaisemmin, ja pistännyt itsensä makaamaan varjoisaan paikkaan. Kannustin puoliverisen nopeampaan käyntiin, jolloin hevonen allani viipelsi reippaammin. Pysäytin hevosen keskelle aukiota, mutta en liukunnut alas selästä. Mari laski päänsä alas, ja alkoi nyhtämään ruohoa suuhunsa. Itse aloin loikoilemaan tamman selässä ja tähyilin taivaalle. Se oli aivan sininen, lukuunottamatta muutamia pilvenhattaroita. Linnut sirkuttelivat iloisena kukin missäkin puussa, ja nauttivat kuumasta kesästä. Silmäluomeni olivat lyijyn raskaat, joten ne painuivat hetkessä kiinni.

Havahduin Doriksen hurjistuneeseen räksytykseen. Marikin oli aivan peloissaan. Se seistä möllötti keskellä aukiota ja katsoi metsään. Puiden seasta kuului kamalaa jytinää ja oksien rasahtelua. Doris lopetti haukkumisen, porhalsi Marin viereen ja alkoi ulista syliin pääsyä. Jollain keinoin sain nartun syliini, ennen kuin ruskea olento pöllähti metsästä. Olento oli hurjistunut uros karhu, joka mörisi pelottavasti. Mari ulvahti, kääntyi kohti peltoa ja nosti hetkessä nopean laukan. Takerruin toisella kädellä hevosen mustaan harjaan, kun taas toisella kädellä pitelin pelokasta koiraa. Vilkaisin hätääntyneenä taakseni, ja näin karhun lähteneen peräämme. Mari kiihdytti itsensä neliin, ja hetkessä olimme isolla tiellä. Huokaisin helpotuksesta, sillä tästä ei olisi enään pitkä matka Seppeleeseen. Karhu oli jäännyt pahasti jälkeen, sillä sen tassu oli jäännyt varmaan jumiin johonkin koloon. Jarrutin hätäisesti Marin raviin, ja käänsin sen ympäri. Eläinrakas kun olin, en voinnut jättää petoa pinteeseen. Pelokkaana ohjastin jäykkää hevosta kohti tappavaa karhua. Doris ulisi kuin mikäkin jänishousu. Aloin puhelemaan Marille rauhoittavasti, jotta sen ei tarvitsisi pelätä. Tamma ei kuitenkaan suostunnut jatkamaan eteenpäin.

Hetken tuijottaessani vihaista ja ärtynyttä otsoa, huomasin että se alkoi pikkuhiljaa pääsemään pinteestä. Se örähteli ihmeellisesti, joten koin parhaaksi kääntyä ympäri ja laukata takaisin talliin. Viime tingassa Mari pyyhälsi laukkaan, kun ruskea möhkäle pääsi irti. Tamma kiidätti meitä pitkin askelin kohti tallipihaa. Yskin, sillä hiekka kävi ikävästi silmiin ja keuhkoihin. Mari kiihdytti, sillä se oli jo päässyt pois metsiköstä ja oli jo pihassa. Hevonen oli hiestä märkä, ja tallipihalla olleet ihmiset tuijottivat meitä kuin olisivat nähneet aaveen. Jalat täristen laskeuduin kimon hevosen selästä, tiukka ote pelokkaassa koirassa. Doris tutisi ja ulisi säälittävästi. Olin silti peloissani, vaikka karhu oli mennyt matkoihinsa. Jaakko kuskasi laitumille vettä, ja ihmetteli minua, koiraa ja hevosta.

- Mitäs oikein tapahtui?, mies murjaisi huvittuneena.

- K..karhu..se seurasi meitä, änkytin ääniväristen Jaakolle.

- Hehhee, tuskinpa, tallimestari hörötti, ja jatkoi matkaa.

- Usko mitä tahdot, mutta totta se oli. Vai mitä Mari?, kysyin rohkeammalla äänellä tammalta, joka hörähti myöntävästi.

Aukaisin portin ja päästin kimon hevosen laitumelle. Se oli innoissaan, kun pääsisi kavereiden luokse syömään. Huokaisten kiinnitin hihnan Doriksen kaulapantaan, vilkutin Marille ja hävisin tallipihasta. Hetkessä hätkähdin, kun metsästä kuului oksien kahinaa. Esiin kuitenkin pomppi jänis, ja minä tyhmä kiljuin itseni kuolemanpartaalle. Mistä sitä koskaan tietää, jos karhu hyppäisi eteeni?

04.06.2008. 'Halataanko?'

Astuin punaisesta autosta tallipihalle. Huikkasin äidilleni, ettei edes kananta yrittää hakea minua ennen yhdeksää. Paiskasin oven kiinni, lähtien talsimaan kohti tallia. Yleensä aurinko osoitteli kauniin keltaiset säteensä, mutta nyt se oli kätkeytynyt pilven taakse. Kello oli puoli kuusi, joten minulla ei olisi edes aikaa ratsastaa hiukan Marilla. Astuessani sisälle rakennukseen, ihana hevosen ja heinien tuoksu pöllähti eteeni. Vedin keuhkot täyteen tuota minulle niin rakasta ilmaa. Lähdin hyppelehtimään kohti oleskeluhuonetta, huikaten tervehdykset ohitse kävelevälle Jaakolle. Mies ihmetteli minun ylitse pursuavaa energiaani, mutta tyytyi vain kohauttamaan olkiaan. Loikin isoin askelin natisevat rappuset huoneeseen, jossa vedin nopeasti ratsastushousut ja saappaat päälleni. Jätin reppuni farkkujen ja kenkieni luokse, sillä sielä ei ollut edes eväitä. Vain pieniä namupalajoa rakkaimmalleni. Huomasin Oonan tupsahtavan oviaukosta, ja heilautin tervehdykseksi tervettä kättäni.

- Maria hoitamaan?, Minua nuorempi tyttö kysyi, johon nyökkäsin innoissani.

- Mitäpäs muutakaan?, Hihkaisin, lähtien laskeutumaan rappusia alas. Eipä Oonakaan ollut oikein perillä minun iloisuudestani. Portaat laskeutuessani, lähdin suunistamaan vauhdilla satulahuonetta kohti. Vaikutin varmasti jättimäiseltä ilotulitukselta, porhaltaessani jättimäisin askelin väkijoukon ohitse. Satulahuoneen ovella, kiskaisin sen voimalla auki. Hypplehdin sitten vihellellen noutamaan Marin harjapakin, ja loikin samalla tavalla tamman karsinalle. Laskin ruskehtavan pakin karsinaan, joka oli puhdistettu huolella. Minä kun en sitä olisi kuitenkaan pystynnyt puhdistamaan käsipaketissa. Tartuin hilpein mielin riimunnaruun, loikkien sitten suoraan ulos. Aurinko uskalsi jo hiukan kurkistaa pilvien takaa, mutta pujahti saman tien piiloon. Jarruttelin itseni normaaliin kävelytahtiin, mutta porhalsin silti kamalan kovaa tarhan portille, jossa tammat laidunsivat. Könysin istumaan aidalle, jääden tarkkailemaan hevosia. Niitä oli kaiken näköisiä - ruskeita, valkoisia, korkeimpia kuin toiset ja matalampia kuin taas toiset. Ainoa hevonen, joka osui laitumen perältä silmiin, oli minun rakas Mari. Sen yönmusta harja lepäsii hiljaa sen vaalealla kaulalla. Edes tuuli ei jaksannut tanssia ikuista kesävalssia sen harjassa. Tamman häntä huitoi joka suuntaan, kun se yritti pitää ötökät loitolla. Vihdoin kärsivällisyyteni petti, katselessani iki-ihanaa Maria. Vislasin ensin matalasti, johon se ei reagoinnut. Vihelsin vielä toistamiseen, jolloin sen pää kohosi kuin hidastettuna ruohikosta. Se lähti kylmän rauhallisesti kävelemään minua kohti, päästäen jostain hyvin syvältä pehmeän hörähdyksen. Pian sen turpa työntyi minun hupparini taskuihin, josta se yritti etsiä herkkuja.

- Kuules, kulta. Ne jäi talliin, puhelin hevoselle, naksauttaessani narun sen riimuun kiinni. Puoliverisen hevosen vatsa oli jo hiukan pyöristynyt, ainakin viime näkemästäni. Laskeuduin tamman eteen, joka sai sen ihmettelemään. Rpaustin sitä hetken aikaa korvan takaa, ennen kuin aukaisin portin ja talutin Marin laitumelta. Lukitsin portin huolellisesti, ja huomasin jo auringon laskevan. Eipä ollut ihme, kun se sillä lailla piileskeli. Se oli muuttunnut purppuran ja oranssin sekoitukseksi, laskeutuessaan sentti sentiltä enemmän puiden taakse. Auringonlasku saatteli minut ja Marin talliin, hymyssä suin.

Sidoin väsyneen oloisen hevosen kiinni karsinaan, kiiruhtaen noukkimaan pakista kumisuan. Astelin sitten hyräillen tamman vasemmalle puolelle, pyöritellen kumisualla sen pyöristyneen vatsan kohtaa. Mari pärskähti, laskien päänsä alas. Se alkoi tonkimaan jotakin, ehkä siinä toivossa että muutama heinän korsi tai kauran jyvä löytyisi. Harjatessani rauhallisesti rakasta tammaani, ajattelin myös yhteisiä hetkiämme. Muistin jopa hetken, kun näin sen ensimmäistä kertaa. Se seisoi karsinassaan, tuijottaen minua mantelin muotoisilla silmillään. Kevät oli juuri astunnut kuvioihin, eikä mikään enää pystynnyt erottamaan minua Marin luota. Lopetin hyräilemisen, hymyillen ajatuksilleni. Kaikki se oli totisinta totta, eikä mitään unta. Vaihdoin nopeasti puolta, harjaillen sitä yhtä rauhallisesti kuin toistakin puolta. Mari kohotti päänsä ylös, hörähtäen käytävällä kävelevälle Jaakolle. Mies vilkaisi hörähdyksen suuntaan, ja näki kimon hevosen lempeän katseen. Harjattuani Marin kumisualla, viskasin harjan pakkiin. Kaivoin sitten pölyharjan käteeni, jatkaen kimon tamman harjaamista.

Olin harjannut Marin kiiltävän puhtaaksi, ja jopa onnistunut putsaamaan sen kaviot jotenkuten käteni kanssa. Onneksi olisi enää n. kaksi viikkoa, kuin saisin kipsin pois. Mutta tietysti minulla olisi erittäin vaikea ratsastaakkin. Sulkiessani pakin kannen, siirryin selvittämään oikealla kädelläni sen takkuista harjaa. Eipä ihme, ettei tuuli tansinnut kesäistä valssiaan siinä. Hyräilin hiiren hiljaa Kaija Koon kappaletta 'Jos sua ei ois ollut', joka sai minut melkein kyyneliin. Pian takuista takuimmat takut olivat selvitetty, joten sujautin Marille pari heppanamia. Onnellisempana kuin koskaan, se mutusteli ne suihinsa. Irrotin riimunnarun solmun, tarttuen sen päähän. Lähdin astelemaan hevonen vierelläni kohti laidunta. Wearkin kiirehti viemään Taigaa ulos, joten menin samalla oven avauksella ulos. Aurinko oli nyt aivan puiden takana, mutta oli viskannut purppuran näköistä hattaraa taivaalle. Koko taivas kylpi kauniin värisenä, kun päästin Marin laitumelle. Halasin sitä vielä oikein kunnolla, ennen kuin kipitin takaisin talliin. Asetin tamman narun oikealle paikalle, tarttuen harjapakkiin. Porhalsin viemään sen nopeasti satulahuoneeseen, josta kiiruhdin oleskeluhuoneeseen. Sielä vaihdoin pikapikaa päälleni farkut ja kengät, ja kiepsautin repun selkääni. Huikkasin heipat huoneessa olevalle Xenille, kiiruhtaen naitsevat portaat alas. Nyt oli taas yksi päivä pulkassa - ja toinen edessä.