Palaa edelliselle sivulle

Huhtikuun 2009 Kohokohdat

Kohokohdat-sivulle on valittu menneen kuun parhaimmistoa. Jokainen tallilainen saa ehdottaa oman tekeleensä kohiksiin. Lopulliset päätökset tekee Josefiina, tai kohiksista äänestetään, tilanteesta riippuen. Kohiksia on kuukaudessa enintään 10 kpl, mutta voi olla myös vähemmän.

Huhtikuun kohikset ovat auttamattomasti myöhässä, mutta parempi silloin kuin ei milloinkaan ;)
Piirustuksia en voinut valita yhtään, koska palvelin ei jostain syystä antanut minun ladata kuvia. Toukokuun kohiksissa luvassa taas myös piirroksia.

Hoitotarinat


17.4.2009 - Joskus voi tapahtua mitä tahansa

Kävelin hiljaisella polulla metsässä, vieressäni hölkkäävä veljeni. Hän oli jonkun sortin urheilutyyppi ja kilpaili yleisurheilussa vähän väliä. Itse olin menossa tallille hoitamaan Humua. Veljeni taasen lähti mukaani vain sen takia että pystyisi harjoittelemaan kevään nuorten maratonia varten. Veljeni pinkaisi äkkijuoksin, mutta itse tyydyin kävelemään tallille suuri huppari päällä. Huokailin rauhallisesti kevät ilmassa ja ajattelin mitä voisin tänään Humun kanssa touhuilla. Ensin kyllä harjaisin sen talvikarvoista ja ratsastaisin sillä maneesissa esteitä pitkästä aikaa jonkun kanssa. Pian punainen tallirakennus tuli esiin lehdittömien puiden takaa. Kävely olikin tehnyt hyvää.

Olin Seppeleen tienpäässä viisi minuuttia myöhemmin. Pysähdyin ja katsoin kun veli teki erillaisia venytysliikkeitä. Itse olin kankea kuin jauhosäkki. Tuhahdin ja lähdin jälleen kävelemään.
-Moikka systeri, veljeni vielä huudahti ja lähti hölkkäämään sitten kohti kotia, metsäpolkua pitkin. Yläkerran ikkunasta näin pari naamaa ja tiesin ketä he tuijottivat. Varmasti veljeäni! Kävin repun heittämässä hoitajien huoneeseen, mutta ei aikaakaan kún joku huudahti.
-SHINQUAA!
Arvelujeni mukaan se taisi olla Nana. Nousin portaita takaisin ylös, menin huoneeseen ja sanoin ;
-Terve teillekkin!
Lysähdin sohvalle, tartuin lähimpään lehteen ja selasin sen läpi.
-Kukas se tyyppeliini oli joka siut saatteli? uusin poikakaverisi? Nana kyseli ja vinkkasi silmää. Pysyin vaiti, etsin kolikon taskusta ja menin limsa-automaatille. Laitoin rahan syöttökoneeseen ja painoin sprite nappia. Pullo pyörähti esiin. Otin sen käteeni, puristin ja menin takaisin sohvalle. Aukaisin korkin ja join pullosta yli puolet.

-Huhuu, Kinkku, Nana hömisi tyytymättömänä paikoillaan odottaen jotain.
-Mitä nyt? kysyin tietämättömänä ja hörppäsin kulauksen limsasta.
-Se tyyppi...kuka se oikein oli? pliis pliis Kinkku, kerrooo nyt, Nana aneli kiltisti.
-No tota..RÖYH! sanoin ja päästin röyhtäyksen ja hiljaisuus ruperi vallitsemaan. Jatkoin kuitenkin;
-Se on mun veli.
-Velli? täh? Nana oli ymmällään, koska taisi kuunnella sanan hieman väärin.
-Hömppä.. sanoin Veli. Se on mun veli! kuulitkos nyt oikein, kysäisin rukea hiuksiselta tytöltä.
-aa...okey. Mikä sen nimi on, tai ikä?? Nana uteli ja siirtyi hieman lähemmäs.
-Nana! No sen nimi on Lauri ja se on 15 vuotta. Muo vuoden vanhempi, vastasin ja sain jälleen suustani röyhtäyksen.
-Okeiii...näytti...yllättävän söpöltä, Nana takelteli hieman.
-Väitätkö sä ettei siinä oo yhtää mun näköä ? kysäisin tytöltä muka vihaisesti ja totisesti.
-Ei ku... On teissä hiukkasen, Nana sai sanottua ja laittoi naamalleen herttaisimman hymynsä.
-No ei mitää, koska se ei oo oikeesti mun veli. Se on velipuoli, vastasin hiukan haikeasti jatkaen;
-eli jos te rupeatte seurustelemaan niin ei olla ihan sukua sitten.
-Wot`? Kinkku, kinkku, kinkku. Älä mene asioiden edelle. En mä nyt ku vaa vähä kyselin...siis utelin, Nana kertoi.
-Okey, vastasin lyhyesti.

Vähän ajan kuluttua rupesin vaihtamaan ratsastushousut jalkaani ja piakkoin olin valmiskin. Otin myös mukaani kypärän ja raipan, esteiden kannalta.
-Nana muuten, huutelin.
-Niin, kinkkuseni, kuului sohvalta, lehden takaa.
-Tuuks hyppii Siirillä esteitä, kun ite ajattelin mennä ´Humulla pari hyppyä, huutelin takaisin.
-Käyhän se. Sie voitkin mennä harjaamaan omaa karvapalloas jo, koska Sirppaseni on harjattu ja puunattu.
-Ei oo kauaa, kuului ääni portaikon juuresta jatkaen;
-Vein sen tarhaan ja se pyöri kurasimmassa paikassa heti kun sinne pääsi.
Tunnistin äänen Pipsaksi. Hihkaisin ja sanoin;
-eli alahan Nana jo tulla.
Tyttö nousi vastahakoisesti sohvalta ja lähdimme yhdessä ottamaan tammoja kiinnitse tarhasta.

Otin Humun riimunnarun, eli punaisen, joka sopi sen päitsien väriinkin. Kiiruhdin mutavelli altaiden ylitse tarhalle huutaen Humua paikalle. Pian tamma saapuili ja sain sen otettua kiinnitse. Talutin kurajalka tamman pesukarsinaan. Säädin veden lämpöiselle ja sitten virutin tamman jalat aika puhtaiksia.
Kun koivat saatiin puhtaiksi, vein tamman käytävälle ja sillä välin Nana toi Siirin pesukarsuun putsamaan kuraisen olennon vedellä. Kiinnitin Humun koukkuun riimunnarulla ja hain tamman harjat ja varusteet satulahuoneesta. Palasin piakkoin takaisin ja Nana työskenteli vieläkin hikiviilan ja veden avulla pikku tamman kanssa.

Aloitin Humun harjaamisen pölyharjalla, jolla sain kaikkein enimmät talvikarvat jo pois. Pyörittelin myös tamman karvaa kumisualla, johon tarttui kunnon könttejä karvaa. Pian kuitenkin vaihdoin ne harjat kovaan harjaat ja harjasin sillä, sekä pehmeällä harjalla jalat ja muun Humun rakenteen loppuun asti. Lopuksi putsailin tamman kaviot punaisen värisellä kaviokoukulla, jolla sain kaikki liat pois. Samalla myös harjasin ne kavioharjalla puhtaiksi. Otin vielä kovaharjan käyttöön, sillä harjasin Humun harjasta ja hännästä enimmät takut pois. Pääharjalla tein vielä silauksen Humun kauniille päälle.

Pian huomasin jo Nanankin touhuavan Siirin kanssa harjojen kanssa. Itse jo nostin Humun selkään sen kevyen satulan ja suoristin satulahuopaa joka puolelta. Laskin satulavyön satula päältä roikkumaan ja aloin reikä reidältä sitä kiristämään. Pian se oli kolmois rei'ässä. Pujotin Humun päitset kaulalle ja aloin suitsimaan tammaa. Pistin sen ohjat kaulalle ja yritin kutittamalla saada tammalle suitset. Kuolaimet oikein pyrkivät Humun suuhun ja tamma pureskeli niitä vähän aikaa. Kiristin turpahihnan ja leukahihnan sekä otin harjan pois niskalenkin takaa.

Nana laitteli juuri varusteita Siirille ja minä itse pistin Humulle takajalkoihin mustat kevyet pintelit. Etujalkoin taasen Humun omat jännesuojat ja suojaksi vielä kumibootsit. Vinkkasin Nanalle että menen jo maneesiin. Nyt tulee hauskaa!

Josefiina: Sellainen mukava, tavallinen hoitotarina. Rentoa kerrontaa ja leppoisaa puuhailua heppojen kanssa.

24.4.2009 - Kisajännitystä

Pakkasin vapisevin sormin viimeisiä tavaroita kuljetusauton tavaratilaan. Oli aurinkoinen kevätpäivä, kello läheni kahtatoista, ja minua toden totta jännitti. Juuri sillä hetkellä muut luokkalaiseni istuivat tunkkaisessa luokkahuoneessa kuunnellen opettajan yksitoikkoisia jorinoita, kun minä taas yritin vaivalloisesti kätkeä jännitykseni. Olimme juuri lähdössä seurakisoihin muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle ratsutallille, Kiellettyyn. Kisat olivat ensimmäiset minulle ja Taigalle pitkiin aikoihin, ja olin syystäkin hermostunut. Vaikka harjoitukset olivatkin viime aikoina sujuneet hyvin, koskaan ei tiennyt kuinka Taiga tulisi käyttäytymään uudessa ympäristössä, ja muutenkin stressaavassa kisatilanteessa.

- Wear alkaako kohta olla valmista niiden varusteiden kanssa? Jaakko huikkasi trailerin takaa. Mies oli lupautunut kuljettamaan minut kisapaikalle, mistä olin hyvin kiitollinen. - Joo, ihan sekuntti. Mä käyn nyt hakemassa sen Taigan tallista niin voidaan lastata se! Vastasin, ja kiiruhdin sitten aittaan. Olin jo aikaisin aamulla puunannut Taigan päästä varpaisiin oikein puhtaaksi, letittänyt sen hännän ja sukinut harjan siistiksi. Nyt Taiga seisoi riimu päässä ja kuljetusuojat jaloissa karsinassaan. Myös Taiga oli hermostunut. Se heilutteli hämmentyneenä päätään puolelta toiselle, ja tuuppi minua käsivarteen kysyvästi. - Ei hätää poninen, tulehan nyt ihan rauhassa, hyvin tää menee, mutisin lähinnä itseäni rauhoitellen, ja lähdin taluttamaan Taigaa ulos auringonpaisteeseen.
Taigan lastaaminen traileriin kävi suhteellisen helposti, ja pääsimme lähtemään pihasta vain 15 minuuttia aikatalustamme myöhässä. Siis ihan hyvä saavutus näin ensikertalaiselta.

Jaakko höpötteli koko ajomatkan melkein itsekseen. Minä kun en jaksanut kuin inistä jotakin miehen puheen väleihin. Auto lipui ärsyttävän hitaasti maantietä pitkin eteenpäin, ja minua alkoi hermostuttaa entistä enemmän. - Eikö tää saatanan peltilehmä pääse yhtään lujempaa? tiuskaisin, kun huomasin meidän olevan vasta puolessa matkassa. Jaakko vilkaisi minuun otsa kurtussa. - Kuules ei me voida lähteä kaahailemaan päättömästi pitkin moottoritietä hevostrailerin kanssa. Mä en halua että sun ponisi katkoo koipiaan tällä matkalla.. Jaakko vastasi tympeästi. Ymmärsin hyvin miehen ärsyyntyvän kiukutteluuni, mutten voinut mitään sille, että jännitys sai minut hyvin helposti hermostuneeksi. - Sori, ei ollut tarkoitus tiuskia, mua vaan jännittää ihan pirusti, sanoin Jaakolle huokaisten syvään. Katsoin miestä anteeksipyytävästi, ja tämän suupielet kohosivat vinoon hymyyn. - Kyllähän mie sen tiesin, et sä oikeesti ole tuollainen kiukkupussi kuule typykkä, Jaakko tokaisi, ja nauraa röhötti perään. Katselin hymyillen ulos ikkunasta, kyllä tämä vielä tästä iloksi muuttuisi.

Lopultakin, hermoja raastavan pitkään kestäneen automatkan jälkeen saavuimme perille. Kisapaikka oli jo täynnä ympäriinsä haahuilevia ratsukkoja, ja saimme hetken ajella ympyrää löytääksemme hyvän parkkipaikan. Jouduimmekin pysäköimään trailerin aika pitkän matkan päähän kentästä ja toimistosta, jonne ilmoittautuminen pitäisi hoitaa. Hyppäsin kuitenkin reippaasti ulos, vedin syvään henkeeni raikasta kevätilmaa, ja ryhdyimme sitten ottamaan Taigan ulos trailerista.
Jaakko kävi ystävällisesti ilmoittamassa kansliassa minun saapuneen, ja vahvisti ilmoittautumisen. Hyppäisin kahdentenatoista luokassa 4, jossa esteet keikkuivat 90 sentin korkeudella. Nieleskellen vilkaisin kentälle, jossa oli parhaillaan menossa 70 sentin luokka. Olisin niin paljon mieluummin hypännyt sellaisia pikkuesteitä, mutta tiesin että 90 sentin luokan hyppääminen oli paljon kannattavampaa.

Varustettuamme yhteistuumin Taigan kisavarusteisiin, ja Jaakon tarkastettua vielä kertaalleen Taigan jalat haavojen tai hiertymien varalta, minä pääsin viimein kipuamaan ponini selkään. Neljännen luokan veryttely oli juuri alkamassa, ja reippaasti minä heilautin itseni Taigan selkään. Poni seinoi jännittyneenä allani. Sen korvat sojottivat täysin jäykkinä eteenpäin, ja sen silmät tarkkailivat ympäristöä. Hiukan poni säpsähti kun aivan takaamme ratsasti suuri musta hevonen ratsastajineen. Rauhoittelin Taigaa puhellen sille tasaisella äänellä, ka silitellen sormenpäillä sen pehmoista kaulaa. - Me tehdään tää yhdessä, kuiskasin ponille ja ohjasin sen veryttelyalueen portista sisälle.

Veryteltyäni Taigan huolellisesti, ja hypättyäni muutaman veryttelyhypyn, minun täytyi jo siirtyä kisakentän laidalle odottamaan vuoroani. Enää muutama ratsastaja, ja sitten olisi meidän vuoromme. Tunsin taas inhottavan muljaisun vatsassani. Yritin hengitellä sisään tasaisesti, ja sivusilmällä vilkuilin kentällä ratsastavan ratsukon suoritusta. Tyttö ratsasti ruskealle risteytysponilla hidasta laukkaa kohti seuraavaa estettä. Poni ei näyttänyt lainkaan innostuneelta hyppäämisestä, ja hitaan lähestymisen takia kielsi punaiselle okserille, melkein tiputtaen ratsastajansakkin selästä. Tyttö sai kuitenkin tasapainonsa takaisin, ja teki uuden lähestymisen. Taas risteytysponi stoppasi juuri ennen estettä. - Ratsukko joudutaan hylkäämään kahden tottelemattomuuden takia. Seuraavana radalle saapuu wear, ponillaan Taigalla, valmistautuu D'Lorah hevosella Fender Dec... Kajautettiin kaiuttimista. Hätkähdin kuultuani nimeni, ja painoin pohkeeni kevyesti Taigan kylkiin. Tamma asteli jännittyneenä kentälle, seisahtui pidätteestäni, ja tervehdittyäni tuomaria sain lähtömerkin. - Annetaas mennä sitten ! Mutisin Taigalle hampaideni välistä. Annoin Taigalle laukka-avut, joihin poni vastasi innokkaasti. Lähdimme lähestymään ensimmäistä estettä.

Koko radan alkupuoli sujui hyvin, vain toisiksi viimeisellä esteellä kuulin Taigan kolauttavan jalkansa okserin takapuomiin. Huokaisin syvään kuultuani äänen, mutta nopea vilkaisu taakseni kertoi puomin jääneen kannattimilleen. Voitonriemuisena hoputin Taigan yhä reippaampaan laukkaan, ja ylitimme tasapainossa viimeisenkin esteen.
Radan jälkeen olin yhtä hymyä. Suu korvissa ratsastin Taigan ulos radalta suoraan Jaakon luokse, joka odotteli meitä portin läheisyydessä. - Sehän sujui ihan mallikkaasti! Jaakko kehui nauraen, ja taputti Taigan hiestä kosteaa kaulaa. - Se meni ihan älyttömän hyvin! huoahdin. Hiljennyimme sitten kuuntelemaan kuulutusta. - Wear ponillaan Taiga, tulos nolla virhepistettä, aika 30.21, ja tällä hetkellä ratsukko siirtyy luokan toiselle sijalle! Puhkesin ilonkyyneliin tiedon iskettyä tajuntaani. Taiga ja minä olimme viimein saavuttaneet jotain. Olimme toimineet moitteettomasti yhdessä. Olimme pelanneet joukkueena, yhdessä. Halasin rakasta poniani tiukasti, ja painoin kasvoni vasten sen lämmintä kaulaa.

Josefiina: Huikean liikuttava kertomus, jossa tiivistyy Taigan ja wearin välinen läheinen suhde. Tunnelmointia ja aidontuntuista kuvailua.

28.4.2009 - Solttupoju

"Äsh, ole nyt hetki paikallasi, kyllä mie tiän että sulta tuota energiaa löytyy." ilmoitin lähinnä duraselpupua muistuttavalle puoliveriselle tämän astuessa jo melkein kolmatta kertaa varpailleni, oli lähellä ettei satulavyön kiinni laittamisesta tullut mitään kevään villiinnyttämän Bladen touhutessa niitä näitä. Tamman touhu oli mennyt yli sen nähdessä minun ratsastustarvikkeeni, ihmeekseni musta ei ollut varattuna tunneille ollenkaan siksi päiväksi ja kerrankin puoliverinen oli täysin minun käytössäni. "No joo, joo, viime kerrasta on jo jonkin aikaa. Mutta tänään pääset kuule kunnon maastoon irrottelemaan noita höyryjäsi neiti kesäheinä." ilmoitin, olin tehnyt hieman tutkintoja ja päättänyt että parin aurinkoisen päivän jälkeen mutaisuutta oli vähemmän ja hienohelma hoidokkinikin voisi tepastella maastopoluilla rauhassa, ilman että minun tarvitsisi sopeutua rapakoiden mukaiseen pomppimiseen ja hienosteluun.

Tähtipää törhenteli vielä ulkonakin, kun yritin äheltää itseäni mustan selkään, yritys oli kuitenkin jo tuhoon tuomittu ja tähyilin jo penkkiä itselleni, lihaksittomalle ja huono kuntoiselle tallitytölle joka ei päässyt edes oman hoidokkinsa selkään kun huomasin tumman ja varmasti muutamaa päätä minua pidemmän pojan tutkailevan touhujani pidätellen nauruaan, "Taidat tarvita apua." tummaverikkö totesi.
"Ihanko totta?" kysyin sarkastiseen sävyyn tutkaillen avuttomana jalkani ja jalustimen välistä eroa, ehei kun Blade oli tällä kertaa vähintäänkin sähikäistä muistuttava olento minulla ei ollut mahdollisuuttakaan ponnistaa selkään ilman että alkaisin värkätä jalustimien kanssa.
"Voin puntata sinut, autoin äsken Lynninki Sentin selkään, ilmesesti herralla oli hieman kevättä rinnassa." poika tarjoitui, saaden kerrankin lampun syttymään minun pääni päällä.
"Nii juu, sie oot se Jusa, vai mitä." sanon äänellä josta ei ole vaikea arvata ettenkö olisi jo kuullut kaikkien tyttöjen puheita Lynnin tallille raahaamasta poikaystävästä, ei olisi uskonut että tummaverikkö oli minua nuorempi, niin pitkä tämä oli.
"Kyllä vain, miten kaikki tuntuuki tuntevan minut aina ja mie en tunne ketään." Jusa vahvistaa luuloni oikeiksi ja tutkailee hetken Bladea, "Täähän on kaunis puoliverinen, sirompi ku Sentti, tosin miehet tarviiki enemmän massaa ja lihaksia." poika toteaa sitten virnistäen, "Blade varmaan, oon opetellu näitä hevosten nimiä että voin arvata sitten tytöt joita ne raahaa perässään, sie ootki sitten varmaan Dreamer." tummaverikkö jatkaa ja odottaa minun mitä ilmeisemmin korjaavan olettamuksen vääräksi.
"Oikein, Lynn onki löytäny itselleen kunnon miehen vai mitä Blade." varmistan asian vielä tammalta, joka hörähtää myöntyvään sävyyn söhellyksensä seasta, "Eli sitä apua?" huomauta, ponnistaen sitten Jusan avulla mustan selkään ja pidättelen pyörivää puoliveristä vielä hetken paikoillaan, "Lähtikö Lynn maastoon vai mitä?" kysäisen vielä.
"Juu hetki sitten, saat sen varmaan kiinni ton hyrrän kanssa." Jusa vastaa, astellen jo tallia kohti, ilmeisen tietämättömänä siitä että viimeisin tunti on juuri loppunut ja käytävät tulevat vielä vilisemään tallityttöjä.

Bladen askel on joutuisaa ja verkkaista, ei kuitenkaan hermostunutta ja nykivää, eikä musta tunnu ainakaan heti olevan lähdössä johonkin minun altani. Metsän suojissa annoin tamman nostaa ravin, tämä nostikin mallikkaasti sulavan ravinsa, selvästi tyytyväisenä siihen että oli matkaan päässyt. Sää oli mukavan leuto, ei liian kylmä ja auringon paiste ei ollut paahtava, ihmeekseni sen kevään pörriäisetkään eivät halunneet ahdistella minua entiseen tapaansa vaan sain rauhassa nauttia kavion tasaisesta kopseesta, Bladen tyytyväisestä puhinasta ja yhtäkkisestä pukista. Olisihan minun pitänyt arvata hoidokkini juonineen moista, sen kiltteydestä johtuen, mutta hetken rauhallisuus oli saanut minut petollisesti unohtamaan minkämoisen puoliverisen selässä istuin. Selässä kuitenkin pysyttiin, "Hei kuules akka, minuahan ei täältä noin helposti alas saada." ilmoitin mustalle ja kannustin tätä eteen päin, tammalle piti keksiä tekemistä ettei tämä saisi moisia ajatuksia enää mieleensä.

Senttiä ja Lynniä ei näkynyt missään, ilmeisesti orikin oli pitänyt aikamoista vauhtia yllä, tai kaksikko oli mennyt omia polkujaan. Minäkin käänsin Bladen metsään, pienemmälle, kiemurtelevammalle polulle, joka lopulta syöksi meidät metsän syvyyksistä tielle josta pääsi laukkasuoralle. Tähtipääkin tunnisti paikan ja alkoi jo stepata allani kuin paraskin balleriina, annoin mustan ravata tietä pitkin pellolle ja hidastin käyntiin pellolle tultaessa. Laukkasuoran alussa antaessani puoliveriselle luvan nostaa laukan tämä nosti sen hypäten ensin ilmaan ja lähtien täyttä häkää pitkin tietä.
"Äp, äp neitiseni, eipäs opetella moisia tapoja." ilmoitin tähtipäälle ja jouduin tekemään todella töitä saadakseni tamman takaisin käyntiin, jos sitä nykivää askellajia saattoi käynniksi kutsua.
"Noniin yritys numero toinen." ilmoitin, kooten Bladen kunnolla ja keskittyen laukan nostoon, nyt musta nostikin siistin, kunnollisen laukan. Annoin mustan hiljalleen venyttää askeltaan ja nopeuttaa vauhdin päätä huimaavaksi, pitkiksi venähtäneet hiukseni piiskasivat selkääni tuulessa ja nautin todellisesta vauhdin hurmasta hetken aikaa. Nyt oli lupa irrotella.

Tallilla oli jo hengästynyt, Bladekin oli saanut purkaa höyrynsä kerralla ja melkein onnistunut tiputtamaan minut satulasta pelästyessään metsäkaurisperhettä. Eihän puoliverinen yleensä metsän elukoita mulkoilua kummempaa säikkynyt, ilmeisesti kevät oli saanut yleensä ainakin joten kuten järkevän neitokaisen pään täysin sekaisin.
"No niin neitiseni, nyt on aika hieman rauhoittua, toivottavasti ne eivät ole hormoonit jotka pörräävät." esitin toiveeni, kiimahan mustalta vielä puuttuisikin, se saisi tallin oriit ja osan tammoistakin pörhölleen, puhumattakaan niistä tuntilaisraukoista jotka joutuisivat tunneille äksyilevän hienohelman selässä.

Laskeuduin vähemmän sulavasti puoliverisen selästä alas ja lähdin lampsimaan tallia kohti, välittämättä sen suuremmin sattuiko kohdalle rapakko vaiko ei.
"Mie ihmettelinki missä sie oikeen olet." Teemun huvittunut ääni herätti minut aatteistani, mies näytti olevan täysin väärässä miljöössä kuluneessa, ja puhtaassa, t-paidassaan, farkuissaan ja lippiksessään, puhumattakaan puhtaista lenkkareista. Tulin hyvinkin tietyisesti kuraisesta naamastani, Blade kun oli mennyt ja karauttanut liian läheltä kuusta jonka oli saanut naamaani, enemmän ja vähemmän kuraisista ratsastushousuistani ja ikivanhasta virttyneestä hupparistani jonka oli vetänyt päälleni.
"Joo-o, kävin maastossa kunnon lenkin. Mitä ihmettä sie täällä tehet?" vastasin hymyillen äimistyneenä ja yritin salakavalasti pyyhkiä pahimmat liat kasvoiltani, saaden jostakin syystä Teemun virnistämään kahtan leveämmin, "Noh?" kysyin yrittäen turhaa löytää mitään tarpeeksi kiiltävää pintaa nähdäkseni peilikuvani.
"Sinulla on 'hieman' kuraa kasvoissasi ja käsissäsi." mies vastasi kumartuen omista korkeuksistaan pyyhkäisemään kasvojani ensin kädellään ja sitten paidan reunukselleen, kauhukseni puhtaaseen paitaan jäi hirmuinen likatahra. "Älä sitä nyt puhtaaseen paitaan pyyhi." ähkäisin kauhuissani ja yritin hinkata tahraa pois, joutuen kuitenkin poikaystäväni karhun syleilyyn, Bladen tökkiessä minua selkään, tamma oli ilmeisen kyllästynyt seuraamaan jälleen näkemistä, "Niin mitä sie täällä tehet? Eihän sinun pitäny päästä intistä vielä lomille." kysyn uudelleen yhtä äimistyneenä kuin aiemminkin.
"Sain itelle hieman pitemmän loman, tosin yks viikonloppu jää nyt välistä." Teemu vastasi virnuillen, eikä tuntunut ihmeekseni alkuunkaan välittävän siitä että haisi nyt itsekkin hevoselle, puhtaat vaatteet olivat karvojen peitossa. "Kylläpäs sinusta on tullut hevostytön kestävä." huomautin sinisilmälle hymyillen, vaikka yritinkin vielä saada pahimpia karvoja puhdistettua paidasta.
"Tietenki ku on ollu ikävä sinua, kuka nyt vaatteista välittää kun ne voi pestä." Teemu naurahtaen karheasti ja vilkaisi sitten mustaa tammaa joka näytti kyllästyneeltä, "Sinun pitäs varmaan viä Blade sisälle, ennen ku se tylsistyy pystyyn." mies huomautti hymyillen ja ehdin kyllä huomata syvää huokausta seuranneen irvistyksen, hevosen ja lannanhaju tuskin sopivat moottorien seurassa viihtyvälle tummaverikölle kovinkaan hyvin.

"Minun pitää vielä pestä tämä rapamangeetti, se on melkein ruunikko." ilmoitin karsinalla hieman eksyneen oloisena nojailevalle Teemulle, joka nyökkäsi hieman ymmällään, "Ruunikko, väri, niin ku tuo tuolla jolla on puolikuu keskellä otsaa." selvensin hymyillen nyökäten kohti Jamboa, jota joku innokas tuntilainen oli raahamassa tunnille.
"Ahaa, sanasto on hieman hukassa." mies myönsi minulle, ilmeisesti tietämättä miten olisi luonnollisesti ja vilkuili ympärilleen, kuin olisi kuvitellut tallin pursuavan komeita uroita.
"No tiedätpähän miltä minusta tuntuu ku sie puhut jäähdytystulpista sun muista." vastasin pujottaen tähtipäälle riimun, järkevintähän olisi ollut viedä tamma suoraan pesupaikalle, mutta minkäs sille saattoi että tumma mies oli onnistunut sotkemaan ajatuksen kulkuni lopullisesti.

Urhoollisesti Teemu kantoi mustan varusteita, tutkaillen niitä, täysin tietämättömän näköisenä, "Mulla on käsitys miten päin tän pitäs olla, koska oon nähny siut sen päällä istumassa, mutta jos totta puhutaan muuten en ees tietäs mikä tää on." alokas Julppi tunnusti lopulta.
"Ei kuule moni muukaan poika tai mies, sie tiät sen ite, jos mie puhun jollekki sinun kavereistas satulasta ne luulee että mulla on mopo." vastasin virnistäen ja kiinnitin Bladen pesuboksiin. "Täällä tulee kohta märät paikat, vie se tosta ovesta sisään, telineeseen jossa lukee 'Black Blade' ja ota mallia muista satuloista miten päin sen törkkäät." ohjeistin rakastani tyytyväisenä siitä ettei minun lyhyehkönä ihmisenä tarvinnut kurkotella saadakseni mustan satulan omalle paikalleen.

Blade kiilsi mustana, kun kävin tamman jalkoja toiseen kertaan läpi, mudan takia, ettei hienohelmalla olisi minkäänmoista riskiä saada osakseen riviä, se kun näin mutaisina aikoina oli uhkana.
"Kukas tuo komea poika on?" Jossu kysyi virnuillen ilmestyen satulahuoneesta, jossa Teemu oli tainnut hiljalleen viettää ikuisuuden, paossa vettä, jolla pelkäsi minun kastelevan itsensä, märkä t-paita shown toivossa.
"Teemu." vastasin tarkoituksella mahdollisimman suppeasti ja hymyilin, jatkaen touhujani, "Mites sen uuden tallityöntekijän palkkaus sujuu?" kysäisin sen sijaan, Jaakko olisi takuulla tyytyväinen saadessaan hieman apua tallin pyörittämisessä ja seuraa kaljoittelussa, tai niin pellavapää ainakin taatusti toivoi.
"Hyvin, hyvin, näen ehdokkaan tässä muutaman päivän sisällä." Jossu vastasi, ja muistin vasta sitten etten ollutkaan pukahtanut naiselle sanan puolikastakaan poikaystävästäni, joka ei tallilla pyörinyt, ellei sitten minua hakenut välillä. "Eli Teemu..? Kaveri, veli, 'kaveri' vai mitä?" tallinpitäjä jatkoi, ilmeisesti tällä ei ollut kiirettä mihinkään.
"Teemu, poikaystävä, solttupoika, puolitoista vuotta yhdessä." vastasi virnistäen, "Jaakko varmaan odottaaki muuta kaljottelu seuraa Tapin ja Artsin lisäksi." huomautin vielä alkaen kuivata vielä mustaa tammaa.
"Mitä? Puolitoista ja mitään et oo puhunu, ei ilmesesti hevosihmisiä vaikka siltä haiseeki." Jossu totesi virnistäen pyöräyttäen sitten silmiään, "No Jaakko saa oottaa mitä oottaa, toivottavasti ei tästä kaljaseuraa saa, muutenhan mulla on jo kaks laiskottelijaa käsissäni." nainen huomautti vilkaisten käytävälle, "Hei Jenny tarvitko apua sen Humun kanssa?" vaaleaverikkö sitten kysäisi, "Joo, minulle siunaantui päivän viimeinen alkeistunti." tallinpitäjä myönsi hymyillen.
"No ei ole tullu puheeksi, eikä oo hevosihmisiä, minua vain halaili ku olin likanen vielä." vastasin virnistäen, "Toimii hieman erillaisten hevosvoimien parissa." totesi naurahtaen. "No äläs nyt, ei Jaakko nyt niin hirveä laiskottelija ole, vaikka laittoki meät omiin töihinsä leirillä." huomautin puolustelevasti virnistäen.

Ilmeisesti tallinpitäjälle tuli kuin tulikin joku autettavaksi, sillä seuraavalla kerralla kun vilkaisin vaaleaverikön suuntaan tilalla seisoikin Teemu, joka tutkaili puuhiani kiinnostuneen oloisena.
"Oletpa sinä kiinnostunut." huomautin kummastuneena, saatoin hyvin kuvitella mikä asetelma olisi toisin päin, minä seuraamassa kun mies hienosäätäisi milloin minkäkin auton tai muun vehkeen moottoria.
"No ajattelin että kait minunki on hyvä olla kiinnostunu jostaki mistä sieki ku sie jaksat aina kuunnella minun juttuja koneista." sinisilmä vastasi hymyillen, "Mutta turha kuvitella että minua saat yhen tuollasen selkään, edes sellasen pienen." mies jatkoi nähdessään minun ilmeeni ja nyökkäsi kohti Pampulaa, jota joku minulle tuntematon ratsastaja talutti juuri ohi.
"No kai sie nyt voisit ees kokeilla, istunhan mieki autossa." vastasin toiveikkaana, vaikka enhän minä nyt miestäni väkipakolla ollut satulaan työntämässä.
"No se ei nyt ole aivan sama juttu." Teemu vastasi näyttäen minulle kieltä, samalla kun irrotin kosteaturkkisen Bladen, joka ei näyttänyt olevan tyytyväinen siihen että joutui jakamaan minun huomioni jonkun kanssa.
"Blade on sulle mustis." ilmoitin virnistäen, "Höpsö, ekkö sie tajua että tuon pellen se mustis pitäs olla." jatkan puhellen tähtipäälle.
"Ah, sinäkin." Jaakko totesi Teemulle seurattueen hetken koko tilannetta, jättäen tummaverikön sitten hieman hämmentyneenä seuraamaan minun lepertelyäni Bladelle.
"Seurustelee minun kanssa." Ros selvensi, taluttaen ratsastusvalmiina olevan Blondin ohitse, virnistäen minulle ja seuraten sitten vaaleaa tallimestaria, saaden Teemulta oudoksuvan katseen osakseen, ilmeisesti tummaverikkö ei tajunnut miksi minä hytkyin naurusta.
"Voi sinua raukkaa." myötäilin kaksikon ilmeitä, pitäen nippa nappa pokkani.

Päästin mustan tähtipään omaan karsinaansa ja hain tälle varmuuden vuoksi kevyen loimen, pitämään tamman lämpimänä, iltaa myöten ilma oli muuttunut viileämmäksi enkä halunnut puoliverisen menevän vilustumaan. Jätin iltatallin tekijälle viestin, jossa pyysin tarkistamaan mustan olotilan ja ottamaan loimen pois jos sattuisi että karva oli ehtinyt jo täysin kuivua tai oli liian lämmin loimelle.
"Oletko sie valmis?" Teemu kysyi hieman yllättyneen oloisena, tutkaillen minua päästä päähän hymyillen, "Hevostyttö." mies totesi nypäten oljen hiuksistani.
"Joo, ihan totta, onko se niin ihme? Blade voi hyvin ja mutustelee vähiä heiniään tyytyväisenä. Olisko nyt sitten minun vuoro saada hemmottelua?" vastasi hymyillen, "Mopopoika." jatkoi näyttäen kieltäni Teemulle, joka pyöräytti silmiään.
"Mulla on teinibemari nykysin, en mie mikää mopopoika enää ole." mies huomautti virnistä kietoen kätensä olkapäilleni ja ohjaten minua vaivihkaa kohti ulko-ovea, aivan kuin olisin voinut muuttaa mieleni viime hetkilla, "Ja iltapusua et tuolle mustalle anna, minusta tulee mustis." tummaverikkö huomautti hymyillen huvittuneena, ilmeisesti oli lukenut ajatukseni.
"No okei, bemarimies." myönnyin hymyillen, painaen pikaisen suukon sinisilmän sänkiselle poskelle, "Haiset aivan hevoselta." huomautin vielä kiusoitellen.

Josefiina: Yleensä piirroksi.

13.4.2009 - Kahvittelua ja iloista puhetta

– Huomenta Jaakko! Sanoin iloisesti hieman väsyneellä miehelle.
– Kas Eija. Mitäs sinä täällä? Jaakko kysyi ja katsoi minua väsyneillä silmillään.
– Mitäs tässä, ajattelin lähteä illalla kaupungille, joten tulin aamusta, sanoin ja huomasin Jaakon arvostelevan katseen.
– Mitäs siellä kaupungilla tapahtuu? Kenties uusi poikakaveri? Jaakko kysyi ja hymyili ilkikurisesti.
– Se asia ei kuulu sulle! Vastasin vihaisesti ja leikin suuttuvani.
– Selvä, mutta osuin oikeaan enkö vain? Kyllä Jaakko tietää! Mies julisti tallin käytävällä.
– Haista home! Sanoin ja lähdin kerhohuoneeseen.

– Huomenta Anne ja Jossu! Sanoin ja hymyili naisille.
– Ai hei Eija! Anne sanoi ja keskittyi taas lukemaan uusinta Hipposta.
– No kuinka kisojen järjestäminen sujuu? Jossu kysyi.
– Hyvinhän tuo. Vähän kiirettä pitää ja niin poispäin, vastasin ja hymyilin.

– Tallillahan on oikeat markkinat! Jaakko sanoi minulle palattuani alas.
– Siltä tuntuu juu. Lähdetkös mun kanssa kahveelle ylös? Kysyin mieheltä joka katsahti minuun heti kysyttyäni asiaa.
– Mikäs siinä. Osaatko sä muka keittää kahveeta? Jaakko kysyi ilkikurisesti.
– Kuule, kaikki ei ole yhtä tumpeloita kun sä, vastasin pistävästi ja nauroimme.
– Kuinkas vanha sä olitkaan? Jaakko kysyi samalla kun kiipesimme kerhohuoneeseen.
– Tuun viistoista, kuinka niin? Kysyin ja katsahdin Jaakkoon.
– Mjääh, kunhan kysyin, Jaakko sanoi ja katsahti nopeasti muualle.

Joimme rauhassa kahvia, sillä kotona ei kahvia löytynyt. Olin ottanut mukaani Jaffa keksejä ja Dominoita. Mutustelimme Dominoita juuri kun Liina saapui paikalla.

- Anteeksi että häiritsen aamukahvee tuokiotanne, mutta onko kumpikaan teistä nähnyt Annea tai Jossua? Liina kysyi hengästyneenä.
- Ne meni Jossun kanssa taloon, Jaakko sanoi.
- Kiitti! No mä meen häiritsemästä, moido! Liina sanoi ja katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
– Taitaa tulla sulle kiireinen päivä, sanoin Jaakolle.
– Niinhän tuo näkyy. Jaakko sanoi ja katsahti pienestä ikkunasta ulos.
– Hei tuollahan on Tappi ja Kristian! Jaakko huudahti innoissaan.
– Haetaan kundit kahveelle, sanoin ja nousin ylös ja suuntasin tieni tallin pihaan.

– Heissan! Kristian sanoi kun kävelimme Jaakon kanssa kohti poikia.
– Moro! Jaakko sanoi ja paiskasi kättä kummankin kundin kanssa.
– Terve vain. Oon Eija, sanoin ja ojensin käteni Kristianille.
– Kristian ja tässä on Tappi.
– Jaaha, kivan likkakaverin oot löytänyt, Tappi kiusoitteli Jaakkoa.
– Tuoko muka mun likkakaveri! Haista pitkä p! Jaakko sanoi ja tönäisi Tappia.
– Valitan Tappi, mutta oot aika kujalla kyllä tän tallin asioista, totesin ja hymyilin ilkikurisesti pojalle, joka piteli kylkeään.
– No niin rauhoitutaas nyt! Kristian sanoi ja katsoi vuoroin minua ja Jaakkoa.
– Tuutteko Aamukahveelle? Kysyin pojilta ja sain innostuneet vastaukset.

– No Eija, ootko hoitaja vai hevosenomistaja? Kristian kysyi kun istuimme pöydän vieressä.
– Oon hoitaja, vastasin.
– Se hoitaa Luyta, Marielin entistä hevosta, Jaakko täsmensi.
– Hiton hyviä nää keksit! Tappi sanoi ja me kaikki nauroimme.
– Aatelleks sä aina vain ruokaa? Kristian kysyi.
– Juu! Harvoin sitä tallipojille tarjotaan oikein keksiä ja kahvia! Tappi sanoi ja katsoi meitä kaikki kirkkain silmin.
– Niin, on se julmaa kun ei työpaikalla saa ees keksiä kahvin kanssa, sanoin ivallisesti Tapille.
– No mutta täällähän on oikein juhlat! Jossu sanoi.
– Hui jessus! Yritäks sä tappaa mut sydänkohtaukseen? kysyin ja kundit nauroivat.
– Voi anteeks! Jossu sanoi ja tuli istumaan Jaakon toiselle puolelle.
– No Tappi hae mullekin kuppi ja kaada siihen vähän kahveeta! Jossu komensi poikaa.
– Käskystä sir! Tappi sanoi ja pongahti ylös kuin salamana.
– Olet hyvin opettanut nää kundit, sanoin ja Jossu irvisti.
– Niin.. Kyllä sitä joku roti talissa olla täytyy, Jossu sanoi ja sai osakseen ilkeitä katseita.
– No lähdetäänkös käymään Artsilla kun ollaan juotu kahveet? Jossu kysyi ja nyökkäsimme kaikki.
– En ookkaan käyny siellä, sanoin.
– Et oo paljoo menettänyt. Artsi on ilkeä mies, joka teettää kaikki työt aina muilla, Tappi sanoi ja me kaikki nauroimme.
– Mutta hei mun pitäisi hoitaa Luy! Sanoin äkkiä.
– No Mä autan sen kanssa, Tappi sanoi.
– Voi kun kiva! Vastasin ja nousimme yhdessä ja suuntasimme kohti tallia ja Luyta.

Harjasimme Luyn yhdessä Tapin kanssa. Tappi tuntui aikas puheliaalta ja muutenkin samalaiselta kuin Jaakko.
– No sä pidät kuulemma kisat täällä? Tappi kysyi.
– Juu. Sain Jossulta luvan järkätä. Aatteliks tulla mukaan? Kysyin ilkeästi.
– Voishan sitä tulla katsomaan minkälaiset puskakisat sä oot järkännyt, Tappi sanoi ja hymyili ilkikurisesti.
– No tervetuloa vain! Sanoi ja jatkoimme hiljaisuudessa hevosen harjaamista.

Kun saimme Luyn hoidettua, suuntasimme ulos, jossa muut jo odottivat.
– Jossu voi tulla mun ritsillä! Jaakko sanoi ja otti vanhan pyörän romunsa tallin seinustalta.
– No tuleeko Eija mun ritsillä? Tappi kysyi.
Nyökkäsin vastaukseksi ja jätimme Kristianin pyöräilemään yksin.
Pojat hurjistelivat ja me tytöt kiljuimme.

Josefiina: Hyväntuulinen, repliikeistä koostuva tarina. Sai iloiselle tuulelle. Nauroin varmaan viisi minuuttia tuolle "et oo paljoo menettänyt. Artsi on ilkeä mies joka teettää kaikki työt aina muilla"-kohdalle.

18.4.2009 - Auringon nousuun

Silitin ruunani silkkistä turpaa ja poni puhalsi turpakarvojensa läpi lämmintä ilmaa kädelleni. Aamun säteet eivät olleet vielä yltäneet tarhoille asti, kun pyydystin Mankin tarhasta. Kävelimme hiljaa hämärtävällä pihalla kohti tallia. Vain kavionkopse kuului varhaisessa aamussa, eikä muita hoitajia tai hevosenomistajia näkynyt. Tallisakin oli hiljaista, kun talutin ruunan karsinaan. Irrotin riimunvarren ja tartuin sukaan, aloittaen harjaamisen reippaasti. Manki katseli käytävälle kiinnostuneena ja lopulta hirnahti sympaattisesti ja minun oli myös pakko katsoa, kuka tulee. Veronica hyppeli käytävää pitkin luoksemme ja pörrötti ruunan otsaharjaa. "Näin aikaisin sie hereillä? Ei mahdollista. Mitä nyt on tapahtunut?" naurahdin tytölle joka näytti kieltä minulle ja suukotti ruunan otsaa. "Eipä mittää, mä en vaa jaksanu nukkua enää ja ajattelin tulla tallille.. Mutta sie ootki jo täällä", tyttö huokaisi ja katsoi minuun. "Olen olen ja voitaisiin mennä yhdessä kakspäällä maastoon", ehdotin hymyillen ja Vertin kasvot kirkastuivat. "Juu!" hän huudahti ja tarttui harjaan ja alkoi sukia Mankia toiselta puolelta. Poniruuna nautti saamastaan huomiosta täysin siemauksin ja hörähtikin välillä, kun jompikumpi harjasi hyvästä kohtaa.

Pian olimmekin jo valmiit maastoreissulle, vielä vaan pitäisi kivuta ponin selkään. Manki asteli tyynesti ensimmäisille ruohotupsuille pihamaalla raahaten Veronicaa perässään. "Stop poni!" tyttö huudahti ja yritti saada ahnasta ponia pysähtymään. Lopulta menin avuksi ja yhteisvoimin kiskoimme ruunan turvan heinikosta. "Sillä ei taida olla taaskaan käytöstapoja senkään vertaa", huokaisin ja annoin luunapin ponin turpaan pidellessäni sitä Veronican kavutessa selkään. Manki yritti peruuttaa alta pois, mutta lopulta saatiin Veronica kyytiin. "Ota sie nämä", kehotin ja ojensi ohjat tytölle. Itse astahdin pari askelta taakse päin ja otin muutaman askeleen ponnistusvauhdin. Laskin käteni ruunan lautasille ja hyvällä (jos niin voi sanoa) pääsin makaamaan vatsalleni ponin lautasille. Manki luimisteli ja heitteli päätään uhkaavasti ja kapusin äkkiä istumaan kunnolla, ennen kuin ruuna keksisi pukittaa minut alas. Hinauduin lähemmäs Veronicaa, etten tipahtaisi häntäpäästä alas. "Mennäänkös?" kysyin ja Vertti antoi ruunalle pohkeita. Manki lähti liikkeelle ja se suuntasi tottuneesti kohti maastopolkua, joka johdatti pois tallin pihasta. Mukauduin tottuneena ruunan lyhyisiin käyntiaskeleisiin ja taputin ponin lautasta tyytyväisenä.

" In your brown eyes
I was feeling low
Cause the brown eyes
And you never know
Got some brown eyes
But a soft face
I knew that it was wrong
So baby..turn the record on
Play that song ", lauloin keinuvan käynnin tahdissa ja Veronica virnisti. "Kauanko sinä meinaat jaksaa laulaa?" Hän kysyi ja naurahdin. "Vaikka ikuisuuden, saat luvan tottua", vastasin ja jatkoin laulamistani hymyissä suin samalla kun Vertti kannusti Mankin ravaamaan. Hetken tasapainoni horjahti, mutta saavutin sen pian ja aloitin uuden laulun laulamisen.
" Boys boys boys
We like boys in cars
Boys boys boys
Buy us drinks in bars
Boys boys boys
With hairspray and denim
Boys boys boys We love them! ", loilotin ja Vertti sai työllä pitää laiskahkoa ruunaa liikkeessä. "Just noin", tyttö naurahti kertosäkeen jälkeen ja itse vain matkustin takapenkillä kyydissä matkamusiikista huolehtien.

Saavuimme käymä jalkaa laukkasuoralle ja ruunaan tuli eloa. Päätään heitellen ja paikallaan steppaillen se yritti livistää Veronican ohjasotteesta ja singota pukkilaukkaan, mutta tyttö sai ruunan pidettyä hyvin kurissa. Lopulta tyttö päästi ruunan etenemään ja poni sinkosikin laukkaan kun tykin suusta. Pidin kiinni Veronican kyljistä ja nautin vauhdin huumasta. Lopulta rentouduin ja nojasin taas taakse lautasiin koskien. Tunsin käsieni alla takasten liikkeet ja hymyilin, Mankin varmasti nautti, vaikka sillä oli kahtakertaa raskaampi taakka kannettavan kun yleensä.

Tuuli vinkui korvissa ja auringon säteet valaisivat hiekkatietä, jota rautaiset kaviot takoivat tasatahtiin. Hengitin hieman kirpeää aamuilmaan ja nautin vauhdin hurmasta. Manki nautti myös selvästi laukasta, koska sen korvat olivat hörössä ja se eteni kehottamattakin. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, eikä tätäkään ihanuutta voinut kauaa kestää, kun laukkasuora häämötti loppuaan. "Pruu Mankiseni", Veronica hillitsi ruunaa ja pidätti ohjasta. "Hei, varo sil on taas se ilme!" kerkesin kiljaista, kun jo tapahtui. Ruuna pysähtyi ja kääntyi nopeasti 180 asteen käännöksen ja ratsastajat tipahtivat istualteen maahan. Manki hirnahti vahingon iloisena, kun katsoi meitä massa istuvia. Onneksi Vertti oli pitänyt ohjista kiinni, ettei poni olisi lähtenyt livahkoon. "Kiitos", sanoin ponilleni, kun nousin ylös ja pudistelin tomuja vaatteistani. Autoin Veronicankin pystyyn ja meitä nauratti. "On meilläkin kultainen poni!" tyttö naurahti ja nyökkäsin. "Jeps, parempaa ei löydy."

Olimme kivunneet ruunan selkään ja matkasimme vapaata käyntiä tallia kohti. Manki kulki tyytyväisenä kaulapitkänä, kun oli saanut meidät alas ja nautti nyt auringon säteistä. Aurinko olikin jo noussut melkein paikalleen taivaalle, kun pysähdyimme Seppeleen pihaan. Hyppäsin alas Mankin selästä ja taputin ruunan lautasia. "Jos mie meen siivoon karsinan, otatko sie Mankin tarhailu kuntoon?" ehdotin Vertille, joka suostui ilomielin. Lähdin tallustamaan kohti lantalaa hakemaan kottikärryjä, kun Veronica talutti Mankin talliin harjattavaksi.

Josefiina: Veronicalla ja Brennalla menee hyvin yhteen, ja tämä tarina on muistutus siitä. Letkeää ponin kanssa touhuilua. Ja hyviä biisejä, Lady GaGa!