Palaa edelliselle sivulle

Toukokuun 2009 Kohokohdat

Kohokohdat-sivulle on valittu menneen kuun parhaimmistoa. Valinnat perustuvat tallin väen ehdotuksiin ja perusteluihin. Yhteensä kohiksia valitaan enintään 10 kuukaudessa. Lopulliset valinnat tekee Josefiina. Piirrustuksille ja tarinoille ei ole annettu mitään kummempia sijoituksia.

Tässä kuussa valinta oli vaikea, upeita teoksia suorastaan tulvi silmieni eteen. No, päätös on aina tehtävä!

Piirrustukset

Piirtäjä: Ilu
Josefiina: Keväinen, iloinen kuva. Huoleton ja rento meininki.




Piirtäjä: Jenna, Kuva: Ai treenausta?
Josefiina: Hassu, hauska kuva. Jambon ilme ponille ominainen. Pirtsakka ja hyväntuulinen.




Piirtäjä: Ros, Kuva: Äitienpäivä...
Josefiina: Liikuttava hetki hoitajan ja hoitsun välillä, muistoihin palaamista. Käsinkosketeltava tunnelma, kivasti käsintehty.




Piirtäjä: Sastu, Kuva: Always know that you shine brighter than anyone
Josefiina: Huh, 200HM! Yksinkertainen, hauska ja persoonallinen kuva. Pisti hymyn huulille, Sastu on aina niin Sastu!




Piirtäjä: Yuff
Josefiina: Värikäs, taitavasti tehty kuva. Huumorintäyteinen, toimiva. Blondin sierain on ihana!

Tarinat ja runot

28.5. True friends

Mä seison juuri syömässä kaurojani ja mua alkaa ramasemaan mukavasti. Takana on rankka päivä, Elli kävi ja treenasi mun kanssa koulua oikein olan takaa. Mut ei se mitään, se oli ihan kivaa. Nyt mä kuitenkin ajattelen nukkua jonkun aikaa, semmosta kevyttä hevosenunta, jos ei muuta. Haukottelen leveästi ja pakitan karsinan perälle. Viereisen karsinan Eppu puhisee jotakin jo uneen vaipuneena, mutta Topi tarkastelee käytävää uteliaana. Ei siellä ketään ole, joten annan olla ja torkahdan.

Kuulen käytävältä askeleita unen läpi ja havahdun horroksestani. Kello on varmasti yhdeksän tai niillä main, joten astahdan uteliaana ovelle katsomaan, kuka on liikkeessä vielä tähän aikaan. En kuitenkaan ehdi ovelle asti, kun kyynelkasvoinen tyttö seisoo käytävällä nojaten oveani vasten. Katson vaaleaa, pientä ihmistä ihmeissäni. Hän avaa oven ja vaappuu karsinan nurkkaan, minne hän vajoaa istumaan ja peittää kasvot käsiinsä. Katson aukijäänyttä ovea, mutten lähde minnekään; minusta tuntuu, ettei se olisi oikein. Sen sijaan otan varovaisen askeleen tuota tutuntuoksuista ihmistä kohden ja kosketan vaaleita hiuksia. Puhallan rauhallisesti ilmaa tytön päälaelle, ja pian hän nostaa katseensa.
- Mä... anteeks, tuo niin tuttu tyttö sanoo hiljaa, hädin tuskin kuuluvasti, mutta kyllä mä kuulen. Mä kuulen sen äänen ja tiedän ettei sillä ole kaikki kohdallaan ja mä tiedän että se on tullut hakemaan lohtua ja turvaa mun luota eikä mulla ole mitään sitä vastaan. Mä seison ihan sen lähellä ihan niinkuin niin usein ennenkin, annan sen koskettaa mun päätä ja kiertää sormensa mun harjaan ja huokaista syvän. Mä työnnän pääni sen syliin ja annan sen painaa poskensa mun poskea vasten, koska mä tiedän että se tarvitsee sitä juuri nyt kaikkein eniten. Mä en hievahdakaan, kun tyttö kuivaa kyyneleitä toisella kädellä. Mä katson sitä syvillä silmilläni ja yritän sanoa, että kaikki on hyvin, mutta en mä osaa sanoa niin. Siksi mä puhallan lämpimästi sen kasvoille. Se hymyilee kyynelten läpi ja laskee kätensä mun otsalle.
- Kiitos, se sanoo ja sulkee hetkeksi silmänsä. Mäkin suljen silmäni ja me seistään siinä kahdestaan luottaen toisiimme, tukeutuen toisiimme, lohduttaen toisiamme. Tuntuu turvalliselta olla niin. Kun toinen on ihan lähellä.

Josefiina: Erilainen, persoonallinen hoitotarina. Sopivan lyhyt ja helppolukuinen, ja tunnelmaltaan herkkä ja koskettava. Sitähän virtuaalihevosenkin hoitaminen on: ystävyyttä ala- ja ylämäissä.

28.5. Talliaamu oululaisittain

Aikasin aamulla ennen sian pieremää,
heräs Henni-pölijäke sängystä ylös pomppas,
eipä ainakaa pöjötauti tuota vaivannu.
Nopiasti tyllerö pottuvoita suuhunsa ahtas,
ja sen jäläkeen vielä pari kompiaista suuhunsa nakkas.

Veronica pihalla pian mäkättää,
"Henni, eläpä siellä ennää pöökkää ittiäs,
eläkä ennää äsehi siellä,
tässähä mennee päivä jos toinenki
ja oot valamis vasta joskus ens vuojen tuohikuussa pukinpäivän aikaa."

No, pian saa Henniki ittensä valamiiksi
ja pihalle nopeasti tipsuttelee.
Tytöt pomppaavat pyöriensä satulaan
ja kohti Seppelettä nopiasti polokevat.

Henni pyörän tallin seinälle äkkiä jättää
ja juoksee kohti Cassun, hoitsunsa, pilittuuta.
Kädessään tylleröllä onpi viipale omenaa
jota tyttö itte ei saa suihinsa popsia, tai muuten alakaa kurkku kutiammaa.
"Otahan jankloppi tästä kuule omppu,
nii jaksat tänki päivän loppuu."

Cassu-heppa ompunpalan nopiasti suuhunsa haukkaa
ja ei Hennille käteen jää kuin limasta kuolaa.
"Oot nääki yks loppasuu",
tyytyväine hoitaja naurahtaa.

Josefiina: Yksi sana riittää kertomaan tämän runon aiheuttaman reaktion: HÄHÄHÄ! :D Aivan hulvaton idea käyttää omaa murretta, ja runo on nauruhermoja kutkutteleva. Osa sanoista jäi vähän hämärän peittoon, mutta mielikuvituksella korvataan nekin.

15.5. Vammaisia kerrakseen

Läähätin tallin pihassa kuin kuolemaa tekevä. Olin juossut bussipysäkiltä tallille ja huomasin, ettei matka ollutkaan niin lyhyt ja kevyt juosta. Raahauduin sohvalle istumaan ja kaadoin itselleni mukiin vettä. En ikinä juo vettä, mutta nyt minun oli pakko saada lasillinen, sillä keuhkoni huusivat kosteutusta. Anne ilmestyi ovenraosta.

"Hei Liina, näin ku tulit tännepäin, ni aattelin kysyä.. Miks sä läähätät tolleen?" Anne katsoi minuun kummastuneena.
"Mä.. tulin... tosta pysäkiltä... juosten" sanoin edelleen puuskuttaen.
"Jaa, no mut mun piti kysyy, et tuutko mun kanssa maastoon? Aattelin keritä vihdoin ja viimein ratsastaa maastolenkin Palmilla. Mun on pitäny tehä sellanen maastolenkki jo kuukausia sitten mut en oo kerenny ollenkaan!" Anne selitti tohkeissaan.
"Tänään kun Carkki, eikä Jenni oo tulossa, niin pääsen vihdoin itse ratsastamaan" Nainen jatkoi energiaa pursuten.
"Joo... Laitan ton... Myntin ihan.. pian kuntoon." Jatkoin vaivalloista puhumista.
"Kiva, vihdoin pääsen senkin mamman kyytiin pitkästä aikaa" Anne sanoi iloisesti. Anne heitti heipat ja katosi ovesta tallin puolelle. Minä läähätin sohvalla vielä hetken, kunnes sain itseni koottua ja lähdin keräilemään Myntin tavaroita leppoisaa maastolenkkiä varten.

Anne harjaili jo hyvässä vauhdissa Palmikkoa, joka nautti harjauksesta ylähuuli vipattaen. Tiesin, että Myntti oli pölyinen kuin mikä, joten aioin harjata sen oikein perusteellisesti. Harjailin Mynttiä, harjasin pitkin vedoin sen kaulaa ja etenin valkoisen sukan harjaukseen tamman etujalassa. Pomppasin metrin taaksepäin, kun näin Myntin jalan. Se oli turvonnut yhdeksi limpuksi ja tamma näytti aristavan sitä. Huikkasin Annen paikalle ja nainen katsoi jalkaa kulmat kurtussa.
"Tähän on varmaan joku potkassut ja se on tietenkin bakteerien valloittama.." hän sanoi pettymyksen sävy äänessään.
"Joo. Mä kylmään sen ja puhdistan sen noilla aineilla." sanoin ja ryhdyin toimeen. Hain puhdistusainetta ja laimensin sen vanhaan limsapullooni, joka oli sattumoisin ollut Myntin harjapussukassa. Hain sideharsoa ja teippipintelin. Puhdistin jalan ja laitoin siihen hauteen. Menin Annen luo, joka seisoi Palmin karsinassa. Harjanvedot eivät olleet enää niin ripeitä ja innokkaita.

"Kyllä Myntin jalka paranee" sanoin lohduttavasti. "Ei siinä mitään pahaa ole."
"Eii, en minä sitä.. Mietin miksi silloin aina tapahtuu kaikkea, kun minun pitäisi mennä ratsastamaan?" Anne sanoi.
"Höpsis! Kyllä minullekkin aina sattuu kaikenlaista ihan muuten vain! Joskus jotakin vakavampaa ja joskus jotakin vähemmän vakavaa" sanoin ja astuin sisään Palmin karsinaan.
Astuin suoraan lattialla olevan harjan päälle ja tietenkin nyrjäytin nilkkani.
"Outs.. Dääm hei! Miks mun nivelsiteet aina pettää!" murahdin nilkkaani pidellen.
"Mä sanoin. Mä oon menossa ratsastamaan niin kaikkea sattuu just silloin.." Anne huokaisi.
Anne talutti minut takaisin sohvalle ja laitoimme kylmäpussin kohotetun jalan päälle. Anne sitoi jalkani pieneen pakettiin ja soitin vanhempani hakemaan minut tallilta.
"Heei äiti.." aloitin varovaisesti.
"No hei kulta! Pitäiskö sut hakea tallilta?" äitini sanoi pirteästi.
"Juu, ja sit pitäis hakee sairaalasta muutamaks päiväks kepit.." sanoin.
"Miks? Mitä nyt on tapahtunut? Onko jalka murtunut vai menikö nivelsiteet vai mitä on käynyt?" äitini muuttui pirteästä hysteeriseksi.
"Kaikki on ihan okei, nivelsiteet vaan petti, ei mitään vakavaa.." rauhoittelin ylitsepulppuavaa vanhempaani.
"Okei, haen sut ja sitten haetaan kepit." hän sanoi huokaisten helpotuksesta.

Vein Myntille vielä Annen avustuksella omenan ja istuin sen seurana, kun odottelin äitini saapumista. Siinä ei mennyt kauaa, äitini oli hysteerisyyden vallassa ajanut tietenkin yliraskaalla kaasujalalla ja tullut pihalle ennätysajassa.

"Heippa kulta!" sanoin Myntille ja muiskautin pusun tämän turpaan. Anne lupasi huolehtia Myntin jalasta, joten sairaalassa saatiin huolehtia siis minun jalastani.

Josefiina: Hassu, letkeä tarina. Ehkä tämän kertomuksen siivitti kohiksiin se, että arvatkaapa kuka tällä hetkellä kärsii venähtäneistä nivelsiteistä... :D Mutkatonta kerrontaa ja rentoa kuvailua, kevyttä luettavaa.

15.5. Näyttelyhuumaa

Lampsin laitumelle riimu kädessäni. Palmi nosti päänsä ja hirnahti. Kiirakin havahtui ruohikosta ja nousi jaloilleen. Silitin Kiiran pientä sileää turpaa ja pujotin riimun Palmin päähän. Avasin laitumen portin ja ohjasin tammat ulos. Pella yritti änkeä siinä sivussa mukaan, mutta pysäytin ponirassukan ja ohjasin sen takaisin laitumen puolelle.

Tallipihassa Kiira katseli ympärilleen ja huomasi kirkkaankeltaisen joponi. Se lähti innoissaan tutkiskelemaan sitä, mutta Palmin huolestunut hirnahdus sai sen pyörähtämään takaisin.

Annettuani heinät tammoille lähdin etsiskelemään kypärääni ylhäältä kerhohuoneesta, mihin olin sen viime kerralla jättänyt. Pian palasin kypärä mukanani ja suunnistin satulahuoneeseen. Sastu oli juuri pesemässä Rensun kuolaimia kraanan alla.

- Aiotko ratsastaa tänään? hän kysyi.

- Ajattelin treenata mahdollisia myöhempiä näyttelyjä varten, sanoin ja otin suitset koukusta.- Varsinkin Kiiralle se olisi varmaan hyödyllistä, neiti on sen verran kaunis tamma. Ja Palmihan osaa jo, sanoin viitaten tamman PP-MVA-arvonimeen.

- Totisesti. Rensunkin voisi jokin kaunis päivä ilmoittaa näyttelyyn, muttei ennenkuin se on oppinut tapoja, Sastu totesi ja virnisti.

Palasin takaisin karsinalle ja aloin sukia Palmin karvapeitettä. Kiira tuli haistelemaan huppariani ja rapsutin sitä korvan takaa. Harjattuani Palmin aloin hieroa kumikäsineellä Kiiran vaaleata varsakarvaa. Sitä lähti tukoittain.

Kun olin siistinyt molemmat tammat, menin toimistoon ja pyysin Annea tulemaan mukaan harjoittamaan tammoja. Anne suostui hyvin mielin ja pian talutimmekin tyttöjä kentälle. Päästimme tammat hetkeksi irti ja kokosimme puomeista "kujan", jossa täytyi seisoa nätisti.

Otimme tammat kiinni. Itse otin Kiiran ja Anne sai Palmikkonsa. Kiersimme ensin uralla niin, että Palmi meni Annen kanssa ensimmäisenä ja me tulimme Kiiran kanssa perässä. Aluksi Kiira koitti päästä emänsä luokse, mutta pian se rauhoittui. Anne pysäytti Palmin kujaan seisomalla sen edessä ja osoittamalla raipalla ylös. Anne sai houkutella Palmia nostamaan ravin, mutta pian tamma ravasi kaula kaarella pitkin pitkää sivua.

Pysäytin Kiiran kujaan ja menin seisomaan sen eteen. Kiira tuli pari askelta lähemmäs, mutta pysähtyi sitten ja seisoi nätisti. Menimme pitkät sivut käynnissä, ja vaikka Kiira koitti kiemurrella, se käyttäytyi melko hyvin. Toistimme harjoituksen muutaman kerran ja vaihdoimme suuntaa. Sitten päästimme tammat taas vapaiksi ja kokosimme puomit.

Harjoituksen jälkeen harjasin tammat vielä huolella ja lähdin viemään niitä takaisin laitumelle. Palmi heittäytyi heti piehtaroimaan Kiiran katsoessa vieressä silmät pyöreinä. Pian ne asettuivat laiduntamaan ja palasin talliin lantahommiin.

Josefiina: Jenni kuvailee tallielämää arkisesti ja iloisesti. Oikein näen Palmikon ja Kiiran temmeltämässä edessäni. Kiva keksintö ottaa näyttelyharjoituksia varsun kanssa, ja elävää kerrontaa. Mukava lukea!