Palaa edelliselle sivulle

Heinäkuun 2008 Kohokohdat

Kohokohdat-sivulle on valittu menneen kuun parhaimmistoa. Valinnat perustuvat tallin väen ehdotuksiin ja perusteluihin. Lopullisen valinnan tekee Anne. Piirrustuksille ja tarinoille ei ole annettu mitään kummempia sijoituksia.

Piirrustukset

Tässä kuussa olikin paljon hyviä kuvia. Valinta oli vaikea ja yritin ottaa mukaan eri tyylisiä piirroksia.

Piirtäjä: Mariel, Kuva: Cassun tarina
Anne: Huolella tehty pieni sarjakuva. Etenkin ensimmäinen kuva huokuu tunnelmaa. Mukana myös kivasti huumoria, kun Cassulla on tötteröhattu päässä synttäreillä. =D


Piirtäjä: Tuuli, Kuva: Jambo pelästyy käärmettä
Anne: Liikettä sisältävä tapahtumakuva, joita kaipaisin enemmänkin. Puuvärien käyttö miellyttää silmää.
Carkki: Hienosti kuvattu tilannekuva, josta huokuu ponin pelkoa.


Piirtäjä: Magnet, Kuva: Humun pääkuva
Anne: Kaunis, suklainen väritys. Pään luusto tulee hyvin esiin ja harja kiiltelee eloisasti.
Mariel: Todella kaunista ja pehmeää jälkeä.
Karoliina: Ihana kuva. Hienosta kuvakulmasta piirretty ja hevosella on haaveilevan näköinen katse. Jokseenkin utuinen olemus tekee kuvasta erittäin tunnelmallisen.


Piirtäjä: Nana, Kuva: Hevosen silmin
Anne: Hauska sarjakuva. Tarinan eteneminen luettavissa selkeästi, vaikka kuvat ovatkin minimaalisia.
Carkki: Hauska ja lyhyt kertomus, joka varmasti kuvaa pikkuisen riiviön luonnetta.


Piirtäjä: Sastu, Kuva: Rensu, Sastu ja Anttu
Anne: Hellyttävä ja vahvasti väritetty kuva. Taustassa sopivan maalausmainen jälki.


Hoitotarinat


10.7.08 Ei ratsastusta tänään, kiitos

Kuuma, kuiva heinäkuu ei ehkä näyttänyt parhaita puoliaan sinä torstaina, kun ensimmäisen kerran leirin jälkeen pyöräilin tallille. Taivas oli monivivahteisen siniharmaa ja isoja pisaroita tipahteli silloin tällöin päälleni. Ukkosta ei onneksi ollut ilmassa, silloin olisi tallireissu saanut jäädä väliin, en kestänyt jyrinää ja salamointia ja sähköistä tunnetta iholla. Tallipiha oli tyhjä, kentällä joku puoliverisistä teki taiturimaisia koululiikkeitä, taivutti, venytti ja kokosi, tanssi lähes paikallaan ja siirtyi sitten vaivattomasti lisättyihin askellajeihin. Ratsastaja sen selässä istui tyystin paikallaan, antoi lähes huomaamattomia apuja ja oli yhtä hevosen kanssa.

Ehkä juuri sillä hetkellä kyllästyminen alkoi painaa vatsassa. Pystyisinkö minä ikinä tuollaiseen? Olisiko kohtaloni olla ikuinen poniratsastaja, jonka elämäntehtävänä on kaahottaa maastopoluilla ymmärtämättä koskaan sanan peräänanto todellista merkitystä? En koskaan voisi väsyä Pellaan tai hevosiin ylipäätänsä, mutta ratsastaminen oli alkanut tuntua lähinnä pakolliselta vääntämiseltä. Kukapa olisi arvannut, mietin katkerasti ja tungin palan mustaa lakritsia suuhuni, että minä, esteratsastukseen hurahtanut tyttö, voisin kyllästyä ratsastamiseen, asiaan, jonka osasin parhaiten! Mutta kun viimein pääsin tallipihalle asti, optimisti sisälläni nosti päätään – eihän minun mikään pakko olisi ratsastaa vähään aikaan, hevosen kanssa kyllä voisi tehdä paljon, paljon muutakin.

Talli oli viileä ja tyhjä, hevoset olivat kaikki ulkona. Hain Pellan karsinalta riimunnarun ja hölkkäsin laitumille, jossa ponit seisoivat rykelmässä puiden alla syömässä. Vihelsin lujaa kaksi sormea suussa ja huusin Pellaa jonkun kerran. Harmaa ponitamma nosti päätään, hörähti kovaan ääneen ja lähti ravaamaan luokseni ilmeisesti herkkujen toivossa. ”Ei mulla nyt ole mitään”, sanoin sille lohduttaen ja rapsutin sen harjanjuurta. Poni kihnutti päätään kylkeeni ja lähti sitten mielellään perässäni tallille päin, pää pystyssä ja korvat hörössä. Päästin sen irti karsinaan ja hain harjat, vilkaisin samalla ikkunasta ulos, oli alkanut satamaan hiukan rankemmin. Pella oli onneksi pysytellyt puiden alla suojassa, joten se oli kuiva ja helppo harjata puhtaaksi pölystä ja hiekasta. Käytin kuitenkin aikaa ponin hieromiseen kumisualla, se rentoutui ja venytti päätään kohti lattiaan tyytyväisenä. ”Kunhan lakkaa satamasta, haetaan lakkaa satamasta!” väläytin iloisen hymyn sille ja otin esille piikkisuan ja harjakamman jouhien selvittelyyn. Pellan paksussa hännässä olikin tekemistä, jouduin käyttelemään hiukan selvitysainettakin, ennen kuin häntä alkoi kiiltää ja valua pitkänä, paksuna putouksena lattianrajaan. Taputin tammaa lautasille ja sain aikaan hienoisen pölypilven – tomu tuntuu suorastaan imeytyvän poneihin…

Maneesi oli tyhjä. Talutin Pellan sisään, suljin oven ja päästin sitten ponin irti. Se lähti varoen kiertämään maneesin reunat ja kävi sitten piehtaroimaan , sotkien taas itsensä hiekkaan, mutta minä vain nauroin ja annoin sen kävellä omaan tahtiin. Pystytin toiselle pitkälle sivulle kolme matalaa estettä rytmissä hyppy-laukka-hyppy-laukka-laukka-hyppy. Se olisi ollut ratsastajalle kinkkinen tehtävä, mutta olin täysin varma, että Pella selvittäisi sarjan itsekseen vallan mainiosti. Vilautin ponille taskustani pilkottavaa porkkanaa ja houkuttelin sen raville. Kuntoni pysyi hyvin yllä paitsi tallikäyntien, myös jalkapallon ansiosta, eikä minulle tuottanut vaikeuksia hölkätä jokusta kierrosta Pellan edellä ristiin rastiin maneesia. Oli ilahduttavaa huomata, että tamma pysyi kuin liimattuna kannoillani, vaikka olin jo sujauttanut porkkanan takaisin taskuun. Lopulta seisahduin ja käännähdin ympäri, Pella teki tyylikkään liukupysähdyksen ja viskaisi päänsä ylös yllätettynä, mutta se rentoutui nopeasti ja mussutti sitten iloisena porkkananpalaa. ”Eiks vihannekset ole terveellisiä?” naurahdin ja otin tamman riimusta kiinni. Näytin sille esteet yksi kerrallaan ja olin aika varma, että se tiesi mitä tehdä ja jopa innostui siitä. Joissakin asioissa hevoset ovat niin ymmärtäväisiä ja älykkäitä, aivan kuten kaikki muutkin eläimet!

Päästin Pellan taas irti ja ohjasin sen estesarjalle toimimalla itse jonkinmoisena liikenteenohjaajana. Tamman tahti kiihtyi kiihtymistään, korvat sojottivat tappeina eteenpäin, häntä piiskasi ilmaa. Pella tuntui nauttivan siitä hetkestä koko solullaan ja sai minutkin niin onnelliseksi! Sydämeni täyttyi ylpeydestä, kun katsoin Pellan sulavaa liikettä sen ponnistaessa, laskeutuessa ja ottaessa vauhtia. Viimeisen esteen jälkeen se heitti runsaat ilopukit ja jatkoi samaa tahtia uudelle rundille, sen pienet kaviot hakkasivat maneesin pohjaa ripeämmin kuin vesipisarat, jotka takoivat kattoa. Hyppy, hyppy, hyppy – kiireiset pukit – tahdin kiristys, kulman katkaisu ja sama homma toiseen suuntaan. Lumoutuneena tuijotin ponia, kun se ylitti esteet vielä kaksi kertaa ja ravasi sitten raskaasti hengittäen luokseni. Sen silmät olivat täynnä iloa. Rapsutin sitä otsasta ja nauroin, olin juuri istahtamaisillani hiekkaan, kun ovi aukesi ja Anne astui Riston kanssa sisään. ”Mitäs täällä duunataan?” hän kysyi ja katsoi vuoroin Pellaa, vuoroin minua. ”Nautitaan elämästä!” huudahdin ääni naurua kuplien ja kiepautin käteni ponin kaulan ympäri.

Anne: Tavallisesta poikkeava hoitotarina. Päähenkilön mieliala on heti aistittavissa ja kuvaileva kirjoitus on kaunista. Sopivasti lyhyitä ja pitkiä lauseita rytmittämässä kertomusta.

Kohokohdaksi tarinaa ehdotti myös Mariel.

22.07. - Kurakelejä ja kavereita

"Lalala, papadapadaa, dingdongpong..."

Lauleskelin epämääräisesti hypellessäni kohti Seppelettä. Taivas oli pilvinen mutta sää selkeä, eikä täksi päiväksi oltu luvattu sadetta mahdollisia satunnaisia, lyhyitä kuuroja lukuunottamatta. Sankan pilvimassan seasta pilkotteli aurinko, ja toivoin että se soisi lämpönsä ja valonsa tänään anteliaamminkin.

Tallin pihalla pysähdyin ja katselin ympärilleni. Näin aamupäivällä hevoset oli tuotu jo ulos, ja katseeni haki minulle tuttua hevosotusta. Vaalenrautias, 4-vuotiaaksi jo varsin kookas tamma, läsi päässään - ei pitäisi olla kovin vaikea löytää? Silmäni hamuilivat yli Siirin, Bladen ja Sentin, kunnes erotin liinaharjaisen neidin piirteet.

"Siellähän se Riiviö luuraa...", mutisin ja pompin talliin. Siellä kohtasin wearin, Taigan hoitajan, joka tervehti minua iloisesti.

"Hei, oletko sä menossa hakemaan Riinaa laitumelta?" hän kysyi. "Minulla olisi tässä yksi ylimääräinen riimunnaru. Taiga ja Riina taitavat olla samalla laitumellakin."

"Joo, kiitos!" hymyilin ja tartuin riimunnaruun kiitollisena. Heitin selässä olevan reppuni satulahuoneen nurkkaan, ja lähdimme yhtä matkaa kävelemään laitumia kohti rupatellen niitä näitä.

"Riiviö on välillä aika haluton tulemaan laitumelta", kerroin irvistäen. "Onneksi satuin ottamaan kotoa omenan taskuun. No, se oli kyllä itse asiassa alunperin eväänä minulle, mutta mitäpä tuosta - on mulla eväsleivät repussa."

Wear nauroi hyväntuulisesti ja sanoi: "Taigakin keksii vaikka mitä temppuja, mutta nykyisin me olemme viettäneet niin paljon aikaa yhdessä, että se alkaa jopa ilahtua näkemisestäni."

"Kauanko olet hoitanut Taigaa?" kysyin uteliaana.

"Aloitin toinen päivä syyskuuta kaksituhatta seitsemän", wear vastasi juhlallinen sointi äänessään. "Ja hoitamassa olen käynyt miltei kaksisataa kertaa."

"Kaksisataa?" älähdin ällistyneenä. "Huh, siinä vasta tavoitetta.”

"Äh, vielä se sinullekin koittaa, jos jaksat vain olla pitkäjänteinen Riinan kanssa", wear vakuutti.

"Toivottavasti... ja jos Chao ei potki minua pihalle ennen sitä", lisäsin nauraen. Hihitimme molemmat viileän tuulen leikitellessä hiuksillamme.

Pian olimme vähän kuraisen laitumen portilla. Kauempana laidunsivat kaksi hevosta, jotka oli helppo erottaa toisistaan: Taiga oli 141-senttinen ja Riinalle kokoa oli kertynyt 177 cm. Aloimme yhdessä tuumin vihellellä ja huudella hoitohevosillemme. Taiga nosti oitis wearin äänen kuultuaan päätään, ja lähti ravaamaan hoitajansa luokse.

"Vähän suloinen!" hihkaisin wearille, joka hymyili ylpeänä ja naksautti riimunnarun hoitsunsa riimuun.

"Me lähdetään kävelemään jo portille, sano jos tulee ongelmia", wear huikkasi ja lähti taluttamaan säyseää Taigaa yli mutavellin.

Minä jatkoin matkaani kutsuen Riinaa: "Riinariiviö, kultatyttö, liinaharja, tule tänne vaan..."

Riina vilkaisi minua epäluuloisesti. Se lähti ravaamaan minua kohti, kiertäen kauempaa. Parin metrin päässä minusta Riina teki äkkijarrutuksen ja inahti kysyvästi. "Tule vaan, tule vaan", kutsuin hiljaa ja lempeästi. Riina pärskähti ja laski kaulaansa kurottaen päätään minua kohti.

Ei tässä muu taida auttaa, ajattelin ja kaivoin taskustani nahistuneen omenan. Riina haisteli hedelmää uteliaana ja rouskaisi sen suuhun. Silitin ensin tamman päätä ja tartuin sitten riimuun. Pian oli 'sitonut' tamman, ja lähdimme kävelemään portille.

"No niin, vihdoin", wear huokaisi muka kyllästyneenä. "Me ehdittiin jo odottaa."

"Hyi että mitä mutavelliä tämä portin ympäristö on", totesin inhoavalla äänellä. Riinakin nosteli koipiaan nirppanokkana.

"No, niinhän ne tuppaa tällaisilla keleillä olemaan." Wear katseli taivaalle. "Kun ei vaan alkaisi sataa tänäänkin."

Wear johti rykmenttiämme hallakko poninsa perässään. Minä ja Riina seurasimme tottelevaisina. Tamma tuntui olevan huomattavasti rauhallisempi kuin eilen, huomasin kun puikelehdin sen karsinaan ennen hevosta.

Lähdin yhteistuumin wearin kanssa satulahuoneeseen kaivelemaan hoitsujemme harjabokseja.

"Mä voisin tänään irtohypyttää tuota otusta", keksin äkkiä. "Haluaisitko sä auttaa?"

"Joo, mikä ettei", wear vastasi ystävällisesti. "Aioin mennä Taigalla maastoon, mutta se voi odottaa päivempää."

"Jes, kiitos!" hihkaisin. "Olispa maailmassa enemmän sunkaltaisia ihmisiä."

"Älä höpötä", wear nauroi punastuen. "Huikkaa, kun olette valmiita."

Vein Riinan käytävälle, ja harjasin sen huolellisesti. Ensin pyyhin hikiviilalla vedet sen karvapeitteestä. Olin niin tarkalla tuulella, että selvitin jopa harjan ja hännän! Tamma oli tarkkaavainen mutta rento, ja kehuin sitä kovasti.

"Tajuatko sä nyt, hassutin, etten mä ole niin vaarallinen?"

Riina tökkäsi minua selkään pehmeästi, niin yllättäen että olin lentää ympäri.

"Hei! Eipäs kiusata toisia!" huudahdin, ja Riina pärskähti ilkikurinen pilke silmissään. Siitäs sait, se tuntui sanovan, en minä niin tossun alla ole.

"Wear! Käytäisiinkö nyt laittamassa esteet sun muut paikalleen?" kiljaisin Taigaa puunaavalle tytölle.

"Joo", kuului vastaus oitis, ja pian olimmekin maneesissa rakentamassa puomeista kujaa tammalle. Työ oli hikistä ja uuvuttavaa, mutta lopulta olimme valmiita.

"Kiitos wear", sanoin täydestä sydämestäni.

Palasimme iloisesti rupatellen talliin, jossa hain heti satulahuoneesta Riinan kauniisti kiiltelevät suitset. Irrotin ohjat ja rupesin sitten tunkemaan kuolaimia tamman suuhun. Riina vastusteli, nosti päänsä korkealle ja puri hampaansa tiukasti yhteen. Puhuin sille lempeästi ja sain sen laskemaan päätään hellällä rapsuttamisella. Työnsin sormeni hammasloveen, ja sain kuin sainkin kuolaimet sen suuhun.

"Hähää", mutisin tammalle taistellessani poskihihnan kanssa. "Et sinä kaikesta voi päästä kuin koira veräjästä."

Nappasin mukaani riimunnarun, ja lähdimme kävelemään kohti maneesia. Riina säikähti ensin avaraa tilaa, mutta olin ihan varma, että se ymmärsi esteiden tarkoituksen. Hevonen hirnahti innostuneena ja steppasi paikoillaan.

"Weaaaar", kutsuin tyttöä. "Tule äkkiä tänne, ennenkuin tämä heppa hyppää nahoistaan!"

"Täältä tullaan", kuului vastaus, ja wear ilmestyi maneesiin kaura-astian kanssa.

Vein Riinan kujan alkuun, talutin sitä vähän matkaa ja päästin sitten irti. Maiskutin samalla, ja pian Riina alkoi epäileväisesti hörähdellen ravata. Wear kahisutti kaura-astiaa, ja Riina höristi korviaan. Se kiihdytti raviaan, kunnes pysähtyi tyystin nähdessään maassa lojuvat puomit. Se haisteli ensimmäistä raitapuomia pitkään ja hartaasti, ennenkuin nosti kaulansa ja käveli parin ensimmäisen puomin yli. Sitten se nosti ravin ja kiihdytti innostuneena kaikkien kuuden puomin yli.

Wear odotti tammaa kaurakipon kanssa. Teimme vielä muutaman "puomikiekan", ja Riina alkoi ymmärtää mistä oli kyse.

"Nyt voitais tehdä pari pientä estettä, pidätkö sä tätä sillä aikaa?" kysyin wearilta, joka nyökkäsi. Hän piteli Riinaa sillä aikaa kun kävin laittamassa muutaman pienen okserin tammalle.

Riinan silmät paloivat, kun se ylitti esteen toisensa jälkeen innokkaasti. Se pärskähteli ja puuskutti kiihkoissaan, ja minun oli käveltävä sen kanssa vähän aikaa, että saatiin intotasoja vähän alemmas.

Riina olisi innostuksissaan hypännyt vielä kaaauan ja kooorkeampia esteitä, mutta muutaman pienen pystyesteen jälkeen lopetimme. Riina oli aivan tohkeissaan, se todella nautti hommasta ja sen tekniikka laverteli, että siinä oli potentiaalia suuremmillekin radoille.

Vein Riinan talliin, loimitin sen kevyesti ja kävin wearin kanssa purkamassa esteet ja kujan maneesista. Sitten vein Riinan ulos, moikkasin wearin ja lähdin kotia kohti tähdet silmissä: tästä tammasta tulisi vielä jotakin!

Anne: Paljon luonnollisentuntuista vuoropuhelua. Kirjoitus on iloisensävyistä ja helppolukuista.

Wear: Tarina oli vaan jotenkin hirmu hauska ja kivasti kirjoitettu.

Tuntikertomus

21.7.08 Istuntatunti - Sastu

Oli hieman kuuma, mutta painostava ilma. Istuin kentän laidalla odottamassa tuntilaisia, mutta lopulta menin talliin ja huusin että pitääkö pitää tunti ilman tuntilaisia, ja hetken päästä huutoni jälkeen alkoi ratsastajat tulla hevosiaan taluttaen pihalle, joten otin minäkin suunnan kentän laidalle.

Hyppäsin aidan päälle istumaan samalla kun ratsastajat ähkivät itseään selkään, ja nopeimmat kävelivät jo pitkin ohjin uralla. Carkki ei meinannut päästä pyörivän Leevin selkään, joten minä raahauduin pitämään teiskuvasta orista kiinni. Leevi mulkaisi minua pahasti, niinkuin minä sitä.

-Noniin, muistakaas sitten pitää koko tunnin ajan ne välimatkat, sillä mukana on kaksi oria ja kaksi tammaa. Ja vahinkovarsoja ei minun tunnillani tehdä, sanoin, ja heti Mariel otti paremman välimatkan. Laahustin kentän keskelle mukanani jaffapullo. Otin siitä vähän, kunnes päätin aloittaa tunnin.

-Okei. Sit ottakaas ne ohjat räpylöihin. Joo, ja Mari pysyy edelleen käynnissä, ei mennä vielä ravia. Ja sit tsiigataan ne istunnat, sanoin, ja käänsin katseeni Pellasta Mariin.

-Karoliina, kantapää alas, sillä siellä sen pitäisi olla jo. Ole lonkalla mukana liikkeessä, mutta älä vahvista sitä, koska nyt esim Mari kiirehtii ihan turhaan. Meillä ei ole kiirettä. Lonkka pysyy mukana käynnin tahdissa, mutta ei tehosta sitä liikkumalla edes ja takas voimakkaasti. Juuri noin, ja sitten pieni puolipidäte, eli nyrkki kiinni. Se riittää puolipidätteeksi, kun Mari ei ole kovasuinen! Huomaatko, liikkuuko mielestäsi kiireettä mutta ei matele?

-Joo, parempi se on näin, tyttö sanoi.

-Carkki, kädet mukaan liikkeeseen, ja jalkaa vähän eteenpäin. Ja ne kädet eivät nojaa siihen säkään, nosta ne ylös. Noniin, mitäs se Leevi temppuilee? Pidätettä! Se saa alkaa kuuntelemaan sulta tulevia pieniä singaaleja, eikä ajatella ravia tai laukkaa! Rentoudu, Carkki, rentoudu! Taivuta se voltille. Älä itse kallistu sisälleppäin, sinä pysyt suorana satulassa ja katsot minne menette, ja sinä muuten määräät suunnan! Noin, parempi, Carkki! Pidä just toi. Kohta huomaat sen Leevinkin rentoutuneen. Se alkaa pikkuhiljaa rentoutua, huomaathan?

Carkki nyökkäsi.

-Entäs Helmi.. mietin.

-Älä vispaa niitä puolipidätteitä käsilläs, se Pella kulkee ihan hyvin sun alla. Lopeta se vispaaminen, rauhoita ne kädet. Parempi. Katse irti sieltä Pellan niskasta, ei se pää putoa jos et katso sitä. Katse suoraan eteenpäin, ja hartiat rennoiksi. Pyöräytä olkapäät kerran ympäri, noin! Nyt ne ovat siellä missä pitääkin. JA SE KATSE! Sun pitää muistaa se, muuten ei tule mitään! Nilkka rennoksi! Noin, tuo alkaa näyttää paremmalta, jopa ratsastukselta.

Tyttö katsoi eteenpäin vakava ilme kasvoilla.

-Ja mitkäs madot ne nyt tulee? Mariel, pysäytä, sanoin, ja tyttö teki työtä käskettynä. Kävelin ratsukon luokse.

-Kantapään pitäisi olla samalla linjalla lonkan, kyynerpään ja korvan kanssa. Nyt kantapääs melkein hakkaa Cassun etujalkoja! Ja tämä vika lähtee sitä, että istut väärässä kohtaa, joten siirry satulan keskikohtaan. Jes. Nyt se kantapää linjaan, just noin, paljon parempi. Tämä vika on aika vaikea, mutta paranee nopeasti. Ja katsos, nyt kun siirrät käyntiin, Cassu askeltaa rennosti ja normaalitahtia, kun jalkasi ja persus on oikeassa kohdassa. Ja muista ryhti!

Join puolet jaffapullostani tässä välissä.

-Ja sitten raviin! Harjoitusraviin!

-Mariel, muista istunta! Muista missä pehvasi ja jalkasi kuuluu olla! Sillä selviät tästä. Muista myös antaa Cassulle koko ajan pientä tehtävää, ja kanna kädet. Se askeltaa nyt oikein kauniisti, etkä sinäkään hullummalta näytä!

-Hyvä Karoliina! Kantapää on alhaalla, ja lonkkasi on hyvin. Mutta yritä löytää sopiva tahti ravissa, ja ajattele että pehvasi alla on euron kolikko, ja sen pitää pysyä siellä. Muista sinäkin sen persuksen paikka, niin on hyvä.

-No se Leevihän menee HYVIN! Carkki, sinä olet rento, ja nyt huomaat hevosenkin olevan! Mutta ne kädet, ne kädet! Missä niiden pitäisi olla? Aivan, juuri tuolla! Sen Leevinkin kanssa jotain tehtävää, ettei se tylsisty ja keksi omaa!

-Helmi herätys! Se Pellahan ei oo pohjetta nähnykkään! Pidä katse edessä, alapohje Pellan kyljessä puristamatta, äläkä purista polvilla! Sun on PYSTYTTÄVÄ pysymään siellä Pellan satulassa! Yritä nyt ratsastaa, neitiseni! No nyt alkaa vähän parantumaan, mutta työtä pitää tehdä.

-Ja muistakaa tehdä niiden kanssa omatoimisesti perusasioita, kun minä yritän saada teidät ratsastajien näköisiksi!

Ja sit käyntiin, ja kehukaa. Antakaa puolipitkät ohjat hetkeksi, mutta pitäkää jalustimet.

Join osan jaffastani, mietin hetken, ja aloitin taas.

-Ohjat! Pysykää aina siellä uralla ravissa, kun yksi tulee laukkaamaan keski-ympyrälle. Kaikki osaa varmasti nostaa laukan, joten en kertaa sitä. Helmi aloittaa Pellan kanssa!

-Ja nosto! Älä nojaa vähääkään eteen, sillä se vain pahentaa asiaa. Älä pidätä suusta, pidä pohkeet lähellä. Mukaudu lantiolla liikkeeseen, mutta älä puske. Ihan kiva on nyt.

-Karoliina ja Mari! Älä aja sitä laukkaan lantiolla, ota uusi nosto. Ok. Lantio! Muista! Ja ohjaa sitä Maria! Kevennä kättä! Noin, nythän se Mari alkaa laukkaamaan pyöreänä. Hyvä. Yritä vielä ratsastaa pääty-ympyrä, eikä mitään neliötä.

-Mariel, tarkka nosto. Se Cassu nyt vaan pelleilee kiitoravin kanssa, pidäte, pidäte! Vasta kun se on rauhoittunut, nostat. Nojaa hieman taakseppäin, kun rauhotat sitä. Itse nostossa yritä pysyä suorassa, ja muista jalan paikka! Ei se Cassu nosta, kun pohje on väärässä paikassa! Noin! Hyvä! Hyvin istut laukassa, oikein!

-Leevi, nosto. NOSTO! Carkki, myötää! Pidäte, myötäys, pidäte, myötäys! Noin, kiva nosto. Älä anna sen Leevin kaahata, nojaa hieman taakseppäin, pieni pidäte, ja suoraksi! Hyvä! Aseta sitä! Käsi myötää, nosta kättä hieman! Hyvä!

Tunnin aikana nostot parani, ja ravissa sai kylläkin huomautella, ja ennen kuin ratsukot lähtivät kävelymaastoon, niin sanoin;

-Viat eivät korjaannu tunnissa tai kahdessa, teidän pitää muistaa jokaisella tunnilla virheet, ja yrittää korjata niitä. Kiitos yhteistyöstä!

Anne: Tunti sisältää paljon ohjeita ja jokainen ratsukko otetaan hyvin huomioon. Tunti on toteutettu kivasti "puhuen", kuitenkin niin, että lukija pysyy hyvin kärryillä koko ajan.