Palaa edelliselle sivulle

Seppeleen juhannusleiri 2008

Seppeleen ensimmäinen leiri järjestetään 16.-21.6.2008. Leiri alkaa maanantaina ja päättyy lauantaina, juhannuspäivänä. Leirillä keksitytään perusratsastukseen ja -hevosenhoitoon sekä hauskanpitoon.

Leiriläiset asuvat Seppeleen leiriläisten mökissä, kumpaankin mökkiin mahtuu 6 asukasta. Toisessa mökissä on yhteinen tila, jossa syödään ja viihdytään, toisessa mökissä saunatilat.

Osallistujat:

Päämökki:

Carkki - Humu, KT, TT, 1, 2, 3, 4, 5
Dreamer - Blade, KT, TT, 1, 2, 3, 4, 5
Maikku - Pikku, KT, TT, 1, 2, 3, 4, 5
Oona - Palmi, KT, TT, 1, 2, 3, 4, 5

Saunamökki:

Fiia - Pella, KT, TT, 1, 2, 3, 4, 5
Juuli - Anttu, KT, TT, 1, 2, 3, 4, 5
Pipsa - Eppu, KT, TT, 1, 2, 3, 4, 5
Ros - Jambo, KT, TT, 1, 2, 3, 4, 5

Maanantai 16.6.2008

Juuli:

Heräsin aamulla, kun kännykkä tärisi lattialla vasten metallista koiranruokakuppia ja tajusin, että tänään alkaisi leiri. Heitin nopeasti akvaariokaloille ruokaa, ja yritin liikkua mahdollisimman äänettömästi, etten herättäisi huoneeni matolla nukkuvaa saksanpaimenkoiraa. Aamupalan jälkeen nappasin pikaisesti varusteeni, ja lähdin ajelemaan skootterilla kohti tallia.

Aamupäivällä aurinko ei ollut vielä alkanut paistaa täydellä teholla, ja oli ihanan viileää. Itseni lisäksi leiriläisistä tallille olivat tulleet jo Maikku ja Dreamer, ja istuimme tallin luona nurmikolla, mp3-soittimessa soi:

“We have been stuck in here a day, seeking
Answers for all eternity, or something
Hear the meaning, speaking in me
Have faith in me, have faith in me...”.
(For the Sake of Revenne - Sonata Arctica)

Oli vaatinut taitoa kuljettaa kahta reppua ja yhtä laukkua skootterilla, ja kertoessani epätoivoisista pakkaus yrityksistä kohtalotoverilleni, Dreamerille. Pian tallin pihaan ajoi siniharmaa farmari- auto, ja sieltä pomppasi Pipsa kantaen varmaan viittä eri laukkua.

“Moi!” sanoi Pipsa leveä hymy kasvoillaan. Tervehdimme häntä, ja pian jo pulisimme sujuvasti miten hauskaa leirillä olisi varmasti.

Kaikkien leiriläisten tultua paikalle, alkoi Anne jakaa mökkejä:

“Saunamökkiin mökkiin Pipsa, Fiia, Ros ja Juuli, päämökkiin Oona, Maikku, Dreamer ja Carkki”.

Lähdimme kantamaan laukkujamme kohti mökkejä. Mökkimme oli punainen, ja siellä oli kolme kerrossänkyä ja pari kaappia, seinät oli maalattu valkoisiksi.

“Missä haluatte nukkuu?” Ros kysyi. Päädyimme tulokseen, että Ros ja Fiia tahtoisivat sängyt alhaalta, ja minä ja Pipsa saisimme nukkua ylhäällä. Niinpä siirsimme tavarat paikoilleen, mikä ei ollutkaan ihan helppoa, koska kaapissa hyllyt oli melko korkealla, ja Pipsalla paljon laukkuja mukana.

Menimme päämökkiin, jossa alakerran oleskeluhuoneesta lähti ovet kahteen huoneeseen, oleskelutila, jossa oli kaksi sohvaa, nojatuoli sekä iso pöytä ja tuoleja, sekä rappuset parvelle. Pian kaikki leiriläiset ja Anne kaikki olivat jotenkin onnistuneet mahtumaan kahdelle sohvalle sekä yhteen nojatuoliin.

“Tänään on ohjelmassa uimista, jos haluatte sekä illalla tunti”.

Melkein kaikilla oli caprit tai shortsit, kun lähdimme kohti rantaa, metsäpolkua pitkin, jonka ympärillä kasvoi ruohoa sekä koivuja. Koska metsässä oli viileää, myös hyttyset viihtyivät siellä.

“Nää ötökät syö meijät elävältä!” Pipsa huudahti ja Fiia jatkoi valistamalla meitä heinikossa vaanivista punkeista. Rantaan päästyämme otimme kengät jalasta ja kahlasimme viileässä vedessä.

“Kylmää!!” Ros huudahti.

Osa porukasta oli jo lähes polviaan myöten vedessä, kun Maikku uskaltautui laittamaan jalkansa veteen. Aurinko paistoi ja oli melko kuuma, viileä vesi ja pehmeä hiekka tuntuivat mukavilta varpailla. Rannassa läträsimme melkein ruoka-aikaan asti, onneksi Oona älysi vilkaista kelloa.

Rämmittyämme takaisin päämökkiin, huomasimme Annen kantamassa lautaskasaa. Menimme auttamaan häntä, ja pian pääsimme syömään Annen kokkaamaa italianpataa.

“Laittakaa hevoset valmiiksi ennen viittä, silloin on tunti”

“Juu” vastasimme melkein samaan aikaan.

Meillä olisi kolme tuntia vapaa-aikaa ja kävimme ensin laitumella ottamassa Rosin uudella kameralla hevosista kuvia. Sitten päädymme istumaan nurmikolla, ja nauttimaan lämpimästä kesäpäivästä. Osa luki kirjaa, osa kuunteli musiikkia…

Kävelimme hakemaan hevosia laitumilta, ja veimme ne talliin. Kun harjasin Anttua, joka otti näköjään uuden hoitajan aika rauhallisesti, kuulin satulahuoneesta kummaa ääntä, ja menin sinne katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Fiian ja Pipsan saappaat olivat vaihtuneet, ja Oona yritti kiskoa nyt liian pientä saapasta irti Fiian jalasta, ja Fiia yritti pysyä tuolilla. Lopulta saapas saatiin vedettyä irti, ja aloitimme tunnin.

Tunnin jälkeen talutimme hevoset talliin, ja pikaisen harjauksen jälkeen päästimme ne laitumelle.

Palasimme hetkeksi mökkeihimme, ja juotuamme ihanan kylmää limpparia päätimme lähteä kävelemään rantaan, koska tallipihalla oli niin kuuma.

Metsän viileys tuntui ihanalta, mutta pian lauma nälkäisiä hyttysiä havaitsi meidät. Vetäisin hupparin hupun nopeasti päähän, ja näytimme varmasti hauskoilta, kun saavuimme takaisin tallipihaan huiskien noita iniseviä seuralaisiamme koivun oksilla.

Leiriydyimme koko porukka päätuvan oleskelutiloihin odottelemaan iltapalaa, ja pelasimme pullonpyöritystä. Ensimmäisenä oli Dreamerin vuoro, ja hän valitsi totuuden. Hetken joukkohysteriamme jälkeen päädyimme kysymykseen ja Ros kysyi

“Kenen kanssa tanssit juhannuksena?” Dreamer punastui, ja meni hetkeksi sanattomaksi kunnes vastasi

“Sitten näette” Dreamer pyöräytti pulloa, ja seuraavana vuorossa oli Maikku joka sanoi hetken mietittyään:

“Taidan ehkä sittenkin ottaa vaan sen tehtävän”.

Carkki oli nero, ja Maikku sai tehtäväkseen juosta kolme kertaa mökin ympäri ratsastuskypärä päässä, laulaen hummani heitä. Pian Anne ja Elli saapuivat kantaen ruokia, ja nauraen touhuillemme.

Maikku:

Tarjolla oli leipää, muroja, kaakaota… ja syötyämme linnoittauduimme telkkarin eteen katsomaan ensin jalkapallon em-kisoja ja sitten elokuvaa, Kuudetta aistia. Olimme sammuttaneet valot, ja ilta alkoi pimentyä. Olimme ottaneet mega pussin sipsejä, aarreakku- karkkipussin sekä pullon Pepsiä ja Fantaa. Maikku torkahti hetkeksi, ja säpsähti, kun takaisin sipsejä hakemasta tullut Pipsa istui takaisin hänen viereensä. Elokuvan loputtua kello oli puoli kaksi, mutta sokerin takia meitä ei vielä väsyttänyt. Niinpä jatkoimme pullon pyöritystä. Tietenkin oli minun vuoroni ensimmäisenä, ja sain tehtäväkseni juosta mökkien ympäri paljain jaloin. Oli yön kylmin hetki, ja varpaita palensi, kun juoksin märällä nurmikolla, meinaten liukastua, ja mätkähtää kylmälle nurmikolle. Seuraavaksi sai Oona tehtäväkseen laulaa kuistilla, ja pian kesäyössä kaikui:

“Mä olen pieni peto, oon Hyttys-Hubert vaan...." yleisönään miljoona hyttystä.

Pääsimme viimein nukkumaan, ja olimme jo saamassa unen päästä kiinni, kun kuului tömähdys, ja pomppasimme ylös. Uninen Ros makasi lattialla. Uninen Ros kömpi takaisin sänkyynsä ja nukahdimme viimein…

- Hahah! raikui mökin olohuoneesta kahdeksan tytön pelatessa pullonpyöritystä `sokeripäissään´. Pullo osoitti Dreameria, häneltä kysyttiin kenen kanssa hän tanssisi juhannuksena.

- Saatte sitten nähdä, hän virnisti ja oli hiljaa. Seuraavaksi pullo osoitti Maikkua. Hän meinasi ottaa totuuden, mutta tiesi Dreamerin keksivän pahoja kysymyksiä, joten valitsi tehtävän.

- Sinun pitää tällä kertaa juosta kolme kertaa mökin ympäri ratsastuskypärä päässä ja laulaa hoilottaa hummaniheitä.

Kohta pihalla raikui kikatus, kiljuminen ja hummanihei laulu, kun toiset tytöt menivät vesisotaa. Maikku juoksi vielä huvikseen sakkokierroksen, jonka jälkeen istuttiin takaisin piiriin.

Pian kuitenkin Anne ja Elli pilasivat ilomme kantaen meille iltapalaa ja nauraen touhuillemme. Tarjolla oli vaikka mitä. Leipää, muroja, jugurttia ja kaakaota, sekä kaikkea muuta. Söimme vatsamme täyteen ja aloimme katsoa jalkapallon em-kisoja. Kuitenkin tylsistyimme siihen nopeasti ja laitoimme elokuvan pyörimään.

Siinä santsasimme vielä limsalla, karkilla ja sipsillä. Maikku torkahti hetkeksi, mutta havahtui siihen, kun Pipsa istuutui hänen viereensä haettujaan sipsejä. Elokuva loppui puoli kahdelta ja sen jälkeen menimme vielä vähän pullonpyöritystä.

Perustunti kentällä - Anne:

Lampsin kentälle pieneen toppiin ja mukavasti vatsamakkarat paljastaviin lantioshortseihin pukeutuneena. Olisi leirin ensimmäisen ratsastustunnin aika. Ratsastajat olivat minulle suurimmaksi osaksi tuttuja, mutta osa porukasta oli saanut uppo-oudon hevosen ratsastettavakseen. Joten saisi nähdä mitä leirin ensimmäisestä tunnista tulisi...

Ratsukot seisoivat siistissä rivissä keksihalkaisijalla. Ratsastajat ähersivät remmien kanssa. Pipsa yritti päästä jättikokoisen Epun selkään huonolla menestyksellä, joten menin auttamaan tyttöä. Kohta kaikki kiersivät uraa pitkin ohjin. Oli kuuma, hiekka pöllysi ja ratsastajat näyttivät sopivan tuskastuneilta jo heti tunnin alussa.

- Keräillään ohjat! Tämän tunnin tarkoitus on kartoittaa teidän kyvyt ja tasot. Eli perussettiä mennään. Otan jokaisen yksitellen käsittelyyn, kailotin pöllyävän hiekan kaihertaessa kurkkuani.

- Ja sitten kevyttä ravia! Maneesinpuoleisella lyhyellä sivulla suuri voltti ja myös noita toisella pitkällä sivulla olevia tötteröitä voi pujotella lämmittelyksi!

Suhteellisen laiska hevosjoukko ravasi ympäri kenttää. Toiset hevoset lampsivat kaula pitkänä, toiset jopa hieman taipuivat verryttelevien liikkeiden voimasta.

- No niin ja siirrytään harjoitusraviin. Oona ja Palmi, tulkaapas ottamaan pienet laukkapyrskäykset keksiympyrälle. Kunnon puolipidäte ja selkeät pohjeavut, ei se Palmikko muuten tottele, neuvoin, kun Palmikko painoi Oonan kädelle ja yritti jatkaa laiskaa ravilönkötystään laukan sijaan. – Näpäytä sitä hieman raipalla, kokoa hieman syvempi istunta... noin! Hieno laukannosto!

Ruunikko suomenhevostamma laukkasi muutaman kierroksen ja heräili selvästi.

- Sitten Fiia ja Pella! ...Hyvä, Pellahan on aivan innoissaan! Hieman enemmän pieniä pidätteitä, että poni pysyy kuosissa, yritä saada laukasta hieman hallitumpaa, oheistin, kun gotlanninrussi kipitti pientä laukkaansa pää pystyssä. – Voit ottaa välillä tietoisesti raviin ja nostaa laukan uudelleen ja hallitummin... juuri noin, Fiia!

- Ja sitten olisi Carkin ja Humppelon vuoro!

Humu ravasi pompottavaa raviaan pitkin uraa Carkin yrittäessä myötäillä tamman liikkeitä. Myötäily ei johtanut kovinkaan hyvään lopputulokseen, vaan Carkki pomppi Humun selässä kuin perunasäkki. Carkki sai kuitenkin Humun keskiympyrälle, sitten käskinkin hänen ottaa seis.

- Otapas jalustimet kaulalle, niin pystyt ehkä istumaan satulassa paremmin, neuvoin. – Ja sitten raviin... noin, ja sitten laukannosto. Hyvä. Istunta näyttää paremmalta. Jousta vielä ristiselästä ja anna Humulle hieman ohjia, niin liike hepan muuttuu pehmeämmäksi. Noin juuri!

Loputkin ratsukot kävivät laukkailemassa, kukin omalla tyylillään. Seuraavaksi määräsin ratsukot jatkamaan harjoitusravissa pohkeenväistöjä pitkillä sivuilla. Pitkä yhtenäinen ravijakso näytti väsyttäneen ratsastajia sopivasti. Hiki valui pitkin tyttöjen selkiä ja ilmeet olivat tuskaisia.

- Juuli, vie Anttu ensin kulmaan hyvin. Ja sitten pari askelta suoraan ratsastusta, sitten asetus pohkeenväistöön ja eteenajoa. Pidä katse suoran päässä, ja muista, että se on myös Antun kulkusuunta, vaikka hevonen onkin asetettu poispäin liikkeestä. ...Oikein hyvä muuten, mutta muista säilyttää tempo.

- Dreamer, ota Blade käyntiin ja seis. Pientä pidätettä ja kokoa... noin. Sitten raviin ja väistöä. Bladella on hieman tapana mennä lapa edellä, joten pistä ulkopohkeella hieman vastaan ja ulko-ohjalla pidä kaula suorana. Hevosen tulisi olla asetettuna vain niskasta sisälle, neuvoin. –Ihan ok:sti meni. Ensi kerralla voit ottaa myöskin hieman kokoavaa hidastusta ennen liikettä, Bladea täytyy hieman valmistella.

Taasen ratsukos suorittivat vuorollaan liikkeitä. Vaihdoimme pian suuntaa ja kohta myöskin kuviota. Pääty-ympyrä mentäisiin laukassa ja sen jälkeen pieni kokoaminen ja pitkä suora lisättyä ravia.

Ros ja Jambo nostivat laukan.

- Hienoa, Ros. Muista pitää Jambo taipuneena koko laukan ajan. Sitten raviin, muutama askel perusharjoitusravia ja sen jälkeen pieni puolipidäte, siirrä istuntaa hieman taaemmas ja anna sekä pohkeitä että ohjia!

Jambo siirtyi villistämään kiitoravia pitkin uraa.

- Ei, ei! Pidätettä, kokoamista ja uudelleen lisäävää liikettä! ...No, nyt oli parempi. Ei se Jambo hirmuisesti niitä koipia ojentele, mutta vähän kuitenkin.

- Ja sitten Pipsa ja Eppu! Hieno laukannosto. Myötää Epun liikettä.. hyvä. Ja sitten raviin, kokoaminen ja lisäystä!

Epun korvat kääntyivät höröön ja se ojenteli jalkojaan ravin tahdissa kuin mikäkin ballerina konsanaan. Pienellä Pipsalla oli vaikeuksia pysyä ruunan selässä. Kuitenkin liike meni mallikkaasti loppuun, vaikka kouluintoinen Eppu olisi varmaan taitojaan esitellyt enemmänkin.

- Ja viimeisenä Maikku ja Pikku! ...Väärä laukka, ota raviin ja nosta uudelleen. Parempi joo, sitten raviin ja rauhoita ponia. Kokoamisen jälkeen taas lisäystä, tempo säilyy maltillisena!

Pikun kokoamisaste oli hieman sitä sun tätä ja lisättyravi etupainoista, mutta lisättyä kuitenkin.

Vuorossa oli vielä jäähdyttelyt. Ratsastajat näyttivät helpottuneilta tunnin päättymisestä.

- Kaikilla meni ihan hyvin. Suuri tasoerojakaan ei ole, joten voitte kaikki ratsastaa samassa ryhmässä koko leirin ajan. Huomenna sitten esteitä. Kiitos tunnista, hepat voitte päästää tarhoihin, sanoin ja lähdin lampsimaan kohti talon uutta terassia, jossa Jaakko tarjoilisi jääkylmää olutta...

Tuntipiirrokset:

Tuntitarina - Pipsa:

- Hui kauhia, minkä kokonen sä oot! Valtava! Tokaisen isolle ruunalle, joka kääntyy katsomaan minuun päin. Vedän jalustimet alas, ja alennan niitä reilusti, mutta silti minulla ei ole toivoakaan päästä selkään. Onneksi Anne pian huomaa ahdinkoni, ja pian istunkin ruunan selässä. Lyhennän jalustimia reilusti, minkä jälkeen lähden Andrewin perässä kulkemaan kaviouraa rauhallisessa käynnissä.

Joudun jo alkuvaiheessa pyyhkimään hikeä, ilma on todella kuuma.

- Keräillään ohjat! Tämän tunnin tarkoitus on kartoittaa teidän kyvyt ja tasot. Eli perussettiä mennään. Otan jokaisen yksitellen käsittelyyn, Anne kertoo kentän keskeltä, ja lyhennän reippaasti ohjia. Seuraavaksi Anne komentaa meidät kevyeeseen raviin, jossa teemme maneesin puoleisella lyhyellä sivulla suuren voltin. Kummastelen Epun askeleita, jotka tuntuvat valtavilta pienen shetlanninponin ravin jälkeen.

Seuraavaksi siirrymme harjoitusraviin, ja Anne komentaa Oona Palmikon kanssa keskiympyrälle. Kaikkien käytyä laukkailemassa, Anne komentaa meidät menemään harjoitusravissa pohkeenväistöä pitkillä sivuilla. Pyyhkäisen hikeä otsaltani, ja totean, etten ole ainut, joka on kasvoillaan tuskainen ilme.

Katselen Juulin suoritusta Antulla pohkeenväistössä, ja keskityn jälleen paremmin ruunaan, joka tottelee kiltisti apujani. Pian vaihdoimme suuntaa, ja nyt pääty-ympyrä mentäisiin laukassa, sen jälkeen pieni kokoaminen ja pitkä suora lisättyä ravia. Ros ja Jambo aloittivat. Katselen ihmetellen Jamboa, joka vilisti kiitoravia hurjaa vauhtia uraa pitkin. Säpsähdän vuoromme tullessa.

Komennan ruunan rauhalliseen laukkaan, ja saankin laukannostosta kehuja.

- Myötää Epun liikettä. Hyvä. Ja sitten raviin, kokoaminen ja lisäystä, Anne kailottaa paikoiltaan. Huvittuneena katselen ihmeellisesti kulkevaa Eppua, ja olen tippua pari kertaa sen selästä, mutta kuitenkin onnistun siellä pysyä, vaikka muuten liike sujuikin hyvin.

Pian vuorossa olikin enää jäähdyttely, ja luon kasvoilleni helpottuneen ilmeen, jonka myös moni muukin tekee. - Kaikilla meni ihan hyvin, suuria tasoerojakaan ei ole, joten voitte ratsastaa kaikki samassa ryhmässä koko leirin ajan, Anne kertoo, ja päästän kasvoilleni entistä helpottuneemman ilmeen.

- Huomenna sitten esteitä. Kiitos tunnista, hepat voitte päästää tarhoihin, Anne jatkaa, ja lähtee kävelemään terassille päin.

- Mitenköhän korkeelta sä hyppäät, puhelen ruunalle taputtaen sen kaulaa.

Tuntitarina - Maikku:

- Ähh! ähelsin satulavyön kanssa saamatta sitä edes toiseen reikään. Pikku mulkoili minua haluttomasti, kun lopulta sain sen kiistettyä. Jalustimet olivat onneksi ihan oikean mittaiset, joten niiden kanssa ei enää tarvitsisi tapella. Kun kävelin ekaa kierrosta vapain ohjin, kuulin Annen antavan jo ensimmäisiä ohjeita näin:

- Keräillään ohjat! Tämän tunnin tarkoitus on kartoittaa teidän kyvyt ja tasot. Eli perussettiä mennään. Otan jokaisen yksitellen käsittelyyn, kailotin pöllyävän hiekan kaihertaessa kurkkuani.

- Ja sitten kevyttä ravia! Maneesinpuoleisella lyhyellä sivulla suuri voltti ja myös noita toisella pitkällä sivulla olevia tötteröitä voi pujotella lämmittelyksi!

Pikku ravasi kaula pitkänä eteenpäin, kun yritin koota sitä. Teimme voltteja, sekä pujottelimme tötteröiden ympäri. Pikku pärski ja alkoi rentouta, vetää kaulaansa alas. Hymyili ja toivoin, että se menisi muodossa.

Anne käski meidän istua alas, joten aloin myötäillä ponin liikkeitä. Se tuntui kulkevan jo vähän paremmin, joten voisin istua rennommin ja antaa Pikun liikkua. Odottelimme omaa vuoroamme tehden voltteja, käännöksiä ja väistöjä ihan oman mieleni mukaan. Pikku pärski ja välillä annoin sen kävellä. Aloin katsella Carkin ja Humun suoritusta, sillä kuuntelin, että tytöllä oli vähän vaikeuksia. Hän joutui ratsastamaan ilman jalustimia, toivottavasti minulle ei kävisi samoin.

Sitten oli vuoroni käydä laukkaamassa Annen luona. Ihan hyvin meillä meni, ainakin hänen mukaansa. Irvistin, kun Anne komensi meidät harjoitusravissa tekemään väistöjä. Onneksi Pikku kuunteli hyvin ja meni vähän muotoon.

Pääty-ympyrä mentäisiin laukassa ja sen jälkeen pieni kokoaminen ja pitkä suora lisättyä ravia.

- Ja viimeisenä Maikku ja Pikku! ...Väärä laukka, ota raviin ja nosta uudelleen. Parempi joo, sitten raviin ja rauhoita ponia. Kokoamisen jälkeen taas lisäystä, tempo säilyy maltillisena!

Pikun kokoamisaste oli hieman sitä sun tätä ja lisättyravi etupainoista, mutta lisättyä kuitenkin. Pyyhin hikeä otsaltani, sillä oli ollut aika rankka tunti. Poninikin tuntui väsyneeltä.

- Kaikilla meni ihan hyvin. Suuri tasoerojakaan ei ole, joten voitte kaikki ratsastaa samassa ryhmässä koko leirin ajan. Huomenna sitten esteitä. Kiitos tunnista, hepat voitte päästää tarhoihin, Anne selitti ja lampsi Jaakon luo terassille juomaan kylmää olutta. Ilmassa vallitsi sähköinen tunnelma.

Tuntitarina - Fiia:

Pellan käynti oli tahmeaa sen laahustaessa uralla, eikä ihme - aurinko porotti, kenttä pöllysi ja tytöt hikoilivat, eli plussa-asteita taisi olla aika kiitettävä määrä! Hetken käveltyämme Anne komensi ottamaan ohjat ja siirtymään raviin sekä verryttelytehtävien pariin. Pellan ravi oli jo tuudittaa minut hiljaiseen tyytyväisyyteen, mutta viime hetkellä ryhdistäydyin ja komensin sitä tahdikkaampaan liikkeeseen. Taipumisesta ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään ja poskeni alkoivat punehtua, kypärä päässä aurinko tuntui oikein grillaavan meitä.

Laukan Pella kuitenkin nosti vaivattomasti ja lähti yllättävän lujaa viipotusta pitkin epämääräisen muotoista ympyrää. "Hieman enemmän pieniä pidätteitä, että poni pysyy kuosissa, yritä saada laukasta hieman hallitumpaa, voit ottaa välillä tietoisesti raviin ja nostaa laukan uudelleen ja hallitummin... juuri noin, Fiia!" Anne opasti. Noudatin hänen neuvojaan ja sain kuin sainkin tamman rauhoittumaan tasaiseen, letkeään laukkaan. Laukan loputtua nauroin ja taputin Pellan kosteaa kaulaa - tämä se vasta on elämää!

Seuraava tehtävä veti suut taas hymyistä viivoiksi. Raviväistöissä piti muistaa niin monta asiaa yhtä aikaa, katse ja istunta, tahti ja tempo, pohkeet ja ohjat ja poikitus, ja kaikki ne tuli laittaa kauniiksi harmoniseksi kokonaisuudeksi. Muutama ihan nätti väistökin löytyi. Seuraavaksi oli vuorossa pahaenteisen kuuloisia ravilisäyksiä laukasta, mutta Pella ylitti itsensä ja taapersi yllättävän pehmeästi mitenkuten lisättyä ravia, laukka onnistui nyt paremmin kuin alussa. Hieno aloitus leiriviikolle!

Tallissa oli kentän auringonporotuksen jälkeen ihanan viileää ja hevosetkin olivat tyytyväisiä päästessään varjoon. Pella pyrki heti piehtaroimaan puruihin, mutta sain sen pidettyä ylhäällä ja hyvä niin - mitenköhän satulallekin olisi muuten käynyt! Riisuin satulan nopeasti ja vaihdoin suitset päitsiin ja talutin Pellan sitten pesujonoon. Edessäni oli Humun leveä takamus, mutta leiriläiset pitivät onneksi kiirettä eikä aikaakaan, kun oli meidän vuoromme. Aloitin jaloista, joita letkutin hetken kuuman tunnin päätteeksi ja siirryin sitten kaulaan, ryntäisiin ja kylkiin. Viileä vesi vallui Pellan selältä kylkien kautta maahan, tamma urisi tyytyväisenä ja ravisteli lopulta itsensä. Menin ulos varjoon kuivaamaan ponista pahimmat vedet pois ja annoin sen samalla syödä hiukan vihreätä, maltillisesti niin, ettei tullut ahmittua liikaa kerralla. Tarhassaan Pella kellahti mahalleen ja pyöri ympäri, ympäri, ympäri.

Tuntitarina - Dreamer:

Oli ollut kidutusta nousta ylös niin aikaisinkin aamulla kun olin tehnyt, yleensä minua ei saa hereille kirveelläkään ja nytkin nouseminen vaati minulta järjettömästi tahdonvoimaa. Silti kun lopulta pääsin tallille asti reppuineni, olen aivan järjettömän huono pakkaamaan (johtuisikohan siitä että pakkaan aina viime tingassa ja työnnän vain kaikenlaisia vaatteita reppuun) ja ei se nytkään ollut kovin menestyksellisesti onnistunut, huomasin olevani aikaisessa.

"Mitä ihmettä?" ihmettelin katsellessani suorastaan autiota pihaa, vilkaisin puhelimen kelloon, olin tunnin aikasessa! Kesäaika, en ollut siirtänyt herätyskelloani kesäaikaan, olisin voinut nukkua vielä vaikka kuinka. No enpä ainakaan ole myöhässä.

Leirin aloitus alkoi iloisissa tunnelmissa, hepot jaettiin, Blade saakin nyt extra-kuurin minua. Ratsastustunnilla olikin sitten vuorossa meidän perivihollisiamme, väistöjä. Ei meinaa yhdessä sujua sitten kummaltakaan, lopulta Annen vinkeillä sain tamman jonkinlaiseen väistöön, tosin tietysti suoriuduimme lähes täydellisesti aina kun Anne oli meihin selin.

Muutenkin neidillä tuntui olevan ihan leirin kunniaksi lisätujaus energiaa ja minulla oli kova homma pitää ohjat kädessä, tähtipää olisi halunnut kaahottaa oikein kunnolla jo silloin kun Palmikko nosti laukan. Ja kun lopulta Blade sai luvan laukata ennen väistöjä oli laukannosto kyllä näkemisen arvoinen, en ehtinyt kuin hieman siirtää pohjetta ja tamma suorastaan loikkasi laukkaan. Väistöjen jälkeinen laukka meni jo rauhallisemmin, kuumuus oli väsyttänyt Bladen juuri sopivaksi, enää ei tarvinnut ajella käsijarru päällä vaan sain nauttia laukasta. Silti selässä oli hikiset oltavat. Katselin loppujen rääkkiä hymyillen, hiki valui ja kasvot olivat keskittyneisyydestä jäykät, jäähdyttelyssä kaikki kuitenkin vaikuttivat tyytyväisiltä.

Tuntitarina - Ros:

Talutin vieläkin puoliunessa lampsivan Jambon kentälle. Kaarsin sen keskelle ja aloin katsella mietteliäänä Blondiin verrattuna pienen ruipelon ruunikon selkää. Sinne pitäisi kohta nousta ja tiesin jo valmiiksi ttei Jambo ollut hevonen helpoimmasta päästä. Laskin jalustimet huolella alas ja kiristin satulavyön. Punnersin itseni ruunikon selkään ja aloin laittaa jalustimia.

Ohjasin jambon uralle ja annoin pitkät ohjat. Ilma oli tajuttoman kuuma ja huomasin heti kevyen hupparini olevan liikaa.

-Jaakko! Ota koppi!, sanoin ja viskasin hupparini suoraan miehen naamalle.

-Hups! Sori! Laita se siihen penkille.., sanoin nauraen ja jatkoin hihitellen uralla eteenpäin.

Jambo lampsi uneliaan oloisena eteenpäin.

Pian saimme käskyn keräillä ohjat ja Anne alkoi selostaa tunnin kulkua. Tänää katsoisimme vaan meidän ratsastajien tasot joten ei varmaan mitään liian vaikeaa ainakaan. Annoin Jambolle pohkeita että se lopettaisi jalkojensa raahamisen ja ruunaan tulikin yllättävän paljon vauhtia. Pian tulikin käsky siirtyä raviin ja annoin ruunalle uudestaan pohkeita ja aloin keventää. Teimme muutaman voltin lyhyellä sivulla ja pujottelimme törppöjä. Otin Jamboa vähän kuolaimelle ettei se menisi ihan vaan kaula pitkänä.

Saimma käskyn siirtyä harjaitusraviin ja Anne otti meitä yksi kerrallaan silmätikukseen. Jambolla oli aavistuksen pomppiva mutta silti istuttava ravi. Paita liiskautui selkääni ikävästi ja päätin että en enää ikinä laita t-paitaa kentälle jos on näin lämmintä! Käskin Jamboa eteen jotta se ei vain laahaisi jalkojaan.

Pian Anne alkoi ottaa ratsukoita keskelle nostelemaan laukkoja. Kun vuoromme tuli tein reilun pidätteen ja annoin pohkeita ja sieltähän se Jambon laukka lähtikin pyörimään oikein sujuvasti. Olin itsekin tyytyväinen ja taputin Jambon kaulaa.

Sitten oli luvassa raviväistöjä. Huokaisin ja pyyhin hikeä otsaltani. Jambokin alkoi olla varsin tahmea ratsastaa joten sain antaa pohkeita jatkuvasti. Vuorollani ohjasin Jambon tarkasti kulmaan, pari askelta suoraan, asetus ja eteen. Huh. Kyllähän se sieltä tuli se ristiaskel vaikkakin vähän vastahakoisesti.

Seuraavaksi olisi taas laukkaa ja lisättyä ravia. Pöllyttelin märkää paitaani samalla kun kuuntelin ohjeita. Vuorollamme annoin laukkapohkeet ja asetin keskellepäin. Samalla annoin pohkeita jotta tempo säilyisi. Ympyrän jälkeen tipautin raviin pidätin ja nojasin aavistuksen taakse. Ja koitin lisätä, pohkeita ja ohjaa ja tietenkin poni lähti altani kiitoraviin. Kirosin mielessäni. Anne näytti melkein repivän hiuksiaan kiljuessaan meille ohjeita. Pidätin reilusti ja koitin uudestaan ja tällä kertaa onnistuimmekin jo joten kuten vaikka otus allani tuntuikin aina vaan tahmeammalta.

Kun kaikki olivat menneet saattoi jo huokaista helpotuksesta ja päästää ohjat valumaan sormien välistä. Taputin Jamboa ja tiputin jalat jalustimista. Kuuntelin Annen loppupuhetta ja ilmeisesti jatkaisimme tällä porukalla ja erityisiä jakoja ei tulisi.

Tuntitarina - Oona:

Palmi vaihtoi painoaan puolelta toiselle seisoessaan kentällä. Väkersin remmejä ja koitin saada jalustinremmeistä edes joten kuten sopivan mittaiset itselleni. Viimein pääsimme asiaan kun Anne kajautti matkaan huudon, ja kaikki rupesivat keräilemään ohjia ja herättelemään heppoja. Palmi tuntui vetelältä eikä sitä selvästikkään kiehtonut tunnilla köpöttely. Patistin sen liikkeeleen ja huokaisten se lähti löntystelemään uraa pitki muiden perässä.

Anne kehotti meitä tekemään muutaman voltin laukassa, jotta Palmi vähän heräisi ja saisi koipiaan vetristettyä. Menimme muutamia kierroksia harjoitusravissa ja teimme milloin mitäkin, ihan perus juttuja vain. Loppupäässä tuntia Palmikkokin pääsi vähän vauhtiin, ja näytti kuinka upeaa, pitkää ja lennokasta ravia tamma vielä tuossa iässä vetää.

Loppu venyttelyt vielä ja tunti oli siltä osin ohi. Palmi näytti helpottuneelta kun pääsi kuumalta kentältä pois. Se hörähteli tyytyväisenä ja annoin sille muutaman sokeripalan kiitokseksi vetelästä tunnista. Kenttä oli pölyinen joten huuhtelin vielä Palmin hikiset ja aivan hiekkaiset jalat pesuboksissa.

Tiistai 17.6.2008

Fiia:

Heräsin aamulla epäilyttävään kolinaan. Olin nukkunut yöllä tunnin pätkissä - ilma oli sähköinen ja minä pelkäsin ukkosta kuollakseni. Kuulostelin hetken tasaista hengitystä yläpuoleltani sängystä ja olin jo vaihtamassa asentoa levätäkseni vielä jonkin minuutin ennen aamiaista, mutta sitten kolina kaikui leiriläisten mökkien muodostamassa ympyrässä kahta kauheammin. Viskasin peiton nurkkaan ja nousin salamannopeasti ylös, tökkäisin kyynärpääni sänkyni kattoon, eli kämppikseni patjaan ja kiskoin ylleni ensimmäiset housut mitkä löysin. Olin nimittäin varma, että meteliin oli sekoittunut myös hevosen kauhistunut kiljahdus.

Ulos oli painunut koko poppoo melun herättämänä. Suurin osa näytti juuri heränneiltä, mutta Carkki oli jo päivätamineissaan ja hiukset kammattuina siistille nutturalle niskaan. Vilistimme meluisana röykkiönä polulle ja etsimme ensimmäiseksi äänen aiheuttajaa takalaitumilta; Palmi, Henrietta ja Humu olivat täysin rauhallisia ja laidunsivat hännät huiskien.

"Aita on rikki", huomasi Juuli ja sai aikaan melkoisen äänivyöryn jälleen kerran. Carkki ja Oona vihelsivät, tammat nostivat päänsä ruohikosta ja alkoivat hitaasti maleksia tyttöjen luo. Dreamer lähti juosten ilmoittamaan löydöstään Annelle, me muut hälisimme ja olimme tiellä.

"Mentäiskö me pukeutumaan", ehdotti Maikku ja sai myöntäviä vastauksia useimmilta.

"Mä en oikein voi kun Fiialla on mun housut", Pipsa vinkaisi Hensua otsatukasta kiinni pitäen.

Pukeuduttuamme Anne oli jo saapunut tarhoille ja tuonut riimutkin. Hän ja Carkki keskustelivat hyvin kiivaasti ilmeet tiukkoina. Lopulta Anne pomppasi kannolta Palmin selkään ja nosti laukan, ohjaten hevosen aidan raosta metsäpolulle ja sieltä katseen ulottumattomiin.

"Marikin oli kuulemma takalaitumilla", Carkki selitti, "mutta mennään me nyt aamupalalle ja sitten pyytämään Jaakko korjauspuuhiin. Tai ihan ensiksi viedään nää hevoset!"

Siihen myönnyimme kaikki ja painuimme keittiöön, jossa aamiainen jo odotti syöjiään. Kaikki ottivat puuroa, osa enemmän, osa vähemmän, mutta eilen oli jo huomattu, että sillä jaksoi. Viimeiset vapaat kohdat mahassa täytettiin voileivillä.

"Menkääpä nyt hakemaan se Jaakko!" Elli kehoitti ja sai meidät poistumaan keittiöstä. Jaakko oli siivoamassa karsinoita ja oli keskeytyksestä mielissään, kunnes käsitti mistä oli kyse. Kuuliaisesti mies kuitenkin luikki takatarhalle päin vasara ja naulat käsissään, joten oletimme, että asia oli sillä hoidettu ja valuimme tallin etupihalle. Sää oli parantunut aamuisesta ja aurinko paistoi, mutta painostava ilma kyllä kertoi omaa ukkosmaista kieltään. Osa kävi heti pitkäkseen nurmikolle, mutta minä ja Juuli pysyttelimme puolivarjossa.

"Mä ainakin palan tosi herkästi", huokaisi Juuli ja näytti kärventynyttä kättään. Parinkymmenen minuutin loikoilun jälkeen Anne kävi sanomassa, että ratsastustunti siirrettäisiin jokusella tunnilla eteenpäin, ukkonen kun saattaisi alkaa milloin hyvänsä. Mari oli löytynyt ja kunnossa, aita korjattu ja Palmi vain piristynyt aamulaukasta, joten kaikki huolet olivat kuin pois pyyhkäistyt ja vuoron perään tytöt panivat maate ja sulkivat silmänsä tuudittautuen raukeaan päiväuneen.

Hetkeä myöhemmin kuulimme taas kolinaa.

"Ei voi olla totta", ähkäisi Maikku, joka oli juuri saanut lepovaihteen päälle. Nousin istumaan ja kuuntelin, mutta pian saatoin jo nähdä tämänkertaisen meluntekijän; kaksi hevosta ja kärryt, joissa kummassakin istuu nuori poika lippalakin lippa vinossa = armoton meteli, sen verran minäkin viime vuonna koulussa opin!

Etummaisena ravaava ruunikko pysähtyi heti paikalla huomatessaan meidät ja viskasi päänsä vieläkin ylemmäs, mikäli se ylipäätään oli mahdollista. Poika, tai paremminkin nuori mies, nousi kärryiltä, päästi sekin löysemmälle ja taputti hevosen märkää kaulaa saaden pian vierelleen tulipunanhehkuisen raudikon pään ja heti perään lyhyen, ruskeatukkaisen pojankoltiaisen.

"Hei, Artsi! Ja Tappi!" jostain kuului Jaakon ääni ja eikös aikaakaan, kun tämäkin mies riensi ilmeisesti tuttujensa luo ja läiskäytti kostean kätensä raudikon kaulaan. Miehet vaihtoivat kuulumisia hetken, mutta sitten Oona keräsi rohkeutensa ja painalsi Pipsa ja Carkki perässään katsomaan hevosia.

"Onpa se kaunis", kehui Pipsa ruunikkoa ja sai vaaleamman ja vanhemman pojan virnistämään.

"Kiitos, tollasta kehua mies aina tarttee!"

Pipsa karahti punaiseksi, mutta huomasi kyllä nopeasti että miekkonen laski vain leikkiä. Me loput neljä painuimme myöskin lähemmäs ja taputtelimme kilpaa hevosia.

"Tämä kulkee nykyään aika satasta", nuorempi sanoi ruunikosta ja sylkäisi maahan. Vilkaisin klimppiä inhoten mutta katsoin sitten tarkemmin hevosta. Se oli tamma, hyvin siro ja hentoluinen, ihan kivan näköinen, vaikka en minä niin paljon ravureista tiennytkään.

"Ei se kovempaa voi kulkea kun Blade esteradalla", Dreamer vähätteli pilke silmäkulmassaan.

Pojan ilme mustui, hän ei ollut ymmärtänyt vitsiä vaan puolusti ajokkiaan ihan tosissaan.

"Haluutteko koittaa!" heitti vaaleaverikkö vierestä ja nykäisi sekin taas kiinni. "Muodostakaahan parijono!"

Hetken kinasteltuamme saimme jonkinmoisen jonon aikaiseksi. Minä ja Dreamer olimme saaneet luvan olla koekaniineja. Dreamer istahti ruunikon kärryille ja minä rautiaan.

"Ai niin, unohettiin esittäytyä", hymähti vaalea poika. "Minä olen Artsi ja toi tossa on Tappi. Tää raudikko on Charmander ja toi tamma Charlotta. Sama isähän näillä on, mutta tää Harma on vanhempi ja tällä on ruotsalainen emä kun taas toi Lotta on supisuomalainen ja aika tykki."

Esittäydyttyään Artsi nosti ohjia hiukan, asetti piiskan oikeaan kulmaan ja kiilasi tamman eteen aika rajustikin. Pidin laidasta kiinni rystyset valkoisina ja tajusin sen tosiasian, että se oli ensimmäinen kerta, kun ylipäätänsä oli kärryillä.

"Lujempaa", kiljaisi yllytyshullu Dreamer takaamme. Artsi kohotti jälleen ohjia ja kosketti piiskallaan orin lautasia. Hevosen korvat menivät luimuun, se veti päänsä hiukan enemmän etukenoon ja painalsi. Että se menikin lujaa, niin lujaa, ettei Blade olisi pysynyt vauhdissa mukana, se oli minunkin myönnettävä!

Saavuttuamme tallin pihaan käsi kramppasi ja otsalla oli kylmä hiki, mutta kivaa oli kyllä ollut! Juuli ja Pipsa saivat seuraavaksi kyytiä, sitten Carkki ja Maikku ja lopulta Oona sai luvan käydä omaalla privaattiajelulla Harmalla. Ori poistui aika kyytiä pihasta ja olimme täysin varmoja, että he olisivat takaisin jo hyvissä ajoin, mutta vartin kuluttua heitä ei vain kuulunut. Tappi oli juuri lähdössä hakemaan heitä Lottineen, kun kolinan saattelemana Harma jyräsi taas pihaan. Toinen pyörä klenksotti kummasti ja Oonan kädessä oli jonkun sentin mittainen avohaava.

"Mitä ihmettä", jyrähti paikalle saapunut Anne ja auttoi Oonan heti maihin.

"Otettiin korvat auki, tää vähän innostui ja painalsi kaarteessa männikköön, tyttö tippui ja osui käpyyn", Artsi luetteli ja häipyi sitten virnistyksen kera takaisin tulosuuntaan, Tappi ja tamma perässään.

Oonaa ei kuitenkaan sen pahemmin sattunut ja kun laastari saatiin peittämään haava, kukaan ei enää muistanut koko jupakkaa. Levittäydyimme jälleen tallin eteen ja nyt ehdimme makoilla lähes viisi minuuttia, kun nopeat, mustat ukkospilvet peittivät taivaan ja rajuilma alkoi. Satoi kuin saavista kaatamalla, jyrähtelikin, mutta onneksi yhä aika kaukana.

"Hevoset pitää saada sisään", Anne ilmoitti ja lähti hakemaan riimuja. Vapisten tartuin yhteen ja nappasin Pellan kiinni ponilaitumelta, se tuli ymmärtäväisen näköisenä ja tökkäisi minua selkään, kun olin saanut sen karsinaan.

"En mä pelkää", sanoin sille topakasti, "kyllä mä selviän tästä, jos selvisin kahdesta pojanviikarista ja kahdesta vauhkosta ravurista."

Oona:

-Ai, meinaat se alkaa ukkostaa?!

Heristin nyrkkiäni kohti taivasta. En yhtään pitänyt sateesta, mutta ukkosen nyt vielä kesti. Joka tapauksessa Rensu oli vietävä ulos, se oli ollut melkein koko päivän sisällä odottamassa että sade laukeaisi. Taivaalla jyrähteli pahaenteisesti ja kaikki leiriläiset hipsivät mökkeihinsä. Kaikki veivät hoitsujansa takaisin talliin, minä vain marssin päästämään Rensua tarhaan. Päästin orin tarhaan, joka veti hirveän pukin päästyään irti. Harmaat pilvet möyrysivät taivaalla heittäen jo muutamia pisaroita. “Taitaa olla tulossa toinen napakka kuuro…”, ajattelin. Muutama heppa jäi ulos Rensun lisäksi, joten uskoin ettei ori ainakaan pitkästyisi. Heitin riimun katokseen ja alkoi satamaan. Juoksin minkä jaloistani pääsin kohti mökkejä ja puolivälissä Carkki tuli vastaan pidellen sateenvarjoa.

-Äkkiä nyt! Kaikki on jo sisällä!

Hän huusi ja juoksimme yhdessä sateenvarjon alla mökkiimme. Sisälle päästyämme lysähdimme molemmat oven eteen ja meidät raahattiin sohvalle. Kiskaisin takamukseni alla olevan viltin päälleni ja Dreamer meni keittämään meille teetä. Päälläni olevat vaatteet olivat aivan märät, musta toppini oli hartioilta litimärkä ja housuni tippuivat vettä. Carkin ansiosta en kastunut pahasti, mutta sen verran että vaatteet oli vaihdettava. Pistimme märät vaatteet kuivumaan ja istahdimme siemailemaan teetämme. Ulkona sade hellitti ja lopulta lakkasi, ukkonen kuitenkin jyrisi edelleen kuin mikäkin. Hevosten kimeitä hirnahduksia kuului sieltä sun täältä aina salaman iskiessä.

- Sadekuuro ei onneksi ollut pitkä, ja toivotaan ettei niitä tule enää lisää! Maikku huokaisi.

- Sopii toivoa, taivaanranta on aivan musta! Sanoin ja kaikki ryntäsivät ikkunaan.

Se tosiaan oli aivan musta! Tuuli alkoi yltyä ja säästä tuli koko ajan uhkaavampi. Salamat välähtelivät pilvien lomassa, ja laskimme sekunteja jyrinästä välähdykseen. Kello näytti jo viittä, olisi kiva tehdä jotakin. Mökissämme oli aivan hiljaista. Röhnötimme Carkin kanssa sohvalla viltit päällämme, Maikku tarkasteli säätä ikkunasta ja Dreamer luki keittökirjaa pitkästyneen näköisenä. Itse olin kuolla tylsyyteen. Ukonilma on ihan kiva, on kiva kuulla jyrähdyksiä ja seurata salamoita, kuunnella kun sade piiskaa kattoa mutta voisi nyt jotain muutakin tapahtua.

- Äh, mitä me täällä sisällä istuskelemme?! Mennään naapurimökkiin pitämään hauskaa! Dreamer kailotti. Ilmeisesti keittökirja ei ollut niin hyvä miltä näytti…

- Hyvä idea! Voimme vaikka pelata korttia, Maikku innostui.

Silloin jyrähti, ja alkoi taas satamaan. Kirosin päässäni että miksi juuri silloin piti alkaa satamaan kun piti mennä ulos? Heitin viltin selkääni ja menin muiden perässä terassille. Carkilla oli myös viltti päällä, isompi kuin minulla, joten kaikki kömpivät sen alle. Kieltämättä se oli hyvin hupaisan näköistä, terassi oli sitä paitsi vielä pienikin, kun siinä neljä tyttöä häärää. Nojasin pylvääseen, kun terassi oli niin pieni, etten meinannut siihen enää mahtua. Carkki huusi “Än ,yy, tee, nyt!” ja kaikki singahtivat saman viltin alla toisen mökin terassille. Itse jäin nauramaan heille, se oli niin hyvän näköistä. He itsekin repesivät oikein kunnolla päästyään pois sateesta.

Nauroimme vähän aikaa ja ovi avautui toisesta mökistä.

- Mitäs täällä nauretaan? kuului Rosin ääni.

- Eipä tässä mitään… Dreamer vastasi ja virnisti. Silloin kaikki puhkesivat taas nauramaan.

Ros oli aivan äimänä eikä oikein pysynyt kärryillä. Silloin muutkin tulivat katsomaan miksi Ros nuokkui ovella.

- Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu, olenko jäänyt jostain paitsi?! Pipsa kömpi Rosin käden ali.

- Lapsukaiset ovat keksineet jonkun uuden leikin, Ros sanoin tyynesti.

- Jaa, pääsenkö minäkin mukaan? Näyttää hauskalta leikiltä! Pipsa sanoi leveä virne naamallaan.

Saimme uuden hepulin. Hirveää naurua, kuului varmaan monen korttelin päähän ja lisäksi vielä ukkosti. Minä nojasin terassin tolppaan yrittäen hillitä nauruani. Yritin pysyä kasassa mutta valahdin melkein terassin lattialle. Ros, Pipsa, Juuli ja Fiia tuijottivat meitä aivan äimänä. En enää tiennyt miksi nauroimme. Ehkä sille viltti-show’lle? Rosin ja Pipsan ilmeille? Ei hajuakaan, mutta nauroimme. Nauroimme ratketaksemme. Hetkenkuluttua saimme hillittyä itsemme, ja hoipertelin Dreamerin, Maikun ja Carkin luokse toiselle terassille.

- Hetkinen! Menkää vain sisälle, käyn hakemassa Rensun äkkiä talliin!

Sanoin ja lähdin juoksemaan alas rinnettä. Satoi melkein kaatamalla, joten juoksin minkä jaloistani pääsin. Tiellä oli paljon lätäköitä ja kuoppia. Oli oltava varovainen sillä en halunnut lentää maha edellä kuraan! Viltistä ei ollut paljon apua kun se viiletti takanani, mutta suojasi se ainakin pään ja hartiat. Matka mökeiltä tarhoille oli ihmeen pitkä, tai ainakin se tuntui siltä. Hengästyneenä kaarsin aittarakennuksen katoksen alle ja otin Rensun riimun käteeni. Puuskutin katoksessa vähän aikaa ja singahdin taas matkaan. Juoksin jälleen minkä koivistani kerkesin. Orilaitumen kohdalla pysähdyin.

Se oli tyhjä! Tyhjä! Typötyhjä! Ei ollut uutta Rensulle, se oli varmaan pelästynyt ukonilmaan ja mennyt aitojen yli. Aloin huhuilemaan oritta, ja kiersin kaikki laitumet. Varsalaitumella Mari makasi puun suojassa hirnuen. Jäin aidan takaa katsomaan mitä tapahtuu, oliko tamma sairas?

Muistin pian että Rensu pitäisi löytää, mutta en saanut irrotettua itseäni aidasta. Tuuli ja sade yltyi, olin ihan kokonaan märkä. Tuijotin, tuijotin vain tarhaan. Pian Mari laski päänsä märkään ruohoon. Olin aikeissa hypätä aidan yli katsomaan mitä oli tapahtunut, mutta sitten tunsin turvan tökkäisyn selässäni. Säikähtäen käännyin ympäri ja näin tummanruskean hevosen höristelevän korviaan. Huokaisin nähdessäni Rensun ja heitin sille riimun päähän. Juoksimme yhdessä aitalle ja talutin äkkiä Rensun sen karsinaan. Viskaisin riimun pois kädestäni ja lähdin juoksemaan kohti varsalaidunta. Pelkäsin jo että Mari olisi saanut keskenmenon näin myöhäisessä vaiheessa ja voisi jopa kuolla siihen. Halusin tietenkin tarkistaa asian ennen kuin menisin siitä kellekään kertomaan. Voisihan olla että Mari meni vain nukkumaan.

Varsalaitumella näin kun Blondi ja Rontti katseli sateensuojasta kuinka Cele käveli kohti makaavaa Maria, Topi perässään. Kapusin aitojen välistä sisään tarhaan ja lähdin juoksemaan Marin luokse. Ukkonen jyrähti muutaman kerran ja vihdoin ja viimein pääsin tamman luo. Menin sanattomaksi nähdessäni maassa mustan karvaisen möykyn. Polvistuin sen viereen ja Mari nousi pystyyn nuolaisemaan muutaman kerran varsaa ennen kuin alkoi kannustamaan sitä ylös. Varsa raukka oli kuitenkin aivan väsynyt ja märkä sateesta. Itse olin aivan tohkeissani enkä tiennyt miten pitää toimia, sisälle ja lämpimään varsa olisi kuitenkin saatava. Otin viltin päältäni ja käärin varsan siihen. Nostin sen syliini ja lähdin hölkkäämään alas rinnettä, Marin juostessa perässäni. Avasin portin ja Mari jolkotti ulos.

Aitan kohdalla muut leiriläiset juoksivat alas rinnettä, ilmeisesti katsomaan mihin jäin. En ehtinyt välittää heistä vaan juoksin talliin. Avasin Marin karsinan ja tamma käveli sisään ja kävi maaten puhtaiden purujen päälle. Laskin varsan viltin päällä tamman kainaloon ja aloin kuivata sitä. Varsalla oli kaunis iso läsi, korkeat sukat takajaloissa ja puoli sukka oikeassa etujalassa. Oikein kaunis se oli, mutta kumpaa sukupuolta? En ehtinyt edes arvata kun Anne jo ryntäsi sisään karsinaan muut tytöt perässään.

- Mitä on tapahtunut?! Anne kysyi huolissaan.

En jaksanut puhua vaan osoitin nukkuvaa varsaa, jonka päälle Mari oli päänsä laskenut lämmittääkseen pienoista. Nojasin karsinan seinään aivan velttona ja väsyneenä. Anne soitti eläinlääkärin varmuuden vuoksi tarkastamaan että kummallakin oli kaikki hyvin, ja minut kiikutettiin hoitajienhuoneeseen sohvalle. Pipsa antoi minulle kuivan viltin ja Ros pisti kaikille kaakaota. Kerroin perinpohjin mitä oli tapahtunut ja kaikki kuuntelivat korva tarkkana. Tapahtuma oli melkein kuin hevoskirjoista, toivoin vain tehneeni oikein. Lopulta päädyimme kaikki pelaamaan korttia, kuten alun perin oli ajatuksenakin. Kerroimme Dreamerin, Carkin ja Maikun kanssa mitä oli silloin terasseilla tapahtunut ja me kaikki nauroimme makeasti. Oli hauska pelata korttia ja melkein unohdimme varsan, leirin ja kaiken muun. Äkkiä ovi kuitenkin aukesi ja kaikki kääntyivät sen suuntaan. Jaakko asteli salaperäisen näköisenä sisälle, ja virnisti.

- No mikäs nyt on noin hauskaa, kun virnuilla pitää? Fiia kysyi topakasti.

Jaakko katsoi meihin tyytyväisenä ja vastasi: - Se on miespuolinen.

Estetunti kentällä - Anne:

Painostava kosteus ja helle laskeutuivat päälleni, kun astuin ulos viileästä tallista. Horisontissa taivas tummeni ja kaikki ukkosen merkit olivat ilmassa.

- Jaakko, tuutko kasaamaan pari estettä kentälle? kysyin tallin kulmalla Seiskaa lukevalta tallimestarilta.

Jaakko loi minuun rasittuneen katseen ja vaivalloisesti nousi ruohikolta seisomaan. Kasasimme kaksi estettä keskihalkaisijalle, toisen noin 40-senttisen ja toisen isomman, 70-senttisen. Lisäksi teimme puomisarjan tallinpuoleiselle pitkälle suoralle.

Vähitellen kentälle raahautuikin ratsastajia hevosineen. Tytöt olivat selvästi ottaneet opikseen eilisestä helteestä ja miltei jokaisella oli hihaton paita tai toppi yllään.

Ros ja Jambo saapuivat viimeisinä kentälle.

- Mikäs teillä oikein kesti? kysyin siilitukkaiselta tytöltä.

- No, samperi näitten kaikkien suojien ja putsien kanssa meni ihan tolkuttomasti aikaa, Ros kirosi.

Vilkaisin Jambon jalkoja, joissa todellakin oli tavaraa vaikka kolmen hevosen tarpeisiin. Oli polvisuojaa, pintelit ja putsit etujaloissa, lisäksi takasissa kunnon suojat.

Kohta ratsukot olivat selvinneet kiertämään uraa ja kehotin kaikki kevennettyyn raviin.

- Ottakaa myös tuo puomisarja tuolla pitkällä sivulla. Kevyessä istunnassa. Antakaa ohjia, tarkoitus olisi pidentää hevosen askelta ja venyttää kaulaa.

Ratsastajat saivatkin pian hevosensa suhteellisen lämpimiksi.

- Etuosakäännös, sitten harjoitusravissa uraa. Voltteja ja edelleen tuo puomisarja kevyessä istunnassa. Voitte antaa hieman pohkeita ja pieni temponlisäys sarjan kohdalla!

Carkin ilme muuttui taas kärsiväksi, kun ravi muuttui harjoitusraviksi, ja hän joutui myötäämään Humun pomppivaa liikettä.

Juuli ei tahtonut saada tahmaista Anttua kunnon raviin.

- Herättele Anttua pienellä raipannäpäytyksellä, Juuli! Hevoset pitää saada kunnolla hereille, tai hyppäämisestä ei tule mitään!

- Aloitetaan laukkatyöskentely pitkillä sivuilla. Puomisivu oikeaa laukkaa, toinen pitkä vastalaukkaa, lyhyet sivut ravia. Jokainen tulee yksitellen diagonaalille laukassa, otetaan aluksi kaikilla tuo pinenpi este! Pipsa ja Eppu aloittaa!

Suuri puoliveriruuna laukkasi pitkää askeltaan kohti estettä. Eppu ei hirveän hyvä estehevonen ollut, mutta tällaisen esteen se selvittäisi kuitenkin leikiten. Pipsa pysyi hevosen selässä hyvin, mutta ei sen kummemmin pystynyt vaikuttamaan ruunan tekemisiin.

- Ensi kerralla tiiviimpi istunta ja vaikuta enemmän lähestymiseen. Määrää itse Epun askelten määrä ennen estettä, sekä vaikuta ponnistuspaikkaan!

- Sitten Oona ja Palmi! Palmikko kammoaa esteitä, mutta Elli on hieman saanut sitä koulittua parempaan suuntaan! Nyt sie, Oona et saa pelätä tai epäröidä, vaan aja Palmikkoa kunnolla kohti estettä. Tärkeintä olisi, että Palmi ylittää esteen, hienosäätö tulee sitten myöhemmin!

Oona antoi laukka-avut halkaisijan alussa, ja Palmikko nosti korkean laukan. Oonalla oli hullunkiilto silmissä, kun hän ajoi raskasta suomenhevosta kohti pientä estettä. Palmikko laukkasi korvat luimussa, mutta hyppäsi kuin hyppäsikin esteen yli.

- Hienoa, Oona! kehuin.

Maikku ja Pikku lähestyivät estettä seuraavana. Pikun ponnistus lähti aivan liian aikaisin, mutta poni selvitti esteen kuitenkin.

- Muista, Maikku, pientä kokoamista ennen estettä. Laske katseella Pikun askelten määrä ennen estettä, ja sitten pienellä pidätteellä lyhennät askelta, ja hypyssä voimakas eteenajo. Merkiksi ponille, että nyt hyppy!

- Ros ja Jambo! Jambo on hyvin kuolaimella, muista antaa hyvin ohjaa esteellä, neuvoin, kun tummanruunikko hevonen lähestyi estettä.

Rosin ilme oli päättäväinen, eikä Jambolla ollut muuta vaihtoehtoa kuin totella ratsastajansa käskyjä. Se hyppäsi esteen hyvin komeasti ja pärskyi asiaankuuluvasti esteen jälkeen.

- Juuli ja Anttu, voittekin tulla saman tien tuon isomman esteen!

Juulin ilme muuttui hieman pelokkaaksi, kun hän ohjasti kimon kohti 70-senttistä pystyä. Anttu näytti selvästi nauttivan tilanteesta ja se lähestyi kokeneen estehevosen tavoin estettä.

- Älä roiku ohjissa, Juuli! Istunta eteenajavaksi ja anna Antulle tilaa hypätä!

Juuli korjasi asentoaan ennen estettä ja Anttu ylitti esteen. Juuli kuitenkin horjahti hieman noustessaan ylös satulasta esteen kohdalla, mutta sai ipidettyä itsensä Antun selässä tarraamalla sen lyhyeeseen harjaan.

Kului jonkin aikaa, kun kaikki hevoset hyppivät esteitä ja homma alkois sujua. Korotin korkeamman esteen 80-senttiseksi ja matalamman 50-senttiseksi.

Dreamer ja Blade lähestyivät korkeaa estettä rivakassa vauhdissa. Blade oli elementissään, ja niin taisi olla myöskin Dreamer, joka rohkeasti ratsasti Bladea. Tamma hyppäsi esteen yli kauniisti ja laskeutui pehmeästi Dreamerin myötäillessä hevosen hyppyä.

- Hienoa, Dreamer! Juuri noin, autoit avuillasi Bladea hyppäämään, etkä missään vaiheessa häirinnyt sen suoritusta!

Fiia ja esteintoinen Pella lähestyivät puolimetristä estettä. Fiia seurasi istunnallaan ponin tikittävää laukkaa. Estettä lähestyessä Pella hieman rynni, mutta hyppäsi kuitenkin hienosti yli.

- Tulkaapas uudestaan, Fiia! Tällä kertaa pidä ohjastuntuma vakaana, pientä puolipidätesahausta, jos Pella yrittää rynnätä esteille. Muista, että hyppykäskyn annat sinä!

Toisella kertaa homma hoituikin jo paremmin ja hyppy näytti hallitulta.

- Carkki ja Humu, voitte tällä kertaa koittaa tuota isompaa estettä!

Pikkuruinen Humu näytti säälittävän pieneltä lähestyessään isoa estettä, Carkki kuitenkin ratsasti tammaa reippaasti eteen päin. Hyppy lähti hyvin, mutta Humun takajalat kolauttivat ylimmäisen puomin pois paikoiltaan.

- Hieno yritys! Humun pitäisi periaatteessa pystyä ylittämään tämän kokoiset esteet, mutta ne ovat jo aikalailla sen äärirajoilla. Hyvä hyppy periaatteessa kuitenkin!

Ratsastaja jäähdyttelivät hevosiaan ja pian käskinkin heidät kaartoon. Ihmetyksekseni näin, kun Jaakko lampsi kentälle paidattomana, vain farkut jalassa. Mies suuntasi Rosin ja Jambon luo.

- Mitä, mitä..., Ros ihmetteli närkästyneenä.

- Tulin auttamaan arvon neitiä, kun et pärjää tän konin kanssa kuiteskaan.

_- Pärjään ihan hyvin, kiitos vaan, Ros sanoin pyyhkien hikeä kasvoiltaan.

- No ei vaineskaan, tulin vaan hakemaan Jambon, kun pitäis treenata huomista maastotuntia varten jollain kaakilla. Ja Jambo on sopivasti lämmiteltykin.

- Joo, ei sitten muuta hevosta lötytynyt, Ros mutisi ja laskeutui alas satulasta.

- No ei tällä kertaa, Jaakko sanoi ja pomppasi paidattomana ja kypärättömänä hevosen selkään.

Ros jäi typertyneenä maahan töllöttämään, kun Jaakko ohjasti jambon uralle.

Fiia ja Juuli tirskuivat keskenään, Carkki katseli kuolaten Jaakon paljasta, ruskettunutta selkää.

Päätin lähteä talliin vilvoittelemaan, ennen kuin saisin päänsäryn kaikenmaailman kesädraamoista.

Tuntipiirrokset:

Tuntitarina - Pipsa:

- Toivottavasti tänään ei sada, puhelen Epulle kiristäessäni sen satulavyötä, ja käännyn katsomaan kentälle laitettuja esteitä. Hetken kuluttua ohjaan ruunan uralle, jossa kuljemme rauhallisesti. Pian Anne kuitenkin komentaa meidät kevyeeseen raviin. Nykäisen oria pohkeillani ja maiskautan, jolloin se nostaa ravin.

- Ottakaa myös tuo puomisarja tuolla pitkällä sivulla. Kevyessä istunnassa. Antakaa ohjia, tarkoitus olisi pidentää hevosen askelta ja venyttää kaulaa, Anne kailottaa.

Nousen kevyeeseen istuntaan ja annan ruunan ylittää puomit rennosti, kaulaansa venyttäen. Pian kaikki ovatkin saaneet ratsunsa lämmiteltyä. - Etuosakäännös, sitten harjoitusravissa uraa. Voltteja ja edelleen tuo puomisarja kevyessä istunnassa. Voitte antaa hieman pohkeita ja pieni temponlisäys sarjan kohdalla, Anne komentaa jälleen, ja alan toteuttamaan tämän määräystä hymyillen.

Vaihdamme harjoitusraviin, ja yritän istua mahdollisimman tiiviisti satulassa, mikä onnistuukin ihan hyvin. - Aloitetaan laukkatyöskentely pitkillä sivuilla. Puomisivu oikeaa laukkaa, toinen pitkä vastalaukkaa, lyhyet sivut ravia. Jokainen tulee yksitellen diagonaalille laukassa, otetaan aluksi kaikilla tuo pienempi este! Pipsa ja Eppu aloittaa, Anne komentaa jälleen. Ruuna nostaa helposti laukan ja käännän sen estettä kohden. Helposti Eppu ylittää esteen, jonka jälkeen kehun sitä taputtamalla kaulalle.

- Ensi kerralla tiiviimpi istunta ja vaikuta enemmän lähestymiseen. Määrää itse Epun askelten määrä ennen estettä, sekä vaikuta ponnistuspaikkaan, Anne neuvoo vielä esteen luota, ja yritän painaa mieleeni neuvoja. Vielä pari hevosta hyppää esteen, kaikki onnistuneesti, minkä jälkeen Anne korottaa estettä, niin että pienempi on 50cm ja isompi 80cm.

Hymyillen katselen esteen yli liitävää Bladea, jonka jälkeen esteen hyppäsivät Fiia ja Pella, joka lähti vauhdilla kohti estettä. Silitän ruunan kaulaa. Pian meidät komennettiinkin jäähdyttelemään, ja jonkun ajan kuluttua Anne komensi meidät kaartoon. Ihmetellen katselen kentälle löntystelevää Jaakkoa, joka suuntaa Rosin ja Jambon luo. Liun alas selästä, ja käännyn katsahtamaan talliin päin kävelevää Annea.

- Huomenna pääsee onneks maastoon, sanon hymyillen Oonalle, ja taputan vielä kerran Eppua

Tuntitarina - Maikku:

Mutisin jotain itsekseni taluttaessani Pikkua kentälle. Olin ensimmäisten joukossa. Päälläni oli tummansininen Seppälän T-paita, ratsastushousut ja palaturvaliivi esteratsastustuntia varten. Hymyilin, sillä rakastin hyppäämistä.

Punnersin ponin kyytiin, kun olin saanut vyön kiristettyä. Sitten lyhensin jalustimia parilla reiällä, sillä tänään hyppäisimme.

Anne kehotti meitä kevyeeseen raviin, sekä kertoi, että alkuverryttelyssä menisimme pitkällä sivulle olevaa punaraitaista puomisarjaa kevyessä istunnassa. Sitten olisi mentävä etuosakäännös ja jatkettava harjoitusravia. Pikku vastasi hyvin kaikkiin apuihini ja kuiskutin sen korvaan, että olisi lopputunninkin kunnolla.

Jatkoimme vielä puomisarjaa, mutta nyt temponlisäyksessä. Huomasin, että Carkin ilme muuttui aina kärsiväksi kuullessaan sana harjoitusravi. Naurahdin ja ohjasin ponin puomeille.

Sitten aloitimme laukka- ja estetyöskentelyn. Pikku liikkui hyvin halukkaasti eteenpäin. Pikku ponnisti vähän liian aikaisin, mutta pääsin kuitenkin hyvin hyppyyn mukaan. Anne neuvoi, että askeleita olisi laskettava ja ponia koottava. Hyppäsimme myös toisen kerran, sen jälkeen aloimme jäähdytellä hevosia.

Ravuutin ponia vielä vähän, sen jälkeen annoin kävellä pitkin ohjin. Huomasin, kuinka hikinen selkäni oli ja ilma painostava. Pieni sade alkoi jo tihkua, mutta huokaisin silti onnesta. Hevoskesä on sitten ihanaa aikaa!

Tuntitarina - Dreamer:

Punnersin päälleni turvaliiviäni, kuumuus oli läkähdyttävää illalla varmaan ukkostaisi niin seisahtunut ilma oli, mutta silti en voinut kuin hymyillä tänään olisi estetunti ja vielä Bladen kanssa! Edes hiostava liivi ei haitannut iloa, hyppelin suorastaan iloisesti talliin ja lallattelin itsekseni ties mitä laulua. Taisivat katsoa jopa hieman höperöksi kun toisella on musta (hyvin valittu väri tosiaan) toppi, mustat ratsastushousut ja musta turvaliivi ja silti laulelee kuin mikäkin pikkulintu.

Tottakai minulla oli kuuma ja olin varmaan aikamoinen näky koko mustissani Bladen selässä. "The rider from HELL." supatin vieressä seisovalle Oonalle hymyillen ja punnersin sitten satulaan omalla omaperäisellä tyylilläni.

Blade terästäytyi huomatessaan esteet ja hyppelehti paikallaan kun viimeisetkin ratsukot raahautuivat paikalle. "Jumakauta neiti nyt seisot ees sekunnin paikallas." kirosin tähtipäälle ja tamma seisahtuikin juuri sopivaksi ja sain säädettyä jalustimia. Sitten liikkeelle.

Puomeilla tähtipää nostikin laukan ja yritti hypätä puomien yli, oli minulla ihmettelemistä mihin hevonen meinasi kadota alta. Hieman pidätteitä ja toisella kerralla päästiinkin puomion yli ilman ylimääräisiä pomppuja. Kunnon esteille tultaessa tuntui kuin voisin vain ohjata tähtipään oikealle esteelle, eteen minun ei tarvinnut tammaa ajaa, aluksi oma istunta ei ollut niitä tyylikkäimpiä, mutta muutaman esteen jälkeen oma muistikin alkoi toimia. Laskin puoli ääneen joka esteellä "Yksi... Kaksi... Kolme ja hyppy!" ja annoin ponnistusmerkin tammalle, suoriuduimmekin ainakin omasta mielestä kiitettävästi, Blade selvästi nautti menosta, musta tamma laukkasi korvat hörössä puuskuttaen.

Suurempien esteiden tullessa vuoroon me vasta innostuimmekin, no niin kunnon esteitä! Samoin tuntui ajattelevan ratsu allani, heti piteni askel ja luvan saatumme nostin laukan. Tähtipää liisi helposti yli ja minä nautin kyydistä.

Jäähdytellessämme paidaton Jaakko lampsi paikalle suoraan Jambon ja Rosin luo, "Jopa jotakin, en tiennytkään että Anne järjestää nykyisin tuntilaisille aina lopuksi pienen näytöksen." mutisin hevosettomaksi jääneelle Rosille hymyillen.

Tuntitarina - Ros:

Sain Jambon vihdoin laitettua kuntoon joten lähdin ripeästi kohti kenttää.

-Tänää hypättiin vai?, kysyin Dreamerilta joka oli juuri nousemassa selkään.

-Joo, vitsi että tästä tulee kivaa!, hän suorastaan tanssi Bladen rinnalla.

Naurahdin ja laitoin hypärän hihnan kiinni. Olin tänään päättänyt pukeutua kevyesti joten päälläni oli vain niskalenkkitoppi, ratsastushousut, minichapsit ja kengät. Silti olo oli tukala koska ilma oli inhottavan painostava..

Olimme saapuneet viimeisenä kentälle joten Anne kysyi ihmeissään.

- No, samperi näitten kaikkien suojien ja putsien kanssa meni ihan tolkuttomasti aikaa!, sanoin ja loin paljon puhuvan katseen Jambon jalkoihin. Anne rupesi vaan nauramaan ja lähti sitten keskemmälle. Kiristin vyön jonka jälkeen nousin selkään ja lyhensin jalustimet estekuntoon. Turvaliiville olin vain irvistänyt kaapissani. Kun tunsin oloni hyväksi satulassa käskin jambon uralle. Se huomasi jo esteet ja liikkui rivakasti uralla.

-Siirtykää kevyeen raviin!

Annoin Jambolle pohkeita ja aloin keventää. Ruuna tikitti reippaasti eteenpäin ja sitä sai välillä jopa pidätellä.

- Ottakaa myös tuo puomisarja tuolla pitkällä sivulla. Kevyessä istunnassa. Antakaa ohjia, tarkoitus olisi pidentää hevosen askelta ja venyttää kaulaa!

Ohjasin Jambon keskelle puomeja ja koitin säilyttää tasapainoni kevyessä istunnassa. Ruuna suoritti puomit hienosti joten taputin sen kaulaa. Jatkoin keventäen ja pian siirryimme käyntiin.

-Etuosakäännös, sitten harjoitusravissa uraa. Voltteja ja edelleen tuo puomisarja kevyessä istunnassa. Voitte antaa hieman pohkeita ja pieni temponlisäys sarjan kohdalla!, kuului käsky joten kaivoin jalustimet takaisin jalkoihini ja tein onnistuneen käännöksen. Kannustin herran raviin ja tällä kertaa istuin syvälle satulaan. Teimme muutaman voltin ja sen jälkeen oli taas puomien vuoro.

Nousin kevyeeseen istuntaan ja ohjasin ruunan keskeltä puomeja yli. Se lisäsi tempoa nätisti ja taas olin siihen erittäin tyytyväinen.

Pian alkoi laukkatyöskentely, jossa olisi puomeja ja vastalaukkaa ja sitten yksittäin esteelle. Jambo nosti laukan pitkän sivun alussa. Kannustin sen venyttämään askeltaan ja nousin kevyeen istuntaan. Ruuna harppoi puomien yli ja ja pitkän sivun päässä siirsin raviin ja taas seuraavalla sivulla vastalaukka joka lähti hyvin. Ehdimme mennä pari kertaa ennen kuin tuli vuoromme.

Ohjasin Jambon diagonaalille, jossa odotti pieni 40cm korkea este. Otin Jambon kuolaimelle ja kannustin sen hyvä tempoiseen laukkaan. Ennen estettä myötäsin ja annoin pohkeita. Ohjasin keskeltä yli ja vaikka ennen estettä tunsinkin Jambon haluavan mielummin ohitse ja käskin sitä reippaasti ja ruuna hyppäsi esteen ylitse. Saimme kehuja ja jatkoimme uralle.

odotin jo innolla isompaa estettä kun yhtäkkiä ilman paitaa kävelevä (kieltämättä syötävän komea) Jaakko asteli luokseni.

-Tulin auttamaan arvon neitiä, kun et pärjää tän konin kanssa kuiteskaan!, Jaakko sanoi piruillen.

-Pärjään ihan hyvin, kiitos vaan.., sanoin vähän epäilevänä ja pyyhin otsaani.

- No ei vaineskaan, tulin vaan hakemaan Jambon, kun pitäis treenata huomista maastotuntia varten jollain kaakilla. Ja Jambo on sopivasti lämmiteltykin.

Suuni loksahti auki ja olin aivan ihmeissäni..

- Joo, ei sitten muuta hevosta lötytynyt.., mutisin ja laskeuduin selästä..

- No ei tällä kertaa., Jaakko sanoi pomppasi hevosen selkään.

Jäin kentälle katselemaan kuolaa pidätellen ruskettunutta selkää, kun Dreamer ratsasti rinnalleni.

-Jopa jotakin, en tiennytkään että Anne järjestää nykyisin tuntilaisille aina lopuksi pienen näytöksen!, hän totesi ja nyökkäsi paljon puhuvasti Jaakon perään.

-Joopa..., sanoin ja menin aidan alitse istumaan kentän laidalle.

Tuntitarina - Fiia:

Vedin kypärän päähäni ja talutin Pellan kentälle. Nostalginen leirifiilis valtasi minut - esteitä, jipii! Pella käveli halukkaasti eteenpäin ja odotti raviin -käskyä. Sen tullen poni lähti taapertamaan vauhdikasta ravia eteenpäin pienestä merkistäni. "Mikäs sinulla on", juttelin sille ja taputin sen kaulaa. Verryttely alkoi puomisarjalla, jonka välit olivat pikku-Pellalla vähän pitkät, joten ajoin sitä hiukan eteen, nousin sitten kevyeeseen istuntaan ja annoin ponin hoitaa työt vähän löysemmällä ohjalla. Tamma sai äkkiä rytmistä kiinni ja kulki sitten todella hienosti.

Anne saneli nopeaan tahtiin ohjeita; etuosakäännös, voltteja, puomisarja, temponlisäys! Pella oli aika kankea, mutta notkistui muutaman pääty-ympyrän jälkdeen ja lisäsi sitten halukkaasti puomeille. Pellan ravi oli niin mukava, ettei minulla ollut mitään hankaluuksia istua alhaalla ja keskittyä kaikkeen muuhunkin samaan aikaan. Laukkatyöskentely alkoi rivakasti, vastalaukka tuotti minulle päänvaivaa, mutta Pella äkkäsi homman nimen nopeasti ja laukkasi tyytyväisenä milloin oikeaa, milloin vastalaukkaa; päädyissä sitä oli melkein hankala saada raville!

Pella innostui suunnattomasti, kun pääsimme hyppäämään. 40 cm pikkuesteen se vielä suostui ylittämään rauhassa, mutta puolimetriselle sen vauhti kiihtyi kiihtymistään ja hyppy oli tasapainoton. Uusintayrityksellä kaikki täsmäsi, kun tein lukuisia pieniä puolipidätteitä. "Huippua, Pella!" kuiskasin sille ja vähän ohjasin sen koko uralle loppuverryttelyyn. Pella tuntui jopa vähän pettyneeltä, kun hypyt olivatkin jo ohi!

Tuntitarina - Oona:

Talutin Palmin kentälle ja siellä Jaakko ja Anne touhusivatkin jo esteiden kanssa. Palmikko ei ollut mikään esteratsu, joten minua hieman jännitti. Tamma höristeli korviaan ja nosti päätään nähdäkseen mitä kentän toisessa päässä tapahtuu. Se hörisi ja ravisti päätään. Katsoin taivaalle, ja näin kuinka isot mustat ukkospilvet vierivät taivaalla kohti Seppelettä uhkaavasti. Toivoin vain että tunnin ajan olisi mahdollisimman tyyntä eikä alkaisi satamaan. Vaikka Palmikko olikin vahva ja sitkeä tamma, eikä pienistä hötkyillyt minua silti hieman jännitti miten se käyttäytyy tunnilla. Muutama pisari putosi jo kämmenelleni, mutta sen jälkeen ei satanut koko tuntiin.

Kiristin Palmin satulavyön ja nousin selkään. Ihmettelin missä Ros oikein viipyy, kunnes muistin että hänellähän on Jambo, ruuna on varmaan keksinyt jonkun hauskan leikin taas. Lopulta tyttö tulla puuskutti pieni eestinheppa kannoillaan joka oli ian täyteen ahdettu kaikkia suojia sun muita. Naureskelin itsekseni kun Ros tarkisti vielä kaikki remmit ja hihnat joita oli aivan miljoonasti. Lopulta hän pääsi konin selkään ja huokaisi helpotuksesta. Yritin pidätellä nauruani ja onneksi onnistuin. Olisi ollut noloa revetä nauruun.

Kaikki olivat siis koolla ja tunti voi alkaa. Kaikki ukkosen merkit olivat ilmassa, ja oli vain ajan kysymys milloin sade ja rajuilma laukeaisi. Kentällä oli kaksi estettä, toinen hieman pienempi ja toinen hieman isompi. Päätin hieman herätellä Palmia, kun se taas nuokkui portin suuntaan. Hevosten korkeita ja pitkiä kimahduksia kuului sieltä sun täältä, ja tuuli alkoi tyyntymään. Ei enää juuri kuulunut lintujen laulua eikä puitten huminaa, mutta kentällä vilisi. Itse patistin laiskan tamman raviin, kunnes Anne kehotti kokeilemaan estettä. Palmi hieman kammoksui ajatusta edes ylittää tuo pienempi este, se oli selvää. Rohkaistuin ja näpäytin tammaa raipalla. Sain kunnon laukan nostettua ja hyvin Palmi lopuksi ylitti esteen.

Monen monta hyppyä mahtui siihen tuntiin, ja lopuksi vielä hieman venyteltiin. Hyppäsin alas Palmin selästä ja silloin jyrähti ensimmäisen kerran. Kipitimme viileään talliin ja riisuin tamman, harjasin ja annoin porkkanan hienosta suorituksesta kentällä. Taputin Palmia kaulalle ja itse hiippailin hoitajien huoneeseen...

Keskiviikko 18.6.2008

Carkki:

Haukottelin sängyssäni makeasti ja vilkaisin kelloon. Hyppäsin salamana ylös, sillä olimme nukkuneet pommiin. Ravistelin oman mökkiryhmäni hereille, jonka jälkeen koputtelimme toisen mökin oviin ja ikkunoihin, huudellen leiriläisiä ylös. Viimeisenä ulos kömpi unenpöpperöinen Elli, joka näytti hiukan hämmästyneeltä, mutta vilkaistuaan kelloon tuli häneenkin liikettä.

Seurasimme kaikki pirteinä hänen perässään aamupalalle, joka sattui olevan hiukan myöhässä. Sain kiitoksia siitä, että satuin aina olemaan aamuvirkkuna, mikä pelasti meidät tänään. Ahmimme puuroa, jonka Elli oli tehnyt vauhdilla. En ainakaan itse huomannut minkäänlaista eroa eiliseen aamupalaan, joka oli ollut samanlainen, hyvä ja täyttävä. Syötyämme ruokamme, painui suurin osa joukosta vaihtamaan vaatteita, mutta muutama jäi auttamaan Elliä siivoamisessa. Kun loputkin olivat valmiina, pääsimme hakemaan hevosia sisälle.

Päästyämme laitumelle, emme nähneet hevosia missään. Huutelimme ja viheltelimme niitä aikamme, mutta hetken kuluttua aloimme hermostua. Ryntäilimme päättöminä ympäriinsä, kunnes Oona kiljaisi kuuluvasti;

- Ne on täällä! Täällä puskassa!

Helpottuneina tallustimme äänen suuntaan ja toden totta, kaikki olivat puskassa maistelemassa sen antimia. Nappasimme yksitellen hevosemme ja ponimme kiinni, jonka jälkeen painuimme jonossa tallille. Humu kipitti kiltisti perässäni pienin askelin, korvat hörössä. Tamma näytti hieman piehtaroineen, sillä sen vaalea karvapeite kuulsi likaisuuttaan. Huokaisin syvään, sillä tiesin, että harjausta olisi luvassa.

Suurin osa jätti hevosensa ulos kiinni, kuten myös minäkin sidoin Humuni puuhun. Annoimme hevosten jäädä maistelemaan tuoretta ruohoa, kun taas me hoitajat rupesimme puurtamaan niiden karvan putsauksessa. Aurinko palasi jälleen kerran näkyviin, mutta iloa ei kestänyt kauaa. Tunsin, kuinka viileät sadepisarat tipahtelivat paljaille käsivarsilleni. Irrotimme hoitohevosemme kuka mistäkin ja talutimme ne omiin karsinoihinsa. Varustettuamme ne, palasimme jälleen ulos ja onneksemme aurinko paistoi kuumasti. Annekin tuli ratsunsa kanssa ulos ja kun kaikki olivat valmiita, niin painuimme maastoon.

- Tunti meni onnekseni hyvin, huokasin Juulille, joka virnisti iloisesti.

- Niin meni! tyttö nyökytteli ja taputti valkeaa Anttuaan. Pyyhkäisin sienellä hikisen tamman selkää ja vatsaa. Se huokasi tyytyväisenä ja katsahti minuun. Halasin tammaa lujasti hetken mielijohteesta. Humu nautti hellimisestä täysin rinnoin, mutta en voinut kovin kauaa sitä huomioida, kun Anne huusi meidät mökkiin.

- Haluaako kaikki mennä saunomaan? kuului kysymys Annelta. Vastaus oli kaikilta myöntävä ja kuulostimme lähinnä mölisevältä lehmä laumalta.

- Löylyä lissää, löylyä lissää, ei vielä tunnu missään! kiljaisi vieressäni istunut Maikku, joka nakkeli vettä kiukaaseen tiuhaa tahtia.

- Rauhotu jo senkin ihminen, Dreamer huokasi ja nappasi kauhan tytöltä. Kukka näytti kieltä pikku varkaalleen, mutta remahti sitten nauramaan. Herkkäihoinen Juuli voihkaisi kuuman höyryn osuessa tytön selkään. Hän laskeutui alas lauteilta, Oona ja Pipsa perässään. Me muut jäimme vielä hetkeksi nauttimaan lämmöstä, sillä ulkona tuiversi kylmä tuuli ja vettä ripsi reippaasti.

Palattuamme takaisin mökkiimme, aloitimme ilta-palan. Ahmimme kitaamme voileipiä ja Annen omatekoista mansikkamehua, joka maistui hurmaavalta. Hetken pelattuamme muutamia lauta-pelejä, lähdimme pehkuihimme.

Maastotunti - Anne:

Kuuma ja painostava ilma jatkui. Kiristin Hensun satulavyön ja tarkistin tamman selässä istuvan Jaakon jalustimet. Nyökkäsin hyväksyvästi ja järjestin leiriläiset hevosineen jonoon:

Carkki & Humu
Jaakko & Hensu
Oona & Palmikko
Juuli & Anttu
Pipsa & Eppu
Maikku & Pikku
Fiia & Pella
Ros & Jambo
Dreamer & Blade

Kopautin pohkeet uinuvan Riston kylkiin ja joukkio lähti liikkeelle. Suuntasimme metsään ja pian käännyimme pienelle kinttupolulle, joka veisi meidät lammelle.

- Pidetään vielä ohjat löysinä, niin hevoset saavat tasapainoilla rauhassa, ohjastin.

Carkki ja Humu tulivat takanani, Humu korvat höröllä vetohevosen intoa puhkuen. Ristosta uhkui kuitenkin sen verran auktoriteettia, ettei tamma yrittänyt kiilailla meidän ohi.

Oikaistuamme metsäpolkua pitkin, tulimme leveämmälle metsätielle, ja pyysin ryhmän raviin. Vilkaisin taakseni ja tarkistin, että Jaakko pysyi Hensun selässä. No, ihan hyvin homma sujui, vaikka Hensu taisi enemmän seurailla Humua kuin kuunnella Jaakon apuja.

Pimeä metsä jatkui. Vilkaisin taivaalle, ja muutama sadepisara tipahti kasvoilleni. Taivas oli harmaan ja sinisen laikukas: sadekuuroja olisi varmaankin luvassa.

Saavuimme lammelle. Tämä kyseinen lampi oli matala ja kovapohjainen, joten siinä olisi turvallista kahlaillakin. Jäin Riston kanssa kuivalle maalle, kun leiriläiset ohjastivat hevosensa veteen. Oona sai hieman potkia Palmikkoa, jotta tämä suostui laskeutumaan lammen kylmään veteen. Pella suorastaan hyppäsi lampeen ja kasteli Fiian läpimäräksi. Ros ja Jambo kävivät kiivaan volttitappelun rannalla, mutta lopulta ruuna nöyristellen kahlasi lampeen.

Ratsukot pärskyttelivät aikansa, ja sitten jatkoimme matkaa. Sade oli laantunut, mutta aavistelin, että vielä reissun aikana sataisi.

Jatkoimme ravaten isommalle, kovalle hiekkatielle. Poistuimme pimeästä metsästä ja otimme käyntiin. Auto surahti ohitsemme ja sai Antun pomppimaan heinikkoon. Juuli pysyi kuitenkin helposti selässä ja vaaratilanne oli pian ohi.

- No niin. Olemme legendaarisella laukkasuoralla, ja voisimme ottaa jokainen pareittain laukkaa. Aloitetaan vaikka Oonasta ja Rosista!

Ajattelin, että paljon ratsastaneet yksityisten omistajat saisivat kopukkansa helposti laukkaamaan kolmisen sataa metriä, jonka laukkasuora oli pitkä.

Hevoset karahtivat laukkaan ja katosivat horisonttiin. Sitten olikin isojen ruunien aika. Pipsa ja Juuli ohjastivat ratsuna ”lähtöviivalle”. Jaakon ohjastama Hensu yritti kiilata Pipsan ja Epun ohi Juulin ja Antun rinnalle. Pipsa komensi Eppunsa määrärtietoisesti Antun rinnalla ja minä tartuin Hensun ohjiin, kun ruunat lähtivät laukkaamaan.

Fiia ja Maikku olivat vuorossa seuraavina. Pikku pyöri hieman ennen laukannostoa, Pella taasen oli tänään menopäällä ja syöksyi laukkaan. Lopulta Pikku seurasi ponikaveriaan kuuliaisesti.

- Sitten Dreamer ja Carkki! ...matkaan Hep! Huusin edelleen pidellen sekä Ristoa että Hensua.

Blade vilisti kaunista sulavaa laukkaansa ja Humu vilisti myöskin, ehkei niin kaunista laukkaa, mutta persoonallista kuitenkin. Kun tammat olivat laukanneet sata metriä seurasimme ratsastajia Jaakon kanssa.

- Pidä kiinni harjasta, mutta samalla ohjastuntuma! opastin tallimestaria, ja kannustin ruunani laukkaan.

Laukatessamme alkoi ripsiä ja tunsin sadepisarat pieninä neuloina kasvoillani. Jaakko pysyi Hensun selässä, vaikka meno olikin aika kovaa. Suoran päässä otimme uudelleen järjestyksen jatkoimme ravaten metsään. Ravasimme pitkän pätkän keventäen ensin metsässä, sitten pellon reunalla. Sade yltyi jossain vaiheessa voimakkaaksi, mutta laantui, kun otimme loppukäynnin kohti Seppelettä.

Taivalsimme ripeästi kohti tallia peläten uutta sadekuuroa. Hikisinä saavuimme tallille. Leiriläiset jäivät hoitamaan hevosia. Kun olin saanut Riston tarhaan, kävin pyytämässä leiriläiset saunomaan.

Tuki- ja tuntitarina - Ros:

-Ylös! Äkkiä!, kuului neljästä suusta.

Nostin pääni tyynystä ja katselin unenpöpperössä suljettua ovea jonka takaa kuului huutoa ja koputtelua.

-Me ollaan nukuttu pommiin. Elli ei kerenny herättää kun se nukku ittekki pommiin!

-Eikä!, parahdin ja löin pääni yläsängyn pohjaan.

-Perrrr...honen.., kihisin hampaideni välistä ja kaivelin reisitaskuhousuni sängyn alta ja heitin sitten vielä niskalenkkitopin päälleni. Autoin vielä Juulia metsästämään kadonnutta paitaansa ja kun se löytyi ryntäsimme kilpajuoksua sisälle jossa muut jo odottelivat.

-Sapuskaa tulee ihan kohta!, Elli huusi kyökin ovelta ja pian kuului äänekästä kolistelua.

Kiittelimme kaikki aamuvirkkua Carkkia ja aloimme sitten odottelemaan aamupalan saapumista. Pian meille tulikin eteen kattilallinen pikakaurapuuroa jota aloimme mättämään suuhumme pikavauhtia. Itse en varmasti edes kerennyt maistamaan siinä mitään sattumia sillä niin nopsaan puuro meni kurkustani alas.

Aamupalan jälkeen jäimme Fiian ja Maikun kanssa auttamaan pöydän siivouksessa ja sen jälkeen menimme täyttä laukkaa vaihtamaan vaatteita. Tai lähinnä kenkiä joilla olisi hyvä pohrustaa laitsalle hakemaan hevosia.

Heinä oli vielä kosteaa ja se kasteli housuni puntit. Kuitenkin ratsastuskengät pitivät jalkani kuivana ja seurasin tyytyväisenä muita laitumen portille. Samalla pääsimme kiroamaan Seppeleen laajoja laitumia, jotka olivat ainoastaan tämän takia epäkäytännöllisiä, eli hevoset olivat siis tehneet kaikki joukkokatoamisen. Pian siis joukko leiriläisiä ryntäili pitkin laidunta kuin päättömät kanat kunnes Oonan havainto katkaisi säntäilyn ja suuntasimme hakemaan hevosia puskasta.

Pian letka leiriläisiä hoitsuineen kiemurteli kohti tallia. Pian kuulin Pipsan parahtavan lähes hädissään kun valtava Eppu lähti kiikuttamaan tyttöä kohti ojanpenkkaa. Pipsa veti minkä kerkesi mutta Eppu piti päänsä. Otin pari juoksu askelta ja nappasin riimusta kiinni ja yhteisvoimin saimme suuren raudikon pois penkasta.

-Kiitti, tää on vaan niin kauheen iso ja vahva., pieni Pipsa sanoi ja jatkoi matkaansa.

-Juu ei mitään.., sanoin ja talutin Jambon talliin.

Aloin harjailla omaan mammaani verrattuna pientä ruunikkoa pitkin vedoin ja kun se karva kiilsi otin vielä kaviot. Sadekin alkoi pikkuhiljaa ropista karsinan ikkunaan ja pian kuuluikin joukko kavion kopsetta kun pihalla hevosia harjanneet tulivat sateensuojaan. Tänään olisi luvassa maastotunti joten laitoin Jambolle maastoilua varten suojat jalkaan ettei se kolhisi jalkojaan juurakoihin.

-Carkki!, kiljaisin sitten.

-Mitä?

-Paljon kello on?

-Sen verran että nyt lähtään pihalle!

-Selvä homma, mennään paksukallo..., sanoin Jambolle leikillään ja pian olimmekin ulkona.

Aurinko kurkisteli pilvien lomasta ja ilma oli hautova. Otin kuitenkin hupparin mukaan jos tulisi viileämpää. Punnersin itseni Jambon selkään ja sitten Anne huusi järjestyksen.

-Ensin Humu sitten Hensu että voin vahtia että Jaakko pysyy selässä, sen jälkeen Palmi, Anttu, Eppu, Pikku, Pella, Jambo ja peränpitäjäksi Blade!

Ohjasin Jambon Pikkuisen Pellan ja mustanpuhuvan Bladen väliin. Pian letka nytkähti liikkeelle ja astelimme kohti metsää. Kinttupolulla annoimme vähän ohjaa jotta hevoset voisivat tasapainoilla rauhassa. Jambo kompuroi pahast ja kuulin kuinka Dreamet takanani veti kiivaasti henkeä.

-Ei hätää!, virnistin takaisin ja yritin pysyä poukkoilevan hevosen selässä.

Huokaisin helpotuksesta kun kinttupolku vaihtui hiekkatiehen ja saimme vihdoin kerätä ohjat.

-Ravia!

Kun Pella edessämme siirtyi raviin annoin Jambolle pohkeita ja se lähti poukkoilemaan muiden perään. Pari kertaa sain sitä pidellä ettei se olisi jyrännyt edessä tikittävää Pellaa.

Pian olimme taas metsässä ja pari sadepisaraakin ripsahti käsivarsilleni. Sade unohtui kuitenkin nopeasti, kun pääsimme lammelle. Saimme mennä kahlaamaan sillä lammen pohja oli hyvä ja kova. Annoin Jambolle pohkeita mutta se ei halunnut mennä vaan olisi mielummin karannut kauas pois ja pian menimmekin voltilla puoli laukkaa.

-Minuu siä et pompota!, komensin ruunaa ja annoin sille reilusti pohkeita ja suuntasin kohti lampea. Pian ruuna sitten loikkasikin veteen ja kahlasi muiden perässä. Se jopa käytti turpansa vedessä ja vähän pärskyttikin etusellaan.

Aivan liian pian tämäkin huvi oli ohitse ja jatkoimme matkaa. En tiedä kumpi kastui enemmän minä vai Jambo herran pärskyttäessä, mutta onneksi nyt oli lämmin kesäpäivä.

Ravasimme taas metsäautotielle. Otimme käynnin tiellä ja heti alkutekijöissä Anttu olikin heinikossa kun ohitsemme kaahasi auto. Meinasin näyttää keskisormea mutten kehdannut tällä kertaa. Letkan meni alkoi kiristyä sillä kaikki hevoset ja ratsastajat näyttivät tietävän mitä on edessä: Laukkasuora!

Otimme pienet laukkakisanpoikaset ja Anne lähetti meitä pareittain. Minä pääsin Oonan ja Palmikon pariksi ja pian jo menimmekin täyttä häkää. Palmikko otti ensin hyvän johdon mutta pian sulavampi Jambo karautti ohitse. Vedet valuivat silmistäni ilmavirran kanssa ja annoin ruunan päästellä täyttä vauhtia. Suoran päässä otin ohjia ja pidätin. Jambo siirtyi yllättävän kiltisti ravin kautta käyntiin ja siitä seis. Palmikko taas ryntäsi ohitsemme jarruitta ja Oona sai tehdä voltin, jotta tamma seisahtuisi.

-Tää on aivan ihanaa!, Oona hihkui tullessaan vierellemme.

-Niin on! Varsinkin tällasella kevyellä kopukalla! Blondin kanssa oltais varmasti jytistelty miten sattuu!, naurahdin ja taputin jambon kaulaa.

Pian muutkin saapuivat suoran päähän ja kun Anne ja Jaakko olivat saapuneet matka jatkui. Oli alkanut sataa hiljalleen joten vedin hupparin hihat alas. Matka taittui railakkaasti ravissa ja pian pellon laidalla vettä tulikin jo kaatamalla. Sade lakkasi kuitenkin viimeisten käyntien aikana kun lähestyimme Seppelettä.

Onneksi uutta kuuroa ei tullut ja pian olimmekin tallin pihalla. Laskeuduimme alas ja veimme hevoset talliin. Heitin litimärän hupparini karsinan viereen ja riisuin Jambon. Harjasin ruunan pitkin vedoin ja katsoin ettei kavioihin ollut jäänyt kiviä. Sen jälkeen putsasin kuolaimet hyvin veden alla ja päätin käsitellä kastuneet suitset huomenna satulasaippualla.

- Haluaako kaikki mennä saunomaan? Anne huusi ovelta.

-Jes! Sitä tässä kaivataankin!, Pipsa hihkaisi innokkaasti.

Lähdimme viemään hevosia laitumelle ja sen jälkeen mökkien kautta saunavälineiden kanssa saunaan. Maikku viskoi vettä kiukaalle minkä kerkesi saaden kaikki kyyristelemään ja irvistelemään. Dreamer saikin jo kauhan itselleen mutta kiuas oli tehnyt tehtävänsä ja Oona, Pipsa ja Juuli painelivat ulos. Me muut jäimme vielä hetkeksi kärvistelemään kuumaan saunaan.

Katselin saunan ikkunaa rummuttavia vesipisaroita haikeasti.

-Toivottavast huomen paistaa aurinko.., tuhahdin.

-Niimpä.., Fiia vastasi.

-Yöllä voi ukkostaa oikeen kunnolla!, Carkki sanoi.

-Eikä!, Fiia sanoi takaisin.

-Mulle on se ja sama millanen ilma yöllä on kuhan saa nukuttuu.., Dreamer totesi ja muut nyökkäilivät.

Pian höyryävä joukkomme viiletti pyyhkeisiin kääriytyneenä kohti mökkejä ja aloimme vaihtaa puhtaita vaatteita ylle. Katsahdin kelloa ja se näyttikin jo iltapala-aikaa. Aiemmin saunasta lähteneet Pipsa ja Juuli olivat jo odottelemassa ruokaa ja me Fiian kanssa koitettiin kovasti valmistautua.

-Miä kuolen nälkään koht!

-Niin mäkin... Toivottavast on paljon hyvää syötävää..

Pörrötin hiukseni kuivaksi ja katsoin peiliin.

-Kumpa munkin hiukset kuivuis noin helpolla!, Fiia huikaisi raastaessaan takkuja kuontalostaan.

Juoksimme kaatosateen ja kylmän tuulen läpi sisälle ja istuimme pöytään. Anne oli itse tehnyt mansikkamehua ja se meni kuin kuumille kiville. Ahdoin itseeni neljä voileipää ja kaksi lasillista mehua. Kun kaikki olivat syöneet menimme vielä pelaamaan Afrikan tähteä ja jotain minulle tuntemattomia lautapelejä.

-Nyt tää lähtee nukkumaan!, totesin ja nousin ylös.

-Me tullaan varmaan kans.., Pipsa sanoi ja katsoi kysyvästi Fiiaa ja Juulia.

-Joooo!, kuului kuorossa ja me lähdimme kohti mökkiämme.

Kuuntelin hetken sateen rummutusta katossa ja sitten suljin silmäni ja nukahdin saman tien.

Tuntipiirrokset:

Tuntitarina - Pipsa:

Reippaasti nousen Epun selkään, joka sujuukin jo helpommin, tosin alennettuani jalustinremmejä varmaan kymmenellä reiällä. Otan jalustimet jalkoihini, ja ohjaan ruunan Andrewin ja Pikun väliin.

- Pidetään vielä ohjat löysinä, niin hevoset saavat tasapainoilla rauhassa, Anne ohjastaa Riston selästä.

Eppu kulkee pää ylhäällä reippaasti, korvat tarkkaavaisesti pystyssä. Hiljaa silitän orin kaulaa, ja vetäydyn normaaliin asentoon. Oikaisemme metsäpolulle, josta pian tulemme leveämmälle metsätielle, ja Anne komensi meidät raviin. Pian pari pisaraa tippuu kypärälleni, ja taivaskin enteilee sadetta.

Pian näänkin jo kaukana pienen lammen, jonka luona pysähdymme, halukkaat saisivat uittaa ratsujaan matalassa ja kovapohjaisessa lammessa. Innokkaana ohjaan ruunan valkean Andrewin perässä veteen, johon se menee tottuneesti. - Pruu, ei noin syvälle, Anttu! Juuli komentaa hassusti ratsuaan, joka haluaisi syvemmälle. Eppu tottelee käskyjäni hyvin, ja aikamme kahlattuamme lähdemme kuivalle maalle.

Jatkamme matkaa reippaassa ravissa, mutta pian hiljennämme käyntiin saapuessamme kovalle hiekkatielle. Yhtäkkiä auto suhahti kovalla vauhdilla ohitsemme, ja sai säikähtäneen Andrewin hyppäämään sivulle hirmuloikalla. Tunnen Epun säpsähtävän allani, mutta saan sen olemaan kunnolla. Pian Juuli onkin saanut ratsunsa takaisin jonoon, ja pääsemme jatkamaan matkaa.

- No niin. Olemme legendaarisella laukkasuoralla, ja voisimme ottaa jokainen pareittain laukkaa. Aloitetaan vaikka Oonasta ja Rosista! Anne komensi, ja pian Palmikko ja Jambo kiitivätkin hirmuista vauhtia. Seuraavaksi olikin jo minun ja Juulin vuoro, ja vauhdilla ampaisivat myös ratsumme liikkeelle. Heilahdan ruunan kaulalle, mutta saatuani asennon normaaliksi, komennan ruuna vauhdikkaammin Andrewin luo, jonka ohitan nipin napin ennen Rosin ja Oonan luo saapumista.

Hiukan ennen kuin Anne Jaakon kanssa saapuu luoksemme, alkaa ripsiä hiukan. Pian jatkammekin matkaa ravissa. Hiljentäessämme käyntiin, on sade loppunut, kaikkien onneksi. Saapuessamme tallille, reippaasti laskeudun ruunan selästä, mitä ennen kuitenkin taputan sitä kaulalle, samalla kehuen. Löysään vielä satulavyötä ja vedän jalustimet ylös, minkä jälkeen lähden Juulin perässä taluttamaan Eppua tallia kohden.

Tuntitarina - Oona:

-Tänään päästään maastoon! sanoin Palmille kiristäessäni sen satulavyötä. Vielä yksi reikä ylemmäs, ja siinä. Nyt oli satula kunnolla selässä, säädin vielä hieman jalustimia ja ponkaisin tamman selkään. Palmi hieman kimahti lössähtäessäni sen selkään, tamma oli vielä ihan unessa, kuten joka tunnin alussa. Taputin ja yritin hieman rauhoitella sitä. Painoin kevyesti sen kylkiä ja ohjasin sen jonoon, heti Jaakon ja Hensun taakse. Anne ja Jaakko sähelsivät vielä remmien kanssa, mutta Palmilla ei näyttänyt olevan mikään kiire, se suorastaan nautti paikallaan seisomisesta.

Lopulta kaikki olivat jonossa ja remmit kunnolla. Anne hoputti Riston matkaan Dreamerin ja Bladen pitäessä perää. Suuntasimme metsään aikomuksenamme mennä lammelle. Ilma oli hieman kostea viimepäiväsestä ukonilmasta, ja kuusista tippui vesipisaroita kypärääni. Pian käännyimme pienelle polulle joka veisi meidät lammelle. Kaikki hevoset löntystelivät ja hörähtelivät, nauttien metsän raikkaasta ilmasta.

Pääsimme metsätielle ja Anne ohajsti kaikki raviin. Ravasimme tovin ja hihittelin Hensun selässä pomppivalle Jaakolle. Lampi oli kaunis näky, kun sen tyynelle pinnalle putoavat vesipisarat helisivät tehden kauniita kuvioita veden pintaan. Anne ohjasti ratsukon kerrallaan lammen yli, tosin sain hieman potkia Palmia kun ei se olisi millään halunnut kahlata viileän lammen yli. Varovasti se nosteli jalkojaan vuoron perään niin, ettei vettä vaan pääsisi muualle kuin jalkoihin. Katsoin taakesi ja näin tamman pitävän jopa häntääsäkin ylhäällä. Lopuksi sen kallisarvoiset jouhet kuitenkin kastuivat, minä onneksi pysyin kuivana. Toisella puolella lampea Palmikko ravisteli itsensä minun keikkuessa selässä.

Kaikki olivat kuivalla maalla, ja onneksi ei satanut enää. Kopsuttelimme reipasta tahtia eteenpäin, ilmeisesti viileä vesi oli pistänyt heppoihin vauhtia. Ravasimme vähän matkaa ja pääsimme onneksi isommalle tielle, jossa ei ollut kaiken maailman roskia hevosten märkiin jalkoihin tarttumassa. Auto suhahti ohitsemme ja hepat vähän säikähtivät. Anttu ainakin pomppasi pusikkoon.

Pääsimme laukkasuoralle, jossa hepat pääsisivät näyttämään vauhtinsa. Anne opasti kaikki pareittain, ja minä olin Rosin kanssa ensimmäisenä vuorossa. Palmi nosti helposti laukan, mutta eipä se juuri ollut mitään Rensuun verrattuna, oria kun ei tarvinnut edes pyytää nostamaan laukkaa, se nosti sen silloin kun huvitti. Laukkasimme muutamia satoja metrejä Rosin ja Jambon kanssa, Jambo jäi tosin hieman jälkeen lyhyine koipineensa. "Maalissa" odottelimme muitakin, jotka nopeasti saapuivatkin. Suuntasimme tallille päin raippaassa tahdissa, sillä alkoi hieman ripsoa...

Tuntitarina - Fiia:

Seppeleen leiri oli kyllä jo keskiviikkoon mennessä täyttänyt odotukseni täysin! Maastotunnille lähtiessä vatsanpohjassa kihelmöi ilosta ja jännityksestä, sillä Pella tuntui todella reippaalta ja ennustin vauhdikasta laukkasuoraa... Anne asetti meidät jonoon kolmanneksi viimeisiksi, mikä oli mukavaa vaihtelua viimeisenä taapertamiselle; Pella puri kuolainta ja olisi ollut jo pitkällä, ellen olisi pidellyt sitä. Anne kailotti ohjien löysänä pitämisestä ja ohjasi letkan kinttupolulle, jossa tuli luonnollinen käyntiverryttely hevosten tasapainoillessa. Keli ei ollut mikään mainio ja ensimmäiset sadepisarat tipahtelivat jo, kun siirryimme reippaaseen raviin metsätiellä.

Reippaan ravipätkän jälkeen edessä aukeni lammen ranta, jonka rannassa saisimme kahluuttaa hevosia. Otin tiukan otteen raipasta ja ohjista, mutta Pella ponnistikin suureen loikkaan kohti järveä ja kasteli minut läpimäräksi. "Hullu Pella!" henkäisin, mutta nauroin sitten ja kaavin vedet kasvoiltani. "Kesä kuivaa, minkä kastelee", runoilin ja annoin Pellan tutustua veteen vähän lähemmin. Se potki etujalallaan hiekkaa ja hörisi innoissaan, olisi varmasti jäänyt sinne iäksi, mutta Anne ohjasi meidät taas pikkupolkua pitkin isommalle hiekkatielle ja aavistelin, että olimme nyt laukkasuoralla. Aivan oikein; Oona ja Ros karauttivat horisonttiin.

Pellan ja Pikun vuoron tullessa puristin napakasti pohkeeni tamman harmaille kupeille. Pella säntäsi täyttä vauhtia eteenpäin, pää selkälinjan jatkona. Kuuntelin onnessani sen yhä kiihtyvää laukan rytmiä, johon pian sekoittui myös Pikun askeleet. Suoran lopussa nousin paremmin seisomaan jalustimille, jarrutin ja nauroin, että se olikin ihanaa! Loppumatka taittui käynnissä ja ravissa pienessä sateessa, Pella pyrki Pikun ohi koko ajan ja kävi aika kuumana, se olisi varmasti jaksanut vielä toisenkin maastoreissun!

Torstai 19.6.2008

Maikku:

Tunsin oloni unenpöpperöiseksi, kun huomasin jonkun tönivän minua hereille. Yritin kääntää kylkeä, sillä kello oli vasta 6. Töniminen vaan jatkui, joten katsoin kuka se oikein oli. Huomasin tytön olevan Oona.

- Mikä nyt on? puhisin unenpöpperöisenä tummalle tytölle, joka töni minua moneen suuntaan ja repi ylös.

- Mä… Mä näin jotain, Oona kuiskasi.

- No, mitä sä näit? kysyin ärsyyntyneenä, sillä olisin halunnut nukkua.

- Mä näin jotain valkeeta. Jotain, ja mua alko pelottaa ihan hirveesti, Oona jatkoi ja kuulosti, että hän pillahtaisi kohta itkuun. Yritin rauhoitella tyttöä.

- Mitä me nyt tehdään? kysyin ja yritin olla hiljaa, jotta Dreamer ja Carkki eivät heräisi.

- En mä tiedä… Pitäiskö mennä herättään Dreamer tai Carkki? Oona jatkoi. Mietin hetken ja sanoin, että olisi ehkä parasta olla herättämättä heitä, ihan sen takia, että olin huomannut heidän olevan aika äkäisiä aamuisin.

- Jos me nyt kuitenkin yritetään vielä nukkua, ehdotin tytölle ja menin peiton alle.

- En mä halua… Mua pelottaa. Oona sopersi.

- No tuu tänne mun viereen, sanoin ja näytin paikkaa vieressäni.

Tein tytölle tilaa ja hän kömpi viereeni. Kohta nukuimme molemmat saman peiton olla.

Nukuimme vielä sikeästi silloinkin, kun olisi pitänyt herätä. Dreamer ja Carkki olivat jo nousseet. Eivät kuitenkaan huomanneet meitä vierekkäin. Joku käveli mökkiin kopistellen meidän huomaamattamme.

- Kaskas, Oona ja Maikku nyt ylös! Kuulimme iloisen ja punaposkisen Annen säestävän vieressämme. Käänsin kylkeä, koska en kuullut, mitä Anne sanoi. Oona kuitenkin nousi ylös ja meni syömään.

- Maikkuu… Ylös. Anne hihhuloi, mutta nukuin vaan. Sitten Anne teki kutitushyökkäyksen minua kohti.

- Äääähh! huudahdin ja tönin Annea pois päältäni.

- Nyt tämä meidän kuopuskin nousee! Anne hymyili ja nosti minut ylös lattialta, jonne olin pudonnut. Hymyilin Annelle ja kävelin hänen saattelemanaan aamiaispöytään.

Kun olimme syöneet, Anne kertoi että tunnin päästä olisi ratsastustunnin aika. kaikki hymyilivät ja mutisivat. Sitten Anne jatkoi:

- Mutta ette pääse vakiohevosillanne. Vaihdamme hevosia. Maikku saa kokeilla Pellaa, Carkki Anttua, Dreamer Humulle, Oona Pikulle. Sitten Fiia saa ratsastaa Palmikolla, Epulla taasen Juuli, Pipsalle Jambo ja Rosille Blade. Onko selvä?

Nyökyttelimme vastaukseksi ja menimme pukemaan hevosia. Kun olimme hevoset harjanneet, oli aika mennä ratsastamaan.

Ratsastustunnin jälkeen Anne ilmoitti, että lähtisimme hevosten kanssa riimuilla ilman satulaa maastoon ja sitten uimaan! Hevosille on rannalla pieni aitaus, jossa on uimapaikkakin niille. Myös te pääsette vilvoittumaan.

Olin pakahtua onnesta. Uittamaan Pikkua! Lähtisimme kuitenkin vasta illalla, joten olisi hyvää aikaa vähän mennä kiusaamaan Oonan kanssa muita leiriläisiä, siis toisin sanoen viihdyttämään heitä. Oonasta ja minusta oli tullut tällä leirille aika hyvät kaverit, mietin iloisesti.

Illalla pakkasimme tavaramme ja lähdimme matkaan. Elli meni edeltä autolla, jotta voisimme paistaa makkaraa. Lähdimme tallipihalta Annen johdolla tässä järjestyksessä:

Anne – Risto
Juuli – Anttu
Dreamer – Blade
Pipsa – Eppu
Oona – Palmikko
Ros – Jambo
Carkki – Humu
Maikku – Pikku
Fiia – Pella

Tuossa järjestyksessä ratsastimme käyntiä uimarannalle. Siellä kuuntelimme Annen ohjeita näin:

- Veteen vain varovasti. Kaikki hepat ei oo välttämättä ikinä uinut, joten ei saa pakottaa. Jos hevonen rupee uimaan, nii pois selästä ja varokaa jalkoja! Saa mennä!

Kehotimme hevosia eteenpäin. Ponit pärskivät, näin jopa Pellan pukittavan ilosta! Pikku meni innokkaasti veteen ja kauhoi sitä oikein olan takaa. Se käveli ja ravasi syvemmälle. Poni alkoi uimaan. Kikatin ja tulin alas, sekä muistin varoa jalkoja. Näin myös muiden hevosten uivan. Ohjasin Pikkua rantaan. Anne näytti, minne hevoset vietiin. Kun olin hoitanut Pikun, menin uimaan.

Vesi oli kylmää ja kiljuimme. Roiskimme toisiamme myös vettä. Kun olimme uineet, Anne oli saanut makkarat paistettua. Söimme siinä makkaraa ja ratsastimme takaisin tallille.

Dreamer:

Palattuamme uittamasta kaikki olivat kiiruhtaneet hevosten laiton kanssa saadakseen vaihdettua äkkiä päälleen kuivemmat vaatteet. Minua eivät niin märät ja hiekkaiset vaatteet vaivanneet ja seurasinkin kun tytöt yksitellen kiiruhtivat tallista mökeille. Fiia oli kaikista nopein ja Pellan katsellessa ihmeissään tytön hoppua tämä pinkaisi pihan poikki mökilleen. Pian perässä seurasivat Oona, Juuli ja Pipsa, loput päämökin porukasta piti myös kovaa kiirettä, mutta Pikun vaalea turkki ei päästänyt Maikkua helpolla, mutta pian tyttö vilahti ovesta Ros mukanaan.

Sain Bladen pikku hiljaa hoideltua ja ihmettelin Carkin viivyttelyä, viedessäni mustan tamman laitumelle huomasin ihmeekseni Humun olevan jo valmiiksi siellä. Johan on missä välissä Carkki ehti livahtamaan? Ihmettelin ja käveleskelin mökkien suuntaan kuivatellen omia hiuksiani, oli oikein tyylikkäästi liusunut Bladen selästä veteen rannalla, en edes halunnut miettiä sitä hiekan määrää joka minulla vaatteissani varmasti olisi.

Hypin jo päämökin portaita ylös kuullessani hirmuista köhimistä ja hyssyttelyä metsästä, ja minähän en näin uteliaana ihmisenä voinut jättää asiaa sikseen vaan hyppäsin äsken nousemani portaat alas ja jolkotin metsään kuin kettu konsanaan.

Eipä mennyt kauan siinä auringon paisteessa hiiviskellä köhijän luo, kauempaa tunnistin jo Jaakon jälleen aivan yhtä paidattoman olemuksen ja köhijäkin selvisi hiippaillessani vielä lähemmäs pariskoa. Carkki! Hyvä etten kaatunut omiin jalkoihini nähdessäni tytön tupakka sormissaan köhimässä.

- Shh, ettei Anne vaan kuule, se hirttää miut. Eläkä vetele sitä noin. Jaakko kuiskutteli tytölle ja näytti mallia ja ojensi syöpäkääryleen takaisin Carkille joka näytti vähintäänkin vihreältä. Siinä pusikossa kököttäessäni meinasin tapattaa itseni kun pidättelin hihitystäni, Carkki-raukka punasteli Jaakon paidattomalle olemukselle ja yritti uudestaan käsitellä tupakkaa.

- Se se vasta oiski jos Anne nyt pamahtais paikalle. Poika jatkoi yksinpuheluaan nyökäten hyväksyvästi kun Carkki onnistui pitämään savut sisällään ilman turhia röhinöitä.

- Mitä sä täällä hiippailet? Oonan kiinnostunut ääni säikäytti minut perinjuurin, vilkaisin taakseni Oona, Maikku ja koko saunamökin porukka seisoi siinä, hyvä kun eivät pitäneet käsiään puuskassa ja naputtaneet kengällään.

- Me katottiin että mitä ihmettä toi Dreamer juoksentelee märissä vaatteissa pitkin maita ja mantuja. Ros hihitti ja muistin märän olemukseni.

- Hyst nyt ja kattokaa Jaakko opettaa Carkkia polttamaan. Suhisin tytöille ja se saikin heihin liikettä, tuskin ammattisotilaskaan olisi maastoutunut niin näppärästi kuin leiriläiset.

Hetken koko kööri matkoilikin siinä silmä tarkkana ja hihittelivät näkymälleen, olimmekin varmaan aika näky kököttäessämme siinä maassa.

- Jaahas mitäs täällä touhutaan? Annen kuuluva ääni säikäytti puolet tytöistä ja loput alkoivat kotkottaa kuin hermostuneet kanat yhteen ääneen kysellen ja selitellen, minä mukana tietenkin joukkohysterian partaalla oleva kööri rämähti kuitenkin nauruun kun Jaakon pellava pää vilisti metsässä hirven lailla pois päin meistä.

Anne vilkaisi myös oksien katkeilemisen osoittamaan suuntaan ja nauroi myös nähdessään pojan vilistävän tallille päin.

- Mitä ihmettä te täällä tehettä? Minä tuon oikein kilttinä ihmisenä leiriläisille lämmintä kaakaota ja pyyhkeitä, mutta mikäs näky minua oottaakaan. Kummatkin mökit tyhjillään ja kunnon tyttö kööri vilistää metsään. Anne tenttasi meitä saatuaan naurultaan henkeä, sitten nainen katsahti Carkin suuntaan joka yritti hivuttautua muiden joukkoon.

- Turha luulo, kyllä minä tässä sen verran kauan seisoin että sinua ja Jaakkoa odottaa pieni puhuttelu tallilla, ole kuule iloinen etten ole äitis! Nainen tilitti ja sai uuden naurukohtauksen nähdessään Carkin epätoivoa tavoittelevan ilmeen.

- No opitko mitään? Anne varmisti tytöltä paimentaessaan leiriläisiä takaisin sivistykseen metsästä, Carkki vilkaisi naista.

- Joo, sen ettei kannata seurata paidattomia poikia metsään. Tyttö vastasi jurosti, mutta pokka ei kauan hälläkään pitänyt kun Pipsa kaatui hekotuksensa lomassa pärställeen.

Mökeillä meitä odotti todellakin Annen lupaamat kaakaot ja pyyhkeet.

- Eihän tää mitään kuumaa oo. Ros valitti hörpätessään juomaa.

- No mitäs juoksitte metsissä. Anne näpäytti takaisin ja vilkaisi sitten minua.

- Dreamer tais ottaa ton vakoilun ihan todesta, hankki itselleen kunnon maastoutumisen. Nainen sanoi hymyillen ja ojensi minulle pyyhkeen.

- Sinun onnekses siellä on sauna valmis. Hän jatkoi ja viskasi minulle pyyhkeen, vilkaisin tyttöjä ja pinkaisin ovesta ulos.

- Eka saunalla saa heittää löylyt! Huusin muille, jopa saunamökkiläiset olivat unohtuneet päämökille.

Sitten seurasikin kunnon lihaskuntotreeni muiden tyttöjen kesken, minä varaslähdön saaneena ehdin suvereeniin voittoon.

Koulutunti - Anne:

- Kohta on sitten ratsastustunnin vuoro, sanoin leiriläisille. - Mutta ette pääse vakiohevosillanne. Vaihdamme hevosia. Maikku saa kokeilla Pellaa, Carkki Anttua, Dreamer Humulle, Oona Pikulle. Sitten Fiia saa ratsastaa Palmikolla, Epulla taasen Juuli, Pipsalle Jambo ja Rosille Blade. Onko selvä?

Ratsastajien ilmeet olivat hieman pölmistyneet, mutta mukisematta he suuntasivat laittamaan hevosia valmiiksi.

Viidentoista minuutin kuluttua aloitimme tunnin kentällä. Aurinko porotti ja luvassa olisi hikistä kouluvääntöä.

- Tänään harjoittelemme hevosen kokoamista ja siinä ohessa kaikkea pientä kivaa. Saatte lämmitellä vapaasti ravissa ja käynnissä, ja sitten alkavat tositoimet, myhäilin.

Kun ratsastajat olivat lämmitelleet heppansa, pyysin kaikki käyntiin.

- Ja aletaan hakea sellaista pehemää kuolaintuntumaa. Otetaan seis! Tässä paikalla ollessanne voitte helistellä ohjia hellästi niin, että hevosen suu aktivoituu. Muistutetaan hepalle siis missä asennossa kuolaimen täytyy olla suussa. Ja se on hevonen, joka sen puree suuhunsa oikein.

Ratsastajat tekivät muutaman herättelyliikkeen ohjilla hevosten suuhun, ja suurin osa hevosista noteerasikin paremmin suussa olevan metallimöykyn.

- Sitten otetaan kahdeksan askeleen pitkä peruutus. Kahdeksan askelta peruutusta voi olla yllättävän vaikea saada menemään täydellisen suoraan. Peruutus aktivoi hevosen takaosaa ja saa polkemaan hevosen paremmin takasille.

Dreamerin alla oleva Humu peruutti muutaman askeleen ihan hyvin, viimeisissä askeleissa takaosa alkoi tammalla kuitenkin kääntyä uralta sisälle ja perutuksesta tuli vino.

- Dreamer, otetaan uusiksi. Aja Humua ensin eteen, sitten pysähdys ja uudestaan. Pidä istunta syvänä ja vakaan, paino hieman taakse suunnattuna, ohjastuntuma tasaisena.

Tamma peruutti jo paremmin ja keskittyneemmin.

- Sitten käyntiin kaikki, ja tehkää voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia, jos haluatte. Pieniä puolipidätteitä ja asetuksia. Kulmat hyvin ja urat suorana! Tarkkailkaa istuntaanne. Syvä, suora istunta, myötäävä lantio ja ristiselkä. Ohjastuntuma kevyt, niin hevosten pitäisi luiskahtaa kuolaimelle!

- Fiia, ota kouluratsastusmaisempi istunta, jalustimet voisivat olla pykälän pidemmät. Noin lyhyillä jalustimilla et saa tarpeeksi syvää istuntaa, ja Palmikko ei kuuntele sinua!

Fiia pidensi jalustimet ja Palmikkokin sai uutta eloa olemukseensa Fiian istunnan parantumisesta.

Kaikki muut hevoset olivatkin kohta kuolaimella, paitsi Pipsan ratsastama jästipää-Jambo. Jambo painoi ohjille ja Pipsa yritti hiestä märkänä kiskoa Jambon päätä ylös.

- Tehdäänpä niin, Pipsa, että heitä ohjat ihan löysäksi!

Pipsa päästi ohjat pitkiksi huojentunein ilmein. Jambo säikähti äkillistä muutosta ja painoi korvat luimuun. Sitten se nosti päänsä ja selvästi kuunteli ratsastajaansa ihmeissään.

- Ota käyntiä pitkin ohjin, mutta aja eteen reippaasti. Sitten ala vähitellen keräämään ohjia, mutta älä missään vaiheessa ota ihan tiukkaa ohjastuntumaa. Hieman löysillä ohjilla ala sitten tekemään pysähdyksiä, puolipidätteitä, pidä Jambo koko ajan varpaillaan kuuntelemassa siuta!

Vieläkään Jambo ei aivan kuolaimella ollut, mutta ainakin kuunteli ratsastajaansa paremmin.

- Aloitetaan ravityöskentely. Harjoitusravia! Nyt harjoittelemme harjoitusravin ja keskiravin välisiä siirtymisiä niin, että hevonen pysyy koottuna. Yleensä kokoamisaste tuppaa herpaantumaan lisätyssä liikkeessä.

Carkki ja Anttu aloittivat harjoitusravilla pitkän suoran päästä. Ensin oli tarkoitus mennä 1/3 suoraa harjoitusravia, sitten toinen samanlainen pätkä keskiravia ja taas harjoitusravia lopuksi.

- Antun perusravi on aika laiskaa, enemmän eteenajoa. Ja sitten pitäisi saada vielä lisäystäkin. Hevosen muoto saa hieman pidentyä, mutta etuosan olisi pysyttävä keveänä!

Antun rytmi parani, kun Carkki hoputti ruunaa, mutta Carkin istunta huononi hieman, eikä hän pystynyt istumaan satulassa. Keskiravista ei meinannut tulla mitään, kun Carkki pomppi satulassa, eikä Anttu enää kuunnellut apuja.

- Selkeesti sie oot ratsastellut Leevillä aivan liian hidastempoista ravia. Hitaassa ravissa on mukava istua, mutta se näyttää laiskalta ja huonolta. Nyt vain harjoittelemaan istuntaa reippaassa ravissa!

Maikun ja Pellan vuoro oli seuraavana. Pella kulki ihan hyvässä muodossa, ravi oli sitä perustikitystä, jota russin ravi yleensäkin. Lisäyksen kohdalla kävi kuitenkin niin kuin yleensä käy: tikitys lisääntyi, mutta ravin liito ei sen kummemmin parantunut.

- Muista, Maikku, pieni pidäte ennen lisäystä. Herätä Pella suorittamaan liikettä sillä pidätteellä, muuten se luulee, että pitää vain mennä kovempaa!

Seuraavalla suoralla meni jo paremmin. Pella keskittyi tekemiseen ja sai liitoa hieman lisää keskiravin kohdalla.

- Seuraavaksi sama homma laukassa. Harjoituslaukka-keskilaukka-harjoituslaukka yhdellä suoralla! Juuli ja Eppu vuoroon!

Juuli sai hyvin nostettua Epulla laukan. Hevosen massiivinen liike kuitenkin yllätti Juulin ja Juuli ei saanut Eppua alleen ennen lisäystä.

- Uusi yritys! Muista, että sinä hallitset Eppua, älä annan sen viedä sua!

Juuli oli jo selvästi paremmin valmistautunut ja saikin pientä lisäystä laukkaan suoran puolessa välissä.

- Otamme vielä pienen vastalaukkaharjoituksen. Laukka aloitetaan pitkän suoran puolesta välistä ja jatketaan lyhyen suoran yli seuraavan pitkän sivu puoleen väliin. Ros ja Blade, tulkaa työ!

Ros sai hyvin nostettua Bladella vastalaukan, mutta kulmiin tamma ei suostunut menemään, vaan teki urasta kaarevan.

- Uran muoto ei saa muuttua, määrätietoisesti pitää hevonen ohjata kulmiin. Hevonen pitää pystyä asettamaan ja taivuttamaan vastalaukassakin laukan vastaiseen suuntaan.

- Sitten Oona ja Pikku! Hienosti menee, Pikku on hyvässä muodossa ja laukka vauhdikasta. Kivasti saat sen kulmiinkin ilman, että laukan rytmi särkyy!

Ratsastajat olivat selvästi innoissaan vastalaukasta, ja sitä harjoiteltiin molemmissa suunnissa. Sitten olikin jäähdyttelyjen vuoro. Kiitin tunnista ja päästin leiriläiset vapaalle.

Tuntipiirrokset:

Tuntitarina - Pipsa:

- Kohta on sitten ratsastustunnin vuoro, Anne kertoo meille. - Mutta ette pääse vakiohevosillanne. Vaihdamme hevosia. Maikku saa kokeilla Pellaa, Carkki Anttua, Dreamer Humulle, Oona Pikulle. Sitten Fiia saa ratsastaa Palmikolla, Epulla taasen Juuli, Pipsalle Jambo ja Rosille Blade. Onko selvä? hän jatkaa. Nyökkään muiden mukana hiukan hölmistyneenä, mutta jatkan matkaani Jambon luo.

Viimeisenä talutan Jambon kuumalle kentälle, ja vauhdilla nousen sen selkään. - Tänään harjoittelemme hevosen kokoamista ja siinä ohessa kaikkea pientä kivaa. Saatte lämmitellä vapaasti ravissa ja käynnissä, ja sitten alkavat tositoimet, Anne myhäilee. Reippaasti lämmittelemme ratsumme, minkä jälkeen Anne pyysi meidät käyntiin.

- Ja aletaan hakea sellaista pehmeää kuolaintuntumaa. Otetaan seis! Tässä paikalla ollessanne voitte helistellä ohjia hellästi niin, että hevosen suu aktivoituu. Muistutetaan hepalle siis missä asennossa kuolaimen täytyy olla suussa. Ja se on hevonen, joka sen puree suuhunsa oikein, Anne luennoi jälleen. Teen Jambolle pari herättelyliikettä, samoin kuin muutkin.

- Sitten otetaan kahdeksan askeleen pitkä peruutus. Kahdeksan askelta peruutusta voi olla yllättävän vaikea saada menemään täydellisen suoraan. Peruutus aktivoi hevosen takaosaa ja saa polkemaan hevosen paremmin takasille, hän jatkaa. Tiukennan ohjaa ja siirrän jalkoja taaksepäin. Lasken askeleet kahdeksaan, ennen kuin pysäytän ruunan.

- Sitten käyntiin kaikki, ja tehkää voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia, jos haluatte. Pieniä puolipidätteitä ja asetuksia. Kulmat hyvin ja urat suorana! Tarkkailkaa istuntaanne. Syvä, suora istunta, myötäävä lantio ja ristiselkä. Ohjastuntuma kevyt, niin hevosten pitäisi luiskahtaa kuolaimelle! Anne kertoo, ja alan toteuttaa käskyjä.

Hiukan nolona katselen muiden kuolaimilla kulkevia hevosia, paitsi Jamboa. - Tehdäänpä niin, Pipsa, että heitä ohjat ihan löysäksi, Anne sanoo ja helpottuneena löysennän ohjastuntumaa. Jambo painaa korvat luimuun ja nostaa päänsä ylös ihmetellen.

- Ota käyntiä pitkin ohjin, mutta aja eteen reippaasti. Sitten ala vähitellen keräämään ohjia, mutta älä missään vaiheessa ota ihan tiukkaa ohjastuntumaa. Hieman löysillä ohjilla ala sitten tekemään pysähdyksiä, puolipidätteitä, pidä Jambo koko ajan varpaillaan kuuntelemassa sinua! Hän jatkaa. Vieläkään en saa ratsuani kuolaimelle, mutta se sentään tottelee minua.

- Aloitetaan ravityöskentely. Harjoitusravia! Nyt harjoittelemme harjoitusravin ja keskiravin välisiä siirtymisiä niin, että hevonen pysyy koottuna. Yleensä kokoamisaste tuppaa herpaantumaan lisätyssä liikkeessä, hän jatkaa. Puristan ruunan kylkiä, jolloin se lähtee raviin. Mahdollisimman tiiviisti yritän Istua satulassa.

Seuraavaksi meidät komennettiin vastalaukkaan, josta kaikki olivatkin heti innoissaan. Vastalaukan jälkeen jäähdyttelimme vielä, ennen kuin lähdemme pois ratsujemme kanssa.

Tuntitarina - Oona:

Tällä kertaa vaihdoimme siis heppoja ja minä sain Pikkun. Kaikki olivat vähän hämillään mutta mutisematta minäkin hipsin ratsuni luokse. Pistin kimon ruunan kuntoon ja talutin kentälle. Oli todella lämmin päivä, ja hiki nousi otsalleni vaikka en ollut tehnyt juuri mitään. Ponkaisin pienen ponin selkään. Teimme aluksi hieman lämmittely juttuja, ja pieni tarmokas Pikku saisi näyttää kohta taitonsa koulussa. Vaikka en ollut mikään höyhen, pieni poni jaksoin hirveän hyvin laukkaakin.

Hetken kuluttua aloitimme vasta oikein hikitreenin. Eihän se oikeasti niin hikistä puuhaa ollut, mutta aurinko porotti siihen malliin taivaalla että pelkäsin kohta kärsiväni nestehukasta, puhumattakaan pienestä ponista allani. Peruuttelimme hieman, aika pitkiäkin matkoja, mutta Pikku oli onneksi aika helppo poni. Minun oli helppo ohjailla sitä painollani kun olin sen verran iso sen selässä. Teimme muutaman voltin ja pysähdyksen ihan käynnissä, eikä Pikussa ollut ensimmäistäkään väsymyksen merkkiä.

Sitten Anne huuteli sieltä jostain kentän perältä että ravia, ja kannustin Pikun reippaaseen raviin. Pienellä ponilla oli hieman lyhyt askel, ja koitin myötäillä sen mukana. Se ei ollut mitään lasten leikkiä, kun oli tottunut ratsastamaan aina isommilla hepoilla. Pikku ei kuitenkaan näyttänyt välittävän minun hötkyilyistäni sen selässä, se vain vähän pärskäisi ja jatkoi reipasta raviaan. Kokeilimme vastalaukkaa, joka oli minulle jo ennestään tuttu Rensun kanssa, ori tahtoi aina nostaa sen väärän laukan. Pikku oli helppo tapaus ja kuunteli apujani hyvin ja sain sen tekemään mitä halusin. Vielä hieman jäähdyttelyä lopuksi ja siinä se.

Tunnin loputtua oli aivan hikinen ja väsynyt, ja talutin ponin talliin ja riisuin sen. Taputtelin ja harjasin Pikun ja jätin sitten Maikun hoivaan...

Tuntitarina - Maikku:

- Hei, miks mä meen aina näillä pikkuponeilla? virnistin Annelle samalla taluttaen Pellaa reippaasti pölyiselle kentälle.

- Jaaha. Olet niin lyhyt, eikä kaikki pysty ratsastamaan noilla pikkuponeilla, Anne naurahti ja pörrötti Pellan takkuista etutukkaa. Naurahdin ja ponnistin ponin selkään.

Pella tuntui suuremmalta, kuin Pikku. Ei se hoitsuani paljon korkeampi ollut, mutta lihavampi kylläkin. Säädin jalustimet ja patistin Pellan reippaaseen, ehkä vähän laahustavaan käyntiin pitkin uraa.

- Tänään harjoittelemme hevosen kokoamista ja siinä ohessa kaikkea pientä kivaa. Saatte lämmitellä vapaasti ravissa ja käynnissä, ja sitten alkavat tositoimet, Anne myhäilin.

Aloitin lämmittämään Pellaa kevennetyssä ravissa hyvällä kuolaintuntumalla tehden suuria ympyröitä, kiemuria ja vaihdelleb välillä ravin tempoa. Tykkäsin todella ratsastaa Pellalla. Ei se kuitenkaan vetänyt vertoja Pellalle!

- Ja aletaan hakea sellaista pehemää kuolaintuntumaa. Otetaan seis! Tässä paikalla ollessanne voitte helistellä ohjia hellästi niin, että hevosen suu aktivoituu. Muistutetaan hepalle siis missä asennossa kuolaimen täytyy olla suussa. Ja se on hevonen, joka sen puree suuhunsa oikein, Anne selitti.

Helistin ohjia ja Pella pureskeli kuolaimia. Taputin ponia ja Anne nyökkäisi meille hyväksyneesti.

Sitten piti peruuttaa kahdeksan askelta. Pella vastasi apuihini hyvin avoimesti ja peruutti kaikki askeleet suoraan. Taputin ponia ja se hellitti ohjia.

- Sitten käyntiin kaikki, ja tehkää voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia, jos haluatte. Pieniä puolipidätteitä ja asetuksia. Kulmat hyvin ja urat suorana! Tarkkailkaa istuntaanne. Syvä, suora istunta, myötäävä lantio ja ristiselkä. Ohjastuntuma kevyt, niin hevosten pitäisi luiskahtaa kuolaimelle!

Tein kaiken, mitä Anne pyysi ja Pella hakeutui kuolaimelle nätisti. Pidin sitä muodossa ja se alkoi polkea takajaloillaan. Anne hymyili yhteistyöllemme.

Sitten teimme harjoitusravissa kaikenlaista ja keskiravia, siirtymisiä. Kun oli nmeidän vuoromme, Pella tikitti ravia, ja kulki ihan ookoosti.

- Muista, Maikku, pieni pidäte ennen lisäystä. Herätä Pella suorittamaan liikettä sillä pidätteellä, muuten se luulee, että pitää vain mennä kovempaa! Anne ohjesti ja korjasin, mitä tein.

Seuraavalla suoralla meni jo paremmin. Pella keskittyi tekemiseen ja sai liitoa hieman lisää keskiravin kohdalla. Sitten lämmittelimme vielä vähän ja lopetimme.

Tuntitarina - Ros:

Tänään emme menneetkään omilla hoitsuillamme vaan Anne määräsi meille jonkun hevosen. Itse sain Bladen joka olikin minulle jo melko tuttu kun sillä olin jo aikanaan yhden koulutunnin kolunnut. Hikikarpalot valuivat otsallani, kun talutin tamman kentälle. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta paahtavan kuumasti ja se sai hevosetkin veltostumaan silmissä. Vedin jalustimet alas, kiristin vyön ja ponkaisin selkään. Säädin jalustimet sopiviksi ja käskin Bladen uralle.

Saimme käskyn lämmitellä hevosia taas vapaasti, joten kokosin ohjat ja patistin Bladen raviin. Tamma lähti liikkeelle hyvin joten otin sen kuolaimelle ja tamma ryhdistyi huomattavasti. Tein muutaman voltin ja kiemurauran jonka jälkeen pitikin ottaa jo käynti.

Lämmittelyn jälkeen tulikin täysi stoppi. Blade pysähtyi nätisti ja lähes tasajaloin. Meidän piti helistellä kuolainta hevosen suussa joten tein niin varovasti. Blade alkoi samantien pureskella kuolaintaan. Kun kuolaimet olivat suussa kuten pitkin tuli peruutuskäsky. Bladelta pakki löytyi yllättävän herkästi ja se peruutti suorassa kaikki kahdeksan askelta.

- Sitten käyntiin kaikki, ja tehkää voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia, jos haluatte. Pieniä puolipidätteitä ja asetuksia. Kulmat hyvin ja urat suorana! Tarkkailkaa istuntaanne. Syvä, suora istunta, myötäävä lantio ja ristiselkä. Ohjastuntuma kevyt, niin hevosten pitäisi luiskahtaa kuolaimelle!, kuului Annen ääni.

Tein kaiken kuten Anne käski ja Blade tuntui tanssivan allani, verrattuna jääräpäiseen Jamboon. Blade hakeutui kauniisti muotoon ja askelsi hyvin takasilla alleen. Tein muutaman voltin ja peruutin pari kertaa. Tein myös pari serpentiiniä, jotta sain tammaa asetettua puolin ja toisin. Katselin säälien Pipsaa joka joutui Jambon kanssa tappelemaan. .

Seuraavaksi oli vuorossa ravityöskentelyä. Käskin Bladen raviin, kuitenkin pitäen sen muodossaan. Bladen ravi oli energistä ja matkaavoittavaa ja siitä ei voinut kuin nauttia. harjoitusravi-keskiravi-harjoitusravi siirtymiset menivät puhtaasti ja saimme Annelta vähän kehujakin.

Ravin jälkeen oli luvassa harjoituslaukka-keskilaukka-harjoituslaukka yhdellä suoralla. Blade meni tämänkin lähes puhtaasti ja sillä ratsastaminen Blondiin ja Jamboon verrattuna tuntui lähes naurettavan helpolta eikä selässä istumisesta voinut kuin nauttia,mutta kun siirryimme tekemään vastalaukkaharjoitusta niin keskittymiseni taisi jo vähän herpaantua ja Blade oikeisi kulmat kaarevaksi uraksi. Harjaittelimme onneksi vielä molempiin suuntiin joten seuraavalla kerralla sain Bladen väkisin patistettua kulmaan.

Annoimme ohjat ja kuuntelimme risut ja ruusut jonka jälkeen kaarsimme keskelle ja veimme hikiset hevoset vilvoittelemaan pesupaikalle.

Tuntitarina - Dreamer:

Sain Humun tunnille, oli aika outo homma vaihtaa korkea Blade pienempään Humuun. Selkään nousu tosin ei suoriutunut yhtään sen mallikkaammin, mutta sinne ylös kuitenkin päästiin. Jopa selässä Humu tuntui erillaiselta, tamma oli paksumpi ja koko ajan tuntui että jalat osuvat kohta ties mihin.

Aluksi lämmittelimme hevoset ja herättelimme niiden suita, vasta siinä vaiheessa aloin tottua Humun askellukseen, pitäisi kaiketi useammin käydä pienempien hevosten selässä. Me saimmekin kunnian peruutta ensimmäisinä, aluksi liike sujui hyvin mutta sitten herpaannuin ja tamma taisi lähteä kiertämään. Uusiksi meni ja menikin paremmin sillä kertaa.

Ravissa koin taas pienen yllätyksen, sulavan ravin sijasta meno olikin jokseenkin töksähtelevää ja hetkeksi koko muoto katosi tamman heitellessä päätään. Annen ohjeilla sain Humun edes jonkinlaiseen muotoon, mutta istuminen oli aika vaikeaa. Harjoitus sujui kuitenkin kohtalaisesti, vaikka tuntuikin että olisin hölskynyt selässä kuin perunapussi. Laukassa istuin paljon paremmin, askel oli tietenkin pienenpi mihin olin tottunut mutta ei se menoa haitannut. Kulmat tosin tuppasivat välillä suoristumaan.

Tunnin jälkeen kiitin Humua pienestä oppitunnista, käteni olivat aivan hyytelönä kiitos tamman päänheittelyn, mutta muuten oikein mukava kokemus.

Perjantai 20.6.2008, juhannusaatto

Pipsa:

Haukottelen leveästi ja taputan tarhassa laiduntavaa ruunaa, joka ravistelee itseään.

- Mitäköhän tehhään tänään tunnilla? Juuli kysyy Bladea taluttavalta Dreamerilta.

- Toivottavasti jotain kivaa, esteitä tai maastoon ois kiva mennä, tyttö vastaa hetken mietinnän kuluttua. Kiinnitän riimunnarun riimuun, ja lähden taluttamaan oria tallin päin Palmikon kanssa kulkevan Oonan perässä.

- Noniin tytöt, 13.00 alkaa tuntimme, ja neljältä syömme, Anne luennoi kellon aikoja. Nyökkään muiden mukana, ja yritän panna kellon aikoja muistiin.

- Ja tänään menemme tanssilavalle, hän jatkaa vielä hymyillen.

- Kamala, ei mulla oo muita kun ratsastusvaatteita mukana, päivittelen Maikun kanssa, ja yritän muistella laukkuni sisältöä, miettien, löytyisikö sieltä sopivia vaatteita…

- Hihii, kato Jaakkoa, Ros hihittää talliovelta katsellen Jaakkoa, joka tanssahtelee lattiaharjan kanssa kesäillan valssia.

- Selvästikin tanssilavaa varten, naurahdan, jolloin mies huomaa meidät ja jatkaa lattian harjausta nolona.

- Aah, ihanan lämmin, Fiia sanoo astuessaan talliin.

- Vähän turhankin kuuma, tyttö jatkaa ja lähdemme kolmestaan tarhoille.

- Kukka, tiiätkö paljon kello on? Huikkaan Carkille, joka alkaa kaivamaan taskustaan kännykkää.

- Öö.. 11.57, hän vastaa hetken kuluttua.

- Alan laittaa varmaan jo tasalta Eppuu, se on huisin korkee Pampulaan ja Bertiin verrattuna, ja minä tälläinen pätkä, pälätän. Carkki virnistää ja kääntyy taputtelemaan Humua.

- Hei! Eppu irtaillaan, kuulen Oonan huutavan, ja saan vauhtia jalkoihini.

- Eppuu, tänne poika, maanittelen ruunaa, joka antautuukin pian Juulille, joka taputtaa sitä kaulalle ja taluttaa luokseni.

- Kiitti, miten sä tuolleensa karkasit? Sanon osittain Juulille, osittain Epulle.

- Se oli ilmeisesti saanu tän oven jotenkin avattuu, Carkki sanoo portin luona.

- Meen kertoo Annelle, Fiia huikkaa, ja lähtee hölkäten kohti päärakennusta. Tiukalla otteella lähden taluttamaan ruunaa Oonan ja Palmin perässä talliin.

- Ääh.. Lääh, ähisen työntäessäni satulan korkean ruunan selkään. Muilla ei satulan kanssa taidakaan olla vaikeuksia, ja pian saan Rosin, joka on jo laittanut Jambon valmiiksi auttamaan satulan kanssa. Hiukan ähisten tyttö saa satulan ruunalle, ja kiitän tätä. Katselen käytävälle, jossa kaikki ovatkin jo melkein valmiina. Suitset saan laitettua helpommin, ja pian kaikki ovatkin valmiina.

- Noniin, tulkaahan tytöt sieltä, Pella ja Fiia ekana, niitten jälkeen Pikku ja Maikku, sitten Humu ja Carkki, Nyt Blade ja sen jälkeen Andrew..., tänään mennään maastoesteitä, Anne luennoi. Jonossa lähdemme kulkemaan maastopolulle, jossa nousemme selkään.

- Aah, kun jalat on kipeet, voihkin Dreamerille, joka virnistää leveästi tunnin jälkeen. Riisun ruunalta vielä suitset, minkä jälkeen lähden muiden kanssa satulahuoneelle, johon jäämme kiillottamaan varusteita. Käymme innolla työhön, johon kuluukin aikaa, ainakin minulta, joka kiillottaa kolmet suitset ja satulat.

- Muistattehan sitten, että 19.30 lähdemme tanssilavalle, Elli muistuttaa iloisesti satulahuoneen ovelta.

Saatuani työn loppuun, lähden hyppelehtien muiden mukana mökeille, josta alamme penkoa kukin omasta kassistaan vaatteita tanssilavalle. Muut ovat jo löytäneet sopivat vaatteet, ennen kuin minulla tärppää, ja löydän viimein siistit vaatteet. Vaatteet päällä kirmaamme talliin, jossa kukin käy vielä rapsuttelemassa hevosia. Hymyillen katselen Dreameria, joka roosakuviollinen kesämekko päällään tanssahtelee Maikun kanssa. Tunnen oloni vieraaksi valkoisessa ruskeakukallisessa mekossani, joka on niin kaukana kun voi olla rennoista ratsastushousuistani ja kuluneesta t-paidasta.

Kello lähestyykin pian 19.30, joten lähdemme Annen ja Ellin luo.

- Eli siis teitä on kahdeksan, neljä menee miun autoon, ja neljä Ellin autoon, Anne kertoo.

- Tehdäämpä vaikka silleensä, että Oona, Fiia, Ros ja Pipsa menee miun autoon, ja Carkki, Dreamer ja Maikku, sekä Juuli Ellin autoon. Onko selvä? Hän jatkaa.

Nyökkään muiden mukana, ja nousen sisälle Annen hopeiseen maasturiin, jossa istuudun keskelle, Oonan ja Fiian väliin. Hymyillen katselen Ellin autossa istuvaa porukkaa.

Ujona nousen autosta Oonan puoleisesta ovesta, jonka suljen perässäni. Ellin auto kaartaa pian parkkipaikalle, ja ryhmässä lähdemme kulkemaan paikalle, jossa huomaankin Jaakon jo olevan. Orkesteri soittaa parhaillaan Uralin pihlajaa, jonka tahtiin Elli huojuu, ja lähteekin pian tanssahtelemaan Jaakon kanssa. Hihitellen katselemme Dreamerin kanssa muiden tanssahtelua. Hetken päästä Oonaa tulee pyytämään tanssimaan noin 15 vuotias vaaleahiuksinen poika, jonka kanssa Oona punastuneena lähtee tanssimaan. Hihityksemme vain pahenee huomatessamme Annenkin tanssimassa.

Pian Dreamerkin lähtee tanssahtelemaan, ja jään yksikseni istumaan, Maikku ja Fiiakin ovat hävinneen ihmisten joukkoon, Juuli sekä Ros mukanaan. Heiluttelen jalkaani musiikin tahtiin ja hyräilen hiljaa. Katselen punastuneena tanssivaa Dreameria, ja melkein hyppään ilmaan tuntiessani käden olkapäälläni.

- Fiia! Arvaa säikähdinkö, naurahdan, ja Fiia alkaa nauraa säikähtäneelle ilmeelleni. Pian Fiia ja Maikku häipyvät jonnekin, ja jään jälleen yksin. Carkkikin näyttää tanssahtelevan lavalla.

Hyppelehdin tanssilavan lähellä olevan järven luo, ja istahdan laiturille uittamaan jalkojani. Katsahtaessani nään Jaakon tanssimassa kaukana. Vesi tuntuu kylmältä, mutta uitan siinä silti jalkojaani. Veden pinta rikkoontuu potkiessani jaloillani vettä. Hiljaa laulan Sonata Arctican Paid in fulia.

- Pipsa, kai sä tuut kattoo juhannuskokkoa? Kuulen Carkin äänen takaani. Säpsähdän ja vetäisen jalkani vedestä. Laitan kengät vielä reippaasti jalkaani, minkä jälkeen lähden hyppelehtimään Kukan perässä kohti juhannuskokkoa. On ihanan lämmintä ja valoisaa, niin kuin kesällä yleensäkin. Kuulen hiljaista heinäsirkkojen soittoa ja pieni tuulenvire heiluttaa jossain kohdin pitkää ruohoa.

Jään seisomaan Maikun ja Rosin väliin, katselemaan kuinka juhannuskokko rojahtaa tuleen. Ilma muuttuu pian viileäksi.

- Missäs Jaakko on? Dreamer kysäisee.

- Tuollahan se, Maikku vastaa ja osoittaa oikealle, jossa Jaakko seisoo tanssiparinsa kanssa vierekkäin.

- Romanssia ilmassa, Fiia naurahtaa takaapäin, ja alamme hihittää.

- Anne, mikä tunti meillä on huomenna? Kysyn Annelta, joka katselee ihaillen kokkoa.

- Ratsastuskisat pitäis olla huomenna, nainen vastaa.

- Kisat? Vähän siistii, Juuli sanoo ja alkaa nahista leikillään Oonan kanssa, kumpi voittaisi kisat.

- Juulilla ja Oonalla ei ole mitään mahdollisuuksia voittoon, sillä minä voitan kisat, Carkki virnistää.

- Hyvää joulua tytöt, Anne toivottaa hymyillen.

- JOULUA? Sanomme yhteen ääneen nauraen.

Anne:

Maastotunnin jälkeen suuntasin suihkuun ja heitin päättäväisesti Metallica-paidan roskiin. Sain itseni jotakuinkin edustavaan kuntoon, oikein hameen päälle ja hiukset auki. Olisi aika lähteä tanssilavalle.

Jaakko oli mennyt lavalle jo edeltä, ilmeisesti Artsin ja Tapin kanssa. Elli saapui tallille, hän oli käynyt kaupunkiasunnossaan kaunistautumassa. Saimme leiriläiset autoihin ja suuntasimme Liekkijärven tanssilavaa kohden.

Perisuomalainen juhannustunnelma vallitsi lavalla, kun saavuimme sinne. Leiriläiset hajaantuivat kukin omiin suuntiinsa, me jäimme Ellin kanssa kahden.

- Paras hakea jotain rentouttavaa, Elli tokaisi ja suuntasin kohti baaritiskiä.

- Muista, että tytöt pitää saada turvallisesti takaisin tallille, varoittelin ehkä turhankin äidillisesti, mutta seurasin sitten Elliä.

Kohta meillä oli oluttuopit kädessä ja näimme Jaakonkin lavan toisella puolella.

- Hei, tuolla on se yksi tyyppi, jota oon tapaillut, Elli sanoi osoittaen vaaleatukkaista miestä. – Mikko sieltä kauppiksesta. Mutta nyt se näyttää hengaavan jonkun blondin pimatsun kanssa.

Minua nauratti hieman, kun Elli kihisi raivosta ja kumosi puoli litraa bisseä yhdellä huikalla.

- Jos se yrittää saada mua mustasukkaiseksi, niin enköhän minäkin osaa, Elli sanoi, röyhtäisi ja lähti suuntaamaan kohti poikaporukkaa, jossa Jaakko seisoskeli.

Pian Elli raahasi Jaakon tanssimaan kanssaan lavalle. Jaakon ilme oli hieman vaivautunut, kun Elli pakotti hänet tanssimaan vanhan kansan perinteisiä tansseja, jota Jaakko ei todellakaan hallinnut.

Seuratessani tätä juhannusdraamaa, huomioni kiinnittyi väkijoukon takana seisovaan komeaan, tutunnäköiseen mieheen. Sydämeni löi tyhjää pari kertaa, kun tajusin, että sehän oli Legentin Krister. Kristeristä ei ollut kuulunut mitään vähään aikaan, oli Anitan mukaan ollut ulkomailla valmentamassa.

Rohkaistuin ja suuntasin Kristeriä kohden.

- Hei, mitäs sulle kuuluu, Krister kysyi nähtyään minut.

- Kiitos ihan hyvää, leiriä pidetään tallilla ja sen semmoista. Mitäs sulle, olit kuulemma ulkomailla?

- Joo, Saksassa ratsastelemassa, Krister myhäili tyytyväisenä.

- Hienoa, hienoa, sanoin. Yritin keksiä jotain kehittävää sanottavaa, mutta pääni oli täysin tyhjä ajatuksista.

Kristerkin näytti hieman vaivaantuneelta, mutta jatkoi sitten:

- Niin, niistä vikellystunneista... Jatkaisin niitä taas pian, jos vaan käy.

- Juu, sopiihan se.

- Lähtisitkö tanssimaan? Krister kysyi. Kysymys tuli aika lailla puun takaa ja punastuneena nyökkäsin.

Krister ohjasi minut väkijoukon keskelle, orkesteri soitti valssia tai tangoa tai jotain sellaista. Yritin vain pysytellä Kristerin osaavien askelten tahdissa, aika heikolla menestyksellä tosin.

Sivusilmällä näin, että Elli ja Jaakko juttelivat lavan laidalla. Jaakko juotti Ellille jotain taskumatista. Jaakko pälyili vähän väliä ympärilleen ikään kuin etisien jotain henkilöä, mutta ei tahtonut päästä yhä enemmän ja enemmän humaltuvasta Ellistä eroon.

Pian kappale loppui.

- Hei, mun täytyy nyt lähteä, mutta voitais soitella.., Krister sanoi jättäen kysymyksen keijumaan ilmaan.

- Joo, henkäisin. Pitkäaikainen unelmani komeasta ratsumestarista oli käymässä toteen, enkä voinut uskoa sitä todeksi.

- Soitellaan ja nähdään, Krister huikkasi vielä ja katosi sitten ihmisten joukkoon.

Lähdin etsimään leiriläisiä. Kohta sytytettäisiiin juhannuskokko.

Maastoestetunti - Anne:

Sentti tuntui huiman suurelta allani. Aurinko lämmitti ja kirosin itseäni, kun olin laittanut mustan Metallica-t-paidan päälleni. Paita oli varmaan vuodelta -95, eli ei mistään tyylikkäimmästä päästä.

Olisi maastoesteiden aika. Joukkio tuli taas takanani järjestyksessä:

Dreamer – Blade
Juuli – Anttu
Ros- Jambo
Pipsa – Eppu
Oona –Palmikko
Carkki – Humu
Fiia – Pella
Maikku – Pikku

- Nyt mennään reippaassa ravissa maastoesteille, kaikki varmaan tietävätkin, missä ne ovat.

Hoputin Sentin raviin. Kenttähevonen oli innoissaan maastoretkestä ja sain pidätellä oria aika tavalla. Ravasimme metsätien kautta peltotielle ja sieltä maastoesteradan alkuun. Jaakko oli käynyt minikaivinkoneella muuntelemassa rataa. Nyt radalta löytyi enemmän porrastuksia, pieniä jyrkkiä mäkiä ja monipuolisemmin erilaisia tasoesteitä.

- Mennään yhtenä letkana rata läpi! Pitäkää hyvät välimatkat! Kaikkien hevosten pitäisi selvitä näistä helposti!

Nostin laukan ja Sentti lähti jylistämään eteen päin. Ensimmäinen este oli helppo tukkieste, jonka Sentti hyppäsi vaivattomasti yli, sitä seurasi pian matala pensaseste. Kolmatta estettä, kaatunutta puuta, olimme korottaneet hieman ja sitä lähestyttäessä joutui ottamaan lähestymisen tarkasti.

Helppojen autonrengasesteen ja kaatuneen veneen jälkeen tuli maasta tehdyt rappuset, joissa oli aina yksi pieni tukki kunkin rappusen reunalla. Rappusten jälkeen, mäen harjalla oli taas pensaseste ja sitten pian alamäessä matala tukkieste.

Laukkasin Sentin kanssa risteykseen, josta pääsi joko vesiesteelle tai toiseen suuntaan kolmoisesteelle.

Käännyimme vesiesteelle. Vesi vain pärskyi, kun laskeuduimme altaaseen. Siitä jatkoimme vielä parille uudelle tukki- ja valliesteelle. Radan lopussa oli pieni aukio, johon pysäytin voikon oriini.

Dreamer ja Blade tulivatkin pian pusikosta. Bladella oli ryntäät valkoisessa vaahdossa ja se korskui touhukkaasti.

- Miten meni? kysyin iloisesti.

- Tosi hyvin, Dreamer vastasi. – Blade taisi hieman yllättyä niistä uusista korotuksista, mutta kyllä me niistä helpolla selvittiin.

Maaliin selvisivät seuraavaksi Juuli ja Anttu.

- Anttu meinasi hieman lähteä käsistä ja aikamoisilla ilmavaroilla se hyppäsi, Juuli selitti hengästyneenä.

Ratsukkoja valui paikalla tasaiseen tahtiin.

- No, eihän tätä kaakkia tahtonut saada vesiesteelle millään, kirosi Ros. – Kieltäytyi ja lopuksi jouduttiin kiertämään se.

- Myö mentiin vahingossa se kolmoisesteen reitti, Pipsa kertoi hieman nolona. – Mutta eipähän ainakaan kastuttu, hih.

- Voi tuskien tuska, Oona manasi maaliin päästyään. – No kyllähän me hypättiin, mutta koko ajan sai olla heiluttamassa raippaa, että Palmi ois hypännyt. Tosi raskas eteen ajettava.

- Voi, ihana tää Humu, tosi hyvin pomppi esteitten yli, selitti Carkki innoissaan. – Voisin ratsastella sulla enemmänkin.

- Sama täällä, Fiia hehkutti. – Paitsi nuo muutama korotetut esteet tuntu aika korkeilta tän pullaponin selästä.

- Oisittepa nähny meijän vene-esteylityksen. Pikku ponnisti varmaan kolme metriä liian aikaisin, Maikku selitti. – Tuntui kuin oltais lennetty.

- Hyvä, että kaikki selvisitte hengissä. Voidaan käydä tallilla vielä tarkemmin läpi kokemuksianne, sanoin. – Nyt jatketaan kesantopellon läpi laukassa, siitä sitten mennään metsiä pitkin Pyöstin vuorelle, jossa pääsemme hieman kiipeilemään.

- Pyöstin vuorelle? kysyi Carkki hölmistyneenä.

- Niin, se on se korkea kallio Appelsiinin lähellä, oot varmaan käynyt siellä.

- Juu. En vain tiennyt, että se on joku ihmeen Pyöstin vuori... mutisi Carkki.

Jatkoimme laukassa vihertävän kesantopellon kautta. Kuului ihastuneita hihkaisuja, kun hevoset levittäytyivät leveäksi laukkaavaksi riviksi ja kilpailivat tosissaan toisiaan vastaan. Kesannon jälkeen menimme käyntiä ja ravia vaihdellen vuorelle päin.

Pyöstin vuorta pääsi kipuamaan monenmoista polkua pitkin ylös. Vuorelle vei myös leveämpi, loivempi polku, jota kehotin käyttämään, jos pikkupolut tuntuivat ylivoimaisen jyrkiltä.

Pikkuponit pomppivat innoissaan jyrkkää mäkeä ylös. Fiia nojautui aivan Pellan harjaa vastaan, jotta poni olisi saanut työskennellä rauhassa.

Pipsa ja Eppu joutuivat tyytymään loivempaan polkuun. Isolla hevosella ei riittänyt ketteryys pieniin, jyrkkiin polkuihin.

Laskeuduimme alas vuorelta ja jatkoimme pitkin hiekkatietä kohti tallia. Aloin olla jo juhannustanssien tunnelmissa ja suunnittelin, mitä laittaisin illalla päälle. Toivottavasti tanssilavalla tulisi tuttujakin...

Tuntipiirrokset:

Tuntitarina - Oona:

- Jaahas, pääsemme siis taas maastoon, sanoin Palmille joka nuokkui puoliunessa vieressäni.

- Herätys nyt, senkin unikeko! Tallot varpaani! sanoin ja työnsin heräilevän hevosen pois jalkani päältä.

Ponkaisin Palmin selkään ja tamma vähän virkistyi. Asetuimme kaikki jonoon, ja tarkistin vielä kaikki remmit. Lähdimme reippaassa ravissa kohti maastoesteitä, ja Palmikko meinasi kiilailla kokoajan muiden ohi. "Äsken tamma vielä nukkui ja nyt se on hereillä enemmän kuin koskaan! Kuka näitäkin heppoja ymmärtää..." Ajattelin.

Pääsimme kaikki menemään jonossa radan läpi, Jaakko oli kuulemma käynyt sörkkimässä sitä jollain kaivin koneella paremmaksi, tiedä kyllä millä lopputuloksella. Otin hieman etäisyyttä edellä kulkevaan Eppuun, ja sitten pääsimmekin jo asiaan. Palmikko hieman pelkäsi isoja esteitä, ja kannustin sitä eteenpäin. Hyvinhän se loppujen lopuksi meni, Palmikko pelkäsi esteitä niin että se meni korkealta yli. Vesi esteestä tamma nautti, sen kyljet aivan kiilsivät hiestä. Kuitenkin sitä sai joka esteen kohdalla olla huiskimassa raipalla... Rensu oli aivan toista sorttia, se meni pallosalaman lailla esteiden yli niin että ei ehdi edes tajuta että ollaan jo maalissa. Pysähdyimme Annen ja muutaman muun ratsukon viereen metsäaukiolle odottelemaan muita.

Kaikki pitivät maastoesteistä, ja kehuivat heppojaan. Olihan Palmikkokin aivan mahtava heppa, se vain vähän kammosi esteitä. Anne kertoi että jatkamme matkaa ainakin kesantopellollej Pyöstin vuorelle. Carkki hieman ihmetteli että mikäs tämä täämöinen vuori on, ja Annen siinä vähän aikaa seliteltyä jatkoimme taas matkaa. Kannustin Palmin laukkaan Pipsan ja Epun perään ja huitasin tammaa pari kertaa raipalla jotta sain sen kunnolla liikkelle. Kaunis kesantopelto kukoisti täynnä ihanaa vihreää ruohoa, Palmikko yritti välillä napsaista kunnon suupalan mutta ei ehtinyt kun minä olin potkimassa sitä eteenpäin.

Käynnissä ja ravissa jatkoimme pieniä polkuja kohti Pyöstin vuorta. Vuorenrinnettä kipusimme ylös jyrkkää pientä polkua pitkin, ja maasto oli todella vaikea kulkuista. Laskeuduimme vuoren toiselta puolelta alas kohti Seppelettä...

Tuntitarina - Pipsa:

Eppu kulkee hiukan jännittyneenä Jambon perässä kohti maastoesteitä. Tänään olevalle maastoestetunnille jokainen oli saanut leirihoitohevosensa, ja Anne johti Sentillä. Hoputamme ratsumme reippaaseen raviin. Annen mukaan Jaakko oli käynyt minikaivinkoneella muuntelemassa rataa, ja sieltä pitäisi löytyä enemmän porrastuksia ja muita.

- Mennään yhtenä letkana rata läpi! Pitäkää hyvät välimatkat! Kaikkien hevosten pitäisi selvitä näistä helposti, Anne komentaa. Kannustan ruunan laukkaan, johon se lähteekin vauhdilla. Pidän vauhdin rauhallisena, jottemme törmäisi edellä kulkevan Jambon häntään. Ensimmäisenä ylitämme tukkiesteen, jonka Eppu hyppää helposti, jatkaen matkaa seuraavalle, matalalle pensasesteelle. Ruuna hyppää esteen jättimäisellä loikalla, jolloin veinaan horjahtaa sen kaulan yli, mutta saan otettua tukea harjasta.

Kolmas este, kaatunut puu olikin jo vaikeampi, ja sain ottaa lähestymisen tarkasti ja kannustaa ruunaa reippaasti, mutta yli menimme kuitenkin hyvin. Seuraavana olivat autonrengas este ja kaatunut vene, jotka ratsuni jälleen hyppäsi vauhdilla. Niiden jälkeen tuli maasta tehdyt rappuset, jotka ruuna hyppäsi epäröimättä, ja minunkin asentoni oli jo melko hyvä.

Rappusten jälkeen, mäen harjulla oli taas pensaseste, jolle sain ajaa ruunaa kunnolla, mutta ylitämme senkin hyvin, kuten kaikki muutkin. Seuraava oli matala tukkieste, jonka ruuna hyppäsi laiskahkosti. Vauhditan ruunan hiljentynyttä laukkaa, ja muiden kääntyessä vesiesteelle, lähtee ruuna rynnimään kohden kolmoisestettä, jonka se on ylittänyt ennen kuin kerkeän mitään tajutakkaan, ja palaamme Palmikon ja Jambon väliin.

Menimme vielä pari tukki- ja valli estettä, ennen kuin pysäytän Epun kuten muutkin.

- Miten meni? Anne iloisesti. Kaikki alkavat selittää, miten heillä oli mennyt.

- Myö mentiin vahingossa se kolmoisesteen reitti, kerron hieman nolona. – Mutta eipähän ainakaan kastuttu, hih, jatkan virnistäen.

- Hyvä, että kaikki selvisitte hengissä. Voidaan käydä tallilla vielä tarkemmin läpi kokemuksianne, Anne sanoo. – Nyt jatketaan kesantopellon läpi laukassa, siitä sitten mennään metsiä pitkin Pyöstin vuorelle, jossa pääsemme hieman kiipeilemään, Anne jatkaa.

Taputan ruunan hikistä kaulaa hymyillen. Vihertävällä kesantopellolla nostamme laukan. Annan Epun mennä vauhdikkaasti, ja levittäydymme riviksi, hevosten ja ratsastajien kisaillessa. Nautin ruunan pitkästä ja pehmeästä laukasta, ja kesantopellon päätyttyä suuntaamme vuorelle päin vaihdellen ravissa ja käynnissä.

Pyöstin vuorelle saapuessamme annan ruunalle pidempää ohjaa, jotta se saa käyttää kaulaansa kunnolla. Pikkuponit suuntaavat jyrkemmälle ja kapeammalle tielle, minä tyydyn ohjaamaan ruunan leveämmälle tielle, jossa rauhallisesti kuljemme. Pian olemmekin jo laskeutumassa vuorelta, mielessäni juhannustanssit…

Tuntitarina - Maikku:

- Ihanaa päästä pomppiin vähän maastoesteitä! selitin innoissani Oonalle, joka puki samaan aikaan Palmikolle varusteita. Itse olin saanut jo Pikun valmiiksi, mutta olin luvannut odottaa Oonaa. Odotellessani puin palaturvaliivin päälleni.

Kun kaikki olivat kivunneet selkään, lähdimme kulkemaan jonossa maastoesteille päin kevennetyssä ravissa. Ilma oli kuuma, ja olin tyytyväinen, kun olin tajunnut laittaa päälleni lyhythihaisen paidan.

- Nyt mennään reippaassa ravissa maastoesteille, kaikki varmaan tietävätkin, missä ne ovat, Anne selvitti ja hoputti Sentin raviin. Ravasimme hänen perässään pitkänä jo vähän hikisenä letkana esteille. Siellä jatkoimme laukassa Annen perässä kaikki vähän omalla tahdillaan.

Ekana esteenä oli helppo tukkieste. Hoputin Pikkua eteenpäin ja sen selvitimmekin ihan helposti. Seuraavana oli vuorossa pensaseste, johon Pikku vähän epäröi. Hoputin ponia eteenpäin niin, että se hyppäsi mahtavalla loikalla sen yli. Menimme kovaa! Kolmas este oli kaatunut puu, jota oli hieman korotettu. Siinä otin vähän harjasta kiinni, sillä Pikku oli innoissaan. Välillä se jopa pukitti!

Autorengaseste sujui erittäin hyvin, muutama seuraava oli myöskin todella helppo. Vesiesteellä jalkani kastuivat, sillä Pikku oli niin pieni poni. Sitten sen jälkeen oli vielä muutama este, sekä vene-este, johon Pikku otti varmaan kolmen metrin loikan, ja tuntui, että olisimme lentäneet!

- Hyvä, että kaikki selvisitte hengissä. Voidaan käydä tallilla vielä tarkemmin läpi kokemuksianne, sanoin. – Nyt jatketaan kesantopellon läpi laukassa, siitä sitten mennään metsiä pitkin Pyöstin vuorelle, jossa pääsemme hieman kiipeilemään.

Kiipesimme Pikun kanssa vaikeaa reittiä ylös. Oli ihanaa tuntea, kuinka poni teki töitä. Ylös kavuttuamme palasimme tallille.

Tuntitarina - Fiia:

Aurinko paistoi korkealta ja kovaa, kun ohjasin ötököitä huitovan Pellani jonoon toiseksi viimeiseksi, Humun ja Pikun väliin. "Nyt mennään reippaassa ravissa maastoesteille, kaikki varmaan tietävätkin, missä ne ovat", Anne ilmoitti ja kannusti ison kenttähevosen Sentin liikkeelle. Pella lähti mielellään ravia Humun perään, mutta sitä ei tarvinnut pidätellä, sen verran kovaa isot hevoset painalsivat. Maastoesteiden siintäessä edessä Anne nosti laukan, muistutti välimatkoista ja porhalsi matkaan. Sain ottaa muutaman kunnon pidätteen, että Humun ja ponin väliin jäisi vähän tilaa. Kädet jäykkinä annoin sille hetken kuluttua ohjaa, painoin kantapäät alas ja nousin esteistuntaan. Tamma ampaisi täyttä vauhtia eteenpäin ja ylitti houkuttelevan tukkiesteen korkealta. Otin laukkaa kiinni, jotta saisimme otettua yhden ylimääräisen askeleen ennen pensasestettä. Pella vastasi apuihini ja lennähti vaivattomasti yli matalan esteen.

Seuraava este, kaatunut puunrunko, oli isompi kuin viimeksi ja sai aikaan muutamia jännityksen väreitä. Rauhoitin laukkaa ja pyysin sitä Pellaa eteen, jolloin laukka oli vauhdikas mutta pyöri kunnolla ja ponnistuksesta tuli helppo. Työnsin kättä harjaa pitkin kohti ponin korvia ja yritin pysyä tasapainossa. Este tuntui korkealta, mutta reipas ratsuni selvitti sen kuin leikiten. Vauhti kiihtyi kohti autonrengasestettä, jolle tuli iso laaja hyppy. "Hieno poni", kiitin sitä innosta hihkuen enkä ollut valmistautunut oikein vene-esteelle. Pella hyppäsi ilman apuja komean loikan, mutta minä jäin hiukan jälkeen. Rappuset jännittivät sekä minua että ponia, mutta Humun jäljessä Pella kiihdytti laukkaa ja loikki rappuset ilman ongelmia.

Risteyksestä letka jatkui vesiesteelle, mutta Pella ilmeisesti muisti syksyisen totuttelureissumme sinne ja ravasi epäröimättä veteen. Taputin sitä kaulalle runsain mitoin ja nostin sitten laukan. Pella jaksoi vielä spurtata yli muutaman uuden esteen hienosti, mutta tauko niittyaukiolle tuli kyllä meille kummallekin tarpeeseen. Anne ilmoitti kuitenkin matkan jatkumisesta laukassa. Levittäydyimme iloiseksi rintamaksi kesantopellolle ja annoimme ratsujen tykittää; Pella yritti pysyä isompien tahdissa siinä onnistumatta. Hurjan laukan jälkeen ratsastimme letkassa käyntiä ja ravia kohti Pyöstin vuorta. Vuorenrinne oli jyrkkä, joten painauduin ihan tamman harjaan kiinni ja annoin sen työskennellä. Sekä ponilla, että minulla oli kyllä ollut uskomattoman hauskaa!

Tuntitarina - Juuli:

Tänään meillä olisi kaivattu maastoestetunti, ja jännittyneenä talutin Antun Dreamerin ja Bladen perään, minkä jälkeen pääsimmekin pian matkaan.

- Nyt mennään reippaassa ravissa maastoesteille, kaikki varmaan tietävätkin, missä ne ovat, Anne luennoi, ja kannustan hiukan laiskottelevan Antun rauhalliseen raviin.

- Mennään yhtenä letkana rata läpi! Pitäkää hyvät välimatkat! Kaikkien hevosten pitäisi selvitä näistä helposti, Anne jatkoi ja pääsemme kannustamaan ratsumme vauhdikkaaseen laukkaan. Jossain vaiheessa saan hiukan kannustaa Anttua reippaampaan tahtiin, mutta muuten sujuu melko hyvin.

Ensimmäinen este, helppo tukkieste sujuu hyvin, kuten seuraava, matala pensasestekkin. Kaikki esteet sujuvat hyvin, Anttu käyttäytyy kuin kokenut maastoestepolle, kuitenkin hiukan vauhdikkaasti, korkeasti hypäten ja radan loputtua kehun sitä taputtaen kaulalle.

- Miten meni? Anne kysäisee, ja alamme Dreamerin kanssa kertoa suorituksestamme.

- Hyvä, että kaikki selvisitte hengissä. Voidaan käydä tallilla vielä tarkemmin läpi kokemuksianne, sanoin. – Nyt jatketaan kesantopellon läpi laukassa, siitä sitten mennään metsiä pitkin Pyöstin vuorelle, jossa pääsemme hieman kiipeilemään, Anne kertoo loppuretkestämme, ja kesantopellon kohdalla kannustimme ratsumme vauhdikkaaseen laukkaan.

Tuntitarina - Ros:

Talutin Jambon ulos ja laskin jalustimet, kiristin vielä vyön ja nousin selkään. Lyhensin jalustimia hiukan, sillä tänään olisi luvassa maastoesteitä joita rakastin ylikaiken! Ohjasin jambon Antun perään ja katsoin taakseni, kaikki olivat järjestäytyneet jonoon joten lähdimme liikkeelle.

Jambo kulki alkuun vastahakoisesti, mutta näytti piristyvän kun tajusi että menemme maastoon. rata olisi kuulemma nyt entistä ehompi sillä Jaakko monitoimimiehenä oli käynyt mylläilemässä siellä minikaivurilla. Odotin innolla tulevaa, sillä olin aikaisemmin käynyt radalla vain kerran. Jambo allani tuntui piristyvän entisestään kun sukelsimme viileään metsään.

Pienellä hiekkatienpätkällä vähän lämmittelyksi ravailimme ja pian olimme radan alussa. Jambo nosti päätään ja kokosi itsensä. Tiesin että tätä se rakasti. Pian Sentti jo sukelsi metsään ja pian Anttu meni perässä, odotin hetken ja kannustin Jambon laukkaan, tai siis aioin kannustaa, mutta pelkkä ohjien löysääminen sai ruunan ponkaisemaan laukkaa pysähdyksistä.

Jambon meno sai aluksi hillitä älyttömästi ja ruuna painoi kuolaimelle kuin hullu. Lähestyimme tukkia joten kokosin sen aluksi hyvin ja sen jälkeen annoin ohjaa ja Jambo liiteli korkealta yli, adrenaliini virtasi suonissani ja olisin hihkunut innosta jos olisin kehdannut. Päästin Jambon taas painelemaan kovempaa ja sille se sopi mainiosti. Seuraavaksi lähestyimme matalaa pensasestettä jonka ylite Jambo meni valtavalla loikalla. Annoin taas vähän tilaa mennä lujempaa ja Jambo vastasi siihen kiitollisena. Kaatunut puu oli korotettu, joten pidätin reilusti ja ohjasin tarkasti keskeltä yli. Jambo painoi taas kuolaimelle, mutten antanut sen mennä nyt ihan täysillä ettei se väsyisi liikaa.

Autonrenkaiden kohdalla Jambo höristi korviaan, mutta käskin sitä eteen ja se hyppäsi korkealta ja kovaa. Tunsin pienen protesti pukin mutten välittänyt siitä vaan nautin menosta vaikka pidätys sai hien nousemaan pintaan. Kaatunut vene meni hyvin ja Jambo pärskähti kuuluvasti. Maahan kaivetut uudet rappuset menivät ilman ongelmia ja Jambolla tuntui olevan tosi kivaa. Sitten tuli taas pensas ja perään matala tukkieste.

Tuli pieni laukkapätkä jonka aikana annoin Jambon painella täysiä. Vesieste häämötti edessämme ja annoin pohkeita. Juuri ennen estettä Jambo löi liinat lukkoon ja liukui kastellen vain etukavionsa, sitten se kompuroi takaisin päin. Tein voltin ja ohjasin uudestaan. Ei. Kuulin jo takaani jymistävän Epun kavioiden äänet.

-Perrkele..., tuhahdin ja ohjasin Jambon esteen ohi ja kannustin laukkaan.

Pian olimme jo aukiolla jossa Anttu ja Sentti jo odottivat. Nurisin Annelle siitä ettei Jambo suostunut menemään veteen ja jouduin kiertämään. Vähän aikaa kypäräni alla kiehui, mutta pian se unohtui kun alkoi mukava matka eteenpäin.

Kesantopellolla pääsimme laukkaan ja pian menimmekin jo täyttä häkää, annoin Jambolle ohjaa ja nojasin kaulalle kevyessä istunnassa. Jambo pärskyi ja puhisi tyytyväisenä ja kiri muoden rinnalla uskomattomalla tarmolla.

Seuraavaksi jatkoimme kohti Pyöstin vuorta. Matka taittui lähinnä ravissa ja käynnissä. Pian olli vuoren juurella ja ohjasin Jambon menemään vähän loivempaa mäkeä ylös. Annoin sille reilusti ohjaa ja nojasin eteen. Pari kertaa ruuna kompuroi mutta pääsimme kuitenkin hengissä ylös.

Laskeuduimme pian alas toista puolta ja lähdimme kohti Seppelettä. Aloin miettiä itsekin mitä päälleni laittaisin. Päätin että laittaisin päälleni mustan mekkoni jonka olin ottanut vartavasten tansseja varten mukaan. Tukan nostaisin päältä keesille ja jättäisin etutukan vapaaksi. Jalkaan musta balleriinat. Eihän sitä tiedä vaikka se unelmian prinssi tulisi juuri tansseissa vastaan ;>

Pian olimmekin jo tallin pihalla ja jokainen lykkäsi hoitsunsa sisälle. Pian kikattava joukkio valmistautui tansseihin..

Lauantai 21.6.2008

Ros:

Heräsin varhain aamulla outoon ääneen. Nostin pääni tyynystä ja aloin kuunnella tarkemmin. Pian äänen syy selvisikin. Yläpuolellani nukkuva Juuli potki tasaiseen tahtiin sänkynsä laitoja ja pyöri ja hyöri muutenkin. Nousin vaivalloisesti ylös.

-Juuli?
-mmmmh?
-Näätkö siä pahaa unta?
-Jooo... Näin..

Siihen keskustelumme päättyikin kun Juuli käänsi kylkeään ja jatkoi rauhallista tuhinaa. Vilkaisin kelloa, se oli puoli kuusi eikä minua väsyttänyt tippaakaan. Vaihdoin hiljaa vaatteet ja hiivin ulos. Ilma oli pilvinen mutta silti kasteen jälkeen ihanan raikas. Venyttelin hartaasti ja lähdin sitten kohti tallia.

Suuntasin suoraan Blondin karsinalle, sillä pidin sitä vieläkin varsoineen yöt sisällä. Muita hevosia ei liiemmin näyttänyt olevan joten saatoin olla aivan rauhassa häiriköimättä ketään. Blondi tutkaili minua korvat hörössä ja tuuppaisi olkapäätäni. Päätin viedä sen ja Rontin jo nyt ulos joten nappasin tamman riimun ja lähdin kiikuttamaan sitä ulos.

Oli ihanan rauhallista kulkea tamman kanssa ja katsella muilla laitumilla torkkuvia hevosia. Laskin Blondin ja Rontin tarhaan ja lähdin takaisin talliin. Kävelin verkkaisesti ja katselin maisemia, kello alkoi pian lähestyä jo puolta seitsemää. Astelin talliin ja olin törmätä Jaakkoon.

-Huomenia!, hän huikkasi iloisesti.
-Huomenta vaan..
-Mikäs sinut tänne lennättää tähä aikaa?
-En enää saanu unta ni en jaksan sängyssäkä pyörii.., totesin venytellen.
-No sithän saat auttaa mua karsinoiden kans.., Jaakko sanoi pirullen.
-Nii voisinki.. Miä otan noi kuus ekaa ni en kaikkii sun hommiis tee..

Hain kottarit ja talikon ja lapoin lannat pois karsinoista. Oli oikeastaan ihan kivaa olla Jaakon kanssa kaksin tallissa kun ei ollut muuta mekastusta. Vilkaisin Jaakon suuntaan ja katseemme kohtasivat. Käänsin pääni nopeasti alas ja aloin luoda lantaa yhä tehokkaammin sillä tunsin punan nousevan poskilleni. Ei! Ei tää oo sitä mitä siä luulet.. Tolkutin itselleni ja lähdin hakemaan pariin karsinaan lisää kuivikkeita.

Raahustin satulahuoneeseen jossa aloin kiillottaa Jambon varusteita kisoja varten. Puhdistin satulan ja suitset huolella satulasaippualla ja sen jälkeen vielä harjasin satulahuovasta karvat. Suojatkin huljaisin kurasta.

-Ros!?

Säpsähdin ajatuksistani ja killitin ovelle tullutta Jaakkoa.

-Tota... Sun.. pitäs varmaan mennä syömään..., hän sanoi oudosti takellellen.

-Oho! Joo miä meen! Moi.., sanoin ja sinkosin ylös ja lähdin kiitämään päämökille.

Avasin oven ja viskoin kengät jaloistani. Muut olivat aivan juuri saaneet aamupalan eteensä joten huokaisin helpotuksesta ja istuin muiden sekaan.

-Missä sie olit?, Pipsa kysyi heti ensiksi.
-Nii myö jo ihmeteltiin mikset sie oo omas sängyssäs kun herättiin!, Juuli säesti.
-Äh.. Miä en saanu enää puol kuuden jälkee unta ni lähin viemää Blondii ja Ronttii ulos ja auttaa aamutallin kansa..

Pipsa loi Juuliin merkitsevän katseen mutta pian kaikki syventyivät puuroonsa ja voileipiinsä.

-Anne muuten.., Dreamer aloitti.
-No kerroppa?
-Minkä tasoset ne kisat tulee olemaan?
-Helppoo A:ta. Ei sen kauheempaa.
-Okei..

Hetken kuului taas lusikoiden kilinää ja sitten kaikki alkoivat pälyillä toisiaan. Kiitimme ruuasta ja nousimme kaikki ylös ja viiletimme pihalle. Muut painelivat laittelemaan varusteitaan kuntoon, mutta minähän olin sen jo tehnyt. Istahdin vähän etäämmälle kiven päälle ja katselin ympärilleni. Tämä viikko oli ollut ihana.. Olin tutustunut hyvin muihin tyttöihinkin. Pian se loppuisi ja alkaisi taas raskas arki.. Ronttia pitäisi kouluttaa ja Blondia treenata ja olin vielä ohessa ostanut kaksi muutakin hevosta... Huokaisin ja painoin pään polviin.

-No mitäs se Ros täällä istuksii?, Annen ääni kuului vierestäni.
-Mietin vaan..
-No mitä?
-Että miten miä tuun ton Rontin kans pärjäämää.. Se on kuiteski jo kohta iso poika..
-No ainahan mie oon sun tukenas ja turvanas, Anne sanoi ja taputti olkaani., - Tuu mennää tallille kahville.

Katselin muiden sinkoilua ees taas kun he etsivät kuka mitäkin valmiiksi. Tänään ei olisi edes tunteja joten voisi ottaa nyt rennommin tämän aamun ja aamupäivän.

-Lähteeks joku uimaan?, huikkasin ja sain vain pään pudisteluja.
-No mie voin lähtä oikeestaan koska ei tässä enää muutakaa oo.., Juuli sanoi ja lähdimme yhtämatkaa vaihtamaan uimatamineita.

Ilma oli viileä joten heitimme pitkät housut ja paidan uikkareitten päälle.

-Jaksaaks sinne ees kävellä?, sanoin ja Juuli näytti mietteliäältä.
-Mennääks Blondin kanssa?, sanoin ja tytön ilme kirkastui heti. -Joo! Mie haen suitset! Ja kypärät!

Ei aikakaan kun jo punttasin Juulin selkään ja keplottelin itseni hänen taakseen. Onneksi Blondi on varmasti maailman tasaisin otus. Juuli ohjaili tammaa ja minä istuin takana ja katselin maisemia. Järven rannalle päästessämme hyppäsimme alas ja minä pujotin tammalle riimun suitsien päälle ja sidoin sen puuhun.

-Yksi... kaksi.... nyt!, juoksimme päätä pahakaa veteen joka tuntui tällä säällä vähän lämpöisemmältä.
-Ei täältä haluu ees lähtä pois!, kikatin ja lähdin uimaan kauemmas.

Kauaa ei kuitenkaan voinut järvessä pulikoida vaan puimme pitkät vaatteet takaisin päällemme ja kipusimme Blondin selkään. Teimme vielä pienen kahluulenkin tamman kanssa ennen kuin lähdimme takaisin tallille.

Tallilla meitä odotettiinkin jo syömään joten laskin Blondin suoraan laitumelle ja vein varusteet talliin. Ruokana oli viimeisen päivän kunniaksi lasagnea, joka hupeani sudennälkäisten leiriläisten suuhun hetkessä ja kun kaikki istui mahat pullottaen huokailemassa pöydän ääressä Anne alkoi selvittää päivän tapahtumia.

-Tänään on siis kisat jotka on helppo A tasoiset koulukisat. Jokainen menee leirihoitsullaan. Kisat pidetään tuossa iltapäivällä ja niissä menee jonkun aikaa. Hevoset kannattaa harjoituksen vuoksi laittaa siisteiksi ja itselleenkin on hyvä pukea, jossei nyt ihan kisavaatteita niin siistit vaatteet. Tuntia ei tänään enää ole vaan pelkät kisat. Vapaa aikaa on nyt tuohon suunnilleen kahteen asti, jonka jälkeen alatte sitten siistiytyä pikkuhiljaa ja kista alotetaan tuossa neljän tai viiden pintaan. Tuliko selväksi? Hyvä!

Lähdimme kaikki mökkeihin ruokalevolle.

-Toivottavast Pella menee hyvin..., Fiia sanoi epäilevänä.
-No kai nyt Pella menee mut mieti Anttua!, Juuli vastasi.
-Tai minua Epun kans..., Pipsa huokaisi.
-Hyvin se menee kunhan vaan keskittyy.. Ihan turhaa jännitätte teil on kaikil alla kokeneet tuntikopukat, sanoin rohkaisevasti mutta mietin silti samalla miten saisin Jambon menemään hyvin.

Kahden maissa lähdimme hakemaan hevosia laitumelta. Ne olivatkin ottaneet kaiken irti pitkästä päivästään ja Antun takamusta koristi muhkea ruoholäntti jota Juuli kirosi maasta taivaisiin. Jambokin oli piehtaroinut antaumuksella ja Pikkukin oli vihreänkirjava.

Maikku, Carkki, Juuli ja Pipsa jäivät jonottamaan pesupaikalle ja me muut veimme hevoset sisälle. Alkoi armoton harjausrumba ja kaikki saivat tehdä töitä saadakseen hevosensa mallikuntoon ja karvan kiiltämään. Itse päätin vielä vähän pröystäillä ja tein oikein shakkiruudukon toisen lautasen päälle. Kun Jambon karva oli mallissaan aloin selvittää häntää ja harjaa, jossa olikin oma urakkansa. Tämän jälkeen vielä tein hienot sykeröt harjaan, tosin jätin etuharjan vapaaksi ja hänään nätisti liehumaan.

Katselin ympärilleni ja näin mitä hienompia virityksiä. Carkki oli tehnyt Humulle komean letin harjaan samoin Oona Palmikon harjaan nätin ruudukon. Pipsa oli väsännyt Epulle nätit sykeröt kuten myös Antulla näytti olevan ja pikkuponeilla oli harjassaan pari pientä kukkasta.

-Terve! Mennään yläkertaan tekeen vähän voileipiä, Anne sanoi kylmälaukkua kantaen, -Ette työ ois kuiteska malttan tonne mökille tulla.

Raahustimme ylös ja aloimme tehdä leipiä.

-Jos Blade nyt piehtaroi ni saa kuulla kunniansa..., Dreamer sanoi sillä hän oli saanut tamman todella nättiin kuntoon ja sen mustan karvan kiiltämään upeasti.

-No Pikku on varmana ketarat ojossa kun meen takasin!, Maikku huudahti ja sai muut hihittämään.

Kun olimme syöneet olikin aika alkaa laittaa hevosia ja ratsastajia kuntoon. Aluksi viiletimme kämpille jossa vaihdoimme kaikki siistimmät vaattee päälle. Itse tyydyin mustiin ratsastushousuihin ja minichapseihin jotka putsasin harjalla. Sen jälkeen vielä t-paita ja tikkiliivi. En ollut ottanut mitään kisavarustusta mukaan tälle leirille enkä enää viitsinyt ajaa kotiin hakemaan. Nappasin vielä raipan mukaan lämmittelyyn, kannuksetkin olivat jääneet kotiin jota kirosin mielessäni matkalla tallille.

Tallissa oli jo täysi hulina päällä. Tyttöjä sinkoili paikasta toiseen ja kaikki oli hukassa. Itse satuloin Jambon tyynenä ja yritin pitää jännityksen muualla. Suojat jätin pois, olihan nyt koulukisat edessä. Kertailin rataa mielessäni ja niin taisi tehdä muutkin ainakin Antun ja Epun karsinoista kuului hiljaista sipinää ja mutinaa josta erottui silloin tällöin selkeitäkin sanoja.

Pian kaikki järjestäytyivät jonoon ja lähdimme lämmittelemään kentälle. Anne ohjeisti meitä vähän alkuun ja kehui siistejä ratsukoita. Jambo oli tahmea kuin mikökin joten sain herätellä sitä raipalla tämä tästä.

Pian Blade lipui vierelleni.

-Hei..Ros! Kato!, Dreamer sanoi innokkaana ja osoitti katsomoon.

Toden totta.. Siellä istui muutamia leiriläisten vanhempia ja Carkin sisko ja alkuviikosta tutut ravipojatkin killittivät meitä Jaakko seuranaan.

-Argh! Paineita! Oona joko näit yleisön?
-Eikä! Miks pitää olla viel yleisöökin mukaan!, hän älähti ja löi kämmenellä otsaansa tehosteeksi.
-No nyt näytetään niille miten nää ponit liikkuu!, sanoi Dreamer ja ohjasi Bladen taakseni uralle.

- - - - - - - - - - - - -

Kun kisat oli saatu päätökseen lähdimme haikein mielin pakkailemaan. Kun olin pakannut heitin kamppeet auton paksiin ja istahdin konepellille. En tiedä kauanko olin siinä istunut kun kuulin askelia. Jaakkohan se siinä. Tunsin punan nousevan poskilleni mutta pudistin vihaisesti päätäni ja katsoin miehen suuntaan.

-No mitäs tää neiti täällä istuu?
-Vähän vaan haikeeta aattella että koht on taas arki ja aikaa vaan omille jutuille.. Töille, Rontille ja Blondille ja tallillakin pääsee käymään vaan aikasin aamulla ja sitten illalla.., sanoin ja tunsin kuinka kyyneleet nousivat silmiin jotka räpyttelin nopeasti pois.
-Niihän se on.. Koht täällä on taas aamusin niin hiljasta ja melkeen yksinäistäkin.., Jaakko sanoi ja kaivoin taskustaan tupakka-askin, nostin yhden huulilleen ja sytytti. Sen jälkeen hän tyrkkäsi askin eteeni.
-Ei miä oon lopettan jo aikoi sitte..., estelin.
-Ota vaan mieles tekee kuiteskin..

Nappasin itselleni tupakan ja Jaakko tarjosi tulta. Onneksi sentään olen täysi-ikäinen.. Saa joskus vähän ratketa paheillekin. Imin pistelevää savua sisääni ja juttelin Jaakon kanssa niitä näitä. Muut leiriläiset katsoivat meitä kaukaa, mutta eivät tulleet luoksemme.

Oona ja Juui olivat hätyyttäneet vanhempansa muualle ja minuahan ei kukaan tullut katsomaan kun en enää kotonakaan asunut. He tulivat luosemme kun olimme tupakat vetäneet.

-Tota Ros.. Me aateltiin että..., Juuli aloitti.
-..Että jos päästäs sun kyydissä kotiin kun ei viel haluttas lähtee ja siehän varmaan oot viel hetken tääl..., Oona jatkoi.
-Juu kerrotte vaan missä asutte!, sanoin ja lähdimme yhdessä tallille. Vilkutimme muille jotka lähtivät autojen kyydissä kotiinsa.

Autoimme Jaakkoa iltatallin valmistelussa ja sen jälkeen minä talutin Rontin ja Juuli ja Oona toivat Blondin riimussa kakspäällä ratsastaen perässä. Veimme hevoset talliin ja harjailimme niitä hetken. Sen jälkeen oli aika hyvästellä hevoset.

-Heippa! Ja kiitos tosi paljon! Oli mahtava leiri!!, sanoin ja kaappasin Annen syleilyyn.
-No kiitos vaan itsellene!, hän sanoi huvittuneena.

Marsimme vanhan Corollani luokse ja tytöt survoivat tavaroitaan takakonttiin. Käynnistin moottorin ja huokaisin syvään. Jaakko tuli ulos vilkuttamaan ja hymy nousi väkisin huulilleni.

-Hei! Mie huimasin ton!, Oona sanoi voitonriemuisena repsikasta.
-Äh etsiä mitään huomannu..., sanoin vaivautuneisuuttani pidätellen ja käänsin radion päälle. Loppumatka sujui laulaen ja ajo-ohjeita kuunnellen.

Fiia:

”Tänää on siis kisat jotka on helppo A tasoiset koulukisat. Jokainen menee leirihoitsullaan. Kisat pidetään tuossa iltapäivällä ja niissä menee jonkun aikaa. Hevoset kannattaa harjoituksen vuoksi laittaa siisteiksi ja itselleenkin on hyvä pukea, jossei nyt ihan kisavaatteita niin siistit vaatteet. Tuntia ei tänään enää ole vaan pelkät kisat. Vapaa aikaa on nyt tuohon suunnilleen kahteen asti, jonka jälkeen alatte sitten siistiytyä pikkuhiljaa ja kisat alotetaan tuossa neljän tai viiden pintaan. Tuliko selväksi?” Anne kertasi meille päivän ohjelmaa ruokailun jälkeen. Nyökkäilimme ja poistuimme epämääräisenä laumana mökkeihimme, minä Rosin, Juulin ja Pipsan perässä. Kaikkien mieltä näyttivät kisat kaihertavan, mutta minä olin ensimmäinen, joka ilmaisi huolensa ääneen.

”Toivottavasti Pella menee hyvin…” epäilin huolenrypyt otsallani ja sain kolme samantyyppistä vastausta. Kertasin mielessäni rataa enkä keksinyt mitään erityistä huolenaihetta; Pellan kanssa olin treenannut siirtymisiä, vastalaukkaa, temponlisäyksiä ja jopa takaosakäännöksiä oli harjoiteltu yhdellä tunnilla talvella. Verryttelyssä pitäisi hakea eteenpäinpyrkimystä ja itse radalla olla hermoilematta, Pella menee siisteiten silloin, kun vauhtia ei ole liikaa mutta suunta koko ajan eteenpäin.

Kahden aikoihin painuimme hakemaan hevoset sisään puunausta varten. Osa ratsuista oli piehtaroinut antaumuksella, mutaa Pella onneksi vain kuivassa, hiekkaisessa kohdassa. Talutin sen vauhdilla talliin ja aloitin harjaamisen. Pella nautti hoitamisesta ja lerputti alahuultaan, minä sen sijaan huhkin hiki päässä ja harjasin joka ikisen karvaisen kohdan ponista puhtaaksi. Hiekka ropisi purujen päälle, viereisissä karsinoissa oli kuumeinen työ käynnissä, kisatunnelma oli suorastaan käsin kosketeltavissa…

Kun karva kiilsi ja kaviot oli putsattu, selvitin vielä hännän ja harjan. Russponin karkeaan, paksuun harjaan ei niin vain mitään taiteillakaan, joten jätin jouhet vapaiksi, mutta koristeeksi työnsin voikukan kiinni harjanjuureen. Jambolla, Epulla ja Antulla oli ihastuttavat pikku sykeröt, suomenhevosilla taasen kauniit letit. Lopulta välipalan jälkeen me ratsastajat painuimme mökkeihin pukemaan; vaihdoin mustat ratsastushousuni vaaleisiin beige-tuffereihin ja kiittelin muistiani, että olin ollut kahdet housut mukaan. Jodhpurit, chapsit, housut, kypärä, hanskat, raippa verryttelyä varten… Kisapaidan virkaa sai luvan toimittaa puhtain löytämäni t-paita.

Tallissa varustimme hevoset ja laitoimme vielä joka karvan suoraan, huutelimme onnentoivotuksia ja viimein talutimme ratsut kentälle verryttelyyn. Oli leirikisojen aika!

Koulukilpailut, tulokset - Anne

Leirin päättäjäiskilpailuna kisataan kouluratsastskilpailut, Helppo A-luokka. Kisat ovat leikkimieliset.

Tulokset:

1. Carkki - Humu
2. Juuli - Anttu
3. Maikku - Pikku
4. Fiia - Pella
5. Ros - Jambo
6. Pipsa - Eppu
7. Dreamer - Blade
8. Oona - Palmi