Palaa edelliselle sivulle

Syyskuun 2009 Kohokohdat

Kohokohdat-sivulle on valittu menneen kuun parhaimmistoa. Valinnat perustuvat tallin väen ehdotuksiin ja perusteluihin. Lopullisen valinnan tekee Josefiina. Piirrustuksille ja tarinoille ei ole annettu mitään kummempia sijoituksia.

Piirrustukset

Piirtäjä: Cäpä, Kuva: Polleposse
Josefiina: Iloinen, hilpeä ja vauhdikas kuva. Plussaa myös panostuksesta kuvan muihin hevosiin!
Sophie: Cäpä, mikä piirros! Iloinen, sarjakuvamainen ja tosiasiassa erilainen työ! Erittäin vapauttava ja rento piirros. Kuten Anne jossain vaiheessa tuolla "kommentoinnit hoitotarinoista ja kuvista" -topassa sanoi, on kiva, että ei ole vain piirretty sivusta päin perus laukkakuva. Mielestäni hyvin tehty varjostukset ja valaistukset.


Piirtäjä: Sastu, Kuva: ...taidan sinua todella rakastaa
Josefiina: Tunnelmallinen ja värikäs kuva.
Sophie: Sastun piirros... Okei, en tiedä minkälaiset tunteet Sastussa on pyörinyt silloin, kun hän piirsi tuota, mutta toteutus on ainakin kovin rauhallinen ja ehkä hieman kaipaava. Ruskan värit ovat erittäin hyvin toteutettu, ja takaatapäin-piirros on kiva. :')

Piirtäjä: Jenna, Kuva: Kollaasi
Josefiina: Todella omaperäinen idea ja hulvaton toteutus!
Sophie: Jennan työ on kovin erilainen, enkä ole missään muualla nähnyt samanlaista. Vaikka mulla kestikin tajuta tiettyjä kohtia ja niiden liittyminen koko asiaan/aiheeseen, se laittaa aina hymyn korviin. Tollanen pitäis melkein tehdä IRL-hoitsuista, kuinka aina joudun raatamaan niiden puolesta...

Piirtäjä: Lynn, Kuva: Ilta-aurinko
Josefiina: Herkkä, lämmin, värimaailmaltaan kaunis kuva.
Maiss: Kuvan nähtyäni olin aivan otettu; värimaailman on aivan upea ja kuvasta hehkuva lämminhenkisyys. Kuvassa on jotenkin rauhallinen ja kaunis tunnelma, joka saa hymyn huulille sateisena syyspäivänäkin!


Piirtäjä: Reega, Kuva: Beware of the evil eye!
Josefiina: Taidokas, realistinen työ.
Sophie: Reegan piirros on hieno, ehkei kauhean ainutlaatuinen (koska olen nähnyt tuontapaisia vaikka kuinka paljon). Mutta ei sen tarvitse ainutlaatuinen niinkään olla, sillä tuo on... mahtava. Silmän sävyt on hyvin saatu esiin ja valaistus, nam. 'Ripset' ovat myös todella realistisia. Silmän ympärys ja harja toteutettu hyvin.

Piirtäjä: Yuff, Kuva: Tänään ei huomista murehdita
Josefiina: Tyylikäs ratsastuskuva, utuinen maisema on hieno.
Maiss: Idea auringosta joka näyttäytyy puiden takaa on todella kiva, kaiken lisäksi todella hyvin toteutettu! Blondi näyttä aivan itseltään ja huomaa heti että kuvassa on syksy..
Sophie: Yuffin työ on yksi parhaista tähän asti Yuffilta! Eniten ehkä häiritsee se, että näyttäisi, että Blondi laukkaa päin tuota pientä aitaa. Ei sitä voi kuin ihastella! Ja nyt huomasin vielä yhden jutun - harja ja häntä voisi hieman paksummin ja näkyvämmin laittaa, vaikka häntä näyttääkin juuri liikkuvan, "pyörähtävän". Ihminen hyvin toteutettu istumaan syvälle satulaan.


Hoitotarinat


Pullamaha

Varsin mielenkiintoinen ilme kasvoillani tuijotin ahnaasti ruohoa mussuttavaa Sikkeä. Sehän söi kuin hevonen! Tai, tai… Kaksi hevosta! Syököön vain, ajattelin, niinhän se varsa mahassa kasvaisi.
Päivät tuntuivat matelevan suunnattoman hitaasti. Vaikka elettiinkin jo syyskuun keskiväliä, tuntui varsan syntymään olevan tuhat vuotta aikaa. Huokaisin raskaasti, ja tartuin kumisukaan. Jostakin kumman syystä tammalla oli suunnaton karvanlähtöaika, mistä johtuen sen ympärillä lojui kasoittain vaaleaa karvaa. Naurahdin itsekseni. Vaikka Siken maha olikin kasvanut paljon viime aikoina, tuntui siltikin kuin se ei suurenisi laisinkaan. Tosin kyseinen asia saattoi johtua pahanlaatuisesta vainoharhaisuudesta, mikä oli vaivannut minua varsauutisen kuulemisesta lähtien. Pitäisi kai ryhdistäytyä näin loppua kohden, ties mitä aiheuttaisin harhailuillani.

Sikke huokaisi syvään ja vaihtoi lepuutettavaa takajalkaansa. Senkin mielestä oli varmaankin raskasta kantaa sen kokoista mahaa, vaikkei se ollut vielä edes painavimmillaan. Toisaalta sitä ei enää ratsastettaisi niin usein, ja raskaammat tuntityöt jätettäisiin muille. Kihnutin edelleen ponin hallakkoa karvaa irti sen kyljistä; sitä tuntui lähtevän loputtomiin. Väänsin suuni ässänmuotoiseksi katsoessani käyttämääni kumisukaa, ja saman tien puistelin sen jälleen puhtaaksi. Tallissa oli hiljaista. Liian hiljaista. En ollut tottunut hiljaisuuteen, sillä kaikkialla, missä yleensä oleilin, kävi kiivas puheensorina tai muu älämölö. Nyt olisin kuitenkin voinut kuulla nuppineulan putoavan pumpulikasaan. Toisaalta hiljaisuus tekisi hyvää odottavalle norjalaistammalle, joka nuokutti laiskasti päätään turpakarvat maata hipoen. Tunsin katseeni lasittuvan ja tuijotin kaukaisuuteen. Tein aina niin, kun vaivuin haaveilemaan jostakin. Kuvittelin Siken lehtien keskelle, kauniiseen ruskamaisemaan, pieni, pörröinen varsa vierellään. Suuni suli väkisinkin hymyyn, kun tajusin, että tuo kaikki ihanuus olisi tapahtuva vielä kuukauden sisällä. Silitin Siken pehmeää selkää ja painoin poskeni tiukasti sen pystyyn harjaan. Hautasin sormeni jouhien sekaan, ja annoin ajatusten vallata mieleni. Olin niin haaveissani, etten edes kuullut oven pamahtavan kuuluvasti.

»Jassuu», Pipsa huikkasi. Pomppasin jälleen ainakin puoli metriä ilmaan, saaden Sikke-parankin säpsähtämään äkkiliikettä.
»Mitä? Häh? Täh? Missä palaa!» Papatin refleksinomaisena.
»No ei missään», Pipsa rauhoitteli. »Ajattelin vain tulla kysymään, haluaisitko ratsastaa Siken tänään? Alkaa kuitenkin olla viimeisiä hetkiä, jolloin tamman selkään uskaltaa vielä kavuta.»
»Joo! Tai siis… Joo!» Vastasin nopeasti.
»Selvä sitten, saat varmaankin ponin itse valmiiksi», Pipsa huikkasi. »Minä lähden jo nyt kotiin, on… Muuta menoa. Heippa», tyttö saneli vielä ovelta, ja kiiruhti sitten matkoihinsa.

Nykäisin paksun huppuni tiiviimmin kaulaani kiinni, ja vedin samalla limenvihreän kaulahuivini astetta kireämmälle. Vilunväreet kulkivat kehoni yli. Täytyisi kai liikkua, ennen kuin vilustuisin. Otin suunnaksi satulahuoneen, ja kiiruhdin takaisin karsinalle haettuani tamman suitset. Menisin ilman satulaa, sillä satulavyö alkoi käydä jo melko ahtaaksi suurimahaiselle ponille. Siken korvat lotkahtivat masentuneen oloisiksi sen havaitessaan käsissäni olevat suitset. Se huokaisi raskaasti, mutta tyytyi kohtaloonsa ottaen kuolaimet kiltisti suuhunsa. Varustus sujui nykyään varsin vaivattomasti, tamma kun ei ilmeisesti jaksanut pelleillä suuren mahansa kanssa, mikä oli varsin ymmärrettävää. Remmit kiinnitettyäni asettelin vielä Siken tuuhean otsatukan muotoonsa, ja kävelimme sitten rinnakkain kentälle päin.

Nousin selkään puiselta penkiltä, sillä en jaksanut vaivata tamma enempää hyppäämällä itse, vaikka olisin päässyt perille asti silläkin tavalla. Siken selkä oli lämmin, pehmeä ja leveä, mitä ihanteellisin satulattaratsastukseen. Tänään menisimme vain kevyttä treeniä, sillä tamman vatsa oli sen verran kookas, ettei siitä olisi laukkarevitystä kestämään. Nautin tasaisesta kyydistä täysin siemauksin. Voi olla, että kuvittelin, mutta aivan kuin Siken askeleet olisivat tasoittuneet varsan odotuksen edetessä. Tosin kyse voisi tietysti olla myös vainoharhaisuudestani, jälleen kerran. Nostin rauhallisen harjoitusravin vuonohevosen kulkiessa varsin esimerkillisesti allani. Se ei kenkkuillut eikä pomppinut ympäriinsä, ravasi vain. Se oli hyvä puoli varsan odotuksessa, ettei Sikke jaksanut pelleillä kaksijalkaisille. Kiertelin muutamia kentälle aseteltuja oransseja tötsiä alkuverryttelyksi.

Tunti sujui kerrassaan hyvin, tosin suurimmaksi osaksi aikaa Sikke köpötteli kiltisti allani minun ollessani aivan muissa maailmoissa. Ajattelin vain tulevaa varsaa, minkä niminen se olisi? Olisiko se tamma vai ori? Minne se vietäisiin vieroituksen jälkeen? Kymmeniä kysymyksiä suhahti mieleeni yhtä aikaa, mutten saanut vastausta niistä ensimmäiseenkään. Tyytyen kohtalooni ja huomaten tunnin jo vierähtäneen hyppäsin ratsuni selästä keveästi alas ja talutin tamman talliin. Huollettuani ja puunattuani tamman tarhakuntoon lähdin hyvillä mielin kotiin. En malttanut edes odottaa seuraavaa kertaa, josko tamman maha olisi jo silloin kasvanut?

Josefiina: Kiva varsanodottelutarina, hauskaa kuvailua.

By Floora

" Iik, sä ihan varmasti syöt mut, oon hei ihan varma siitä! "
Silmäni mulkoilivat pahasti n. 140cm:stä pikkutyttöä joka hytisi ovella.
" Siis, hui, en mä kyl tuu sun matkaas! "
Hirnahdin ja luimistin, jotta tyttö menisi matkoihinsa.
" Floora! "
Kuului ojentava komennus ja korvani lurpahtivat alas.
" Voiei, pääjehu, nyt on parasta totella. "
Huomasin Annen ovensuussa, mulkoilevan pahasti alistuneeseen katseeseeni.
" No, jos se on vielä tuollainen, nykäise vaan hihasta. "
Anne tokaisi ja lähti hoitelemaan hommiaan.

Tyttö astui varovaisesti karsinaan, kuin siellä muka asuisi joku hirvittävä lohikäärme.
" En mä mikään lohikäärme oo, ite oot. "
Örisin tytölle ja muljauttelin silmiäni pelokkaana.
" E-e-ei s-s-siis m-m-itään hätää.. "
Tyttö sopersi.

Otin koiranpentu ilmeen ja söpistelin siinä hetken.
" Hei, en MÄ nyt mitään siis tee tuu tänne nyt vaan! "
Rohkaisin pikkutyttöä komealla hörähtelyllä, mutta tyttö tuntui vain pelkäävän yhä enemmän!
" Tule nyt tai suutun! "
Hirnahdin vihaisesti saaden tytön kavahtamaan taaksepäin.
Tyttö ojensi oikeaa kättään ja nuolaisin tytön hikistä, suolalta maistuvaa kättä.
" Noni, oliko pelottavaa tä? "
Örähtelin ja hörähtelin tytön edessä.

Pian ovelle ilmestyi tuttu henkilö.
" Ai, ootsä menossa tunnille ton kaa? "
Kysyi punainen pörröpää ovensuusta. Jokerihan se oli, iki-oma hoitaja-likkani.
" Joo, tämän kanssahan mä, olin just aikeissa ottaa tän harjattavaksi. Tarttisin taluttajaa tunnille.. "
Tyttö kertoi Jokerille.
" Nomut kyllähän sä olisit voinut kutsuu mut apuun, jos niitä alkeistuntilaisia olet! No, hyvinhän teil on menny, olitkos kiltti-tyttö? "
Jokeri rapsutti minua otsasta, mielipaikastani, jos kutisin udein, mutten päässyt rapsuttamaan itse.

Tunnilla tunti oli pelkkää kehänkiertoa ja minua tylsytti. Halusin vähän äksöniä touhuun.
" Nono, Floora, jos oot tunnin kiltisti, me mennään ilun ja Tiian kanssa maastoon sen jälkeen. "
Jokeri kuiskasi siroon korvaani.
" Jeees! Tunnin menisin kyllä kiltisti, ja maastoreissu piristäisi päivääni! "
Ilahduin kovasti ja rupesin tekemään töitä. Se oli itsellenikin hyvää harjoitusta, kaikenlaista vääntelyä ja kääntyilyä aloittelevien ratsastajien alla. Ei kivaa, mutta helppoa.

Tunnin jälkeen Jokeri nosti Satulan pois hikiseltä, nihkeältä selältäni ja pyyhki sitä vähän pyyhkeellä, sitten hän raahasi minut tallipihalle ja heilautti itsensä jakkaran avulla pölyiseen selkääni. Ilu ja Tiiakin ilmestyivät tallipihalle ja sitten lähdimme rinta rinnan Tiian kanssa astelemaan kohti maastopolkuja.

Josefiina: Mukavan erilainen tarina, Flooran reaktioita kuvailtu osuvasti.
Maiss: Ihana lukea jotain erillaista, mutta kumminkin tavallista ajatellen ensimmäistä päivää uudella tallilla. Ja olet hyvin kuvaillut uuden kävijän tunteet ja ajatukset.

I know what angel looks like, it looks like you...

Oh, without my love, I'd be incomplete
And without my love, I'd be all empty
So, without my love, I would not be me

Crashin Sugared tahdittaa askeleitani, annan musiikin tyhjentää kaiken muun mielestäni, kuuntelen vain laulajan ääntä ja sanoja. Päivän harmaus sopii hyvin mielentilaani ja ajoittainen ripsiminen ei saa minua nopeuttamaan askeleitani, käyskentelen hiljalleen kohti seppelettä, en juuri viitsi katsoa eteeni, väistän verilätäköt kun sellainen tulee vastaan ja tervehdin ohimennen muutamaa tuttua, yritän jopa pusertaa hymyä kasvoilleni. Vaikka olenkin melko varma yrityksen epäonnistumisesta.
Olen samaan aikaan helpottunut ja hermostunut kun seppeleen siluetti valtaa horisontin, kieltämättä ajoittainen vesisade on kastellut vaatteeni ja hytisen kylmästä, mutta samalla ihmisten kohtaaminen hermostuttaa. Kysymysten estämiseksi pitäisi yrittää hymyillä ja esittää kaiken olevan mainiosti. Tavallaanhan kaikki olikin, mutta ei enää.

Love, you give me content and form
Oh, you feed me and keep me strong, strong
I'll be alright
And I don't mind being sugared

Laitan laulun soimaan uudestaan ja henkäisen syvään, käytävällä on täysi tohina, tunnille menijöillä on kiire, eikä kukaan kiinnitä huomiota minuun kun kurkistan mustan puoliverisen karsinaan, joka osoittautuu tyhjäksi. Ilmeisesti Bladella ei ole tuntia, sillä satula on paikallaan, nappaan mukaani riimun ja narun, suunnaten askeleeni nyt kohti tarhoja. Ilma on kolea, kylmä tuuli pureutuu läpi märkien vaatteiden ja nostaa ihoni kananlihalle. Pysähdyn tarhan portille ja ihastelen hetken eteeni avautuvaa maisemaa, Teemu Brunilan ääni sopii hetkeen mainiosti, sen jättäessä alleen kaiken taustahuminan ja ajatukseni.
Vihellän ja kutsun mustaa tammaa nimeltä, solakka tähtipää nostaakin päänsä ruskan jo hieman kellastaneesta ruohosta ja nostaa korkean ravin. Villiten siinä sivussa muutkin tammat hetkeksi, Myntti ja kumppanit eivät kuitenkaan erehdy tulemaan portille, ne ovat jo oppineet että Blade on mustis. Erityisesti jos satun tuoksumaan hieman porkkanoille taikka muille herkuille. Hymyillen hieman rapsutan puoliverisen otsaa, tällä kertaa mukanani ei ole herkkuja ja kerron sen tammallekkin, ujuttaen samalla riimun sen jalomuotoiseen päähän. Tarkistan portin ja vieretysten astelemme kohti tallirakennusta, samalla kun joukko tuntilaisia kiiruhtaa kohti kenttää, raukka parat.

Mais je ne sais pas qui tu es derrière ton visage digital
Je suis amoureux de l'image
Et j'ai peur que tu sois seulement un mirage
Je ne sais pas qui tu es, qui tu es

Laulu vaihtuu, nyt maailmani täyttää Lauren caught my eye, yhä Crashin sävelmin ja Brunilan laulun kanssa. Jätän Bladen hetkeksi karsinaan, kuivattelemaan, samalla kun käyn vaihtamassa ylleni kuivat ja säähän paremmin sopivat vaatteet. Mukava raukeus seuraa lämpöä, asettelen kosteat vaatteeni kuivumaan. Sitten palaan mustan karsinalle sen tavaroiden kanssa. Harjaan tamman tummaa karvaa pitkään ja hartaasti. En ole tyytyväinen ennen kuin karva hohtaa kuin tumma kulta. Saan arkisista askareista kummaa lohtua, pystyn jopa unohtamaan sen että kännykkäni värisee alati taskussani, musiikki hautaa sen pienenkin värisevän äänen alleen.
Lopulta asettelen satulan tähtipään selkään, ja sen päälle vielä kevyen loimen, pitämään tamman lämpimänä. Asettelen kypärän päähäni ja talutan Bladen ulos, sen tuhistessa tyytyväisenä olostaan, ilmeisesti se ei ole saanut purkaa enegiaansa, sillä minulta vie hetken hankkiutua mustan selkään, sen tepistessä paikoillaan.

Because me and you
Yeah, we are voodoo
Heartbeat in stereo. Stereo!
Oh, we're serial. Serial! O-o-oh!
You and me
I was the wild boy
You were the furious. Furious!
We: a miracle. Miracle! O-o-oh!

Laulu on hiljalleen vaihtunut Still aliveksi, sen tahdit pakottavat piristymään ja vievät ajatukseni muualle, kuten Bladekin, jonka käsissä pitelemiseksi minulla riittää töitä. Tamma tanssahtelee allani, ohjatessani sitä metsään. Metsän siimeksessä annan mustan siirtyä raville ja nautin kirpeästä ilmasta joka sillä hetkellä vain hivelee kasvojani, hymy nousee pakostakin huulilleni ja ratsu allani tuntuu aistivan sen, nostamalla korvat höröön ja pidentämällä askeltaan.
Sänkipelto siintää jo edessä ja sen reunassa nostan laukan, musta tamma nauttii selvästi saadessaan irrotella, annan vauhdin kiihtyä ja nojaudun kaulalle. Tuuli puskee kasvoilleni samalla kun musta silkkinen harja kutitteleen leukaa ja poskiani. Kaikki muu unohtuu, tunnen vain lämpimän hevosen allani, sen pitkät laukka-askeleet tamman nauttiessa vauhdin hurmasta kuten minäkin. Voisin jatkaa tätä loputtomiin.

You charmed me with a violin
Disarmed me like a heroine
Hey, say no more
'Cause you got me for a bargain deal
Easily, well you just smiled at me

Tallille palatessamme korvissani soi jo Reasons to sing, tunnen olevani rutkasti vahvempi kuin aiemmin, kaikki suruni ja huoleni tuntuvat sillä hetkellä olevan selätettävissä. Toivoisin sen tunteen kestävän ikuisuuden, siksi nyt vaalinkin sitä. Talutan hienneen Bladen talliin ja riisun siltä varusteet ja kuivaan mustan karvan tarkasti. Olen täysin uppoutunut työhöni ja musiikkiin, enkä edes huomannut vaikka tallin ovi avautuikin ja hoidokkini hörähti matalan tervehdyksen tulijalle. En myöskään vaistonnut sinisten silmien katsetta, niiden seuratessa touhuamistani. Vasta kun laulu loppuu ja lopetan itsekkin sen mukana elämisen, säikähdän ääntä joka täyttää hiljaisen hetken kappaleiden välissä.
"Et vastaa puhelimeen." ääni kuulostaa rauhalliselta, mutta en voi sanoa onko mies sitä muuten. Tuskin tämä alkaisi rähjäämään keskellä tallia, julkisella paikalla, kuten en minäkään. En osaa sanoa mitään, tuijotan vain Teemua tietämättä miten reakoida ja käyttäytyä. Lopulta nyökkään hieman epävarmasti ja palautan katseeni takaisin Bladen mustaa karvaan.
"Anteeksi." katsahdan hieman hämmentyneenä vaivaantuneen oloiseen tummaan mieheen, joka muistuttaa kuitenkin sillä hetkellä lähinnä poikaa, joka on hyvin eksyksissä. En ole ilmeisesti ainoa joka on epävarma. Ties mistä johtuu mutta Reasons to sing pärähtää jälleen soimaan päässäni ja saa minut hymyilemään.
"Tarkottaako tuo ettet lyö minua, jos uskaltaudun halaamaan? Sie olet melko pelottava raivotar halutessas." Teemu huomautti ja avasi varovasti karsinan oven, vilkaisten Bladea hieman arvioiden, päättäen lopulta että uhmaisi kilpailijaansa, vaikka tämä suuri ja tumma olikin. Miesasioissa kokeneempi puoliverinen vain tutkaili siippaani tietäväisen näköisenä. Teemu veti minut syleilyynsä, enkä saanut enää pyyhittyä hymyä kasvoiltani.

You traced me, took me by surprise
Amazed me on a lonely night
I'll say no more
'Cause I got you on a pony ride
I got you into my only life

Josefiina: Tunteellinen, kaunis tarina. Ja lyriikkaa erinomaiselta bändiltä!

Pitkästä aikaa

En ollut nähnyt Anttia pitkään aikaan, mutta olin silti soittanut hänelle ja pyytänyt häntä tallille.
"No, en mä nyt tiiä..."
"Oikeasti tule!" olin painostanut. "Meijän luokalta pari poikaakin oli käyny niitten kaverin hevosilla ratsastamassa. Mikset sä voisi taas tulla mun mukaan?"
Lopulta Antti oli suostunut ja nyt odotin isäni auton kyydissä hänen talonsa oven edessä. Pian sieltä Antti tulikin, farkuissa ja lenkkareissa. "Moi."
"Moikka!" tervehdin häntä hymyillen. Antti istui takapenkille, jonne olin heittänyt myös omat ratsastuskamppeeni. Olimme hieman hiljaisia, koska olimme nähneet viime kerran kesällä. Käännyin kuitenkin lopulta Antin puoleen.
"No, miten kesä meni?"
"Se meni..."
"Hei, nyt ollaan tallilla", iskäni totesi ja pysähtyi.
"Ai, okei."
Nousimme Antin kanssa autosta ja minä nappasin vielä tarvikkeeni mukaan. "Niin, miten se kesä meni?"
"Hyvinhän se. Lukiosta oli kiva pitää paussia, etkös siekin mene lukioon jo ens lukuvuotena?"
Nyökkäsin. "Juu, enää ysiluokka."
Menimme talliin ja jätin kamani sinne. "Mennään hakemaan Eppu tarhasta."
Eppu mutusteli rauhassa ruohoa tarhassa, muiden hevosten kanssa. "Eppuuu!"
Iso hevonen nosti päätään ja lähti tallustelemaan portille. Avasin portin jättäen Antin seisomaan ulkopuolelle ja kiiruhdin Epun luokse.
Päästyäni sen luo halasin sitä pitkään. "Ihanaa olla täällä tallilla taas. Meinasi kuule tulla ikävä jo."
Eppu hirnahti ja pujotin sille riimun päähän. Talutin Epun harjauspuomille ja lähdin Antin kanssa hakemaan Epun kamoja.
Tullessamme Epun luokse Antti uskalsi silitellä sitä. Muistin, että Antti oli aina ollut hieman epävarma isojen eläinten kanssa.
Otin kumisuan ja aloin harjaamaan Eppu pyörivillä liikkeillä.
"Tuota... Kuinka kauan olet jo hoitanut Eppua?"
Lopetin harjaamisen ja pähkäilin jonkin aikaa. "On siitä jo aika kauan, kun aloitin, hetkinen... Taisi olla tammikuun alussa 2007."
"Huhhuh", Antti tokaisi hymyillen ja katsoi Eppua. Eppu vain vilkaisi Anttia ja käänsi sitten päänsä minun puoleeni. "Eppu on tosi ihana", totesin halaten sitä vielä.
"Onhan se komia eläin."
Harjattuani Epun putsasin vielä sen kaviot. Antti oli istahtanut nurmikolle ja katseli minun touhujani. Huomasin hänen kuitenkin kääntävän pian katseensa tallin ovelle päin. "Mä en tiennytkään, että täällä käy poikiakin."
Käänsin katseeni ja näin ovella suunnilleen Antin ikäisen pojan. "Ai Jusa?"
Antti katsoi minuun ja minä naurahdin hänen tutkiskelevalle ilmeelleen. "Jusa on Lynnin poikaystävä. En tiedä kuin ulkonäöltä, hän on käynyt täällä Lynnin kanssa silloin tällöin."
"Tunnetko sinä täältä paljon porukkaa?"
Pudistin päätäni kumartuessani laittamaan Epulle suojiaan. "Sinähän tiedät, kuinka paljon minulla on harrastuksia. Yritän päästä tallille mahdollisimman usein, mutta en kovin hyvin pysty tutustumaan ihmisiin. Ja tiedäthän sinä, että olen aika ujo..."
Antti virnisti ja minä heitin häntä yhdellä suojalla. Hän nappasi sen kiinni ja heitti takaisin minulle, jolloin laitoin sen Epun jalkaan.
Muistin kuinka ujo olin ollut tutustuessani Anttiin. Myöhemmin Antti oli kertonut minulle, että hänen ensikäsityksensä minusta oli ollut ihan pielessä, koska olin ollut niin erilainen.
Lopulta sain laitettua Epulle vielä satun ja suitset ja talutin hevosen kentälle. Antti jäi kentän laidalle katselemaan. Kokosin Epun ohjat alkukäyntien jälkeen ja nostin ravin. Eppu ravaili aika kankeasti, joten jouduin jonkin aikaa työskentelemään sen kanssa, ennen kuin Epusta tuli hieman taipuisampi.
Sen jälkeen siirsin Epun käyntiin ja harjoittelimme salmiakkikuviota hyödyntämällä pohkeenväistöä. Kun se alkoi sujua, kokeilin samaa ravissa. Hyvä, että pysyin Epun perässä, sain tehdä useitakin puolipidätteitä.
Otin vielä kunnon laukkaa pari kierrosta ja nousin kevyeeseen istuntaan. Eppu oli innoissaan päästessään laukkaamaan niin kovaa kuin halusi, mutta hidastin sitä jo parin kierroksen jälkeen ja ratsastin vielä pari kierrosta hyvin koottua laukkaa.
Laukan jälkeen ravasin aidan vierelle, missä Antti oli seisonut Jusan kanssa. Jusa lähti juuri tallille päin, kun tulin.
"Hei, haluatko kokeilla taas Eppua?"
"No, mikä ettei", Antti sanoi kohauttaen olkapäitään.
Kohotin toista kulmakarvaani. Ei hän ennen ollut ollut näin suostuvainen. No, laskeuduin Epun selästä ja roikuin toisella puolella, kun Antti ponnisti satulaan. Ojensin hänelle vielä oman kypäräni ja jäin reunalle katsomaan, kun Eppu ja Antti lähtivät matkaan. Mietin itsekseni mitä poika oli jutellut Jusan kanssa. No, voisin kysyä sitä myöhemmin.
Katselin kuinka Antti ja Eppu menivät käyntiä pari kierrosta ja sitten harjoitusravia. Se oli hieman huvittavan näköistä. Antti kun ei ollut aikaisemmin oikein ratsastellut.
Lopulta hän sai ohjattua Epun luokseni. "Eiköhän jo riitä?"
Nauroin hymyillen ja tartuin Epun suitsista kiinni, jolloin Antti tuli pois selästä.
Ojensin ohjat sitten Antille, jotta hän taluttaisi pikkupoikani puomille. Laitoin riimun Epun kaulalle ja sitten otin suitset pois, jolloin sain riimun päähän. Neuvoin Anttia, miten otetaan satula pois ja hän vei sen sitten paikoilleen satulahuoneeseen. Minä vein suitset.
Harjasimme Epun yhdessä pikaisesti ja annoin Antin sitten taluttaa sen tarhaan.
"Mitä sinä juttelit Jusan kanssa?" kysäisin, kun Eppu kirmasi hevosystäviensä luokse. "Kuhan jutustelimme. Jusa kertoi miten oli Lynnin mukana tänne tullut ja hevosinnostus oli alkanut taas. Tiesitkö muuten, että on hän ollut aikaisemminkin hevosmies?"
"Mitä siitä?"
Antti huokaisi. "Ei mitään. Ja lisäksi hän kertoi, että täällä on ihan kivoja tyttöjäkin vaikka kuinka paljon..."
Vilkaisin Anttia sivusilmällä ja lähdin tallille päin. Hänelle tuli kiire perääni ja hän nauroi samalla. "Älä nyt viitti. Hei, mä oon sinkku ja 17 v. Ois ihan kiva tulla tänne uudestaankin..."
Kampitin Antin ja lähdin juosten tallille päin. Ratsastuskentällä huomasin Blondin ja sen ratsastajan katsovan meitä, ennen kuin jatkoivat harjoitteluaan.
Antti sai minut ovella kiinni ja antoi minulle leikkisästi tukkapöllyä. "Hei, päästä irti!" huudahdin. "Minulla on vielä Epun karsina putsaamatta."
Antti otti nenästään kiinni. "Minä taidankin jäädä sitten ulkopuolelle..."
Läpsäisin häntä ja menin talliin. Epun karsina ei ollut kovin likainen, joten sen siivoamisessa ei kestänyt. Mentyäni Antin luo huomasin hänen juttelevan jonkun tytön kanssa vielä. Tullessani lähemmäs huomasin tytön olevan Josefiina, yksi tallin omistajista. "Hei!" moikkasin häntä.
"Ai, hei Wire. Mites Eppu kulki?"
"Hyvin, kuten useimmiten", vastasin hymyillen.
"Me tässä juttelimme Antin kanssa, kun hän oli ratsastanut Epulla. Oli kulma mennyt varsin hyvin hänellä itselläänkin."
Virnistin ja meinasin nauraa, kunnes Antti lattoi kätensä suuni eteen. "Joo, mutta oli tosi kiva käydä täällä. Tulen ehkä Wiren kanssa uudemmankin kerran. Moikka!"
Anttin raahasi minua kohti autoa, joka jo odotti meitä parkkipaikalla. "Hei, minun tavarani jäivät!" huudahdin.
"Minä vein ne jo autoon", Antti tokaisi hymyillen. Virnistin ja pysäytin hänet seisoen kädet puuskassa. "No, oliko ihan kiva tulla mukaan?"
Poika vilkaisi minua silmäkulmastaan. "Olihan se ihan jees...", hän sanoi lähtien autolle päin.
"Ihan jees?" kysyin ottaen hänet kiinni.
Antti nauroi ja katsoi minuun. "Voisin tulla kyllä uudemmankin kerran. Minähän olen sinkku ja Jusakin totesi, että täällä on ihan kivoja tyttöjä..."
Katsoin Anttia silmät suurina, mutta hän juoksi jo isäni autoon ja minä kävelin hänen peräänsä päätäni pudistellen.
Ehkäpä ottaisin hänet joskus toistekin mukaan, ehkä en, mutta ensi kerta voisi taas olla minun ja Epun kahdenkeskinen.

Josefiina: Persoonallinen, hauska tarina. Fiksua ottaa kaveripoika tallille, saapahan ainakin seuraa ja eritoten ilmaista työvoimaa! ;)