Palaa edelliselle sivulle

Ratsukot ja ratsasusryhmät:

Henni - Pampula Kehystarina, Lisäkuva
Pipsa – Sikke Kehystarina, Lisäkuva
Brenna – Manki Kehystarina, Lisäkuva
Nana – Pikku Kehystarina,+ Estetunti, kiitos! =)
Sanni – Aksu Kehystarina, Lisäkuva
Fiia - Pella Kehystarina, Lisäkuva + Estetunti, kiitos! =)
Shinqua - Humu Kehystarina, Lisäkuva/tarina

Dreamer- Balde Kehystarina, Lisäkuva/tarina
Sastu - Rensu Kehystarina, Lisäkuva + Koulutunti, kiitos! =)
Veronica - Palmikko Kehystarina, Lisäkuva
Karoliina - Anttu Kehystarina, Lisätarina + Koulutunti, kiitos! =)
Liina K - Sentti Kehystarina, Lisäkuva/tarina
Fiona - Floora Kehystarina, Lisäkuva/tarina
Carkki – Leevi Kehystarina, Lisäkuva

• Tiistai
• Keskiviikko
• Torstai
• Perjantai
• Lauantai
• Sunnuntai

Kuvia

Tiistai 10.3.2009

Veronica:

Ensimmäinen tapaaminen

Pakkasin vielä hammasharjan ja yöpaidan mukaani ja olin valmis astumaan paratiisiin.

Seppeleessä odottaisi joukko hevosia, kavereita, lämmin mökki, jossa voi pulista kavereiden kanssa, sekä Ellin ihanat sämpylät.. - Veronica! Pidä kiirettä leiri alkaa kohta! kuului mekkala eteisestä.

- Tullaan tullaan! Paljonko kello on? huutelin samalla, kun pakkasin hammasharjan koteloon.

- Kello on puoli ja meidän pitää hakea matkalta vielä sinulle vähän evästä mukaan, jos sinulla tuleekin yhtäkkiä nälkä, lässytti äitini eteisestä.

- Äiti! marisin ja vetäisin painavan laukun olalleni.

Tallilla odottelikin jos aikamoinen joukko tyttöjä. Mm. Pipsa, Brenna, Fiona, Nana, Carkki, Sastu, Dreamer ja Liina.

Istahdin oleskeluhuoneen sohvalle ja aloitin ahkeran pulinan tyttöjen kanssa. Jokaisella oli jotain sanottavaa leiristä ja hoitsutoiveista. Pikkuhiljaa oleskeluhuone alkoi täyttyä ja sohvatila oli loppunut. Shinqua oli asettunut sohvan selkänojaan ja valloitti sen.

"Ounou, jos Tappi, Kristian ja Jaakko tulee tänne kiusaan meitä!" naurahti Fiona.

"Niinpä. Mie ainakin piilotan kaiken henkilökohtaisen tyynyn alle" naurahti Brenna. "Samoin" lausahdin ja kaikki puhkesimme nauruun. Anne astui oleskelutilaan ja saimme tervetulotoivotuksen.

"Missäs Elli ja Jaakko on?" kysyi Henni. "Leipoo tuolla kämpillä" sanoi Anne nopeasti.

Kuvittelimme varmaan jokainen Jaakon leipomassa. "Noniin jaetaanpa leirihoitsut!" kailotti Anne melun keskeltä.

"JEEE!!" kaikui koko joukko. "Rauhoitutaanpa niin jaan täältä nämä hoitsut" rauhoitteli Anne ja istahti vapaalle tuolille.

Kun jokainen tiesi onnellisena oman hoitsunsa oli nukkumapaikkojen jako.

"Saunamökkiin menee Carkki, Sastu, Veronica, Shinqua, Dreamer ja Fiona. Olen arponut järjestyksen, joten valituksia ei oteta vastaan" sanoi Anne.

"Heh saunmökkijoukko on kiva" naurahti Dreamer elämäniloisena.

"Ja sitten olomökkiin menee Henni, Liina, Karoliina, Fiia, Sanni ja Nana." Anne ilmoitti.

"Tämäkin on mukava porukka" sanoi Nana.

"Mihin mie ja Pipsa?!" huudahti Brenna.

"Te joudutte ikävä kyllä yöpymään olotilan sohvalla." sanoi Anne harmissaan.

"Kivaa!" huudahti Pipsa. "Me kyllä keksitään vielä jotain mukavaa" naurahti Brenna.

Menimme jokainen laittamaan tavaramme omiin mökkeihimme ja sitten olisi vuorossa hoitsujen harjailua ja tutustumista.

Astuimme sisälle mökkeihin ja luulimme, että sisältö olisi lämmin ja sämpyläntuoksuinen, mutta toisin kävi. Mökit olivat aika kylmiä ja sämpyläntuoksu oli Kanarialla.

"Mä en ainakaan täällä nuku! Tännehän jäätyy!" huudahti Fiona. "Mäki taidan jättää väliin", sanoin ja käännyin pihalle katsomaan näkyisikö Annea.

"Annee!" huusin, kun näin naisen kävelevän kohti päärakennusta. "Mikä hätänä?!" huudahti Anne ja kipitti luoksemme.

"Tämä mökki on ihan, kun olisi Siperiassa" sanoin Annelle joka katsoi huolestuneena sisälle mökkiin. "Sama meillä!" huudahti Karoliina viereisestä mökistä.

"Voi sitä Jaakkoa!" huudahti Anne.

"No mitä?!" sanoin ja katsoin huolestuneen Anne.

"Sen miehen olisi pitänyt laittaa nämä mökit lämpimäksi jo eilen illalla!" huudahti Anne ja lähti kohti päärakennusta.

Takaisin tullessaan Anne talutti Jaakkoa mukanaan ja puhui tälle kiivaasti.

"Sorry girls.." sanoi Jaakko nolona ja yritti päästä Anne tiukasta otteesta irti.

"Jaakko! Sinä saat jäädä lämmittämään mökit sillä aikaa, kun me mennään syömään aamupalaa sisälle." sanoi Anne ja katsoi murhaavasti Jaakkoa silmiin.

"Yes, sir.. tai sanoisinko lady" Jaakko sanoi ja yritti päästä huumorilla pois pinteestä. "Nyt loppu Jaakko!" karjaisi Anne joka oli jo pimahtaa miehelle.

"Yes Yes Lady.." sanoi Jaakko virnuillen ja Anne lähti huokaillen johdattamaan meitä kohti päärakennusta. Tappi ja Kristian istuivat sohvalla ja katosivat telkkaria kaikessa rauhassa, vaikka näkivät meidän tulevan.

"Peskää kätenne ja käykää pöytään!" sanoi Anne ja näytti missä vessa olisi. "Juu" nauroimme ja lähdimme huvittuneena pesemään käsiä.

"Ja, koska pöytätilaa ei ole tarpeeksi joudutte jotkut syömään myös olohuoneessa," sanoi Anne. Elli käveli vaisusti luoksemme ja osoitti kahta tyhjää sämpyläkoria.

"Joku kävi syömässä nämä sillä aikaa, kun kävin katsomassa, että hevosilla on kaikki hyvin. "Eikä! Tämä tästä vielä puuttuikin!" huudahti Anne ja läimäisi kätensä otsalle.

"Kyllä me pärjätään tämä päivä ilma sämpylöitäkin" sanoi Sanni Annelle ja Ellille, jotka olivat hajoamispisteessä.

"Mutta me ei pärjätä, jos te, ette saa nyt sitä ruokaa. " tuskastui Anne. "Ketkä täällä oli silloin, kun kävit tallissa?" järkeili Nana.

"Niin muuten.. Täällä oli Tappi ja Kristian" sanoi Elli ja katsoi huolestuneena poikia, jotka löhöilivät sohvalla, kun eivät olisi kuulleetkaan, että heistä puhutaan.

"Pojat, tulkaapa tänne!" sanoi Anne vihaisesti. "Kröhm.. Mitä?" kysyi Tappi ja röyhtäisi. "Oletteko te syöneet sämpylät?" kysyi Elli vihaisesti.

"Eikö niitä olisi saanut?" kysyi Kristian nolona. "Voi ei..." huokaisi Anne ja oli hermoromahduksen partaalla. "Nyt te pojat saatte tehdä uudet sämpylät tytöille!" huusi Elli ja osoitti tomerasti leivontavälineitä keittiönpöydällä.

"Yes ladies" naurahtivat pojat ja kirmasivat sämpylöiden tekopuuhiin. "Ja sämpylät ovat valmiita heti, kun tulemme tallista!" varoitti Anne.

"Yes yes Ladies" nauroi Tappi ja Anne lähti jälleen huokaillen johdattamaan meitä tallille.

Astelimme tottuneesti jokainen leirihoitsujemme luokse. Henni hypähteli iloisesti Pampulan karsinalle ja lauleskeli samalla jotain iloista biisiä.

"Heissä on samaa luonnetta" naurahti Carkki ja osoitti Henniä ja Pampua. "Jep" naurahdin takaisin Carkille, joka oli jo painellut Leevin luokse.

Harjasin Palmikkoa, jonka jo entuudestaan tunsin. Olimmehan me käyneet Liekkijärvenreissun yhdessä. Viereisessä karsinassa Sastu temppuili Rensun kanssa ja yritti putsata orin kavioita. Sastu huomasi, että tuijotin heitä ja sanoi; "Ei tämä aina ole ollut näin vaikeata". "Heh. Ymmärrän. -Leirikammo." naurahdin.

"Jep" sanoi Sastu ja aloitti uuden yrityksen kavioiden parissa. Taputin Palmin pulleaa vatsaa ja ajattelin, että miten söpö varsa sieltäkin tulisi.

"Kyllä sie aikamoinen mamma olet" naurahdin Palmikolle joka mutusteli aamuheiniään vasta. "Kaikki tänne!" kailotti Anne ja kokosi meidät jonoon.

"Mihin me mennään?" kysyi Pipsa ja nauroi Annen ilmeelle. "Syömään poikien tekemiä sämpylöitä" nauroi Anne.

"Nämä sämpylät on valmiita!" huudahti Tappi, kun kuuli meidän tulevan. "Jo oli aikakin!" nauroi Sastu ja hyppäsi vapaalle tuolille.

"Nämä sämpylät eivät vedä veroja Ellin sämpylöille, mutta kyllä nämä menettelee, varsinkin jos miettii, että ketkä kaksi nämä ovat tehneet" naurahti Brenna ja haukkasi suuren palasen sämpylästä... Kaikki purskahtivat nauruun ja söivät poikien sämpylöitä...

-Veronica-

Brenna:

”Sitten vielä pollet yöksi sisälle!” Anne ilmoitti tallissa hääriville leiriläisille. ”Jeah! Vihdoin tää puunaus loppu!” Carkki hihkaisi ja työnsi kottikärryt Palmikon karsinasta ja lähti puolijuoksua viemään kärryjä lantalaan. Itse lakaisin viimeiset liat juuri Liinan putsaamaan Humun karsinaan. ”Brenna!” Liina kivahti loukkaantuneena ja virnistin tuolle leveästi. ”Sori”, pyysin ja laitoin luudan nojaamaan tallin seinään. Lähdin innokkaasti hyppivän Veronican perään kohti tarhoja. ”Vertti!” hihkaisin ja hyppäsin Veronican vierelle. ”Brenee!” tyttö naurahti ja otti hartioistani kiinni. ”Olen Manksu poni”, naurahdin ja otin tytön vastaan hänen ponnistaessa reppuselkään. ”Jihaa! Laukkaa!” Veronica kannusti minua ja antoi ’pohkeita’. Lähdin juoksemaan lumisella pihamaalla kohti ensimmäisinä menevää Sannia. ”Varokaa tytöt! Täällä on liukasta”, Anne varoitti, mutta liian myöhään. Tunsin miten lumen alla oli jäätä ja jalkani luisti. ”Pakkolasku!” älähdin ja mätkähdin takamuksilleni maahan ja Veronica lensi läheiseen lumikinokseen. ”Juu juu. Eihän meiän tartte hevosia käyttää kun leiriläisissäkin on hevosvoimia”, Nanan naurahti ja meni kaikki repesivät nauramaan. Veronica kömpi kinoksesta kikattaen ja jatkoimme matkaa tarhoille, hieman rauhallisimmissa merkeissä. Leevi hirnahti kimakasti tarhassa Carkille, joka nappasi riimunnarun portinpylväästä. ”Palmi mammaseni”, kuulin Veronican lepertelevän suomenhevostammalle ja itse pujahdin naru kädessäni tarhaan. Manki katsahti minua kysyvästi ja astelin ponin luokse. ”Tää on leiri, ei sen enempää”, selitin kysymättömään kysymykseen ja kiinnitin narun riimuun. ”Sitte kaikki talliin!” kuulin Annen ohjeistavan ja taluttavan Seraa talliin. Itse lähdin taluttamaan innokasta Mankia Leevin ja Carkin perässä kohti tallia.

Päästin Mankin mutustamaan Jaakon jakamia iltaheiniä ja lähdin päärakennusta vyöryvän tyttölauman perään. Anne oli jo talossa ja asetteli pöydälle mehuja ja leipää sekä levitettä sun muuta, mitä leivän päälle voisi laitella. ”Peskää taas kätenne ja sitte syömään”, nainen sanoi leveästi hymyillen ja yritin pysyä pystyssä ahtaassa eteisessä. Riisuin kengät ja asetuin jono perään. Pian Jaakko, Tappi ja Kristian tunkivat kenkien valtaamaan eteiseen. ”Onks meille mitään sapuskaa?” Tappi kysyi ja potkaisi kengät jalastaan astellen suoraa Dreamerin luo anelemaan leipäpalaa. ”Elä luule poika”, Dreamer naurahti ja haukkasi leivästään palan. Tappi tuhahti ärtyneesti ja astahti kohti ruokapöytää. ”Hei! Kädet pesemään ennen kun saatte muruakaan”, Anne komensi ja hääsi pojat jo tyhjentyneeseen vessaan. Poimin leivän pöydältä ja asettelin sen päälle muutaman juustosiivun. Sitten astelin tyhjemmälle sohvalle ja rojahdin siihen Pipsan viereen kuunnellen tytön iloista naurua. ”Pois alta likat”, Jaakko huudahti ja rojahti oikealle puolelleni. ”Hullu!” kiljaisin ja hyppäsin lähemmäs Pipsaa. ”Heii! Alta pois”, Kristian älähti ja väistin taas toiseen suuntaan pojan kaatuessa sohvaan Pipsan viereen. ”Ketkä nukkuu tallissa? Tai siis olotilassa?” Jaakko kysyi ilkikurinen virne kasvoillaan. ”Eikös ne ollu Brenna ja Pipsa?” Fiona muisteli pöydän äärestä ja hörppäsi mehua. Jaakko virnisti leveästi ja aloitti stoorinsa. ”Tiesittekö tytöt että tallis kummittelee öisin?” mies aloitti salaperäisellä äänellä. ”Eikä! Elä huijaa”, Karoliina huudahti ja valahti hieman valkoiseksi. ”No tuon suusta ny ei tuu totuuden hiventäkään”, Sastu huudahti pöydän ääreltä hymyillen ja hörppäsi mehua lasistaan Jaakolle virnistäen. ”Uskokaa tai älkää.. Kauan sitten tässä paikalla oli aivan toinen talli. Täällä asui hevosia, sellaiset 12 kipaletta ja niiden omistaja, 20 vuotias nainen. Yks yö täällä sytty tulipalo ja hevoset sekä nainen kuoli tulipalossa. Siitä asti hevoset ja nainen on kummitellu tallissa. Mie olen nähny sen naisen hiippailemassa olotilassa hiljaa ja kuullut hevosten laukkaavaan pihalla, vaikka kaikki konit on ollu tasan tarkkaan tallissa..” Jaakko kertoi hiljaa ja lopetti tarinansa salaperäisesti hymyillen. Tunsin kylmien väreiden juoksevan selkääni pitkin ja kiljaisin: ”Ei tuo ole totta!” ”On se”, Jaakko vakuutti ja Pipsa painautui valkoisena Kristianin kylkeen. ”Ei me tuota uskota! Vai mitä Pipsa?” kysyin ja yritin saada äänen vakaaksi, vaikka se meinasi sortua. ”Ei uskota e-ei”, Pipsa vastasi, mutta ääni oli tuskin kuiskausta kuuluvampi. ”Hei sitten kaikki menee mökkeihinsä ja iltapuuhat”, Anne kailotti ja alkoi häätää meitä hiljakseen ulos talosta. ”Pitääkö meidänkin mennä?” Jaakko kysyi ja saikin kovan tuuppaisun kohti ovea Annelta. ”Juujuu”, nainen naurahti ja Jaakon leuka meni myrtyneeseen asentoon. Lopulta valuimme hiljaa talosta kohti mökkejä, paitsi minä ja Pipsa käännyimme joukosta kohti tallia.

”Kummalla haluat nukkua?” kysyin Pipsalta osoittaen kahta sohvaa. ”Iha sama.. Mie voin vaikka nukkuu tuolla”, tyttö vastasi istahtaen sohvalle. Kaivoin reppuni jostain huoneen nurkasta ja hetken pengottuani löysin yöpukuni. Pipsakin alkoi vaihtamaan vaatteita ja hiljaisuuden vallitessa puin päälleni tiukan teepaidan ja löysät yöpuvun housut. Sohville oli levitetty lakana ja täkit sekä tyynyt. Pujahdin peiton alle ja nappasin kännykkäni lattialta, itse asiassa sohvan alta. Pipsa kaivoi paksun kirjan repustaan ja asettui sitä lukemaan aina välillä hymähdelle. ”Pliis, elä aina hymähdä. Hyppään aina ilmaan!” pyysin ja tyttö naurahti. Hetken oli aivan hiljaista. ”Ei!” kiljaisin ja Pipsa hyppäsi makuupaikaltaan ainakin metrin ilmaan. ”Hullu! Älä huuda!” Pipsa haukkoi henkeään, kun hautasin kasvoni tyynyyn. ”Olin enää yhden pisteen päästä enkasta..” voivotin ja suljin matopelin myrtynyt ilme kasvoillani. ”Mutta.. Mutta..” Pipsa änkytti, mutta kohautti sitten harteitaan ja istahti takaisin sohvalle. Heitin kännykkäni sohvan alle, enkä ajatellut sitten tarkemmin, miten sen sieltä joskus onkisin, mutta se oli seuraavan päivän murheita. Pipsa aukaisi taas kirjansa ja alkoi hiljaa lukea tuota. Itse istuin hiljaa pää polviin painettuna.

Rhaps, rhaps, rhaps. Hiljainen ääni kuului oven takaa. Kylmän väreet kulkivat selässäni. Taas hetken oli hiljaista, mutta sitten tuo ääni kuului taas. Rhaps, rhaps, rhaps. Ääni palasi ja vilkaisin suljettuun oveen. ”Kuulikko ton? Pipsa?” kysyin tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä ja tyttö katsahti minuun. ”Jaa minkä?” hän kysyi ja käänsi sivua. ”Tuon”, vastasin ja kuuntelin taas, mutta ääntä ei kuulunut. ”En mie mitään kuu-..” tyttö aloitti, mutta sanat katkesivat kuin veitsellä leikaten. Rhaps, rhaps, rhaps. Ääni kuului taas, hiljaa, mutta yhtä pelottavana. Pipsan ilme oli järkyttynyt ja tyttö laski kirjan käsistään. ”M-mikä se on?”, hän kysyi ja yritti pitää äänensä vakaana, vaikka pelon väreily kuului siinä. ”En mie voi tietää”, kuiskasin ja siirryin sohvan toiseen päähän, mahdollisimman kauaksi ovesta. Hetken istuimme hiljaa, kuin kivet, mutta lopulta uskalsin taas kuiskata hiljaa pelokkaalle tytölle, joka istui toisella puolella huonetta: ”Jos me ollaan pelkureita, ei me saada koskaan mitään selville”, kähähdin ja Pipsa katsoi minuun silmät pyöreinä. ”Okei okei..” hän huokaisi lopulta ja laskeutui kontalleen lattialle. Itse seurasin esimerkkiä ja lähdin konttaamaan tytön perässä kohti ovea. Hiljaa pysähdyimme oven taakse ja kuuntelimme. Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta sitten yhden ainoan kerran rhaps. Hyppäsimme melkein ilmaan ja tarrauduimme toisiimme. ”Otetaan j-joku a-ase”, änkytin hiljaa ja vilkaisin ympärilleni. Äkkäsin luudan huoneen nurkassa. Konttasin hakemaan sen ja palatessani takaisin, Pipsa piti kättään jo oven kahvalla. ”Sinä lyöt ja minä avaan”, tyttö supatti ja nyökkäsin. ”Kolmosella. Yksi, kaksi..” Pipsa selosti ja purin huulta, jännityksen kouristaessa vatsassani. ”Kolme”, Pipsa henkäisi lopulta ja kiskaisi oven auki. ”ÄÄÄ!” huusin ja heilautin luutaa. Hetkeen en nähnyt ketään, mutta sitten säikähtänyt naukaisu kuului jalkojen juurestani ja hyppäsin metrin taaksepäin. ”Iik!” huusin ja peruutin, mutta kompastuin kädestäni pudonneeseen luutaan ja näin valkoisen kissan lähtevän pää viidentenä jalkana portaita alas. Pipsa katsoi hetken valkoisena kissan perään, mutta pian väri alkoi palailla tytön poskille. ”Heh, olisitpa nähnyt ilmeesi!” tyttö pyrskähti ja yritti pidätellä naurua. Katsahdin murhaavalla ilmeellä häneen ja nappasin sohvaltani tyynyn. ”Hah! Siitäs saat! En ole ainoa pelkuri!” huusin ja mätkäisin tyynyllä tyttöä päähän. Hiljainen kiljahdus kuului tytön suusta, mutta pian sain minäkin tyynystä päähäni, samalla mitalla.

Puolentunnin tappelu väsytti meidät kummatkin. Kaaduimme ihan puhki poikki väsyneinä sohville ja toivotimme toisillemme hyvät yöt. Vilkaisin seinäkelloa, joka tikitti lähellä yhtä. Käänsin kylkeä ja hetkessä molemmat vaivuimme syvään uneen.

Keskiviikko 11.3.2009

Henni:

PIRRINGG!
Räpsäytin silmäni auki. Voi ei, olisin halunnut nukkua vielä vähän aikaa... Mumisin jotain itsekseni ja raavin päätäni.
- No niin, kaikki ylös! Nana huusi reippaasti ja läimäytti kätensä yhteen. Tyttö oli jo pukenut vaatteensakin päälle.
- Nana, oot sää kyllä aika uskomaton, totesin samalla, kun puin paitaa päälleni.
- En ole, vaan te, kun ette jo nouse ylös! Äkkiä nyt! Nana vastasi ja huitoi käsillänsä vimmatusti.
- No onko sulla johonkin kiire, uninen Sanni mumisi.
- Nooo... ei oikeestaan, Nana hihkaisi. - Mutta ku täällä on tylsää, jos oon täällä valveilla yksin, tyttö jatkoi.
Naurahdin hiljaa ja jatkoin vaatteiden pukemista hitaasti.
- VAU! Sanni huudahti, kun katsoi ulos ikkunasta.
- No? Liina K kysyi. - Mikä kummitus siellä pihalla oikein on?
- Eiku siellä on satanu paljon lunta! Ihan hirveesti! Sanni ihmetteli ja viittoi muitakin katsomaan. Ja tosiaan, piha loisti valkoisesta lumesta, jota oli kasoittain.
- Oho! Huudahdin. - Tulee kova homma kolata piha lumesta!
- Juu, niin tosiaan tuleekin. Mutta nyt syömään! Karoliina naurahti.

Kävimme aamupalalla. Tarjolla oli jugurttia, leipää ja muroja. Itse kahmaisin käsiini ruisleipää ja Corn Flakes-muroja.
- Tää on tosi hyvää, siis tää mun jugurtti, Veronica totesi ja kahmaisi suuhunsa lusikan täydeltä ruokaa.
- Vertti hei, muista ruokatavat! Brenna muistutti. Veronica hymyili nolosti.
Ruokailun jälkeen palasimme omiin mökkeihimme harjailemaan hiuksiamme, kaikilla oli nimittäin aikamoinen pesäke pään koristeena. Itse olin jättänyt letit yöksi, eikä urakka ollut niin iso. Harjattuamme hiuksemme jäimme odottelemaan saunamökkiläisiä sekä Brennaa ja Pipsaa, jotka joutuivat nukkumaan oleskelutilan sohvalla.
Pian muut kolkuttivatkin jo ovelle. Istahdin velttona sohvalle, kun joukko tyttöjä astui sisään mökkiimme.
- No, mitäs tehtäisiin? Ulkona on mahtava ilma, ja paljon lunta! Nana sanoi ja lysähti sohvalle viereeni istumaan.
- Me voitaisiin olla vaikka... Lumisotaa! Brenna hihkaisi.
- Joo! Mutta vähän erilaista lumisotaa, sanoin.
- Hei, mä keksin! Sastu totesi. - Sellasta, että ois kaks ryhmää, ja sitte ryhmissä ois aina parit, ja toisen ryhmän parit menis piiloon ja toinen ryhmä ettis ne. Ja sitte jos löytää jotkut, nii pitäis antaa niille kahelle kunnon lumipesu ja sitte viedä ne jonkinlaiseen vankilaan. Sitte ku kaikki on löydetty, nii vaihettas sillee että ettijät menis piiloon ja toiset ettis, hän ehdotti.
- Toi on tosi hyvä ainakin mun mielestä! sanoin. - Ketkä kannattaa tätä, nostaa käden ylös, kuulutin ja nostin käteni ilmaan. Kaikki nostivat räpylänsä pystyyn, paitsi Fiona. - No, Fiona, miks et nostanu? Carkki kysyi.
- Ai mitämitähä? tyttö kysyi. Kaikki huokaisivat turhautuneesti.
- Selitän sulle matkalla, Pipsa sanoi. - Nyt mennään!

Fionakin sai tietää pelin idean ja suostui tulemaan mukaan. Ryhmät jaettiin ratsastusporukoiden mukaan. Ryhmä 2 sai mennä ensin piiloon, ja Ryhmä 1 pisti silmät kiinni. Pian kuulimme Veronican huutavan: "Saa tulla!" ja säntäsimme etsimään pareittain.
Omana parinani oli Sanni. Juoksimme käsi kädessä pitkin pihaa. Ja ei tarvinnutkaan kauaa juosta, kun ensimmäinen pari löytyi lumikasan takaa.
- Haha, Dreamer ja Karoliina löydetty! Huusin ja tartuin Driimiä takin hihasta kiinni. Sanni taas nappasi Karoliinan, joka yritti juosta karkuun. Menimme tyttöjen taakse ja työnsimme heidät naama edellä lumeen.
- YÖÖÖK! Dreamer huusi ja sylki lumipaakkuja suustaan. Nauroin voitonriemuisesti ja heitin lunta tytön päälle.v - Tää -pthyi- ei oo kivaa! Karoliina parahti, kun Sanni hautasi hänet lumeen. Armottoman pesun jälkeen veimme tytöt lähimmän puun luokse ja solmimme heidät siihen kiinni kaulahuivillani. Naurahdimme ilkeästi ja lähdimme etsimään muita.
- Veronica ja Carkki löydetty! Kuului huuto Brennan suusta, ja sitä seurasi korvia raastava kiljunta. Saimme taas nauraa ja juoksimme etsimään muita.

Pian kaikki ykkösryhmän parit oltiin löydetty ja viety "vankilaan", ja oli meidän vuoromme piiloutua. Juoksimme Sannin kanssa nopeasti lumikasan taakse ja piilouduimme lumeen.
Kuulimme huutoja ympäri pihaa.
- Fiia ja Shinqua löydetty! Veronica huusi ja kuulimme kiljaisuja. Samassa eteemme ilmestyi kaksi varjoa, joka kuuluivat Sastulle ja Liinalle.
- Jahas, Sastu totesi. - Vai täällä sitä piileskellään, eh?
- Henni ja Sanni löydetty! Liina huusi ja tarttui hihastani kiinni. Pian sainkin jo maistaa lunta!
Muutkin löydettiin pian. Juuri, kun viimeinen pari saatiin vankilaan, ilmestyi Anne pihaan.
- Mitäs täällä kiljutaan? nainen kysyi.
- Oltiin lumisotaa, Fiia selitti.
- Okei, mutta mennäänpä hoitelemaan vähän hevosia. Jotkut pääsevät myös karsinansiivoushommiin! brunette naurahti ja käveli talliin. Kaikki huokaisivat vastenmielisesti ja kävelivät Annen perässä tallin sisälle.
Heti Pampulan luona katsahdin sen karsinaan. Se ei ollut likainen. Huokaisin. Pian pikku ponin turpa kosketti kasvojani.
- Terve, Pampula, moikkasin ja taputin tamman kaulaa. Olin hakenut harjapakin jo valmiiksi ja siirsinkin sitten ponin käytävälle ja aloin harjata sitä.

- Huhhuh! totesin, kun sain urakan loppuun. Laitoin ponin takaisin karsinaansa.
- Ovatko kaikki valmiina? Anne kysyi. Myöntäviä vastauksia kuului ympäri tallia.
- Hyvä! Seuratkaa sitten minua, hän sanoi ja viittoi kaikkia tulemaan ovelle päin.
Joukko väsyneitä tyttöjä seurasi tallin omistajan perässä ulos tallista.

Liina K: - Noniin naiset, hätäkokous Annen luona NYT! Jaakko kuulutti leirimökkien asukkaille.

Jokainen sai tulta pyllynsä alle ja alkoi mieletön sähläys. Jälleen kaikkien tavarat olivat kadoksissa, eikä sukkia ja takkeja meinattu löytää mistään.

- Mitäköhän nyt on tapahtunut? Nana sanoi huolestuneena kaiken älymölön keskeltä.

- Niimpä, mennään äkkiä niin saadaan tietää, ehdotti Sanni. Kaikki olivat samaa mieltä ja pian leiriläisten nokat osoittivatkin olomökin ovea.

- Oottakaa! Mä en löydä mun toista kenkää! Fiia ilmoitti kaivellessaan sänkyjen alusia ja matkalaukkuja.

- Ota nyt jotkut kengät siitä eteisestä! Henni huusi juostessaan jo huimaavaa vauhtia pihalla.

Fiia tyytyi jonkun kenkiin ja mietti vielä matkallakin, mihin hänen kenkänsä olivat joutuneet.. Kilpajuoksua olomökin ja saunamökin leiriläiset juoksivat Annen luo ja jokainen enemmän tai vähemmän hengästyneenä saapui paikalle. Anne mulkaisi Jaakoa, joka teeskenteli tietämätöntä meidän leiriläisten huohotuksen syystä.

- Ensimmäiseksi jokainen käsipesulle.. Anne aloitti.

- Syödään ! Jeeah! Carkki huudahti ja oli jo lähdössä kohti ensimmäistä vesipistettä.

- Ei, vaan nyt leivotaan itse vähän eväitä iltaista hiihtoratsastusretkeä varten! Anne ilmoitti hymyissä suin.

Kädet hinkattiin puhtaiksi ja alettiin miettimään, mitä oikein leivottaisiin. Monia ehdotuksia tuli, pannukakku ja mokkaruudut olivat suosituimpia ehdotuksia, mutta päädyimme leipomaan tavallista kanelipullaa ja suolaiseksi vähän sämpylää.

- Hoooh, miksei Elli ole täällä leipomassa.. Liina huokaisi.

- Ellin pullat on tosi hyviä! Sastu myönsi. Kaikki muut olivat samaa mieltä.

Meidät jaettiin 'joukkueisiin'. Joukkue 1 koostui olomökin tytöistä ja joukkue 2 sisälsi saunamökin tytöt. Brenna ja Pipsa vetivät pitkää tikkua kumpaan joukkueeseen päätyisivät.

- Mä voitin, mä voitin! Pipsa hyppeli onnesta saadessaan pidemmän tikun.

- Mut kumpaan tiimiin sä nyt siis meet? Brenna kysyi silmät ymmyrkäisinä.

- Öhm, me ei päätetty sitä vielä, Shinqua huomautti.

- Pidempi on kakkoseen ja lyhyempi ykköseen, päätin niin justiinsa, Jaakko sanoi sohvannurkasta.

Brenna siis suuntasi ykkösjoukkueeseen ja Pipsa kakkosjoukkueeseen. Pipsa ja Brenna vetivät vielä uudelleen pienen kilpailun leivonnaisista. Nyt päätettiin jo valmiiksi, että pidempi on pulla ja lyhyempi sämpylä.

- Mulla on pidempi! Meille pullat! Brenna näytti kädessään olevaa tikkua.

- Nooh, meille sämpylät.. Pipsa tokaisi kädessään selvästi lyhyempi tikku kuin Brennalla.

Joukkueet aloittivat valmistelun, kulhot ja vatkaimet nostettiin pöydälle ja jokainen keräsi tarvitsemansa mausteet ja varusteet valmiiksi.

- Än, Yy, Tee, NYT! Jaakko lähetti meidät leivonnan pariin.

Pullajoukkue aloitti ripeästi, eikä voi sanoa, että sämpyläjoukkue olisi ollut jäljessä! Jauhoja viskeltiin sinne ja tänne, keittiö näytti jo alkumetreillä aivan kamalalta.

- Voi mun keittiöparkaa.. Anne mutisi istuskellessaan sohvalla Jaakon kanssa.

- Missä on kananmunat! Niitä tarvitaan tähän, Karoliina etsiskeli silmillään valkoisia soikioita, muttei nähnyt niitä missään.

- Anne, missä on kananmunat?

- Ne on.. odotas.. Anne etsiskeli myöskin kananmunia.

- Niitä ei oo! Brenna parkaisi.

Kaikki keskeyttivät leipomisen ja taikinaiset kädet alkoivat kaivelemaan jokaista laatikkoa. Kananmunia etsittiin pitkään, kunnes Tappi ja Krister hälytettiin apuun.

- Täällä tarvittiin supermiehiä! Tappi kajautti ja kaatui saman tien eteiseen.

- Äh, saakelin maitotölkki! Tappi murahti.

- Ainiin! Hienoa Tappi! Anne onnitteli rähmällään makaavaa supermiestä.

- Kävin just kaupassa ja unohdin ne eteiseen, hmh, dementia alkaa jo nyt vaivata.. Anne sanoi.

Pitkän etsinnän jälkeen Tappi-supermies oli pelastanut päivän ja jatkoimme leipomista - tällä kertaa tarvittavien ainesosien kanssa. Leipominen sujui meiltä tytöiltä vallan hyvin!

- Onks sulla jotakin rättiä, mikä saadaan tähän ku tää tur.. tur.. siis turpoo? Fiona kysyi.

- Juu me tarivtaan kanssa! Henni ilmoitti.

Anne toi meille kauniit kukalliset rievut taikinakulhojen päälle, jotta ne saisivat hetken vielä paisua, kunnes alettaisiin pyöritellä sämpylöitä ja rullata kanelipullia. Väsyneet leipojat lysähtivät sohvalle essujaan suoristellen. Leiriläisten meluloota alkoi taas soida. Puolet leiriläisistä juorusivat ja puolet nukkuivat parikymmentä minuuttia kun pullataikinat kohosivat.

- Kaikki takaisin hommiin! Anne kailotti. - Muuten ette ehdi hiihtoratsastukselle, jos koko päivän vain leivotte eväitä!

Torkkuneetkin leiriläiset ponnhtivat sohvalta venytellen takaisin oman taikinansa ympärille. Taikinoita alettiin muotoilla pulliksi ja sämpylöiksi.

- Kuka osaa pyörittää sämpylöitä, kattokaa, tästä tuli ihan sekasikiöpulla, Sastu näytti kädessään olevaa pientä, kulmikasta palleroa.

- Mä osaan! Dreamer ilmoitti ja antoi tyylinäytteen täydellisestä sämpylästä.

- Wau! Fiona ihasteli vierestä ja kokeili itse pyörittelyä samanlaisella menestyksellä kuin Sastu.

- Tää on helppoa! Brenna sanoi lätkäistessään taikinan pöydälle.

- Joo, laitetaan vaan kanelia ja sokeria ja sit rullataan ja pilkotaan, Nana sanoi touhutessaan jo pullataikinan kanssa.

- Mä en oo ikinä tehny pullaa, Liina myönsi. - Meiän mamma tekee aina ja sit se syöttää ne meille. Ollaan aina niin täynnä, ettei tekis mieli tehä ikinä kotona.

Pullat alkoivat näyttää pullilta ja sämpylät sämpylöiltä (kiitos dreamerin). Uuni oli pikkuhiljaa lämpenemään päin ja pian saimmekin sämpylät uuniin. Veronica nimitettiin uunivahdiksi sämpylöille. Muut lähenivät taas sohvaa ja pian sohva oli täytetty leiriläisillä.

- Nyt kun pullat paistuu voimme taas nukkua, Shinqua sanoi luomet ummistettuna.

- joo, hyvä idea, sanoi Fiia.

- Eikä! Nyt me tehään kyllä jotakin piristävää! Pipsa yritti innostaa unista porukkaa.

- Me tehään vaikka pirtelöä! Nana innostui Pipsan ideasta.

Muut eivät voineet vastustaa pirtelöä ja pian keittiö kuhisi taas leiriläisiä. Tällä kertaa ei ollut taikina edessä, vaan 'Pipsan leiripirtelö'.

- Tähän tarvitaan jäätelöä, sitten maitoa ja sitten.. Pipsa luetteli ainesosia muiden kerätessä niitä pitkin keittiötä.

Ainesosat killuivat nyt tehosekoittimessa ja pirtelö oli viimeistä silausta vaille valmis. Tehosekoitin hyräytettiin käyntiin ja kaikki katselivat vesi kielellä pirtelön valmistumista.

- Valmis! Pipsa huudahti ja kaatoi lasillisen jokaiselle leiriläiselle.

- Nääkin on valmiit! ilmoitti Veronica sämpylöiden suunnalta.

Veronica vaihtoi pullalevyn sämpylöiden tilalle uuniin ja määräsi vahtijaksi pullajoukkueen hoivista Sannin.

- Mmm. Tää pirtelö on toosi hyvää! Karoliina nautiskeli.

- Joo.. Mä en niin paljon pirtelöstä tykkää, mut kyllä tää ihan maistuu, Liina sanoi.

- Mä juon sen! Jaakko ilmoitti ja nappasi mukin Liinan kädestä ja nautiskeli tämän pirtelön.

Kaikki kasautuivat taas sohvalle, lukuunottamatta pullavahdissa olevaa Sannia. Pullat olivat pian kullanruskeita ja ne saatiin uunista herkullisen tuoksun kera.

- Nam minkä näkösiä! Dreamer kuolasi pullia.

- Mut mitä me juodaan huomenna? Karoliina sanoi melkein huolestuneena.

- Laitetaan mukaan vähän mehua ja kaakaota, Anne oli päättänyt.

Laittelimme vielä mehut ja kaakaot valmiiksi eväskoriin pullien ja sämpylöiden kera. Tytöt, Jaakko, sekä pojat olivat jo eteisessä, mutta keittiön kohtalo oli vielä avoinna.

- Mites tää siivous? Anne kysyi.

- Ainii, miks me sotkettii noin paljon! Fiia parahti.

- No äkkii me se siivotaan, Carkki lohdutti naama väärällään olevaa porukkaa.

Yhteistuumin siivoilimme keittiötä ja siihen menikin aikaa. Ei olisi ikinää uskonut, että tällainen 'síisti' tyttölauma olisi saanut noin pahaa jälkeä aikaiseksi! Anne oli tyytyväinen keittiön hohtaessa puhtauttaan ja me leiriläiset raahauduimme mökkeihimme lepäämään. Pian alkaisi hiihtoratsastus, joten moni meni viimeisille päiväunilleen.

Nana:

Lumisen hiihtoratsastuksen jälkitunnelmat olivat yllättävän viileät; siksi oli parasta pyytää varman päälle Annea lämmittämään sauna. Jaakkoon ei voisi enään luottaa mökkienlämmityskatastroofin jälkeen. ''Vitsi mun tekis mieli pizzaa.'' Karoliina huokaisi ja lojahti alasängylleen. Minä itse kipusin omalle yläpunkalleni, jonka olin varannut. Roikotin jalkojani Liinan nenän edessä tylsistyneenä.

Anne astui pirteänä sisään, ruskeat hiukset hiukan takkuisesti, mutta ei silti peikkomaisesti. ''Saunavuorot päätinkin sitten ratsastusryhmien mukaan, eli ensimmäisen saunavuoron saavat ponien kanssa painivat.'' ilmoitti nainen. Piristyin, ja aloin hieroa käsiäni yhteen kuin mikäkin hullu professori. ''Ryhmä 1, meidän saunomisesta ei tule tylsää!'' nauroin hullunkiilto silmissäni.

''Pizzaaa!'' hihkaisi Elli yllättäen myös ovella seisovan Annen. Fiia nuolaisi huuliaan ja alkoi sitten vetää herkkupalaa ääntä kohti. Jaakko oli mennyt naisia naurattamaan kakkosmökkiin. Kun pizza oli pistetty poskeen viimeistäkin murua myöten, oli aika raahata itsensä saunalle. Hiippailin vanha muumipyyhe ympärilläni kuumalle saunalle, Hennin seuratessa.

Pian kaikki jo istuivatkin lauteilla ja vettä viskottiin kilpaa kiukaalle. Hihitin, kun Brenna kaatoi päälleni jääkylmää, järvestä haettua vettä. ''Noniin, nytten lähetään avantouinnille!'' komensin ihmettelevää joukkiota. Hiljaisuus vallitsi saunassa, monet tuijottivat minua silmät lautasina. Sitten Pipsa ilmoitti lähtevänsä ilomielin mukaan, tämä oli sentään leiri. ''Lällälläää, me heitetään talviturkit ennemmin kun te vilukissat!'' huusin viellä ennen kuin ryskäytin saunan oven kiinni ja vain pyyhkeet päällämme viipotimme uimaan. Takaa tuli suuri tyttöjoukko ihmettä katsomaan.

Aloin epäröidä lopuksi. Silloin Jaakko tarttui minua voimakkaasti, ja viskasi varovasti avannoksi tarkoitettuun kohtaan. ''Saimpas kostoni.'' mies ylpisteli kuin pikkulapsi. Salamannopeasti kiipesin ylös, ja annoin Pipsan (joka oli muuten saanut saman kohtalon) avustuksella Jaakolle ympäri korvia. Sitten juoksin saunaan kylmissäni. ''En poistu täältä ennen huomista.'' hytisin. Koko joukkio alkoi nauraa.

''Sitten et saakkaan maistaa maan mahtavinta leirikastetta.'' sanoi Anne yrittäen pitää pärtstänsä peruslukemilla. Lopulta brunette alkoi kuitenkin virnistellä, koko joukkion pukiessa reippaasti päälleen. Itse valitsin löysät colleget ja löysän t-paidan, jonka pilalle meno ei pilaisi maailmaani. Muu joukkio oli samoilla linjoilla vaatevalintojen kanssa. Päälle vedin viellä todella lämpimän ja pehmeän toppatakin, lapaset ja pipon.

Kristian ja Tappi olivat mukana juonessa; kun jokainen vuorollaan astui ulos, sidottiin heidän silmänsä ensitöikseen pintelillä. Dreamer laitettiin aloittamaan. Emme tienneet, mitä ulkona tapahtuu, mutta juttelimme siitä kiivaasti saunan terassilla ja toivoimme parasta. Jengiä alkoi hävitä tyttö tytöltä ja pian kaikki istuivatkin oleskeluhuoneen sohvalla yhä silmät sidottuina.

Kasteeseen kuului vain kaksi osaa; tietokilpailu Seppeleen hevosista yksilöllisesti, (jos vastaa väärin niin pitää maistaa Tapin ja Kristianin juomaa, ja voin vannoa, että se ei ole hyvää), ja sen jälkeen lumipesu kaikille. Lumipesua tosin emme saaneetkaan tietää etukäteen. Ensin tietokilpailussa oli Sastun vuoro.

''Blondin varsojen nimet?'' Tappi suihkaisi nopeasti.

''Roseley ja Roscoe, noricumeja molemmat.'' Sastu vastasi kylmän viileästi.

''Sentin hoitajat?'' Tappi kysyi tuima ilme kasvoillaan, tarkkaillen koko ajan valmiiksi kirjoitettua kysymyspaperia.

''Helppo! Ly...'' aloitti Henni, mutta nopeasti Carkki tukki hänen suunsa. ''Shh!'' Sanni sanoi. Kaiken hässäkän jälkeen Sastu vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi:

''Lynn ja Johanna.''

Ristikuulustelusta oli suoriutunut nyt kolme henkilöä; Brenna, Sastu ja minä. Kymmenen pitkältä tuntuvan minuutin jälkeen oli jäljellä enään Fiona, Henni ja Veronica. ''Ei tepsi.'' nauroi Kristian tuijottaen Tappia ylempiarvoisemman näköisenä.

''Tepsii viellä.. saatpa nähdä.'' vastasi Tappi murhaavan näköisenä.

''Jambon rotu?'' kysyi Tappi entistä vihaisempana viattomalta Veronicalta.

''Se on.. tota.. connemara?'' Veronica kysyi epäileväisenä. Tällä vastauksella hän sai maistaa epämääräisen kökköistä juomaa kulauksen verran, eli sai totisesti tyttö katua vastaustaan. ''YÖÖÖÖÖÖK HYI!'' karjui uudenpuoleinen Seppeleläinen. Peitin naurusta punaiset kasvoni raidallisen tyynyn suojiin. Muut hihittivät avoimesti, ja lopulta Veronicakaan ei voinut kun nauraa. ''Viellä sie opit nää, Seppeleen perheessä oppii nopeasti.'' sanoin ja tartuin minua pidempää Pipsaa jalasta yrittäen tiputtaa tämän sohvalta.

Lopulta oli leirikasteen 1. osa saatu päätökseen niin, että vain ystävykset Veronica ja Henni olivat saaneet maistaa 'lemmenjuomaa'. Kristian kuljetti ensimmäisenä Carkin maalitaululle, jossa oli muutama riimunnaru. Poika kauhaisi pehmeää lunta, ja pesi Carkin naamataulun täysin. ''Pthyiii, päästäkää pois!'' kiljui Carkki ja yritti olla nauramatta.

Me muut Tapin kehotuksista ja estelyistä huolimatta ryntäsimme pojan ohi ja avasimme oven. Tappi kiroili peräämme, mutta juoksimme täyttä vauhtia pelastamaan rakkaan Carkin. Shinqua ja Fiia avasivat ketterästi narut.

''Niin se vaan on, ei teistä oo tällaselle tyttölaumalle leirikastetta pitämään.'' totesi Fiia.

Kaikki pomppivat omiin mökkeihinsä nukkumaan, olihan kello jo pitkälti yli kaksitoista, ja jokaisen pirteyden pohjalla oli kuitenkin väsymystä hiihtoratsastuksesta johtuen.

''Hyvää yötä.'' kuiskasin mökkiimme ja kipusin yläsängylle.

Josefiina, Hiihtoratsastusta!:

Kikattava ja kihertävä lauma leiriläisiä yritti järjestäytyä fiksuun riviin Seppeleen pihalla. Neljätoista tyttöä töni toisiaan, hihitti ja höpisi. Jännitys oli kohonnut ihan uusiin lukemiin, kun kevätleiriläiset olivat huomanneet viidet laskettelusukset, viidet ajo-ohjat ja kasan ridauskypäriä ja laskettelulaseja.
Kyllä, tytöt saisivat kokea jotain erilaista – hiihtoratsastusta! Annelle oli tullut esteitä pitää kaikkia kevätleirin tunteja, joten olin lupautunut pitämään tämän erikoisen tunnin. Omakin kokemukseni oli minimaalista, mutta googlen ja suhteiden avulla olin päässyt jotenkuten kärryille. Tai suksille, ehe ehe.

”Noniin, tytöt, hiljaisuutta kiitos! Tänään on vuorossa hiihtoratsastusta. Hevosina toimivat Palmikko, Humu, Tiia, Luy ja Eppu. Melko hallittua kyytiä siis!

Me jaetaan teidät seitsemään pariin. Hevosia on viisi, joten osa joutuu odottamaan vuoroaan. Parit ovat:
Dreamer ja Brenna – Palmikko
Henni ja Liina K – Humu
Pipsa ja Fiona – Tiia
Veronica ja Fiia – Eppu
Nana ja Shinqua – Luy
Sanni ja Sastu – Humu
Karoliina ja Carkki – Tiia

Ekat neljä tänne. Päättäkää, kumpi pareista ottaa ensin sukset, eli kumpi hiihtää ja kumpi ratsastaa ensin. Ja tämä on tärkeää! Hiihtäjät: ottakaa myös kypärät ja laskettelulasit, koska heppojen kavioista lentää kovia lumi- ja jääpaakkuja. Ajo-ohjat kiinni satulavyöhön vastinhihnojen kohdalle!

Jaakko on aurannut tuonne metsätielle kivan muutaman kilsan pituisen baanan. Välillä on tasaista, välillä ei... Toinen ratsastaa sinne, toinen tänne, eli metsätien päässä vaihdetaan.
Ja NYT HILJAA! Kuunnelkaa ohjeet! Mennään perätysten, eli minä johdan Sentillä ilman hiihtäjää. Sitten tulee Humu, sitten Eppu, sitten Palmi, sitten Luy ja viimeisenä Tiia! PITÄKÄÄ KUNNON VÄLIT EDESSÄ OLEVAAN PARIIN! Tässä lajissa saa helposti ruumiita aikaan, jos ei tehdä niinkuin käsketään! Ok?”

Ja niin lähdimme matkaan. Sentti allani oli tapansa mukaan virkeä mutta hallittavissa. ”MUISTAKAA HUUTAA, JOS ETTE HALUA MENNÄ KOVEMPAA!” karjaisin vielä taakseni ennenkuin ohjasin Sentin rennossa käynnissä metsätielle.

Palmikon ratsastajista ensin hiihti Dreamer, Humulla hiihti ensin Liina, Tiialla Pipsa, Epulla Fiia ja Luylla Nana. Sanni, Sastu, Karo ja Carkki jäivät tallille odottelemaan vuoroaan.

Takaani kuului kiljahduksia, kun tytöt totuttelivat suksiinsa. Onneksi hevoset olivat rauhallisia... Ekat kaatumiset koettiin heti ensimmäisen sadan metrin aikana, kun lumeen pyllähtivät sekä Dreamer että Nana.

Hiljalleen tytöt alkoivat hallita suksensa.
”Ravia?” katsahdin taakseni.
”Joo!” kuului kuorossa.
”Mutta ei kovaa”, vingahti Pipsa.
Annoin Sentille kevyet pohkeet ja kevensin orin liidokkaassa ravissa. Se oli niin mukava ratsu, että ehdin tuijotella taakseni. Dreamer puristi ajo-ohjia irvistäen, pyrstö pystyssä kuin ankalla. Liina viiletti Humun perässä tukka putkella, selvästi kyydistä nauttien. Pipsa horjui puolelta toiselle, mutta pysyi kuin pysyikin kyydissä. Fiia kiljahteli ja irrotti välillä toisen kätensä ohjista, mutta piti jotenkuten tasapainonsa. Nana oli etukenossa Dreamerin lailla, nauraen ääneen.
”Kovempaa!” huusivat hiihtäjät, ja noudatin käskyä kun vastalauseita ei tullut. Sentti innostui ja lähti puhkuen kunnon kiitoraviin. Vilkaisin taakseni, kaikki pysyivät kyydissä.
”AU!” kuului yhtäkkiä: Fiian päähän oli lentänyt kova jääpaakku. Onneksi lasit ja kypärä suojasivat tytön päänoppaa.

Edessä oli ylämäki.
”Nojatkaa taaksepäin, suksilla olijat!” huusin tuntilaisille ja kannustin Sentin loivan, pitkän mäen ylös reippaassa ravissa. Takaa kuului naurua ja huudahduksia, ihmeen kaupalla jokainen tyttö pysyi kuitenkin kyydissä.
”Otetaan pikkupätkä käyntiä, toi tippuu ihan just”, Fiona huudahti Tiian selästä. Kävelimme hetken aikaa, sitten nostin taas ravin. Menimme ravia pitkän matkaa, välillä kovempaa ja välillä hiljempaa.
Onnettomuus oli lähellä, kun spurtin aikana Fiia kaatui ja jäi raahautumaan ohjista. Samaan aikaan Luy tunki liian lähelle ja Fiia meinasi jäädä tamman kavioiden alle.
”PITÄKÄÄ VÄLIT!” karjaisin hätääntyneenä. ”PYYYSÄÄÄÄHDYYYYYS!”
Letka pysähtyi ja kaikki katsoivat säikähtäneinä Fiiaa, joka pärskähdellen nousi ylös ja putsasi lunta vaatteistaan. Sitten hän virnisti ja näytti peukkua. ”Kaikki ok, jatketaan!”

”Otetaanko laukkapätkä?” ehdotin pian.
”Käy!”
Hipaisin pohkeillani Sentin kylkiä. Ensin ravi, sitten pienet laukkapohkeet ja ori lähti tasaiseen, hillittyyn laukkaan. Katsahdin taakseni, kaikki tuntuivat pysyvän kyydissä.
”Tää on helpompaa kuin ravi”, kuului Dreamerin kommentti.
Kannustin Senttiä kovempaan menoon, ja nautin täysin siemauksin puoliverisen ihanasta laukasta. Takanapäin meni hyvin äänistä päätellen. Hoputin Senttiä lisää, kun edessä aukeni upea laukkasuora. Tuuli pieksi kasvojamme kun painoimme menemään pitkin lumista metsätietä.
”HEI! STOP!”
Brennan hätääntynyt kiljahdus sai sydänalassani jysähtämään. Hidastin Sentin ensin raviin, sitten pysäytin sen. Takanamme hevoset parveilivat hermostuneina.
”Mitä tapahtu?” kysyin Brennalta ratsastettuani lähemmäs.
”Driimeri vaan horjahti ja lensi tuonne ojaan”, Brenna henkäisi. ”Onkohan se ok?”
”Driimssi?” Ratsastin ojan viereen ja tulin selästä alas.
Pian lumen keskeltä pystyyn nousi iloisesti virnistävä tyttö. ”Tää on mahtavaa! Laukataan lisää!”
”JOOO!” muutkin hihkuivat.

Laukkasimme vauhdikkaasti, kunnes metsätien pää tuli vastaan. Ratsastajat olivat onnessaan, kun pääsivät koettamaan suksia jalkoihinsa ja kypäriä päähinsä.
”Aah, vähän mä oon cool”, Shinqua virnisti laskettelulasit päässään.

Lähdimme takaisin tallille. Ensin hevoset saivat puhaltaa hetken ja suksilla olijat totutella tunteeseen. Sitten matka jatkui ravissa, aluksi hiljempaa ja sitten reippaampaa.
Brenna oli keskittyneen näköinen ja osasi hyvin pitää tasapainonsa suksilla. Henni heilahteli välillä uhkaavasti puolelta toiselle, mutta pysyi pystyssä. Fiona tuiskahtikin pari kertaa lumeen, mutta pääsi aina kunnialla ylös. Shinqualta homma sujui helposti.

Laukkasimme reippaasti. Taas tuli kaatuminen, tällä kertaa maahan pläsähti Henni.
”Ei vaurioita, jatketaan”, tyttö huikkasi reippaasti.
Suurin riemu oli vielä edessä: menomatkan ylämäki oli nyt alamäki! Tytöt kiljuivat ja nauroivat, kun laskettelusukset yrittivät viettää heitä alamäkeen. Fiona keksi ”lasketella” alas ja muut seurasivat esimerkkiä. Virnistellen katsoin tyttöjen menoa.

Tallille selvittiin kunnialla. Brennan matkanteko oli edelleen yhtä vaivatonta, Henni löysi tasapainopisteensä ja Fionan onni alkoi kääntyä: tytöstä alkoi kuoriutua oikein hiihtoratsastushirmu! Shinqua pyllähti lumeen loppumatkasta useamman kerran, mutta onneksi vain hitaasta ravista.
”Outoa, miten me kaadutaan helpommin käynnistä ja ravista kuin laukasta”, Fiia hörähti ison Epun selästä.

Tallilla käskin tyttöjä jäähdyttelemään Epun, Luyn ja Palmin. Toiselle kierrokselle lähtisivät Humu ja Tiia.
Näistä kahdesta parista ensin suksille pääsivät Sanni ja Carkki. Tytöt meinasivat kuolla nauruun pukiessaan laskettelulasit silmilleen.
”Nää on jostain 80-luvulta”, Carkki räkätti.
”Leopardikuviota! Ei tsiisus”, Sanni tirskahteli.
Lopulta pääsimme matkaan.

Sentti oli jo aika kuumana, mutta tytöt eivät pistäneet sitä pahakseen. Nämä parit janosivat vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Hurjaa meno olikin, tytöt kun halusivat laukata jatkuvasti. Onneksi Carkki ja Sanni pysyivät matkassa: Carkki otti leveän otteen ajo-ohjista, kuulemma helpotti tasapainon pitämistä, ja piti suksensa suorassa. Sanni oli tukevasti etukenossa, ja heilahteli välillä sinne tänne.
Laukassakaan ei ollut ongelmia, välillä suorastaan pingoimme läpi lumisen maiseman. Päivän naurut saatiin, kun Carkki ja Sanni lensivät tienpenkkaan tismalleen yhtä aikaa! Sieltä sitten saimme kiskoa hysteerisesti hihittävät, yltä päältä lumiset tytöt ylös.

Paluumatkalla suksille pääsivät Sastu ja Karo. Tytöt ilmoittivat oitis, että nyt mentäisiin lujaa! Sastun suu oli tiukka viiva, kun hän viiletti Humun perässä. Karoliina pyllähti maahan jo, kun Tiia oli paikallaan, mutta viimein hoksasi miten pitää tasapainonsa kondiksessa.
Menimmekin kovaa! Sentti puuskutti innoissaan, Tiia hönki hikisenä ja Humu puhalsi pirtsakkana. Kiitolaukkakin sujui loistavasti! Kiittelin hengästyneitä mutta tyytyväisiä tyttöjä.
”Tää on sikasiistiä”, kommentoi Sastu. Tyttö olikin oikea lahjakkuus, hän ei tuntunut pelkäävän mitään ja suunnitteli jo hyppyriradan rakentamista.
”No niin on”, Karo säesti. ”Vaikka mua pelottaa välillä kauheesti.”
”Ja sen huomaa”, Carkki naurahti, ”sä kiljut kuin kiljuhanhi!”
”Äitis kiljuu”, Karoliina äsähti mutta ei voinut olla purskahtamatta nauruun. ”Kvaak kvaak, sanoo Karoliina kiljuhanhi!”

Tallille palattiin iloisissa meiningeissä. Muut leiriläiset olivat jäähdytellet kopukat ja odottivat meitä pihalla.
”Loppuverryttelyt vaikka tossa kentällä”, ilmoitin ja hypähdin alas selästä. ”Varmaan haluatte hoitaa Sentinkin?” arvelin kun tyttöjoukko lähestyi minua toiveikkaana.
”Tottakai! Kiitos kivasta tunnista!” tytöt kujersivat ja minä lähdin naureskellen kohti oleskeluhuonetta ja ah-niin-kylmää limupulloani...

Torstai 12.3.2009

Shinqua:

Kun myöhään valvoo, ei aikaisin herää. Eilen illalla kaikki olivat saunoneet ja puhuneet niiin kauan kaikesta että vasta puolilta öin jokainen oli omassa pehkuissaan.

Herätyskellot pirisivät melkein jokaisen korvan juuressa ilkeän kimeästi ja sen takia kaikki alkoivat nousta hidastetusti pedeistään, jossa olivat yönsä viettäneet leveästi ja makeasti. Kuului haukotteluja, äkinää ja kaikenlaisia murahduksia omista vaatteistaan, joita oli levinnyt joka puolelle saunamökkiä. Jonkun ratsastushousut löytyivät nurkasta, toisen taas matkalaukun alta. Pian jokainen oli väsyneesti löytänyt kuteensa huoneesta, paitsi Carkki, joka oli väsähtänyt paidan etsintäänsä, lojui nyt matkalaukun päällä torkkumassa. Kontalleen Veronica mönki Carkin luokse, tökki häntä sai hänet hieman hereille.

-Carkki-karkki. Pitäs herätä nyt kunnolla, Veronica puhui Carkille hiljalleen, joka nousi ja löysi paitansa, jonka päällä tämä oli kokoajan istunut.

-Että illalla valvottiinki myöhään, Dreamer vahvistaa. Driimi saa joka puoleltaan "jep, juu, niin" vastauksia. Etisin harjani laukusti ja harjaan tummanpunaiset hiukesi suoriksi, etsin silmälasini ja laitan hiukan ponkkarille.

-Pitäsköhän jo lähteä Annen luo aamupalalle? Sastu kysäisee vetäessään kenkiään jalkaansa.

-Mennään vaan, vastaan napaten takkini naulakosta laittaen sen ylleni.

Kiiruhdamme päätaloon Annen ja ELlin luokse, jossa saamme herkullisia sämpylöitä, maahtoleipää ja puuroakin. Myös toinen porukka tuli eli he jotka nukkuivat olomökissä. Myös oleskelutilan tytöt Brenna ja Pipsakin tulivat sisälle. Söimme rauhassa aamupalaa kuunnellen radiota kaikessa hiljaisuudessa.

-Mikä tunti tänään on? Esteitä vai koulua? kenties maastossa? Henni kysyi haukotellen makeasti.

-Esteitä hypitään. Perusasioita ja sen sellaista. Huomenna taas mennään koulua, Anne vastaa. Pian myös pojatkin Tappi, Kristian ja Jaakko tulevat sisään hirveällä älinällä.

-Mith? Elli kerkeää huudahtaa pienesti ja pian myös Ellin kädessä ollut leipäkori tipahtaa laittialle.

-Hevonen yli tallialueen! Jaakko puuskahtaa.

-Jaakko tarkoittaa että yksi hevosista on kadonnut laitumeltaan, Kristian kertoo Jaakon puolesta.

-Kuka hevonen? Anne kysyy nousten penkiltään ylös.

-ööh...kukas se oli...se se se...Pampula! Just niin se Pampula, Tappi vastaa hiukan änkyttäen.

-Pampu? Henni ja Pipsa kiljahtavat kuin yhdestä suusta olohuoneessa.

-Niin se valee pikkuponi. Pampula! Kristian sanoo.

-Syökää kaikki rauhassa niin mie lähen poikien kanssa sitä kadonnutta Pampulaa etsimään ympäristöstä, Anne vastaa ja lähtee poikien kanssa ulos ponin etsintään. -Miun pittää myös lähteä, Pipsa julistaa samantien.

-No eiköhän mennä sitten koko konkkaronkko sitä ponia jäljittämään, Elli sanoo viimein ja pian keittiö on olohuonetta myöten tyhjä.

Eteinen oli täpöten täynnä villejä poni- ja hevostyttöjä, jotka innokkaasti laittoivat takin niskaan ja kengät jalkaan ja pian kaikki 14 tyttöä olivat joka puskasta Pampulaa etsimässä.

-Mihin hornan kuuseen se poni on oikein kadonnut? Karoliina kysäisee ja puolet tytöistä kohauttaa olkiansa. Osa menee talliin ja osaa etsii talon, latojen ja metsien reunamilta. Pian Ellikin saapui tummanpunaisessa toppatakissaan ulos ja sanoi;

-Anne soitti ja sanoi ponin löytyneen erään naapurin pihamaalta syömässä linnuille tarkoitettuja tähkiä. Onneksi he olivat kilttejä ja soittaneen tyttärelleen, joka joskus täällä ratsastaa, siis Seppeleessä ja hän oli soittanut sitten Annelle, Elli sanoi ja jatkoi;

-Onneksi se poni ei ollut sen kummempia tehnytkään.

-Onneksi, kaikki huokaisivat helpotuksesta. Kaikki katosivat leirihuoneisiinsa ja Brenna ja Pipsa tulivat saunamökkiin vierailulle, koska eivät oleskeluhuoneeseen asti jaksaneet mönkiä.

Pian myös pojat saapuivat huoneeseen mukanaan lauma olomökin tyttöjä. Olimme hiukan ymmällämme, kunnes Kristian sanoi;.

-Nyt on sopiva aika tehdä kaikkea hauskaa ennen teidän rääkki ratsastustuntianne.

-Mitäs sullakin on mielessä, Pipsa kysäisi näsäviisaasti pojalta.

-No vaikka pitä. Pelataan pelejä, ollaan tyynysotaa ja kaikkee muutakin, Jaakko jatkaa.

-Ja tyynysotaa ollaan vaan tytöt vastaan pojat, kiljaisin ja otin tyynyn hyppäsin hiukan eteenpäin ja sain tehtyä hyvän iskun Jaakon selkään.

-Tää kostetaan! Nyt pojat asemiin! Tytöt liian vaarallisia ja nyt HYÖKKÄYKSEEN! Jaakko huudahtaa ja pian saunamökissä raikuu naurua ulkopuolellekin!

Dreamer:

"Okei nyt sauna on lämpenemässä ja ruoka on kuulemma kohta valamis." ilmoitin puhdistellen vaatteitani lumesta, miten onnistuin kaatumaan täysin tasaisella maalla ja tietenkin vielä suoraa lumikasaan?
"Kumpi ehtii ekaksi?" Pipsa kysyi, irrottaen katseensa lehdestä jota selaili ja sai kasvoilleen sanoinkuvaamattoman ilmeen nähdessään minun lumisen ulkomuotoni.
"Mitä sulle tapahtu?" tyttö rääkäisi miettien uskaltaisiko nauraa vai ei.
"Suuri valkoinen lumimies kävi kimppuun. Mitäs luulet." vinoilin tytölle virnistäen, "No jaa, onnistuin taas kaatuilemaan tuolla pihalla, hevoset varmaan katto että mikähän humalainen siellä tällä kertaa örveltää." huomautin riisuen lumisen päälystakkini pois.
"ÄÄK! Nyt sitä lunta on minun niskassaki!" kiljaisin minulle varsin epätavallisella äänellä, Carkin ja Sastun seuratessa lumesta johtuvaa tanssiani silmät pyöreinä makuuhuoneen ovensuusta. Fionan ja Pipsan tukehtuessa nauruun sohvalla.
"Okei..." Liinan ääni keskeytti koko älämölön, tyttö oli ilmestynyt ulko-ovelle kenenkään huomaamatta, "Anne käski hakea teätki syömään.." tummaverikkö huomautti, selvästi pidellen nauruaan, luultavasti näytimme hieman puusta pudonneilta.

Ruokailun jälkeen leiriläiset linnottautuivat saunamökkiin ja valmistautuivat saunomiseen.
"Joku saa sitten kertoa saunan jälkeen kummitustarinan." Fiia ilmoitti virnistellen huomatessaan pimeyden jo laskeutuneen seppeleen pihamaalle.
"Kuka osaa hyvin, se ei oo muuten pelottava. Ei ainakaan Driimi, se taitaa olla jo niin humalassa ettei pysy pystyssäkään." Pipsa huomautti, minä näytin tytölle kieltäni näytellen verisesti loukkaantunutta.
"Miehän kerron erityisen hyviä kummitusjuttuja, mutta turha toivo että mie niitä nyt alkasin kertomaan." huomautin ja istuuduin mielenosoituksellisesti Brennan ja Sannin seuraa sohvalle, pyyhe käsissäni ja enkös vain kaatanut Sannin limsan syliini ja pyyhkeelleni.
"Ei voi olla totta." rääkäisin epäuskoisena, en minäkään nyt näin kömpelö ollut. Hipsin kaivamaan itselleni toista pyyhettä ja vaihtovaatteita, kuullen samalla Hennin ehdottavan Nanaa kertojaksi.
"Joo, miten mie en tuota ajatellu, Nanan jutut jos mitkä on pelottavia." Pipsa yhtyi Hennin ehdotukseen, sitten suljin ovet vaimentamaan tyttölauman meteliä.

Olin ensimmäisten joukossa poistumassa saunalta, punaposkiset tytöt nauroivat ja joku oli uskaltautunut jopa käymään ulkona, vilustumisen uhallakin. Karoliina ja Veronica olivat saaneet suostuteltua Annen tekemään meille voileipiä ja kaakaota, Shinqua raahasi eväitä olomökkiin tyttöjen kanssa, kolmikko oli juossut ensimmäisenä ulos saunasta löylyvuoron siirryttyä minulle. Minkäs minä sille saatoin että olin joutunut istumaan alemmalla lauteella, ylempien ollessa täynnä. Kaikkien tyttöjen ollessa koolla Nana virnisti pirullisesti ja istuutui teatraalisesti lattialle, tunnelma hieman rikkoutui valojen rävähtäessä päälle Sannin ilmestyessä paikalle hieman muiden jälkeen Hennin ja Fiian kanssa, kolmikko oli ollut auttamassa Elliä iltatallin kanssa. Tarina minulta meni suurimmalti osalti ohi, lähinnä siksi että olin valmis sänkyyn ja hoipuin puolinukuksissa istualtani.
"Metsästä kuului joka yö suden ulvontaa, aina vain lähempää ja lähempää..." Nanan ääni häilyi jossakin tajuntani perukoilla, muiden eläytyessä tarinaan, "Nainen avasi oven ja..." kimeä kirkaisu keskeytti Nanan lauseen kesken ja sai aikaan hienoisen paniikin leiriläisissä, minäkin säpsähdin hereille nukuksissa kun olin ollut.
"Tuolla ulkona on joku." Pipsa melkein uikutti, oli selvää kenestä ääni oli ollut lähtöisin.
"Jotku kasvot.. Satuin juuri vilkaisemaan ulos." tyttö selitti, setkoutuen hieman sanoissaan.

Hyvin aseistautunut tyttöjoukko purkautui mökistä ulos, kuka voiveitsen kuka raipan kanssa, valmiina puolustautumaan. "
Hei täällä on jälkiä." Liina huomautti virnistellen, saaden leiriläiset mukaansa jäljestämään säikyttelijää. Syyllinen löytyikin pian, Kristianin, Jaakon ja Tapin ilmeet olivat näkemisen arvoisia laajan tyttöjoukon piirittäessä heidät.
"Hei, hei, me antaudutaan, ihan vapaehtoisesti." Kristian ilmoitti kohottaen kätensä taivasta kohti teatraalisesti, saaden koko poppoon räjähtämään nauruun, varsinaisia mörköjä seppeleestä sitten löytyikin, kammottavampia kuin olisi osannut arvata.

Nana, estetunti ryhmä 1:

''Hei vaan, ryhmä yksi, ja tervetuloa torstain estetunnille! Pahoittelen, että minä olenkin nyt Annen sijaisena, mutta naisella on niin paljon muita hommia!'' selitän iloisesti, ratsukkojen kävellessä uralla rauhalliseen tahtiin. ''Niin, ja tietysti on itsestäänselvää että minä en ratsasta tänään.'' jatkan puheensorinaani.

''Siltä istumalta Shinqua kääntää Humun keskelle päin ja jalustimia reippaasti lyhemmiksi.'' komennan. ''Sanni, Brenna, Pipsa hyvä tahti!'' kehun ratsastajia yrittäen kuitenkin huomata virheitä. ''Henni korjaa istuntaa. Tosin minä jos kuka tiedän että siellä voi joskus olla vähän vaikea istua. Tottumiskysymys.'' juttelen, kantaen puomin paikalleen. Sitten tartun punavalkoiseen puomiin ja rahtaan sen lähelle edellistä. ''Katsotaan vähän miten nuo laukka-askeleet teiltä sujuu välistä. Areena on sinun, Fiia!'' huudahdan.

Fiialla oli hyvän reipas tahti ja Pellakaan ei näyttänyt liikkuvan vastenmielisesti. Kuitenkin pohkeet tulisi pitää paikallaan, niin etteivät ne heilu ponin kylkiin, jolloin herkät ponit ottavat sen 'lisää vauhtia' merkkinä. Hienosti sujuu teillä!

''Sitten Brenna, jonka jälkeen Henni, Pipsa, Shinqua ja Sanni.'' organisoin järjestystä.

Brennan ja Mankin taipale on lähtenyt hienosti käyntiin. Kuuma manki tekee yllärihyppyjä ja muita sellaisia, ja Brenna hallitsee ne ihan hyvin. Istunnassa hiukan korjaamista. :--) Näytä Mankille, kuka on pomo, niin alkaa sujua todella hyvin!

Henni on uusi tallilainen, joka ei olekkaan paljon Pampulan kyydissä jolkotellut. Silti näytti sujuvan aika hyvin, tosin katse on Hennin suuri ongelma. Katse ylemmäksi, menosuuntaan! (:

Pipsalla ja Sikellä oli hiukan ongelmia välejen kanssa, sillä Sikke lähti väärässä laukassa puomeja kohti. Puomejen välillä asia kuitenkin korjattiin. Hienosti on lähtenyt käyntiin, mutta muista pitää jalustimet päkiällä!

Shinqualla oli vähän ongelmia, Humu taisi olla vähän pahalla päällä? Puomit kolahtelivat kun Humu kaahasi, mutta loppuosasta alkoi sujua ja Humu kulki nätisti hallinnassasi.

Sanni keskittyi tarkasti välimatkoihin ja sai Aksunkin hyvin hallintaansa. Ainut pikkuvirhe oli, että muistathan pitää selän suorana! Hyvin menee.

Neuvottuani ratsastajia yksityiskohtaisesti annoin tytöille merkin lähteä pystyttämälleni 50 sentin radalle. ''Pikkuesteitä.'' mutisi Brenna. Siistissä järjestyksessä tytöt lähtivät liikkeelle, Pipsa ensimmäisenä.

Yhtään pudotusta ei nähty, tosin Pampulan tyylikäs kielto Hennin epäselvien apujen vuoksi oli aikamoinen näky. Esteitä ei nostettu enempää; tosin kokeilimme hiukan erikoisesteitä (mm. muuria ja viuhkaa), jotka tuottivat monille hevosille hiukan pelkoa.

Rataa hyppäsimme aika monta kertaa (tuntilaisten toivomuksesta), ja loppuun viellä Nanan omat erikoiset verryttelyt.

Fiia, estetunti ryhmä 2:

Dreamer- Balde
Sastu - Rensu
Veronica - Palmikko
Karoliina - Anttu
Liina K - Sentti
Fiona - Floora
Carkki – Leevi

”Heipähei tytöt! Tänään mennään jumppasarjaa, Fiian omaa lempparia… Jalustimet aika lyhyiksi ja raipat voisitte ottaa vaikka kaikki käteen, ihan lyhykäiset duracellpupuille ja pikkasen pidempi keppi tahmatassuille, vaikka ei niitä taida tässä ryhmässä oikein ollakaan. Käyntiä vasempaan!

Kun olette kävelleet pari kierrosta, keräilkää hissukseen ohjia ja alkakaa työstämään niitä hevosia. Tarkkailkaa, että ne liikkuu heti pohkeesta eteen ja reagoi pieniinkin ohjasmerkkeihin, kaarevilla urilla taipuu ja suoralla ovat ihan suorina venkoilematta mihinkään. Flooran kanssa lyhyempi ohja, Veronica huomattavasti kevyempi käsi, Sastu jarruja. Sentti kulkee vähän vinossa nyt, korjaahan… oikein! Anttu voisi olla pikkuisen kevyempi edestä, puolipidätteitä. Leevi näyttää vähän jäykältä, mutta Blade hienosti. Ja sitten ravia!

Flooran kanssa jarruja, pidäte ja myötäys. Siis ihan oikeasti myötää, Fiona! Ei tartte työntää nyrkkejä korviin, vaan vähän höllätä ja rauhoittua. Leevi nätisti, siitä se alkaa vertymään, liioittele vähän asetusta ja taivutusta. Rensun kanssa ota raipasta vähän pidemmältä kiinni ja pidä se reittä vasten, näköjään sen kattelu vähän stressaa sitä. Sentti on taas vino, Palmin kanssa herkempi käsi. Blade vois olla pikkuisen aktiivisempi takajaloistaan, laahaa vähän. Mutta Karoliina! Asetus sisään! Apua, sehän panee ihan täysillä ulkoapuja vastaan. Komenna vähän sillä raipalla ulkopohkeella, asetus sisään ja eteen. No, sitä pitää vähän näköjään vielä työstää…

Nyt tulkaa nämä keskihalkaisijalla olevat ravipuomit kerran ja sitten laukannosto ja laukassa kaarre ja pitkä sivu. Suoralla pehmeällä hevosella nämä puomit ja sitten kaarteessa ulkoavut napakasti ja laukkaa vähän eteen. Järjestys on Anttu, Blade, Rensu, Sentti, Leevi, Palmi ja Floora. Karo voi aloittaa. Puomit hyvin, väärä laukka, vaihda kaarteessa. Ei, taas väärä. Tee pikku voltti ja uusiks. Sisäpohje nyt! Oikein, taputa. Blade tulee liian kovaa, jarruja, pieniä puolipidätteitä, niin että se muistaa silti nostella niitä koipiaan. Oolrait. Hyvä nosto! Rensu puomit nätisti, nyt se kuuntelee… käännös oli aika hankala, ota se keppi ulkokäteen ja nosta sitä hiukan jos se meinaa alkaa painamaan jatkossa väärään suuntaan. Sentti on nyt tosi hyvän oloinen, tosi hieno laukannosto! Kaarre on sillekin vähän ahdas, anna tarpeeksi tukea ja tilaa sopivassa suhteessa, Liina. Leevin kanssa rauhallisemmin, kolistelee kolistelee. Sillekin tuli nyt väärä laukka. Uusiks. Okei! Palmi itse asiassa vähän liian hidas, kevyesti eteen, noin. Laukannostossa älä heitä ohjaa pois, vaan pikemminkin anna sille hiukan tukea suuhun, mutta et tietenkään vedä. Flooruliini entäs? Pikkuisen lyhyempi ohja, että se saa tukea siusta, kun näköjään vähän haparoi ja loikkii. Laukannostossa saat olla aika napakka, ettei veny noin pitkäksi, mutta laukkaa hyvin eteenpäin.

Sitten tullaan niin, että yksi kerrallaan tullaan tämä jumppis viisi kertaa peräkkäin per ratsukko. Eli siis reippaassa laukassa jumppis, sitten kävelette pienen ympyrän, että saan nostettua, ja uusiksi. Rytmi on koko ajan ristikko-pysty-pysty-laukka-pysty-laukka-laukka-okseri. Aloitetaan niin että ristikko on 30 cm, pystyt kaikki 40 cm ja okseri 50 cm, seuraavalle nostetaan kaikkia kymmenen senttiä, niin mennään kahdesti, sitten taas 10 senttiä ja vielä vikalle kiekolle kymppi lisää. Eli vika este tulee olemaan 80 cm, paisti Flooralle taidetaan jättää se siihen 70 cm, ellei se nyt näytä todella hyvältä. Sama järjestys kuin äsken.”

Anttu tuli ensimmäisen kerran hiukan jalkojaan nostelematta ja heräsi vasta okserille ajauduttuaan liian lähelle. Karoliina yritti korjata tilannetta seuraavan kerran pyytämällä eteen, mutta lämmennyt ruuna ottikin siitä nokkiinsa ja ampaisi matkaan niin että puomit lentelivät. Sen jälkeiset kolme suoritusta olivat oikein napakoita ja siistejä, Karo teki hienon työn sinnitellessään hangoittelevan kimoratsun selässä. Viimeinen kierros oli nätti ja Anttukin suvaitsi nostaa korvat pystyyn liidellessään okserin yli.

Bladella oli vähän liikaa energiaa innareiden pomppimisiin, ja se venyttikin kummatkin pikkupystyt kerralla ekalla kierroksella. Toisella rundilla Driimi oli varautunut ja nyppäisi kerran kunnolla suusta, kun tamma meinasi kadota horisonttiin. Sitten tytteli alkoikin kuuntelemaan ja kuten Anttukin, Blade tuli viimeisen kierroksen korvat hörössä venyen juuri sen verran mitä Dreamer antoi myöten ja lyhensikin laukkaansa kun pyydettiin.

Rensuakin piti vähän hyssytellä, että se pysyi käsissä. Sastu toki ratsasti orhiaan oikein hienosti, mutta pikkuisen oli keskittyminen vaikeaa. Muutamasta kovemmasta pidätteestä Reimari sitten hermostui ja pisti kolmannella kierroksella liinat kiinni toiseksi viimeisellä pystyllä. Sastu nosti raippaa vähän reidestä ylös, ei koskettanutkaan hevosta, mutta sepä herkkis sitä pelästyi ja painalsi sivuun. Sastu pysyi kuitenkin selässä ja petrasi viimeisille kierroksille oikein hyvin.

Sentti teki kaikkiaan neljä siistiä kierrosta, joilla kaikki osui kohdalleen. Neljäs kiekko oli se huono, heppa säikähti isompia esteitä, painalsi vinoon ja väärää laukkaakin vielä, meinasi kieltää joka ikiselle esteelle ja lopulta teki paniikkihypyn okserille. Liina siitä sisuuntui ja viimeinen kerta oli oikein siisti ja tiukasti ratsastettu.

Leevi meni ensimmäiset kaksi kierrosta väärää laukkaa aika reunasta, mutta sitten Carkki sai sen suoristettua ja homma alkoi sujua. Vauhti meinasi hiukan kiihtyä, mutta puolipidätteiden jälkeen ori malttoi kuin malttoikin keskittyä ja tuli vauhdikkaasti, mutta hallinnassa. Ainut, mikä tuotti suurempia ongelmia, oli tiputtelu, sillä orin miettiessä laukka-askelia se unohti ponnistaa ja siksi veti muutamat puomit alas.

Palmi tuli ekan kierroksen ihan liian hitaasti, mutta Veronica korjasi sen hyvin. Sitten alkoikin pään viskominen. Ratsastaja olisi voinut olla vielä hiljempaa selässä, Palmia häiritsi pienikin veto ohjasta. Mutta hypyt olivat siistejä ja ilmavaraakin jäi kiitettävästi, samoin laukat olivat koko ajan oikein. Hiukan myötäystä enemmän, muuten sarjat olivat oikein nättejä ja rauhallisia.

Floora-neiti kauhistui vähän esteiden määrää ja ekalla kierroksella kielsi kesken innareiden toiselle psytylle. Fiona lensi kaulalle, mutta kampesi sinnikkäästi takaisin satulaan ja aloitti entistä jämäkämmin. Nyt ponikin uskoi, että mentävä on ja pomppi ihan innoissaan. Askeleet eivät nyt ihan sopineet, mutta sekä hepalla, että ratsastajalla, oli kivaa ja hyvä yhteistyö, joten siihen en enää puuttunut.

Hyvää työtä kaikilta!

Perjantai 13.3.2009

Sanni:

Eilen illalla oli jälleen valvottu myöhään, joten kaikki myös nukkuivatkin sikeästi. Yhtäkkiä Fiian lattialla olevan vaatekasan alta alkoi kuulua vaimeaa pirinää. Fiia sulki varsin pirteänä sen, ja alkoi pukemaan päälle.

- EIH! Miks näin aikasin?! Nana vikisi.

- Niinpä, niinpä… Mä olisin halunnu vielä nukkua! Mut, mites sä oot noin virkeellä päällä, Fiia? Karoliina mutisi.

- En mä itse asiassa tiiä. Nyt nopeesti kaikki ylös, Anne huutelee jo tuolla! Fiia hoputteli. Hitaasti valuimme keittiöön, ja rupesimme syömään aamiasta. Hetken kuluttua keittiöön ilmestyi saunamökkiläiset, sekä Pipsa ja Brenna, jotka joutuivat nukkumaan oleskeluhuoneen sohvilla…

- Kaikki näyttää ihmeen väsyneiltä. Mitä ihmettä te eilen illalla teitte? Anne kysyi kummissaan.

- Äh, ei mitään, Sastu sanoi huitaisten kädellä.

Lähdimme omaan tahtiin tallille, paijailemaan hoitsujamme. Talli oli täynnä vilskettä, suurin osa leiriläisistä oli painellut suoraa päätä tallille, mutta jotkut unikeot olivat menneet vielä nukkumaan.

- Moikka poitsu! hihkaisin ruunalle, joka pureskeli aamuheiniään. Silittelin hoitoponiani hetken, mutta päätin siivota karsinan nopeasti, sillä se oli todella likainen. Kaikki kottikärryt olivat varattu, joten päätin harjata Aksun hienoksi sillä aikaa. Laskin harjapussin maahan, ja otin yhden harjan, jolla rupesin sutimaan heiniä edelleen syövää ponia. Kuulin tallin toisesta päästä kun Sastu raivosi villille orillensa.

- Onneks sä et oo noin mahdoton, tirskaisin.

Parin kolmen tunnin kuluttua Jaakko syöksähti talliin.

- Hello everybody! Kaikki ulos ja sassiin! mies karjaisi. Kaikkien päät kääntyivät äänen suuntaan, mutta monikaan ei ottanut Jaakon pyyntöä vakavasti.

- Mitäköhän se nyt on keksinyt.., Shinqua mutisi viereisestä karsinasta.

- Nyt jos ette tule tänne, kaikki saa lumipesut!!! Jaakko murahti. – Eli ois parasta tulla! mies jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Haukottelin, ja lähdin kulkemaan muiden perässä ulos, tallipihalle. Jaakko käski meidät riviin, ja alkoi jakamaan lumikolia, sekä lapiota.

- Kaikille ei (valitettavasti) riitä, mutta vaihtelette niitä sitten. All right? Jaakko sanoi silmäillen meitä haukan katseellaan.

- Öh, mitä meidän siis oikein pitää tehä? Pipsa kivahti. Jaakko osoitti paksun lumikerroksen peittämälle kentälle.

- Teidän pitää kolata tuo.., Jaakko sanoi virnistäen. Sitten hän ratkesi ilkeään nauruun. Kaikki tuijottivat kenttää kohti leuka maassa. Kukaan ei sanonut mitään. Kuitenkin Carkki lisäsi nielaisten:

- T-tuoko meidän pitää kolata?

Pian ensimmäiset olivat kolaamassa lunta pois. Muut istuivat aidalla odottelemassa vuoroaan. Jaakko oli jo lähtenyt pois, varmaan löhöilemään sohvalle ja syömään karkkia… Ja ME joudumme raatamaan täällä itsemme loppuun.

- Ääh, tää on kauheeta! kimahdin.

- Toivottavasti tätä ei tarvii saada niin priima kuntoon, että hiekka näkyy, Veronica puhahti.

- No empä usko niin, Dreamer järkeili. Hetken kuluttua Anne käveli talliin tarkastamaan hevoset.

- Mitä te teette?! Nainen huudahti.

- Ööh, kolataan kenttää. Eikö tää ole tarpeeksi hyvä? Karo kysyi työntäen lapion lumeen törröttämään.

- Kuka niin on käskenyt?! Anne murahti.

- Jaakko, totesin.

- Voi että… Nyt se mies saa puhuttelut!!! Anne hymähti lähtien viipottamaan kotiinsa. Jäimme kuitenkin

vielä varmuuden vuoksi kolaamaan.

- Okei, okei, neidit, se meni vähän yli… Mutta, puunatkaa nytten konienne varusteet, se ei varmaan ole paha juttu? Jaakko kysyi virnistäen.

- Joo, pidetään porukalla varusteiden puhdistamistuokio, Nana ideoi. Lähdimme porukalla talliin.

Kun olimme saaneet varusteet puhtaiksi, lähdimme syömään.

- Noniin, tässä minun tekemää makkara soppaa, toivottavasti kelpaa, Elli sanoi hyvin aurinkoisesti kaataen jokaisen lautaselle makoisan näköistä soppaa.

- Nam! Onpas hyvää! Brenna kehui, niin kuin muut monetkin. Syötyämme lähdimme mökkeihimme, Brenna ja Pipsa hoitajienhuoneeseen. Vietimme kavereiden kanssa aikaa, jutellen, pelaten, riehuen, ja paljon muullakin tavalla. Tunnin jälkeen ruokailusta Anne tuli vuorotellen kummallekin mökille, ja lopuksi oleskeluhuoneeseen sanomaan, että huoneet oli siivottava. Ne näyttivät hänestä nääs kaatopaikoilta.

- Hei, mä löysin mun ratsastushousut!

- Ja mä kadonneen hammasharjan!

Niin, kun siivoaa, löytyy paljon kadonneita asioita. Jäimme odottamaan innolla tulevaa ratsastustuntia, mitäköhän tekisimme?

Sastu:

- Mä oon niin puhki, Nana voihkaisi lysähtäen oleskeluhuoneen pehmeälle, punaiselle sohvalle rätti väsyneenä.

- No älä! En olis uskonut et hommaa riittää näin paljon, Henni, Cassun uusin hoitajatulokas, rääkäisi heittäytyen Nanan viereen. Kaikki nyökyttelivät.

- Mut c'moon, illalla on bileet, Liina sanoi piristyneesti alkaen jammailemaan, ja Sastu lähti heti mukaan, soittamalla ilmakitaraa. Tytöt hyppivät pitkin oleskeluhuonetta, lopulta molemmat olivat pöydällä hyppimässä. Liina lauloi Pinkin So What'ia.

- Rauha maahan, mä haluan levätä, Vertsu huusi, työntäen kätensä sohvatyynyn alle.

- HYYYI!

Kirkaisu jähmetti tytöt paikoilleen. Hitaasti Vertsu vetäisi tyynyn alta... litistyneen, murskaantuneen banaanin!

- Ai sinnekkö se jäi, Carkki huudahti, samalla kun nenäänsä nyrpistellen Veronica vei banaanin, tai sen mitä siitä oli jäljellä, niin roskiin. Fiona ja Kinkku siivosivat sohvan banaanisoseesta, koska stressasivat Annen mielipidettä ja vetosi siihen, että muuten seuraavasta tunnista tulisi hirveä rääkki rangaistukseksi.

Porukka jakaantui pikku hiljaa mökkeihinsä tai sohviinsa. Brenna ja Pipsa jäi oleskeluhuoneeseen, muut menivät mökkeihinsä pesulle ja muutenkin lepäämään, jotta illalla olisi bilekunnossa.

*

Mökeissä kävi kova kuhina, kun Seppeleen tytöt valitsivat vaatteita ja tällääntyivät - ainakin melkein kaikki. Osa taas mässäili karkkeja ja osa (krhhm kukakohan) joi jaffaa. Pälätys olisi herättänyt kuolleenkin.

- Onks nää farkut vähän liian... lissumaiset, Sanni kysyi peilaillen huolestuneena.

- En tunne ketään Lissua, Karoliina sanoi vakavissaan.

Sanni ilveili Karolle ja heitti tätä tyynyllä. Karo heitti taas Fiiaa, joka oli juuri kokeilemassa hiustyylejä.

- Älkää sekaannuttako mua tähän, Fiia ulvahti, saaden Hennin, Nanan ja Liinan nauramaan.

*

- Kiva, et saatiin tulla tänne kokeilemaan vaatteita. Mä en oikein luota tohon Pipsan vaatemakuun, Brenna ilkeili leikillään.

- Hah, Pipsa nyrpisti nenäänsä loukkaantuneena, mutta nauroi taas hetken päästä.

Fiona tyyntyi ensimmäisenä naurukohtauksesta, ja vilkaisi nojatuoliin. Dreami istui siinä vaitonaisena, näpeltäen kynsiään. Hitaasti Fiona liukui tytön viereen.

- Mikä on, tämä kysyi.

- Äh, ei mikään.

- Poikahuolia, Fiona veikkasi.

- No melkein... kun yhel mun kaverilla, Jarnolla, oli eilen synttäribileet enkä päässy sinne, ja tänään se kysy, et voitaisko mennä leffaan. Ja mä oon edelleen täällä. - Kutsu se tänne, Fiona hihkaisi.

- Hei tytöt, kaivataanko bileisiin lisää miehiä? Dreamerilla olis yks kaveri, miespuolinen, jolla oli eilen synttärit! Pääseehän se mukaan vai mitä?

- Joo, kaikki hihkaisivat.

- Kiitti! Ootte parhaita, Dreami hihkaisi hymyillen.

- Mut nyt, hopihopi, meijän pitää lähteä että ehditään! Anne ja muut on varmasti jo järjestellyt ne bileet sinne Olomökkiin, Kinkku kiirehti.

- Venatkaa mua, Carkki huusi vessasta.

*

Saunamökkiläiset + Brenna ja Pipsa koputtivat Olomökin ovelle. Sisältä kantautui kova-äänistä musiikkia. Pian Sanni ja Nana avasivat oven.

- Jään odottamaan Jarnoa, Dreami selitti.

Kaikki rentoutuivat heti ja tanssilattiana toimiva tila oli täynnä. Jaakko oli raahannut Artsin ja Tapin bileisiin, ja yllätykseksi Sastu huomasi Katin Tapin kainalossa. Sastu, joka oli jo juonut itsensä ihan sokerihumalaan, vaappui näiden luokse. Eikä ollut ainut joka ei ollut selväpäinen: poikaporukka oli kitannut kaljaa runsaasti, muttei se menoa haitannut.

Pian Dreami ja Jarno tulivat sisälle. Iloisesti kaikki ottivat Jarnon vastaan, ja Henni sekä Liina avustivat Annea juomien jakelussa.

Sitten tuli kappale, joka sai kaikki laulamaan mukana: Varrella Virran. Kaikki oli enemmän tai vähemmän järkevinä, mutta jokainen lauloi. Ilta oli sekainen, ja arvatenkin yli puolilla oli huomenna kankkuinen olo, vaikkei ollut juonut alkoholia. Mitä muutakaan voi odottaa kun on Seppeleläiset kyseessä!

Sastu, koulutunti ryhmä 1:

Henni - Pampula
Pipsa – Sikke
Brenna – Manki
Nana – Pikku
Sanni – Aksu
Fiia - Pella
Shinqua - Humu

- Moro vaan kaikille! Jees, oottekin jo lämmitellyt niitä, oikein hyvä, kailotin rymistellen maneesin ovesta sisälle. Manki mulkaisi minua epäilevästi, mutta kuunteli Brennan pidättävää apua.

- Eli tän tunnin aikana ois tarkoitus... no, vähän työskennellä noiden hevostenne kanssa. Teemana pidetään mahdollisimman pienillä avuilla ratsastusta.

"Kyllä huomaa kuinka omatoimista porukkaa Seppeleessä on" mietin katsellessani, kuinka porukka keräsi vähitellen ohjia.

Osa alkoi ratsastamaan hevostaan muotoon niin, että niiden päät heiluivat.

- Kädet hiljaa! Ette lähe ottamaan noin vain pidätteitä vuoron perään molemmilla käsillä. Kyllä te osaatte olla herkempiäkin, voin vannoa. Meidän ei tarvitse heti alkaa pyytämään niitä pyöristämään kaulaansa, vaan riittää, että ne tukeutuu kuolaimeen ja te pidätte kevyen tuntuman. Hevosten pitäisi kulkea kuten Aksu nyt, hyvä Sanni! Hyvä parannus, Pipsa, huomaatko: heti kun herkistyt, Sikkekin alkaa kuunnella.

- Ala ratsastamaan Nana! Vaikka mennään vähän käyntihommia, saat kyllä tehä töitä! Pikku on valahtanut täysin luotiviivan alapuolelle, pari nostavaa puolipidätettä ja eteen. Ei, ei noin kovaa puolipidätettä. Riittää, että pistät nyrkin tiukasti kiinni, ja helläät sitä. Pikku ei ole sementtisuinen, ja se kyllä pystyy tottelemaan kevyillä avuilla. Shinqua, lopeta se Humun ohjista pidättäminen, ei se sitä päänheittelemistä lopeta sillä. Älä tee vähään aikaan mitään ohjalla, pidä vain sitkeästi kevyt tuntuma suuhun, ja kaikki, ratsastakaa niitä koko ajan, älkää vain minuutti sinne tänne, ja muistakaa herkkyys! Tää ei oo parasta ratsastusta teiltä, uskokaa vaan.

Katsoin saiko pieni juhlallinen puheeni mitään aikaan, ja pieni hymynpilke käväisi mielessäni, kun ratsastajat ottivat itseään niskasta kiinni ja alkoi tekemään raakaa, herkkää ja pienenpientä työtä saadakseen hevoset kulkemaan hyvin ja tarmokkaasti allaan.

- Dodi, johan ne alko ratsastamaan, aloitin. - Saatte tehä ihan omatoimisesti kaikkia kouluratsastukseen liittyviä asioita, kunhan ratsastatte niitä pienillä avuilla, herkästi. Korjailen täältä sitten. Niin, ja askellaji on ravi, ETTEKÄ HETI LAITA POHKEITA NIIDEN KYLKIIN JA PAMAUTA! Huh, ehdinpäs, ennen kuin kukaan ehti tehdä niin. Eli, pienenpienenpienen pieni, herkkä pidäte, valmistelu, ja raviin siirtyminen. Muuten hyvä Pampulalla, mutta terhakas raviin siirtyminen ois saanut olla. Hyvä Fiia, huomasi oikein kuinka se oli hyvin valmisteltu.

- Oho, oho, Aksussa ja Mankissa olikin energiaa! Vaikka tykkäänkin reippaista hevosista ja sanoin että terhakas raviin siirtyminen, mutta kuitenkin jotenkuten hallitun näköinen saisi olla. Hyvin rauhoitettu se Aksu rauhallisella keventämisellä. Ihan hyvä vaihtoehto, Brenna, että siirryit uudestaan käyntiin ja teit uuden raviinsiirtymisen, nyt oli paljon hallitumpi ja oikein hieno, taputa.

Katselin ratsastajien menoa aika tyytyväisenä. Pikku näytti reippaalta ja ihanan pörheältä, Sikke taasen rauhalliselta ja tyyneltä ja Humu, no, ihan Humulta.

- Nana ja Shinqua sais alkaa laittamaan niitä hevosia kuuntelemaan. Ne näyttää hyviltä, mutta ei teillä oo mitään tuntumaa niihin. Sikke taas vois vähän enemmän käyttää takapäätään, astua enemmän runkonsa alle, muuten se näyttää hyvältä, eikä istunnassakaan ole puutteita. Hieman kättä alemmas vaan. Tehkää paljon pysähdyksiä, niillä saatte ne kuuntelemaan istuntaa ja vähäisiä apuja. Ja kaikki voi vaihtaa suunnan!

- Hei, nyt alkaa näyttää hyvältä! Fiia, Pella näyttää ihan oikealta kouluponilta, jos sen harja olisi vain letitetty. Pikku ja Pampula ovat hienosti kevyellä tuntumalla ja käyttävät takapäätään, ja Sikke astuu hienosti runkonsa alle. Humu on lopettanut sen pään viskelemisen ja keskittyy suhun, Shinqua. Mankista kuoriutui kouluponi ja Aksu taas todistaa taitonsa. Loistavaa hei tytöt! Taputtakaa niitä.

Kun vilkaisin kelloa, hätkähdin. Tuntia pitäisi alkaa lopettelemaan.

- Kello onki mennyt nopeasti. Koska tunti meni hyvin, voitte lähteä loppuverkoiksi maastoon. Järjestys Humu, Manki, Aksu, Sikke, Pella, Pikku ja Pampu. Kiitos tunnista, olitte kivan yhteistyöhalusia! Nyt mun täytyy kuitenkin mennä laittaa nopeasti Rensu valmiiksi, et ehdin omalle tunnille!

-S

Karoliina, koulutunti ryhmä 2:

- Nouskaa vain ratsujenne selkiin!, huudahdin, kävellessäni kasvot punaisina maneesiin. Olin unohtunut lojumaan mökkiin, mutta kelloa vilkaistessani olin saannut vipinää kinttuihin.

- Näytät aivan auringolta, Veronica murjaisi ivalliseen sävyyn Palmin selästä.

- Heko heko, hölkkä tekee vain hyvää, mumisin nolosti, istahtaen sitten muovituoliin.

- Menkää pitkin ohjin uralla, ja pitäkää suht isot välimatkat toisiin hevosiin, aloitin lyhyesti.

- Vai mitä, Fiona?, virnistin, viitaten sanoillani sillä, että Flooran voisi kääntää maneesin poikki. Tyttö nyökkäsi, ja käänsi hevosen voltille.

Samalla kun seurasin ratsukoiden hitaita askelia, mietin mitä keksisin parkojen pään menoksi. Idean keksityyäni, kasvoilleni kohosi ivallinen hymy. Ohi ratsastava Dreamer huomasi sen, ja säpsähti.

- Älä vaan sano, että nyt treenataan kunnolla?, tyttö kysyi väsyneen oloisena.

- Kyllä, kyllä. Tunnin jälkeen olette huippukunnossa, naurahdin, kohentaen asentoani paremmin.

- Ottakaa vaan ohjat käteen, ja verrytelkää hevosianne allanne. Rensun voi kääntää pois Leevin ahterista, samoin Sentin, huikkasin. Sastu taisteli hetken päättäväisen oriinsa kanssa, kunnes sai tämän kulkemaan maneesin poikki.

- Lyhkäsemmät ohjat vaan Flooralla. Tamma menee muuten minne tahtoo, joten yritä ottaa kovempi ote siitä, Fiona. Kuitenkaan ei mitään ronskia kouran käyttöä, vain sellaiset avut, että se tajuaa kuka määrää.

- Sentti osaa nää, nyt se vaan esittää ettei huvita. Pohkeet käyttöön, ja reipasta käyntiä. Samoin Palmilla. Pohkeet vaan töihin, kun taas Leevillä voisi hiukan enemmän pidättää, ohjeistin tyttöjä.

Kun hevoset näyttivät suhthyvin lämmitelleet, oli vuorossa alkaa kunnon rääkkiin. Käskin jokaisen ravaamaan ja tekemään kierroksella ainakin neljä, mahdollisimman isoa volttia.

- Bladen voi kurvata tuonne Flooran perään, niin ei jää hitaimpien taakse, sanoin Driimille, joka yritti epätoivoisesti ohjata mustaa tammaa kauemmas laiskottelevasta Palmista.

- Palmiin nyt niitä pohkeita! Minun tunnillani ei yksikään kaakki luuhaa nurkissa, onko selvä?, sanoin topakasti, saaden veronican värähtämään satulassa.

- Nyt se kulkee hienommin, hyvä Veronica!, kehaisin, kun suomijuntti ravasi voltin puhtaasti loppuun.

- Carkki ja Sastu, vaihtakaa kevennykset! Oripojat voisivat hidastaa tahtiaan, jotta selässä pysyisitte. Anna Rensun mennä ennen Leeviä, niin ei synny kärhämöitä, tokaisin väsyneen kuuloisesti.

Hörppäsin vieressäni olevasta vesipullosta huikan, ennen kuin siirsin katseeni uralla kulkevaan Senttiin. Voikko hevonen oli taidokas koulussa, ja Liina sai sen menmään suht pyöreän voltin. Hymyillen katseeni kiiri Palmia, jota Veronica hoputti raviin koko ajan.

- Veronica, ota raippa, niin saat sen kulkemaan paremmin, hymähdin, ojentaen tytölle raipan, ratsukon ravaessa ohitseni.

- Ok, hyvä kaikilla! Vaihtakaa suunta täyskaarrolla, ja jättäkää voltit kokonaan pois!, ääneni kiiri puuskuttavien tyttöjen ylitse, saaden ratsukot vaihtamaan suuntaa.

- Hopi hopi, vaan Blade! Älä, Dreamer, anna sen siirtyä käyntiin. Flooran perään vaan!, kailotin, huikaten sitten vettä kurkustani alas.

- Istu vain enemmän satulaan, ei se Sentti sun alta karkaa, sanoin Liinalle, joka hölskyi ison hevosen selässä.

- Hyvä, nyt on varmasti mukavampi istua. Katse vain eteenpäin, ja nyrkit pystyyn, Veronica, huikkasin, seuratessani katseellani Palmia.

- Käännä vaan Leevi voltille! Ootko Carkki huomannut, että se on mennyt paremmin, kuin koskaan? Leevi osaa, jahka jaksaa keskittyä. Hae vain se kuolaimelle, ja pidätä!

- Raah, Rensu se sitten toilailee! Pidätä! Vielä ei ole laukan aika, vaan ravi! Herran jestas, Sastu! Kuunteletko sä yhtään?, huokaisin raskaasti, lyyhistyen syvemmälle tuolin uumeniin. Tunnin pitäminen oli rankkaa, kun hommassa oli kolme oria..

- Blade vain takaisin raviin, se selvästikkin hidastaa, kun joutuu Palmin taakse. Käännä maneesin poikki, ja ohjaa tuonne Rensun perään. Ei kuitenkaan liian lähelle, ettei tapahdu tapaturmaa, puhua pälätin.

- Palmille nyt niitä pohkeita! Kuinka monta kertaa joudun toitottamaan, että nyt siitä puristetaan laiskuus irti! Jos uralla meno tuntuu vaikealta, ohjaa se keskemmälle. Hyvä!

- Fiona, ei se Floora sun altas minnekkään karkaa. Voit ihan hyvin löysätä ohjaa enemmän, ja muistaa, että vaikka se ei ole täysin kokennut kuin muut hevoset, se osaa silti!, rääkäisin, Flooran ravatessa pukin oloista raviaan eteenpäin. Fionan löysätessä ohjaa, tammankin meno parani.

- Hyvä. Sitten voitte siirtyä käyntiin, antaa hevosille pitkät ohjat. Joko tuli lämmin?, virnistin.

- Totta tosiaan, Carkki puhisi suomiputtensa selästä, taputtaen samalla tätä kaulalle.

- Oli tarkoituskin, naurahdin.
- Pahin on vasta tosin edessä.

Kun ratsukot olivat hetken aikaa uraa kiertänneet, passitin nämä takaisin raviin. Fiona voihkaisi jotakin Flooran pompottavasta, entisen ravurin ravista, mutta mukisematta siirsi tämän raviin.

- Okei! Aletaan mennä koottua ravia, joka toivon mukaan sujuu jokaiselta nelijalkaiselta. Tosin, Floorasta en tiedä. Itse kun en ole Annelta kerennyt kysymään, saati kokeilemaan. No, jos menette neiteen kanssa vain etuosakäännöksiä, kun muut tekevät sen myöhemmin?, kysyin kulmat kohollaan Fionalta.

- Käy mulle, tyttö hymyili, ohjaten sähäkän Flooran keskelle.
- Ok, muut sitten vaan hommiin!, kailotin, paiskaten kädet yhteen.
- Carkki, vitsi kun Leevi osasi vihdoin tajuta, että nyt mennään hitaampaa ravia! Hienoa, fantastista!, kehuin ratsukon maasta taivaisiin, suomenpienhevosen taidosta hallita itseään.
- Senttikin osaa! Pikkusen myöntää sen liikkeitä, ja löysää ohjaa.
- Fiona, kyllä se Flooran tuonkin osaa, jatkakaa samaan malliin!, kehaisin myös keskellä häröilevälle ratsukolle.
- Mun reidet on puolikuolleet, Veronica valitti Palmikon selästä.
- Miten voi olla, kun ei olla edes puolta tuntia ratsastettu?, kysyin hämillään.
- Oho, kello onkin jo kahtakymmentä vaille, tokaisin vieläkin hämilläni.
- Tehkää vain loppuun, ja siirtykää sitten ihan normaaliin raviin, huikkasin, hörpäten samalla vesipullostani.

Tyttöjen otsilla kimmelteli hikipisaroita, ja ratsutkin näyttivät saaneen tarpeekseen. Sentin susuta valui vaahtoa, Floora mulkoili maneesin kulmia, Leevi köpsötti laiskemmin kuin alkutunnista ja Palmi oli reipastunut tunnin aikana.

- Laukataankos vihdoin, jotta keretään tekemään sitten lopuksi käynnissä pohkeenväistöä?, kysyin, saaden kannatusta useasta suusta.

- Ratsut vaan laukkaan, kuin olis jo!, komensin nauraen, nostaen maahan tipahtaneet hanskani ylös.

- Istu syvemmälle satulaan, sillä sun ja satulan välissä on ainakin millin rako. Joo, se ei ole paljon, mutta satulassa istutaan kokonaan, eikä millin raot riitä, selitin Driimille, joka siirsi juuri Bladea laukkaan.

- Sentillä myöntää hiukan, ja tuijottele sen korvien lomasta. Noin, hoplaa! Sehän osaa!

- Floorallakin tää sujuu, jahka olet kärsivällinen. Ohjaa tamma keskelle, päästäen Rensu laukkaan. Nostakaa laukka vikana, pälätin Fionalle.

- Leevikin laukkaan. Hienoa! Palmikin reipastu, kun pääsi irrottelemaan hiukan, hymyilin, tamman pyyhkäistessä ohitseni.

- Sitten Fiona ja Floora! Nosta vaan, kyllä se osaa, selitin. - Hyvä! Neiti pystyy, kun yrittää!, hymähdin, Flooran pukittaessa pienen pukin ja ampaistessa Rensun perään.

Kello oli jo viittä vaille, joten päätin ansiokkaasta työstä lopettaa tunnin aikaisemmin. Pohkeenväistö jäi siis tekemättä, mutta se herätti pientä voitonriemua tyttöjen kesken. Hymyillen annoin ratsukoiden siirtyä loppukäynteihin, ja lopuksi siirtyä kaartoon.

- Kiitos teille kivasta tunnista. Hevoset olivat reippaita, ja teillä oli mukana kärsivällisyys. Voitte laskeutua jo alas, naurahdin, aukaisten sitten maneesin oven.

Lauantai 14.3.2009

Pipsa:

- Herätys Pipsa ja Brenna! Annen hätääntynyt ääni täyttää huoneen. - Ylös! Raotan toista silmääni, eilinen oli ottanut koville.

- Mitä nyt? Brenna mumisee nousten istualleen. - Ei kai hevosille oo sattunu mitään?

Tytön sanat saavat minutkin hereille, ei kai tosiaan jollekin hevosista ollut sattunut jotakin pahaa?

- Kaikki hevoset ovat kyllä kunnossa mutta… nainen empii. - Yksi leiriläisistä on kadonnut.

- Mitää?! Kuka? kiljaisen ponkaisten seisaalleen. Brennakin havahtuu entistä enemmän.

- Dreamer, nainen huokaisee hiljaa.

Hämmennys on kietonut otettaan muihinkin leiriläisiin kaikkien kasaantuen yhteen väsynein ja huolestunein ilmein.

Hetkessä kaikki leiriläiset on komennettu etsintöihin talliympäristöön.

- Pipsa, Kinkku ja Sanni tutkii tallin, Liina, Karo ja Carkki tutkii… Anne ryhtyy jakamaan pikaisesti etsintä alueita.

- Mie en tajuu miten en huomannu kun Dreamer lähti… Shinqua mutisee hiljaa.

- Ei kukaan kuullu, hymyilen tytölle. - Mutta, tutkitaan nyt kunnolla talli.

- Kyllä Dreamer vielä löytyy, Sannikin toteaa.

Työnnän auki raskaan ulko-oven.

- Hei oottakaa! Henni hihkaisee Fiona takanaan molempien pysähtyen hengähtämään ovelle.

- Mitä nyt? Löysittekö te Driimin? Sanni kiljaisee.

- Ei, vaan mekin tullaan talliin ettimään, Fiona hymyilee.

- Okhei, sitten ei kun etsimään! Shinqua naurahtaa vaisusti. Talli on hiljainen hevosten ääntelyjä lukuun ottamatta. Askeleemme kopisevat vasten lattiaa.

- Jos mie tutkin vaikka olkkarin, Sanni satulahuoneen, Fiona karsinat, Henni rehulan ja Kinkku aitan? Vilkaisen muihin tutkailevasti.

- Ok, Henni hymyilee poppoon levittyessä eri suuntiin. Portaat kohoavat edessäni. Pikaisesti hypin ne yläkertaan avaten oleskelutilan huoneen.

Huone on tyhjillään. Kiertelyn jälkeen olen jo valmis lähtemään. Tikapuut johtavat uhkaavasti vintille ja jostain syystä en voi vastustaa kiusausta vaan lähden kipuamaan tikapuita pitkin ylös pimeälle vintille. Vilkaisen sisälle heinien säilytyspaikkana käytetylle vintille nähden tumman varjon kallistuvan vierestäni. Joku koskettaa olkapäätäni.

- APUAA! kiljaisen lähtien kipuamaan tikapuita ennätysvauhdilla alaspäin. - TUOLLA ON JOKU!

- Pipsa? tuttu hahmo virnistää. - Tässä oon mä, Dreamer, mutta miten mä jouvvuin tuonne?

Hetkessä on kaikki ovat paikalla oleskelutilassa.

- Miten sie tuonne jouvvuit? Anne vilkaisee tyttöön ihmetellen.

- E-en mie tiiä, mie vaan heräsin tuolta, tämä mutisee hiljaa.

- Selvittäkää tää nyt ilman mua, koko yönä en saanu unta, ihme etten unissaankin lähteny kävelemään, Jaakko mumisee happamasti.

- Jaakko sä oot nero! Elli kiljaisee pompaten seisaalleen. - Näin siinä kävi. Driimi lähti unissaan hortoilemaan täällä ja jostain syystä meni vintille, jonne jäi sitten nukkumaan.

- Nyt kyllä väsyttää, Sastu mumisee haukotellen.

- Minnuu ei, Dreamer virnistää. - Mie sain oikein hyvin nukuttua, pitkäänkin!

- Lähetään kuulkaas tytöt aamupalalle, Anne hymyilee.

- Nam, herkullista, Carkki mumisee syöden kieltämättä herkullista voileipää.

- Ehkä, muttei niin herkullista kun miun leipä, Veronica virnistää.

- Miten työ luulette sijottuvanne niissä kisoissa? Henni hymyilee. - Miun ekat kisat Seppeleessä.

- Mie tuun varman häntäpäähän, virnistän. - Ootas… miun toiset kisat Sepassa.

- Noo, mie tuunkin voitta koko kisan, Nana virnistää. - Oottakaa vaan kun näätte.

- Pah, sen vai että sie tipahdat lötskään mutaan? Fiia irvistää.

- Toivottavasti Anttu on kiltisti, Karoliina mumisee.

- Nii ja Sentti, Liina lisää hymyillen. - Mikä tunti meillä tänään on?

- Maasto, Fiia vastaa nopeasti.

- Hei, millä Anne ratsastaa siellä? Henni utelee muilta.

- Luylla kai, tai ainakin mie luulisin niin, Fiona kertoo iloisesti hymyillen.

Kuunnellen muiden juttuja tongin kassiani, ja sattumalta päähäni pälkähtää idea.

- Hei kysytään Annelta voitasko lähtee taluttaa joitakin hevosia! hihkaisen huitaisten melkein vieressä olevaa Henniä.

- Joo, tyttö hihkaisee muidenkin osoittaessa myöntäviä vastauksia.

- Mie jään tänne mässäämään karkkia, se eilinen tunti otti koville, Fiona hymyilee Brennan ja Veronican välistä. Pian koolla on muutaman hengen porukka, suurinta osaa väsytti liikaa aamuisen etsinnän takia. Hetkessä minä, Sastu, Nana, Liina ja Fiia kipitämme vieretysten kohden tallissa Kristerin kanssa juttelevaa Annea.

- Anne, voitaanko myö mennä taluttaa joitakin hevosia maastoon? Liina hymyilee vilkaisten taakseen.

- Juu, ottakaa vaikka talutettaviksi Myntti, Taiga, Eppu, Tiian ja Jambon vaikka kun ne ei ole leirillä, nainen vastaa hymyillen. - Mutta, mie taian mennä nyt ottamaan oikein tujua kahvia, otat sie Krister? Mies nyökkää lähtien rennosti kävelemään Annen vierellä.

- Mitä kukakin taluttaa? Sastu hymyilee. - Miulle käy mikä tahansa.

- Samoin miulle, hymyilen.

- Miulle mieluusti joku poni, Nana virnistää.

- Okei, eli kaikille käy siis mikä tahansa? Fiia naurahtaa. - Vejetään lyhyttä ja pitkää tikkuu.

- Joo, Liina hymyilee. - Mie käyn ettimässä tikut…

Hymyillen vilkuilen karsinoissaan seisovia hevosia. Pian Liina kipittää takaisin kädessään erimittaisia tikkuja. - Noniin, arvonnan pariin, arpojana tänään Liina, tyttö virnistää.

Pian parit on arvottu Liinan suunnatessa Tiian karsinalle, Sastun Myntin, Nanan Taigan, Fiian Jambon ja minun Epun luo. Hymyillen raotan karsinan ovea vilkuillen puoliveristä hymyillen. Viime vuoden kesäleirin hoitohevoseni vilkaisee minua lempeästi korkeuksistaan.

- Siehän oot valtava! naurahdan kiinnittäen riimunnarun riimuun. - Ootteks työ valmiita matkaan?

- Joo, Fiia hihkaisee.

- Samoin, Sastu naurahtaa.

- Jep! Liina hihkaisee.

- Nansu onkin aitassa, eiköhän se oo jo pihalla, hymyilen. Hevoset lähtevät rauhallisesti karsinoistaan jonossa kohden maastopolkua.

Rennosti kävelen kookkaan ruunan vierellä jonon johtajana sen jännittyessä.

- Soo rauhassa Myntti, Sastu mutisee nuorelle tammalle tottunein ottein. - Tätä jännittää joku.

- Kuulitteks työ tuon? Fiia tokaisee silittäen eestinhevosta. - Tuolla pusikossa rapis jokin.

- Äääh, työ vaan kuvittelette, Nana virnistää. - Myö ei ainakaan kuultu yhtään mitään, vai mitä Taiga?

Kuin vastaukseksi kuulu kova rasahdus. Eppu säpsähtää tempaisten päänsä korkeuksiin. Myntti säpsähtää muidenkin hevosten reagoidessa jollain lailla.

- Siellä on joku! Liina parkaisee kovaan ääneen.

- Entä jos se on karhu tai susi? kauhistun mielikuvitukseni lähtiessä lentämään.

- Tuskin, Sastu rauhoittelee muita, vilkuillen kuitenkin puskaa epäröivästi.

Nostan käden suulleni vaikenemisen merkiksi, puskastahan kuului epäselvää puhetta! Yhdessä mielin säntäämme juoksuun, entäs jos puskassa piilisikin joku mielipuoli? Jään tuijottamaan hetkeksi jo kaukana kiitävää Liinaa, en tiennytkään tämän olevan juoksijoita. Nopeasti säntään muiden perään, kiskaisten pysähtyneen Nanankin liikkeelle.

- PAKOON! Fiia karjuu kurkkusuorana juosten ohitsemme. Takaapäin kuuluu naurua, siellä oikeasti oli joku. Niin kovaa kuin jaloistani pääsen juoksen Eppu vierelläni - tai tarkkaan sanoen hieman edessäni. Päähäni pälkähtää jopa hieman pähkähullu idea, pääsisinhän nopeammin ratsastamalla, mutta eihän minulla tosin ollut kypärää mukana.

Tunnen kuinka joku juoksee takaani. Kiljaisen pistäen entistä enemmän töppöstä toisen eteen Epun ravatessa pitkin liikkein eteenpäin. Seppeleen piha häämöttää jo Epun riuhtaistessa itsensä irti otteestani lähtien kovempaa Seppelettä kohden. Itsekkin säntään kovempaan vauhtiin perässä juoksijan jääden hieman jälkeen. Kaarran pikavauhtia Seppeleen tallipihaan, jossa Anne seisoo Eppua riimusta pitäen. Pysähdyn naisen eteen nojaten polviini. Nainen oli ilmeisesti kuullut jo selityksen muilta vilkaisten tuimasti maastopolun päähän jääneitä mustiin pukeutuneita poikia.

- Noitako myö juostiin karkuun? Nana puhisee mulkaisten poikiin happamasti.

- Keitä työ oikein luulette olevanne? Sastu karjaisee. - Euroopan omistajia vai?! Vai koko maailman?!

- Nakke, Vilitsu ja Göfe, mustahiuksinen, pitkä poika hymähtää leuhkasti. - Ja sie oot?

- Mitä se siulle kuuluu? Sastu murahtaa.

- Nyt mennään selvittämään tämä juttu oleskelutilaan, Anne hymyilee kylmänviileästi.

Muiden perässä kulkien astelemme hitaasti talliin, muiden leiriläisten vilkuillessa meitä kiinnostuneena.

- Mitä teille on tapahtunu? Fiona huikkaa kauempaa.

- Pitkä juttu, kerron myöhemmin, Nana huokaisee.

- Keitä nuo muuten on? Henni ällistelee katsoen noita kolmea poikaa, jotka kulkevat Annen vieressä.

- Nakke ja jotain Viltsuja, sekä joku Cöffe - vai oliko se Caffe, Liina selittää väsyneen näköisenä.

Fiia:

Kello oli kolme ja päivän maastotuntiin alle puoli tuntia aikaa, mutta me makoilimme vielä mökeissämme ja toivuimme rankasta aamusta. Kuten tavallisestikin, minulla oli kunnon varasto lakritsia mukanani, jota sitten jakelin nuutuneelle porukalle.

”Lakritsi on pahaa”, Henni tokaisi, mutta työnsi silti viisi palasta kerralla suuhunsa.

”Älä kuule sano, se on oikeaa ihmelääkettä väsymisen estoon”, ilmoitin ja pureskelin samalla kimpaletta yhteen sulaneita paloja leukaperät kipeinä ja kädet mustan tahman peitossa.

”Ei saa puhua ruoka suussa”, Nana kommentoi vierestä ja sai vastaukseksi minulta äkäisen mulkaisun ja tulituksen karkinpalasilla, joka hiljensi hänet aika taidokkaasti.

Ovi kävi ja sisään kampesi oleskelutilan porukka eli Brenna ja Pipsa, jotka olivat jo ratsastuskamppeissa.

”Anne käski tulla sanomaan että nyt on jo kiire, eikä jälkeen jääneitä odotella”, Pipsa kertoi posket punaisina ja lähti sitten saman tien satuloimaan Sikkeä. Brenna jäi huitomaan meitä hitaita raipalla ja kertoi samalla virnistäen, että toinen mökkiporukka oli jo laittamassa hevosia kuntoon, ja ellemme pian juoksisi, jäisimme matkasta.

”No sittenhän me otetaan laukalla teidät kiinni”, Sanni julisti sotaisasti samalla, kun kiskoi tallikenkiä jalkaansa kypärä väärin päin päässään. Karoliina juoksi ympäri mökkiä ja etsi ilmeisesti hanskojaan, Liina taas kiljui kadottaneensa huivinsa.

”Laita kuule vaikka sukka päähän, mutta ilman hanskoja ei voi ratsastaa!” Karoliina sanoi tiukasti ja sähläsi ympäriinsä, huitoen muita tieltään toinen kenkä jalassa.

”Täällä ne on”, Henni ilmoitti ja heitti hanskat Karolle, joka kiitti samalla kun veti toistakin kenkää jalkaansa, ilmeisesti kuitenkin juuri väärään koipeen.

Minä asettelin maltillisesti etuhiuksia ojennukseen ja lähdin sitten Brennan kanssa samaa matkaa tallille. Vaikka en ollutkaan mikään top-siisteysintoilija, olin tajunnut laittaa ratsastusvarusteeni yhteen ryppääseen mökin nurkkaan – kokemuksesta tiesin, että nopeasta lähdöstä tuli aina älytön show.

Suurin piirtein neljän maissa viimeisetkin olivat valmiita, ja Anne oli suopeasti odottanut meitä, vaikka lähtö olisi alun perin ollutkin jo puoli tuntia sitten. Järjestäydyimme epämääräisen kiemurtelevaan jonoon ja patistimme sitten potkivat ja pukittelevat ratsumme Luyn perään. Alkukäyntien jälkeen lähdimme poukkoilemaan reippaassa ravissa eteenpäin. Edessäni Humu revitteli aika vauhdikkaasti, ja Shinqualla oli täysi työ pitää piensuokki Palmin takana. Pella tikkasi iloisesti korvat hörössä eteen eikä ollut välittävinään takanamme jyräävästä Sentistä, jota Liina yritti epätoivoisesti hallita. Tytön manaukset kantautuivat varmasti tallille saakka, niin kovia voimasanoja hän käytti, mutta meitä poniratsastajia vain nauratti. Poneihin kun saattoi aina luottaa!

Reippaan laukkapätkän jälkeen saavuimme taukopaikalle, jonne Jaakko oli ilmeisesti hurauttanut autolla eväineen. Hän antoi meille kunkin hevosen riimun ja narun ja Annen ohjeiden mukaan sidoimme ratsut puihin kiinni.

”Mä oon jo nyt ihan poikki”, Fiona huokaili taitellessaan solmua Flooran naruun. Tammakin näytti jo nuutuneelta ja kävi kiitollisena Annen sille tarjoaman heinätukun kimppuun, samoin kuin Pellakin.

Löysättyämme satulavyöt lähdimme etsimään auton uumenista jotain purtavaa. Anne jakoi jokaiselle mehumukin ja leivän, joilla pitäisi jaksaa takaisin tallille saakka.

”Vihdoin juotavaa!” Veronica henkäisi ja istahti lähimmälle lumen peittämälle kannolle hörppien mehuaan nautinnollisesti silmät kiinni.

”Ja ruokaa”, Sastu kommentoi vieressä puraisten ruisleipäänsä, jonka päällä oli aimo kerros salaatinlehtiä, kurkkua ja juustoa. Istuin hanskojeni päälle kaatuneelle puunrungolle ja sain pian viereeni mehua ryystävät Carkin ja Sannin. Ruoka ja juoma taisi tulla kaikille tarpeeseen, sillä vartin tauon jälkeen jokainen oli huomattavasti pirteämpi ja puheliaampi. Keskustelimme kovaan ääneen leirin aikaisemmista vaiheista ja muistelimme viime kesän leirejä mahat nauramisesta kipeinä, kunnes Nana sai päähänsä, että halusi mennä vähän aikaa ilman satulaa ja mielellään vielä kaksi päällä!

”No vähän aikaa”, Anne myöntyi lopulta, ”ja ottakaa ne rauhallisimmat yksilöt! Sastu! Rensu ei kuulu rauhallisiin yksilöihin!”

Niine hyvinemme säntäsimme valitsemaan ratsujamme. Tarrasin Pellaan ja sain vierelleni Dreamerin. Tamma oli täysin tottunut siihen että sen selässä könyttiin miten päin vaan, joten vedettyäni Driimin taakseni hoputin russin reippaassa käynnissä muiden luo. Tarvittaessa pystyisimme avustamaan muita selkään, Pella kun pysyisi aloillaan pitelemättäkin eikä varmasti riehuisi, varsinkaan kunnon maastoreissun jälkeen, jolloin se oli kyllä saanut laukata sydämensä kyllyydestä.

”Ei onnistu”, Carkki ähki yrittäessään kiskoa Veronicaa taakseen Palmin selkään. Veronica pomppi naama punaisena ylös alas ja yritti sitten kammeta kannon päältä kyytiin, mutta ei onnistunut – Palmikin vaikeutti hommaa tepsuttamalla edestakaisin.

”Anna äiti näyttää”, Sastu tuhahti vierestä, työnsi noin Palmin kokoisen Rensun ohjat Hennille, peruutti parin metrin päähän ratsunsa selästä ja juoksi sitten lähemmäs, tarrasi harjaan ja lennätti itsensä tyylikkäästi orin kapoiseen selkään. Lyhyt mutta jäntevä Henni toisti homman ja nappasi äkkiä kiinni Sastusta, kun suomenhevosori hermostui pomppimiseen ja lähti ravilla alta pois.

Sastun oppeja noudattaen Veronicakin pääsi selkään, ja Palmikko katosi auringonlaskuun yhtä matkaa Rensun kanssa. Liina ja Nana pääsivät kätevästi jalkaa nostamalla pienen Pikun matkaan, Brenna ja Fiona käyttivät Jaakkoa penkkinään ja työntyivät Flooran kyytiin, eikä Sannille ja Pipsalle tuottanut ongelmia loikata Siken leveään siimakoristeiseen selkään. Viimeisenä Shinqua ja Karoliina ottivat Humun ja lähtivät vauhdikkaassa käynnissä muun porukan perään.

Saimme lopulta Rensun ja Palmin kiinni, muodostimme epämääräisen jonon ja lähdimme käynnissä tutkimaan paikkoja. Flooran etupää oli aika kevyt ja se nosteli etusiaan koko ajan siihen malliin, että kohta räjähtää, Pikku taas yritti kiskoa päätänsä maanrajaan ja Rensu teki tyylikkäitä loikkia vähän joka suuntaan, mutta muut hevoset käyttäytyivät ihan kelvollisesti.

”Kattokaa kun mä käännyn väärinpäin”, Shinqua virnisti Humun selässä Karon takana ja alkoi tehdä maailmanympärysmatkaa suhteellisen rauhallisena pysyneen tamman selässä.

”Mä myös!” Pipsa innostui ja alkoi kääntyä ympäri Sikkensä päällä.

Shinqua oli jo väärinpäin, kun Pipsa istui vasta poikittain. Kinkku korjasi asentoaan ja ojensi kätensä – Dreamerin huuto ”ÄLÄ!” kaikui metsässä – laskien ne Humun ristiselälle. Pikkuinen tamma luimisti välittömästi korvansa, jännitti lihaksiaan ja hyppäsi eteen potkaisten samalla raivoisasti taaksepäin, Shinqua lensi polulle, Karoliina tarrasi harjaan, veti ohjista yrittäen saada hevosen lopettamaan pukittelun, sen se tekikin, mutta säntäsi matkaan häntä pyörien.

Nähdessään Humun lähtevän täyttä laukkaa Sikke alkoi riehaantua Sannin komennossa, poikittain istuva Pipsa tipahti saman tien, onneksi eteenpäin, ja sitten vuonohevonen viskasi iloiset matalat pukit, joiden alta Pella peruutti hädissään, Rensu tipahti tienviereiseen ojaan ja Floora ponnisti viimein kahdelle jalalle. Kaikki huusivat ja hälisivät, vähintään puolet olivat tipahtaneet, ainakin kolme hevosta oli laukannut taivaanrantaan ja muutama näytti pahasti siltä, että kohta mennään. Ainoat rauhallisena pysyneet olivat Pella ja Palmi, joten luonnollisesti järkevät Driimi ja Carkki ottivat komennon.

”Pidelkääs nyt niitä hevosia”, Dreamer sanoi tiukasti ja loikkasi pois takaani. Hän tarrasi Pikkuun, jonka selässä Nana vielä kituutteli, ja Carkki nappasi kiinni Rensun, jolta oli kummatkin ratsastajat tipahtaneet.

Sitten katsastimme vahingot. Hevosista paikalla oli Rensu, Pikku, Pella ja Palmikko, kun taas Floorasta, Sikestä ja Humusta ei näkynyt jälkeäkään. Pikulta pudonnut Liina istui tiellä hämmentyneen oloisena, Sastu ja Henni kömpivät sadatellen ojasta ihmisten ilmoille, Shinqua oli jo noussut pystyyn ja räpytteli silmiään Pipsan vieressä. Muita ei näkynyt, joten oletimme, että Fiona ja Brenna olivat selvinneet Flooran pompuista ja Karoliina sekä Sanni Humun ja Siken äkkilähdöstä.

”No niin, tytöt. Onko joku loukkaantunut?” Dreamer kysyi ja sai yhdeksän kieltävää vastausta.

Pohdimme hetken kovaan ääneen mitä tehdä. Ehdotuksia oli laidasta laitaan, mutta yhdessä tuumin kieltäydyimme kertomasta Annelle.

”Tää koko homma oli mun vika, mähän tätä ehdotin”, Nana huokaisi, ”joten minä haen ne kolme ponskia takaisin. Odottakaa täällä!” hän julisti ja pamautti pohkeensa Pikun kylkiin. Kimoponi lähti viilettämään laukkaa tietä pitkin kuin rasvattu salama, mutta tietenkin liian hitaasti suomenhevosen, vuonoponin ja lämpöisen kiinni saamisen kannalta.

”Voi hyvät hyssykät!” Sastu ähkäisi ja nappasi Rensun ohjat. ”Antakaa mä meen, mulla on nopein koni.”

Päätimme ottaa ponien rauhoittamiseksi hiukan peruskoululiikkeitä, tällä kertaa yksi kerrallaan. Puolet porukasta istui ja kommentoi, kun puolet teki peruutuksia, pohkeenväistöjä ja takaosakäännöksiä hiki valuen. Huoli kadonneesta porukasta kuitenkin kasvoi. Kellään ei ollut kelloa, joten veikkaukset ajasta tulivat yhä hullummiksi mitä kauemmin jouduimme odottelemaan. Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua horisontissa alkoi siintää Pikun vaalea hahmo, jota varten keräännyimme innoissamme odottamaan ja katsomaan, ketkä kaksi olivat kyydissä.

”Löysin Brennan matkan varrelta ja päätettiin Sastun kanssa, että me tullaan jo takaisin”, voipuneen oloinen Nana sanoi ja hyppäsi Brennan perässä maahan - Flooralta ilmeisesti vauhdikkaasti alas tullut Brenna oli aivan luminen, mutta putsasimme hänet yhdessä tuumin.

Sitten epätoivoinen odottelu jatkui. Vaihdoimme ratsastajia ja otimme pieniä ravipätkiä, mutta vain hiukan, sillä kotimatkakin oli vielä edessä emmekä halunneet, että hevoset olisivat aivan nuutuneita.

Lopulta paikalle saapuivat Rensu, Floora, Humu ja Sikke. Repaleisesta selityksestä saimme irti, että mielellään matkaan lähtenyt Rensu oli joutunut pettymään, kun kolme tammaa olivatkin kaikki jonkin matkan päässä aivan rauhallisesti aloillaan, joskin ratsastajat olivat maassa yhdessä mykkyrässä. Hetken yrityksen jälkeen he olivat päässeet takaisin selkään ja kaikki neljä ratsua olivat suostuneet lähtemään rauhallista käyntiä takaisin, ja kiirehtimättä he olivat käppäilleet luoksemme. Mistään sen kummemmasta ei siis ollut kyse.

”Mutta nyt tyttökullat, lähdetäänhän takaisin, Anne varmaan jo odottaa!” Veronica kiljaisi ja sai kaikilta myönteiset vastaukset.

Karoliina:

Haukotellen valuin muiden perässä mökkiimme. Koko päivä oli ollut yhtä sähellystä, ja tunti oli ollut uuvuttava. Ei sillä, että Anne opettaisi huonosti, mutta nainen oli pistännyt meidät koville, joutuessamme laukkailemaan pitkin maita ja mantuja ratsuillamme. Anttu kun ei ollut mikään pienempi hevonen.

- Hyvä että jaksan kävellä enään, Fiia vaikeroi, lysähtäessään alapedilleen. Muutkin mumisivat väsymyksestään jotain, itse pysyttelin hiljaa.

- Mutta kellohan on vasta puoli seitsemän, Sanni hihkaisi, yrittäen näyttää reippaamalta kuin oli.

- Njaah, entäs sitten?, kysyin kulmia kohottaen, vilkaisten tyttöön kysyvästi.

- Pelataan jotakin, niin pysytään hereillä, Nana ehdotti, ennen kuin Sanni kerkesi suutaan avata.

- Jooh, haetaan saunamökkiläisetkin seuraan, Liina virnisti.

- Mistäs me pelejä?, rikoin taas tylsällä äänensävylläni pulinan.

- Öh..Kysytään Annelta, Henni keksi, ja sai muihin vipinää.

- Minä ja Liina haemme pelit, Karo ja Henni menee hakemaan muut ja Sanni ja Nana jääpi tänne siivoamaan, Fiia ehdotti. Vilkaisimme kaikki yhdellä iskulla mökkiämme, ja aloimme kihertämään sen sotkuisesta ulkomuodosta.

Kipaisimme Hennin kanssa melkein sukkasillamme toiseen mökkiin, ja hytisimme kilpaa kylmästä. Tyttö vaikutti mukavalta, vaikka oli hiukan hiljainen ja uuden puoleinen Seppeleläinen. Kuitenkaan se ei haitannut, itse kun en tutustuessa ollut mikään räväsuu. Viiletin huppari perässäni viistäen ensimmäisenä saunamökille, ja hyppäsin sen terassille.

- Tuu jo!, huhuilin Henniä, joka jolkotti perässäni.

- Sori, kenkä tarttui lumikökkäreeseen, ja irtosi jalasta, tämä naurahti. Meillä kun oli kengät vain puoliksi jalassa.

Paukutin nyrkilläni mökin ovea, kun samassa se avautui. Nyrkkini viisti juuri ja juuri Veronican hölmistyneen naaman ohitse, ja huokaisin helpotuksesta, kun kämmenselkäni tärähti vain omaan reiteeni.

- Kuka siellä?, kuului Carkin utelias ääni.

- Pikkumyy ja sen kamu, Veronica virnisti pilailevaan sävyyn.

- Ai te, mitä asiaa?, Sastu kysyi, hörppien jaffaansa kurkusta alas.

- Tultiin kutsumaan teidät peli-iltaan, kailotimme Hennin kanssa samaan aikaan, saaden Veronican vierellä seisovan Fionan tirskahtamaan.

- Tiettyhän me tullaan, Dreamer huikkasi mökistä.

- Joo, ja otetaan karkit mukaan, Shinqua ylisti.

- Nähdään toisella mökillä, Henni hymähti, ja käännyimme tytön kanssa ympäri.

Sukelsimme pimeyteen, ainoana valon lähteenä saunamökistä kantautuva valonsäde. Suuntasimme suoraan talliin, hakemaan Brennaa ja Pipsaa.

Veronica ja Fiona tiputtivat karkkipussit pöydälle, Fiia ja Liina asettelivat pelit pinoon ja Nana kantoi limsapullot pöydän kulmaan. Itse tuijottelin yläpediltäni tapahtumia, ja kuuntelin tyttöjen hilpeää pulinaa. Mieleeni paisuivat viime syksyn leiri, saaden minut nielaisemaan ikävän palan alas kurkustani. Silloin olin menettänyt rakkaimpani.

- Karo, mitäs murehdit?, Driimi kysäisi, vilkaistessaan suuntaani.

- E-en oikeastaan mitään, mumisin, kasvot punaisina. Laskeuduin pediltäni alas, ja konttasin Fionan ja Nanan väliin.

- Milläs pelillä aloitetaan?, Sastu kysyi, ahmiessaan karkkeja suuhunsa.

- Tietovisalla?, Henni ehdotti, suu täynnä coca-colaa.

- Joo, oonkin siinä taitava, Carkki murjaisi, saaden meidät muut nauramaan itsemme kipeiksi.

Teimme kaksi joukkuetta, johon ensimmäiseen kuului Shinqua, Veronica, minä, Sastu, Pipsa, Dreamer. Toisessa oli Brenna, Liina, Fiia, Henni, Nana, Fiona, ja Sanni. Vaikka meidän joukkuessamme ei ollut kuin yksi vähemmän, ei se pelin yhteishenkeä häirinnyt.

- Minä vuonna talvisota käytiin?, Pipsa lukaisi kortista, meidän muiden tuijottaessa tyttöä.

- Minä tiedän, minä tiedän!, Shinqua kiljaisi, saaden Driimin ja Nanan loikkaamaan kauemmas tytöstä.

- No?, Pipsa kysäisi.

- Ööö...En mä muista, Humun hoitaja mutisi nolona, saaden meidät muut kikattamaan.

- Ei se mitään, tietääkö muut?, Pipsa tiedusteli. Kun vastausta ei kuulunnut, tyttö luki sen kortista ja pisti syrjään.

- Tää on helppo, hihkaisin, kun nostin oman korttini ylös pakasta.

- Mitä tarkoitetaan, kun hevonen on kantava?, tirskahdin naurettavan helpolle kysymykselle.

- Se odottaa varsaa!, kaikki sanoivat yhteen ääneen, saaden minut nauramaan.

Karkkien ja hilpeiden pelien viedessä meidät mukanaan, emme huomanneet kellon jo lyönneen vähän yli kaksitoista. Vasta Driimin kipaistessa vessassa, huomasimme kellon jo olevan niin paljon.

- Huh, vähänkö pelattiin, Fiona henkäisi.

- Joo, ja karkitkin on lopus.., Carkki kerkesi aloittaa, kun yht'äkkiä jokin raapaisi mökin seinää ja kuului kova kolahdus.

Shinqua kätkeytyi pelästyneenä pöydän alle, Sanni taas sängyn alle. Alkoi kiivas pulina ja supina siitä, mikä ulkona voisi olla. Itse painauduin hiukan hämilläni Sastun selkää vasten, saaden tytön kiljahtamaan. Kuin ketjureaktiona, jokainen kiljaisi vuorollaan.

- Tää pelottaa, Brenna supisi.

- Kuka uskaltaa käydä kattomassa, mikä siellä on?, Fiia uskaltautui kysymään. Jokainen perääntyi kauemmas, ja Fiia huokaisi.

- Mä voin mennä Fiiuskan seuraksi, Nana ilmoitti rohkeasti, äänessä kuitenkin pieni epävarmuus.

Kuin sotamiehet, tytöt lampsivat kyyryssä mökin terassille. Me muut kurkistimme oven raosta pimeyteen, nähden vain Nanan ja Fiian hiipivän mökin nurkalle. Kipitin ikkunalle, mutta en nähnyt kauempana olevia tarhoja tai päärakennuksen valoa enempää. Huokaisten istahdin penkille, pyöritellen peukaloitani. Kun vartti oli kulunnut, jokainen näytti olevan vaivautunut.

- Mihin ne oikein jäi?, Brenna kysyi, ahmiessaan viimeisiä salmiakkeja napaansa.

- Mä voin mennä katsomaan, tokaisin, vetäen kenkäni jalkaan. Hipsutin terassille, painaen oven perässäni kiinni. Kurkistin kulman taakse, nielaisten pelokkaasti.

Huomasin Nanan ja Fiian kyykkimässä kannon vieressä, supisten jotakin hyvin kiivaasti. Erotin sanat Jäynä, pieni pila, hiukan hauskaa, ja pelokasta. Tajusin siinä samassa, että kaksikko aikoi kolahduksen turvin pelästyttää meidät. Mutta jos hyvin onnistuisi, me pelästyttäisimme nuo. Hiivin takaisin sisälle, potkaisten kengät muiden kenkien sekaan.

- Kuulkaas, Nana ja Fiia aikoo säikyttää meidät. En kuullut tarkaan, miten, mutta ajattelin, että mepäs säikäytämme ne kaksi, tirskahdin. Muut nyökkäilivät kilvan, ja alkoivat kehotuksestani kiskoa talvitamineita yllensä.

Hipsutimme toiselle mökin kulmalle, Dreamerin kurkistaessa tyttöjen puuhia. Muut löysivät mökin seinustalta Jaakon vanhan viikatteen, jolla mies oli joskus leikellyt pihan pitkää heinikkoa. Henni kiikutti meille mökistä löytyneen sadeviitan, joka oli repeytynyt ajan mittaan.

- Kuka tahtoo leikkiä Viikatemiestä?, suputin, saaden monet nostamaan kätensä pystyyn.

- Veronica, saat uskollisen tehtävän, me muut noudamme jostakin jotain tarpeellista, kerroin, ojentaen tytölle sadeviitan.

- Viikatetta käytät sitten varoen, jatkoin, vilkaisten Veronicaa hiukan tuimasti. Tyttö nyökkäsi, ja kiskoi viitan yllensä. Huppu päähän, ja saimme siitä aivan Kuoleman näköisen.

Jokainen, jolla oli huppari, kiskoivat huput päähänsä ja asettuivat Veronican perään. Itseltäni ei löytynnyt hupullista hupparia, kun muilta löytyi. Työnsin Viikatemiehen matkaan, ja muut seurasivat perässä. Samassa kuului kiljaisu, ja sen perään vertahyytävä karjaisu. En voinnut olla nauramatta, kurkistaessani kulman taakse.

- Oon liian nuori kuolemaan! Siiri ja sen varsa, kaikki muutkin kaipaavat vielä mua!, Nana ruikutti, ja tytön äänestä kuului, kun tämä olisi pian pillahtamassa itkuun.

- Tää on loppumme!, Fiia puolestaan rääkyi.

- Yllätys!, Veronica kirkaisi, viskaten hupun päästään. Tuulen vire sai sadeviitan helmat heilumaan, joka näytti vielä pelottavammalta.

- Apuaaa!, Nana ja Fiia kirkuivat kilvan, ja rynnistivät kompuroiden mökin suojiin. Me muut nauroimme niin, että meinasimme ratketa osiin. Tytöt muistaisivat ikänsä, miltä tuntuu kun pilkka osuu omaan nilkkaan.

Sunnuntai 15.3.2009

Fiona:

Oli sunnuntai ja lerin viimeinen päivä.
- Hitto! Viimeinen päivä ja ihanan leirin loppu, Veronica hukailee ja rutistaa sylissään olevaa tyynyä.
- Niinpä. Mutta kiva mennä kuitenkin väkillä kotiin. Sähköpostini on varmaan jo tayttynyt! Carkki huudahtaa ja nousee sängystään vilkaiseten kelloaan. - Viittä vaille puoli yhdeksän! Tyttö huutaa ja alkaa vetää verkkareita jalkaansa. Kaikki näyttivät saunamökissä jähmettyneiltä ja sen jälkeen oli koko paikka mullin mallin vaatteita ja tyttjä jotaka etsivät kuumeisesti vaatteitaan, myöhästymättä aamupalalta.

Otin itse ruokaa linjastolta. Leipää ja muroja maidossa. Istuin Shinquan, Liinan ja Brennan vieressä ja otin lusikalla muroja. Anne käveli hyvän tuulisena ja reippaana luoksemme.
- Huomenta! Anne hihkaisi ja avasi kulmalukko kansionsa.- Moi.. Kaikki sanoivat ja hymyilisät naiselle takaisin.
- Tänään on siis leirin viimeinen päivä ja toivonkin että puunaatte heppanne kunnolla leirikisoja varten! Mutta ennen kun käymme kiinni hevosiin toivotan kaikki tervetulleeksi kisojen valmistelemiseen! Anne sanoo ja nyökkää. Sitten hän lähtee ja pamauttaa oven kiinni.

- Ja viellä muutako tästä puuttuu?? Sanon ja vedän ratsastushousuja jalkaani.
- No mitä?? Dreamer kysyy ja on valmis lähtöön.
- Toinen ratsastussukkani on karannut jonnekkin.. sanon ja huokaisen. - Täällä! Sastu huudahtaa ja viskaisee sukan minulle. - Oi kiitti, sanon ja vedän sen jalkaani. Shinqua avaa oven ja kaikki me seuraamme häntä kuistille, jossa ratsatus kenkämme ja saappaamme on että ne eivät likaa mökkin pahasemme lattioita. Anne oli sanonut, että ei jaksa lähettää siivoojia siivoamaan jälkiämme jatkuvasti.

Aurinko paistaa ja päiväksi on luvattu mukavaa ilmaa, mutta aika viileää säätä. Me kaikki olimme maneesissa ja roudasimme estekalustoa Annen ja Jaakon johdolla oikeille paikoille.
- Ei. Kyllä viellä inasen tuonnepäin, Jaakko hihkaisee ja me kaikki tytöt katsomme häntä murhaavasti. - Okei se on siinä hyvä, Jaakko sanoo ja virnistää.
- Hei! Tuutteko ottamaan lämmintä kaakoa!? Anne kysyy ja pitelee höyryävää termostaattuia vasemmassa kädessään. Me kaikki päästämme puomista kiinni ja se putoaa maahan.
- No jo oli aikakin päästä pitämään taukoa tuon orja piiskurin tiimoilta, Nana sanoo ja ottaa pahvimukin Fiian, Hennin, Pipsan, Sannin ja Karoliinan seuraamana.

- Menkää menkää jo! Anne hihkaisee ja patistelee meitä hevosten luo.
- Me hoidamme loput tolpat ja puomit, nainen sanoo peräämme ja katsoo Jaakkoon joka polttaa röökiään seinään nojaillen.
- Sammuta se ja menoksi! Kuulen takaani Annen sanovan ja viilettävän maneesiin takaisin.

- Onks tuolla tallissa joku orkesteri vai mitä nyt on tapatunu?? Sanni sanoi äkkiä ja kaikki me juoksimme tallinovelle ja raotimme isoa ovea. Talli oli ihan sotkuinen ja kaikkien kauhistukseksi kaikki hevoset olivat vapaina. pamautimme tallin ovet viell kiinni, etteivät hevoset karkaisi ja laadimme ökkinäisen suunnitelman.
- Yksi per jokainen hevonen! Nana huutaa ja avaa oven. Kaikki ryntäävät hoitoheppojensa perään ja tarttuvat niitä riimusta kiinni.

Kun kaikki hevoset ovat kiinni ja karsinoissa, vain yhden hevosen karsinan ovi on auki ja Fiian pahaksi onneksi se onpi Pellan boksi.
- Nouu!! Miks aina minä? Fiia parkaisee ja alkaa etsimään harmaata kimpalettaan.
- Hei me kaikki autetaan, Veronica huudahtaa ja kaikki sinkoavat eri suuntiin etsimään Fiian rakasta pallukkaa.

Istuimme kohta tallin edustalla ja rauhoittelemassa itkevää Fiiaa. Kohta näimme kuitenkin Annen matkalle tallille.
- Annee!! Liina K juoksi Annen luo ja purskahti nauramaan.
- Pella on täällä! Liina huutaa ja kaikki nousevat ja viilettävät Annen ja Pellan luo.
- Pelästyittekö jo?? Pella viiletteli tuonne maneesille nauttimaan ihanasta ruohosta, Anne selitti ja luovutti ponin Fiialle. Tämä pyyhki kyyneleet ja halasi Pellaa.

- Mitä hän oikeen puhuu?? Shinqua kuiskaa minulle.
- En tii.. Ainakin hän näyttää kovin vihaiselta, sanon ja huokaisen syvään. Nana on puhunut puhelimessa riidellen, jo puoli tuntia. Nyt hän lopettaa ja paiskaa kännykän lumihankeen. Hänen silmistään tulee pari pisaraa ja ryntään Shinquan kanssä hänen luo.
- Mikä hätää? Kysyn ja noukin puhelimen penkasta.
- Nii, mikä nyt? Shinqua sanoo kanssa ja ottaa Nanan syleilyynsä.
- Äiti soitti... Hän ja isä riitelivät siittä, että saanko jatkaa ratsastusta vähään aikaan. Rahaa ei nyt juuri ole kauheasti.. Nana selittää ja purskahtaa uudestaan itkemään.

Veimme Nanan olomökkiin ja rauhoittelimme tätä.
- Hei camoon! Kyl ne sut ratsastaan päästää kun kerrot kuinka tärkeetä se sulle on! Shinqua sanoo ja samassa kännykkä pirahtaa soimaan. Ojensin sen Nanalle joka otti sen nopeasti.
- Nouu!! Faija, Nana sanoo ja painaa vihreää luuria.

- Jee!! Jee!! Jee!! Nana huuta ja halaa meitä molempia.
- Mitä?? Shinqua kysyy ja irvistää.
- Ne oli päättäny et saan jatkaa!! Jee jee jee! Nana huutaa ja juoksee ulos mökistä. Kohautimme olka päitämme ja menime ulos ja talliin katsomaan leirikisojen rataa.

Carkki:

“Tyyyytöööööt! Kokoontukaa oleskelutilaaaan!” kajahti pihalla Annen huuto. Pakatut laukkumme koristivat sänkyjen laitoja ja saunamökki hohti puhtauttaan siivoamisemme jälkeen. Kiskoin kuulokkeet Sastun korvista ja ravistelin uneen vaipuneen Veronican hereille.

“Meidän pitää kokoontua oleskelutilaan!” huikkasin paiskatessani lopuksi oven kiinni perässäni. Olomökkiläiset säntäsivät kuka mitenkin päin ulos ovesta ryminällä. Nana lennähti kauniissa kaaressa lumikasaan Liinan pienen avustuksen takia. Viimeisenä ulos käveli hiljalleen Karoliina, joka oli ollut miltei koko leirin ajan hieman vaisu.

“Mikäs se sinua mietityttää?” kysäisin tytöltä ja laskin käteni hänen hartioilleen.

“Marihan se..”, hän sanoi vaisusti värähtäen kosketustani. Olkapäät nytkähtivät itkun ravistellessa hentelää kehtoa, joka taisteli vastaan.

“Heei, onhan sulla me ja Aksu ja Floora, älä unoha niitä”, sanoin halaten nopeasti huppariinsa hautautunutta tyttöä.

“Nyt mennään sisälle et kuullan mitä Annella on sanottavaa”, jatkoin ja nappasin tytön kainalooni. Hipsimme muiden perässä tallin kautta ylös. Anne kiitteli kaikkia meitä ja jakoi palkinnot leirikisoissa sijoittuneille. Lopuksi saimme jokainen vihdoin ja viimein kauan odotettuja Ellin sämpylöitä, jotka hävisivätkin nopeasti koristaan.

“Mitäs sitten, me tarvitaan jotain äksöniä tähän loppuun hei c’moon!” Sastu rääkäisi tylsistyneenä ja kittasi Jaffaa menemään.

“Kuule hei neiti, jos pysytään ihan selvinä nyt tää ilta”, sanoin maireasti hymyillen muistellen toissapäivän bileitä. Dreamer voihkaisi kuuluvaan ääneen huomatessaan meidän bilemuistelut, sillä olihan Jarno ollut siellä tyttöä viihdyttämässä. Laskua oli varmasti tullut paljon enemmän kuin normaalisti tytölle, joka puhui joka ikisessä välissä puhelimeensa tai näpytteli tekstiviestiä.

“Eiku ihan oikeesti, Sastu on oikeessa!” Fiona sanoi pompaten sängystään ylös ja samalla vauhdilla Shinquan jalkojen päälle yläsänkyyn.

“Tä… mi-…. hä?!?… FIONA?!?” tyttö mumahteli omituisella äänellä, vissiin oli nukahtanut hetkeksi.

“Tässähä mä!” Fiona latasi ja halasi toista, jonka naama mutristui outoon ilmeeseen.

“Okei, hei, hei, nyt riittää Fiona, ei saa kutittaa!” parkui Shinqua potkien toista minkä kerkesi. Takaa Fionan kimppuun hyökännyt Veronica kiskoi alleensa jääneen Pikun hoitajan mukaansa alas. Sastu katseli ihmeissään tyttöjen touhuja ja joi vielä lisää Jaffaa ja tarjosi minullekin. Hymyillen lupasin tytön saavan pitää omansa ilman että veisin ne pois.

KOP KOP KOP!

“Ku-kuka siellä?” kuului arka ääni olomökistä.

“Mörkö”, vastasin normaalilla äänellä ja ovi avautui lennokkaasti.

“Carkki moi!” Sanni huudahti ja sai muiden olomökkiläisten katseet kääntymään.

Karo makasi yläpedillään ketarat ojossa, Fiia ja Nana hänen allaan tutkien ilmeisesti jostain lehdestä kaikkein söpöintä poikaa, Liina ja Henni istuivat pöydän ääressä kortit kädessä ja huomasin Sanninkin käsissä muutaman kortin. Astuin sisään ja kiskoin mukaani myös muut saunamökkiläiset. Pompimme kuka minnekin, missä vain tilaa oli. Sastu tietenkin jääkaapille Jaffaa hakemaan, Driimi liittyi poikien ihastelu-seuraan, minä kipitin Karon luokse, Verkku, Kinkku ja Fiona riensivät kortin peluuseen.

KOP KOP KOP!

“Me täällä! Brenna ja Pipsa! Avatkaa äkkiä! On tapahtunut jotain iiihan kamalaa!” kuului ulkoa Pipsan hätäinen huuto. Kaikki ovelle kykenevät ryntäsivät sinne ja kaksi puuskuttavaa ja pelästynyttä tyttöä otettiin vastaan lämmöllä.

“No, mitä nyt on sattunut?” Fiia kysyi Nanan alta ihmeissään. Pipsa vetäisi kerran henkeä sanoen sitten kiireisellä äänellä:

“Hepat… ne… on…”

“Irti tallissa ja kaikkialla ja sit ne vaan riehu ja hyppi ja potki ku me yritettiin saaha ne kiinni!” Brenna kiljui väliin vähintäänkin yhtä hätäisesti kuin Pipsa. Todisteeksi tyttö näytti mustuvaa polveansa ja ennen kuin kukaan ehti kysyäkään oli selvää, että aiheuttaja oli Jambo. Kiskoimme kukin takkimme ja kenkämme mukaan ja ryntäsimme talliin. Annen auton oli hävinnyt ja Jaakko oli painunut Artsin ja Tapin luo. Tallista kuuluva kavioiden kopse herätti meidät toimimaan ja kiskoimme äkkiä oven auki, pompaten sisälle. Levittelimme käsiämme ja huidoimme hevoset pois kimpustamme. Nappasimme kukin minkäkin riimunnarun mukaamme ja aloitimme hevosten pyydystelyn. Jambo, Pampula, Leevi, Bert, Sikke ja Cassu ryntäilivät lisäsiipeä kohti, kun taas Luy, Blade, Rensu, Sentti ja Floora kipittivät meitä vastaan käytävällä. Fiia ja Fiona nappasivat yhteistuumin innokkaan Rensun kiinni, kun taas Sastu ja minä riensimme lisäsiiven oven eteen - sinne rynnänneet olivat kiikissä. Yksitellen muut hepat käytävältä napattiin kiinni ja muut saapuivat apuumme. Kutsuin innokkaan orhini luokseni ja vein sen karsinaansa. Lopuksi ainoastaan Sikke ja Pampula olivat irti, mutta nekin jäivät loppujen lopuksi kiikkiin. Puuskutimme kuin höyryjunat Annen saapuessa talliin.

“No mutta tytöt, mitäs täällä tapahtuu?” nainen kysyi ihmeissään. Brenna ja Pipsa kertoivat kymmenen sekunnin sisään tapahtuneen ja niinpä kaikki palasivat mökeilleen. Minä jäin kuitenkin tarkistamaan Palmikon tilanteen, sillä eihän sen synnytykseenkään ollut kovin pitkää aikaa. (köhköh, kuukausi..) Istuin karsinan nurkkaan makaavan tamman viereen ja rapsutin sen otsaa tuuhean otsatukan alta. Kuulin askeleita käytävältä ja ulos kurkistaessani totesin niiden kuuluvan Annelle ja Kristerille. Komea mies halasi parhaillaan naista ja sanoi jotain vihdoin kahden keskeisestä ajasta. Nainen hymyili ujoa hymyään, eikä huomannut uteliasta katsettani Palmikon karsinan kaltereiden välistä. Sitten huomasin miehen polvistuvan hänen eteensä. Eikai? Kyllä, niin se oli. Krister nappasi taskustaan sormuksen ja ojensi sen.

“Öh, Anne, tuletko.. kihloihin kanssani?” mies kysyi tönkösti ja katsoi suoraan naisen vetistyviin silmiin.

“Voi Krister, tietenkin!” Anne huudahti syöksyen miehen kaulaan. Tuijotin silmät lautasina romanttista tapahtumaan ja huokailin syvään. Sitten tunsin aivastuksen tulevan ja niinhän siinä kävi, että vakoilija jäi kiinni.

“Ai Carkki? En tiennytkään että olet täällä.. Et sitten puhu siitä mitä näit, ethän, luotan sinuun nyt”, Anne sanoi nolona ja nyökkäsin vaisuna.

“Onnea, en sano kenellekään mitään, ennen kuin ne huomaa tuon”, sanoin osoittaen kaunista kihlasormusta Annen sormessa.

“Mutta onnea vielä!” sanoin huudahtaen ja taputin naisen olkaa. Brunette hymyili ja kauempana seisoskellut Krister uskaltautui lähellemme.

“Onnea sullekin!” huudahdin ja käännyin nopealla käännöksellä tallin ovelle ja ryntäsin takaisin olomökkiin.

“Senkin viivyttelijä!” kuulin Sannin huudahtavan vihdoin. Hymyilin salaperäisesti ja kävelin tytön viereen istumaan.

“Niinpä niin”, sanoin nopeasti ja pidin salaisuuden sisälläni.

Karoliina:

Hiukan haikein mielin pakkasin viimeiset tavarani laukkuuni, ja vetäisin sen vetoketjun kiinni. Tuijotin yläpediltäni muita, jotka olivat pakkauksessa hiukan hitaampia. Minulle se oli lastenleikkiä, sillä matkustimme perheen kanssa aika lailla. Olihan taidot siinä ajassa kerenneet lisääntyneet. Annen huuto, joka käski kaikki oleskeluhuoneeseen, sai muutkin mättämään kamansa laukkuun. Yöpuvun hihat ja ratsastuskengät pursusivat vuoroin jokaiselta, ennen kuin könysin muiden perässä vetämään kenkiäni jalkaan.

- Odottakaa mua, piipitin, muiden porhaltaessa edellä ulos. Kengännauhani oli juuttunut solmuun, ja olin joutunut hiukan äheltämään sen kanssa. Vasta ulos päästyäni, huomasin Nanan lumikasassa. Pieni hymynkare levisi kasvoilleni, mutta haihtui sen sileän tien.

- Mikäs se sinua mietityttää?, kuului yllättäen viereltäni. Vilkaistessani, huomasin Carkin. Mumisin jotakin epäselvää Marista, mutta kumma kyllä, Carkki kuuli sen.

Tyttö lohdutti minua hetken, ennen kuni kiiruhdimme viimeisinä oleskeluhuoneeseen. Anne ja muut olivatkin siellä jo, joten saimme tyytyä Carkin kanssa seisoma paikkoihin. Sohvalle tuskin edes kannatti yrittää änkeytyä, niin paljon siinä oli väkeä. Tallin omistaja puhua pälpätti hetken, ennen kuin jakoi palkinnot. Ellinkin sämpylät tuoksuivat hyviltä pöydällä, saaden jokaisen kuolaamaan niiden perään. Vasta kun Anne antoi luvan, jokainen hyökkäsi sämpylöiden kimppuun. Itse nappasin vaitonaisesti pienemmän, saaden Pipsan vilkaisemaan sitä.

- Noin pieni?, tyttö kysyi kummastuneena. Vilkaisin tämän sämpylää, joka muistutti enemmän meteoriittia, kuin sämpylää.

- Hah, ittelläs on valtava, virnistin, haukaten sämpylästä palan.

Kun jokainen oli loppusuorilla syömisestä ja jokainen oli livunnut mökkiinsä, kävi työt pitkäkseen. Ketään ei oikein huvittanut lähteä pois Seppeleen mukavasta olomökistä, vaan jokainen vetelisi mielummin hirsiä täällä, kuin kotona. Könysin Fiian ylitse yläpedilleni, ja heittäydyin laukkuni viereen makaamaan. Päässäni pyöri viime päivän tapahtumat, tunnit ja kaikki hauska. Kuitenkin yksi oli vain mielessä, jota yritin survota kauemmas ulapalle. Vasta Hennin äänekäs tuhina sai minut nykyhetkeen. Hymyillen vilkaisin muihin, jotka uinailivat jossain höyhensaaren rajamailla. Itsekin painoin pääni syvemmälle sänkyni patjaa, ja ummistin silmäni.

Jonkun kolkuttaessa ovella, herätti minut. Haukotellen vilkaisin alas, huomaten Fiian ja Nanan selailemassa lehteä, jossa komeili jonkin sortin mies. Puuskahdin tyttöjen huokauksille, ja annoin katseeni kiertää enemmän mökissä. Sanni, Henni ja Liina pelasivat korttia, ahkerasti pulisten. Vain minä tunsin itseni orvoksi. Aksun toinen hoitaja, tässä tapauksessa Sanni, pomppasi ylös, ja kipitti avaamaan oven. Vasta Carkin naaman nähtyäni, huokaisin helpotuksesta.

- Liitynkö seuraan?, tyttö naurahti, seisoessaan alhaalla.

- Kaikin mokomin, mumisin, ja tein tilaa. Siinä sitten vain lepäiltiin, ja pulistiin vaikka mitä. Niin leiristä, kuin tallielämästä muutenkin.

Taas äänekäs paukutus sai ovella minut hätkähtämään. Mietin jo, että mikä kumma kirous meitä vaivasi, kun koko ajan yhtenään joku hakkasi ovea. Kortinpelaajat ja ihastelukerho mennä jymisivät ovelle, kun minä ja Carkki lekottelimme yläpedillä.

- No, mitä nyt on sattunut?, Fiia kysyi, välittämättä ovella olevien Brennan ja Pipsan puhinasta.

- Hepat… ne… on.., Pipsa änkytti. Vasta Brennan karjaistessa, että koppurat juoksivat irrallaan tallissa, sai minut ja Carkinkin loikkaamaan alas.

Taas viimeisenä, kirottujen kenkieni takia, rymistelin viimeisenä muiden perään. Juuri nyt karanneiden hevosten jahtileikki ei mieltäni piritänyt. Pikemmiten kirsti sitä enemmän ja enemmän. Sastu ja Veronica kiskoivat tallin oven auki, ja jäimme tuijottamaan jokainen suu auki näkyä. Vasta äänekäs kiljahdus, joka taisi kuulua Pampulle, sai meidät liikkeelle. Jokainen tyttö yritti pyydystää hevosia käsiinsä, mutta vain muutama onnistui siinä heti. Itse nappasin Flooran, joka oli oikein innoissaan pienestä karkuretkestä.

- Kaikki kunnossa sielä?, Nana huusi lisäsiipeen, johon Carkki ja Sastu olivat menneet.

- Joo, jokainen kiikissä. Apua tarvitaan!, Sastun äänekäs puhina kuului metelin ylitse. Vein Flooran perässäni sen omaan karsinaan, ja tarkistin, ettei sillä ollut minkään laisia vaivoja. Sitten nappasin haltuuni Luyn, ja annoin sen Brennalle, joka seisoi herran karsinan edessä.

Annen tullessa talliin kysymysmerkki pään päällä, Brenna ja Pipsa selittivät kilvan tapahtunutta. Pian häslinkin oli ohi, ja palasin Sannin kanssa rupatellen takaisin mökkiimme. Ainoastaan Carkki jäi talliin tarkistamaan, miten tämän kantava hoitohevonen pärjäsi.

- Aika haikeaa, kun leiri loppuu, Liina huokaisi, kaivaessaan jääkaapista viimeisen pullollisen Fantaa.

- Sanos muuta, Fiia vaikeroi, tuijottaessaan jalkaansa, jonka oli kolhaissut villejen hevosten kavioihin.

Siitäpä keskustelu syntyi. Puhuimme taas aivan oudoista asioista. Siitä, mistä kukin tykkäsi, siitä minkä elokuvan kukin oli nähnyt, siitä, mikä oli kunkin lempihevonen..Vaikka mistä! Vasta Carkin palattua salaperäisen näköisenä mökkiimme, keskustelu vaihtui hiukan järkevämmäksi.

- Mistäs tuollainen ilme?, Veronica uteli.

- Ei mistään, Carkki hymyili, ennen kuin aloimme pelaamaan korttia.

Estekisat - TULOKSET:

1. Carkki – Leevi 0vp.
2. Fiia - Pella 0vp.
3. Pipsa – Sikke 0vp.
4. Karoliina - Anttu 1vp.
5. Sastu - Rensu 1vp.
6. Henni - Pampula 3vp.
7. Liina K - Sentti 3vp.
8. Dreamer- Balde 6vp.
9. Shinqua - Humu 6vp.
10. Veronica - Palmikko 7vp.
Nana – Pikku 8vp. hylätty
Brenna – Manki 9vp. hylätty
Fiona - Floora 9vp. hylätty
Sanni – Aksu 11vp. hylätty