Ratsukot ja ratsastusjärjestys
Anne – Riina (tarina)
Pipsa - Sikke (kuva)
Kasino - Palmikko (tarina)
Jassu - Alma (kuva)
Alina - Janus
Reega - Roki (kuva)
Loviisa - Pampu (tarina)
Fiiatti - Pella (tarina)
Veronica - Topi (tarina)
Fiona - Pikku
Nana- Siiri
Maiss - Fox (tarina)
Juhvi - Cadi
Catu - Anttu (kuva)
Sastu - Reimari
Sophie - Cassu (tarina)
Ilu - Tiia (kuva)
Aimie - Taiga (tarina)
Elkku - Epsu (kuva)
Cäpä - Sentti (kuva)
Henni - Blondi
Sini - Humu
Jenna - Jambo
Driimi - Lanttu
Josefiina - Toivo (tarina)
Jutta - Myntti
Jokru - Floora (kuva)
Sirppa - Liinu (kuva)
Karo - Aksu (tarina)
Carkki - Leevi
Sanni - Sera (tarina)
Muut osallistujat:
Anne:
Jouluaaton kiireet painovat niskassa jälleen kerran. Olin aamulla herännyt keittämään riisipuurot Kristerin jäädessä autuaasti kuorsaamaan sänkyyn. Tunnin hämmentelein velliä ja hotkaisin valmiin annokseni minuutissa. Kristerkin heräsi ja koristelimme pieneen kaksioomme raahatun joulukuusen. Sitten vääntäydyinkin tallille.
Talli oli täynnä väkeä. Hoitajat hemmottelivat hoidokkejaan jouluherkuilla. Koko talli oli koristeltu kauniisti ja joku oli laittanut mankasta soimaan tonttumusiikkia. Aattoratsastus alkaisi puolen tunnin pääsä, joten keräsin Riinan kamat ja suuntasin suuren puoliverisen boksille. Viereisissä karsinoissa Alina ja Jutta harjailivat hoitsujaan. Sanoin hyvät jouluntoivotukset tytöille. Riina vain luimisteli epäileväisesti.
Vaaleanrautias hevonen oli saanut hienon loimiklippauksen. Letitin sen silkkisen harjan verkkoletille ja laitoin jalkoihin vihreät pintelit. Riina oli kaunis ja huokailin tyytyväisyyttäni, että olin ostanut tammasta puolet.
Jaakko tuli karsinan ulkopuolelle moikkaamaan. Poika näytti jo paremmalta, vaikka sänki oli muuttunut kaksi senttiä pitkäksi parraksi ja otsahiukset kutittelivat hänen nenänpäätä.
- Mitäs jouluaaton ohjelmaan kuuluu? kysyin Jaakolta.
- Käyn sukulaisissa pukkina ja sitten kotiin lököilemään. Jossu on paistellut kinkkua koko viime yön.
- Montako teitä on jouluaterialla? kysyin vinkaten silmää ja osoittaen tallinkäytävällä haahuilevaa Artsia.
- Ai joo, saas nähä, Jaakko sanoi. – Toisaalta ois ihan kiva saada Artsi ryyppykaveriksi.
- Okei, sanoin naurahtaen. Yritin itse pitäytyä niin kaukana Artsista kuin vain pystyin. Muutamat yhteiset kesäleirit vietettyämme, tiesin, etten tullut järin hyvin toimeen ryypeksivän ravimiehen kanssa.
Sain Riinan valmiiksi ja Jaakko katosi auttamaan Artsia Kopseen kanssa. Olihan se hyvä, että Laaksosestakin oli sen verran hyötyä, että välillä jeesasi Seppelettä hevosineen ja raviratoineen.
Talutin Riinan ulos. Piha oli täynnä hevosia ja ratsastajia, joiden kypärän ylle oli vedetty tonttulakit. Elli jakoi ratsastajille perinteiset lyhdyt ja järjestin joukkion mieleiseeni järjestykseen. Sydän kurkussa katselin, kun Sanni istui hermostuneen Seran selässä ja Veronica yritti pidellä Topia aisoissa. Käskin jengin ottamaan kevyen ohjastuntuman, ja lähdimme kohti metsää.
Nautin tästä jokavuotisesta aaton hämärästä ennen pimeyttä. Tyttölauma oli yllättävän hiljaa, ilmeisesti nauttivat hekin tunnelmasta. Jossun ja Toivon olin laittanut suhteellisen perälle, että kuri säilyisi sielläkin. Siirryimme raviin. Lumi narskui kavioiden alla, onneksi pakkasta oli vain 8 astetta.
Riina oli innoissaan ja sen askel oli kepeä ja pitkä. Nautin suurella hevosella ratsastamisesta. Se oli jotenkin niin erilainen kuin muut hevoseni: ylpeä, äkkipikainen ja arvaamaton. Mutta kuitenkin äärimmäisen hyvä ratsu: herkkä, laajaliikkeinen ja ratsastajaansa kunnioittava.
Takani tuli Kasino ja Palmikko sekä Jassu ja Alma. Kaksi pulleaa kylmäveristä sopivat maisemaan kuin naukutettu. Kummallakin oli kunnioitettavan pitkä talvikarva. Vankat jalat eivät liukastelleet lumessa.
Pian nostimme laukan ja välillä tarkistin, että kaikki pysyvät mukana. Pimeän tultua otimme käynnin ja pysähdyimme sytyttämään lyhdyt.
- Ja takaisin päin mennään käynnissä, kaikessa rauhassa, kailotin.
Letka suuntasi kohti Seppelettä. Lauloimme yhteen ääneen pari herkkää joululaulua ja tyytyväisinä retkeen palasimme tallille.
Veronica:
Harjailin ruunikkoa, minulle tuntematonta oria käytävällä. Anne oli neuvonut minua laittamaan Topin käytävälle hoitotoimenpiteiden ajaksi, sillä puoliverinen saattoi välillä olla vähän raju.
Puhdistin orin kavioita ja välillä komensin sitä tiukasti, kun Topi yritti riuhtaista jalkansa irti otteestani.
"Ja vielä satula...," mumisin ja lompsin varustehuoneeseen joka kuhisi porukkaa. Anne neuvoi muutamaa tyttöä ja näytti minullekin pikaisesti Topin varusteet.
"Voit pistää sille joka jalkaan suojat ja muista ottaa raippa mukaan!" nainen huusi vielä perääni, kun katosin tallityttöjen täyttämälle käytävälle.
Hetken kuluttua talutin Topin ja itseni täysissä varusteissa ulos tallista ja pysäytin orin vähänmatkan päähän muista hevosista. Etenkin Riina näytti miellyttävän puoliverioria ja se hyppi paikallaan, kuin mikäkin superpallo.
"Nyt kunnolla Topi!" murahdin ja vetäisin kerran ohjista saaden hämmästyneen orin rauhoittumaan.
Asetin jalkani jalustimelle ja samantien ori astui askeleen sivulle ja minä kaaduin pyllylleni lumiseen maahan. Orin ilmeestä päätellen se oli tehnyt juuri erittäin hauskan tempun. Naama punaisena nousin ylös ja asetin uudestaan jalkani jalustimeen ja sain punnerrettua itseni Topin selkään. Ori otti muutaman askeleen eteenpäin, mutta sitten se pysähtyi ja aloin mittailemaan jalustimia.
Löydettyäni oman jalustinmitan kiristin vielä pari reikää satulavyötä saaden Topin luimistelemaan ja liikuskelemaan levottomasti paikallaan.
Ohjasin orin jonon perään Annen määräämälle paikalle Epun perään. Topi kuopi maataan ja yritti tehdä tuttavuutta ohikulkevan Januksen kanssa, joka kuitenkin vain uhkasi näykkäistä sitä.
"Ja sitten mennään!" Anne huudahti jonon kärjestä.
Topi säpsähti, kun annoin sille pohkeita ja lähti sitten reippaaseen käyntiin. Suuri Eppu käveli edessämme suuria ja nopeita askeleita ja välillä Topin ja minun jäädessä jälkeen ratsuni otti omatoimisesti ravia. Orin askeleet olivat pehmeät, mutta sain olla kokoajan tarkkana, ettei se lähtisi ohittelemaan muita hevosia.
Kun tuli laukkapätkän vuoro Topi heilautti päätään muutaman kerran ja säntäsi sitten Epun perään laukkaan. Ensin se heitti pari ilopukkia ja pidin tiukasti harjasta kiinni ja välillä tein puolipidätteitä, jottei ori olisi lähtenyt ohittelemaan muita hevosia.
Kun sitten käännyimme takaisin päin muutamat sytyttivät lyhdyt ja Topi ensin kummasteli kaikkia lyhtyjä ja niistä kajastavia valoja, jotka saivat aikaa pelottavat varjot. Maa muuttui paikoittain jäiseksi ja puoliverinen liukasteli hieman, mutta loppumatkasta se tottui jo ja käveli varovaisesti minun anaten sille ohjaa riittävästi.
Anne ehdotti, että laulaisimme muutaman joululaulun ja kohta kajautimmekin herän joululaulun:
Jouluyö! Juhlayö!
Päättynyt kaikk’ on työ,
Kaks vain valveill’ on puolisoa
Lapsen herttaisen nukkuessa,
/:Seimikätkyessään.:/
Kun käännyimme Seppeleen pihaan tuli vastaan helpottunut joukko vanhempia, joidenkin poikaystäviä ja puolisoita.
"Luulitteko te, että me kuoltais tonne 'pimeeseen'?" joku kysyi ja muutamat vanhemmat nyökyttelivät. Ilmeisesti kaikki olivat olleet huolissaan, kun lähdetään hevosten kanssa maastoon pimeällä.
Kehuin Topia ja liusuin alas selästä. Ori hankasi silmäkulmaansa takkiani vasten ja lähti sitten omatoimisesti kävelemään minua perässä raahaten talliin.
Riisuin orin ja laitoin sille lämpimän loimen niskaan ja ojensin sille sitten omenanpuolikkaan. Oli kiva kokemus ratsastaa Topilla ja vieläpä aattoratsastuksessa!
Kasino:
Tulin tallille hämärässä. En nähnyt kauheasti eteeni. Suunnistin talliin, joka oli täynnä aattoratsastukseen osallistuvia ihmisiä. Vilkuilin tallissa ympärilleni, etsien Palmikon karsinaa. Pian eteeni tuli karsina, jossa komeili ylväs suokkitamma. Se oli tietenkin Palmikko.
Näin viereisessä karsinassa Ilun, joka rapsutteli Tiiaa. Katsoin hymyillen ruunikkoa, joka katsoi minuun lempeästi. Kohta Anne käveli ohitseni, Riinan karsinalle. "Voitko näyttää missä satulahuone on?" kysäisin nopeasti naiselta.
"Kävele tästä vaan suoraan, niin siinä on ovi, mee sinne" huikkasi hän vastaukseksi. Käännyin, ja kävelin satulahuoneeseen ottamaan Palmikon harjapakin. Menin takaisin Palmikon luo, matkalla vastaani tuli iloinen Sirppa.
Jatkoin matkaani, ja menin tamman karsinaan. Laskin harjapakin maahan. Otin sieltä yhden harjan. Harjailin siinä Palmikkoa, kunnes oli aika puhdistaa suokin kaviot. Tamma nosti jalat nätisti, ja sain kaikki kaviot puhdistettua.
~
Otin harjapakin syliini, ja taputin Palmikkoa kaulalle. Menin Riinan karsinan luo, jossa Anne harjaili tammaa. "Voinko tulla Palmikolla ilman satulaa?" kysyin, kun nainen tuli ulos karsinasta. "Joo, tuu vaan!" Anne vastasi ja hymyili. Menin viemään harjapakin paikoilleen. Otin suitset telineestä, ja varmistin, että ne olivat Palmikon.
Menin Palmikon karsinaan, avasin remmit suitsista. Laitoin ohjat kaulalle, ja laitoin kuolaimet nopeasti sen suuhun. Kiinnitin remmit lopuksi.
~
Näin, että Sirppa oli jo mennyt Liinun kanssa ulos. Ilu taas kamppaili Tiian kanssa satulavyön laitossa. Päätin mennä kuitenkin ulos. Talutin Palmikon tallin eteen. Vedin nopeasti kädessä olevan tonttulakin kypärän päälle. Katsoin hetken muita, kunnes pomppasin penkin päältä tamman selkään.
Anne huuteli vähän kauempana jo jonon järjestystä. "Ensimmäisenä on minä ja Riina, toisena jonoon tulevat Pipsa ja Sikke, kolmantena Kasino ja Palmikko...!" hän huusi. Napautin nopeasti pohkeita Palmikon kylkiin, ja menin käynnissä jonoon.
~
Kohta kaikki olivat jonossa, ja Elli jakoi kaikille halukkaille lyhdyt. Otin sellaisen. Sitten lähdettiin käyntiä liikkeelle. Kävelimme pimeissä tunnelmissa kohti maastopolkua. "Ottakaa pieni ohjastuntuma...!" huusi Anne edestä.
Kävelimme kaikki jonkun aikaa käynnissä. Katselin Seppeleen upeita lumisia maisemia. Villasukat lämmittivät jalkojani ratsastuskenkien alla mukavasti. Venyttelin vähän jalkojani. "Nyt otetaan ravia!" Anne huusi.
Annoin pohkeita laiskalle tammalle, joka kuitenkin reippaasti nosti ravin. Pompin paljaassa selässä pehmeästi. Palmikko suusta tippui valkoista vaahtoa, ja itse tamma puuskutti hiukan. Se selvästi tykkäsi olla maastossa muiden kanssa.
~
Anne nosti Riinalle laukan, nostin myös laukan, joka oli hiukan epätasaista. Melkein tipuin, mennessäni ilman satulaa Palmikolla. Tamma laukkasi nätisti ja ehkä vähän sulavastikin. En ollut tottunut kylmäverisen laukkaan tarpeeksi hyvin.
"Nyt käyntiin, ja voitte ottaa pitkät ohjat. Lyhdyt vaan päälle!" Anne huusi laukkapätkän jälkeen. Hiljensin reippaan suomenhevosen käyntiin ja annoin pitkät ohjat sille. Sytytin lyhdyn päälle, alkoi olla jo pimeä.
"Nyt voimme laulaa pari joululaulua!" huusi Anne jälleen. Niinpä lauloimme hiljaisella äänellä pari tuikitavallista joululaulua.
Vilkaisin nopeasti taakseni, ja näin Alman ja Jassun. Pohjoisruotsalainen näytti maagiselta illan pimeydessä. "Loppumatka käyntiä kohti tallia!" huusi Anne. Katselin ympärilleni hieman väsyneenä.
Pian talli häämötti puiden lomitse. Menimme tallipihalle, ja pysäytimme hevoset siihen. Taputin Palmikkoa kaulalla kiitollisena mahtavasta aattoratsastuksesta.
~
Pomppasin alas selästä, ja otin ohjat kaulalta. Menin taluttamaan tammaa Sirpan ja Liinun perässä. Käänsin Palmikon sen omaan karsinaan. Laitoin ovea enemmän kiinni, aukaisin suitsista remmit. Otin ne pois rautiaan päästä. Menin ulos karsinasta, ja seurasin muita pesemään kuolaimet.
Sitten kokosin suitset ja vein ne satulahuoneeseen. Otin sieltä harjapakin vielä. Harjasin nopeasti suokin pölyharjalla. Otin taskustani pari porkkanaa, ja ojensin ne tamman turvan alle.
Silitin sitä vielä päästä. "Mahtava tyttö!" kehuin sitä iloisena. Vein harjapakin paikoilleen, ja lähdin kohti kotiani. Tätini odotteli virkeänä tallipihalla, taputellen kylmiä käsiään.
Istuin auton kyytiin nopeasti, ja lähdimme kotiin...
Linda:
Lumi narskui kenkieni alla kun suuntasin kohti Seppelettä. Muutama lumihiutale leijaili nenäni edestä luoden täydellisen aattoillan tunnelman. Vanhempani olivat juuri eronneet, mutta en antanut sen masentaa itseäni paljon näin kauniina iltana. Hämärä alkoi jo laskea, mutta lumi valaisi tietäni hohtavasti. Pian tallipiha alkoikin häämöittää maaneesineen ja kenttineen. Raotin tallinovea ja kurkkasin sisään. Kopistelin hieman jalkojani ja astuin sisään lämpimään talliin. Hymähdin pienesti koristeita täynnä olevalle tallille ja toivoin niin että olisin päässyt mukaan tunnelmalliselle retkelle. Mutta kaikkea ei voi saada, sen kaikki tietävät, ja kun minä en ole niistä vanhemmista kävijöistä. Tosin, nautin vain saadessani olla osa tallilla kävijöistä. Ja pääsenhän reen kyytiinkin! En ole itse ajanut kuin kärryillä ennen, joten reen kyydissä oli ensimmäinen kokemus. Katseeni kääntyi pöydälle jossa koreili piparilautanen ja termospullo, jossa oletin olevan höyryävän lämmintä glögiä. Hallitsin kuitenkin mieleni ja käänsin katseeni listaan jossa luki ratsastajien ratsut. Silmäni hakeutuivat Almaan, lemppariini jota ratsastaa joku Jassu. En tunne oikein ketään Seppeleestä, ja tunnen oloni useinkin yksinäiseksi, mutta se ei minua haittaa, jaksan kyllä odottaa kavereita.
----------
Löysin Alman karsinan luo ja kurkistin sisään. - Hei tyttö, kiva nähdä sinua taas, lässytin tammalle jolla tuntui olevan ilmeisesti juuri saatu porkkana mielessä. Huomasin että joku oli puhdistamassa tamman kavioita ja lehahdin hieman punertavaksi, mutta sitä tuskin huomasi sillä olin jo muutekin pakkasen purtu. Tummatukkainen, suunnilleen samanikäinen tyttö nousi ylös ja löysi katseensa minuun.
- Heii, tuo sanoi pieni hymy kasvoillaan.
- Mmoii, vastasin hieman ujosti. Hivuttauduin hiljaa pois paikalta haluten samalla kadota maan alle.
Lopulta kuitenkin huomasin olevani glögi-muki kädessä juomassa höyryävää lämmintä glögiä. Toruin itseäni mielessäni koska sorruin tähän jo näin aikaisin. Huomasin muiden valuvan pikkuhiljaa pois tallista ratsujensa kera. Minulle tuli taas hieman yksinäinen olo. Yritin pitkittää kovasti glögimukillista mutta sitten minä pakottauduin raahautumaan ulos. Huomasin ulkona koristellun reen ja rautiaan suomenhevosen sen edessä. Ohjauspaikalla istui mies jonka ulkonäöstä en saanut selkoa paksujen talvivaatteiden alta. Kyytiin oli nousemassa muutama pikkutyttö ja pari hieman isompaakin. Ajattelin kokeilla pääsisinkö messiin. Kävelin narskuvan lumen päällä reen luokse ja kipusin muiden mukana kyytiin. Sitten nautin vain ajelusta, josta ei ainakaan vauhtia puuttunut.
----------
Nousin pois suuresta reestä ja pysähdyin tallinpihalle miettimään minne menisin. Ajattelin tallustella maneesiin, jospa joku olisi ratsimassa juuri nyt. Raotin maneesin ovea ja kurkistin rakennukseen. Joku oli tosiaankin ratsastamassa. Menin katsomon reunalle istumaan parin muun vanhemman tytön tykö. Katselin hevosen lentäviä liikkeitä ja arvelin tuon olevan joku ravuri Artsin tallilta. Unohduin katselemaan tuota ja haaveilemaan omasta hevosesta, kunnes huomasin että kaikki olivat kaikonneet jo pois. Itsekkin häivyin lämpimästä maneesista ulkoasalle ja huomasin lähestyvän joukon jonka suunnalta kuului iloista laulunraikaa. Hymähdin kun tonttulakkipäiset ratsastajat ilmestyivät metsästä yksi kerrallaan. Tonttuja! Astelin talliin ennemmin kun nuo olivat kerenneet sinne. Katselin kun heppoja alkoi valua tallin. Muutama hevonen oli vieläkin innoissaan retkestä, muutama nuokkui jo kyllästyneenä.
- Linda! kuului jonkun hihkaisu. Ihmettelin kuka minut voisi tuntea ja käännyin äänen suuntaan. Tunnistin naisen Josefiinaksi joka talutti suomenhevosta, Toivoa sisään.
- Auttaisitko Loviisaa hoitamanaan ja tarhaamaan Pampun? tuo kysyi.
Tapitin hetken ihmeissäni Jossua ja mietin että miksi tuo antaa minulle noinkin suuren vastuun. Kun selvisin pienimuotoisesta ihmetyksen vallasta, nyökkäsin ja loin kasvoilleni hymyn. Tallustelin Pampun karsinalle jossa ilmeisesti Loviisa riisuikin ponilta satulaa.
- Tarvitsetko apua? kysyin hymyillen ja tuo nyökkäsin vaitonaisesti.
- Pitäisitkö Pampusta kiinni kun vien kamat? Loviisa kysyi siirtäen katseensa minuun.
- Jjoo tottakai, vastasin myönteisesti ja nappasin riimun karsinan vierestä. Pujautin riimun Pampun päähän ja sidoin sen vetosolmulla kiinni. Taputin lumihiutaleiden kastelemaa tammaa ja kasvoilleni levisi hymy. Loviisa palasikin tuossa tuokiossa ja talutimme ponin tarhaan. Sitten kello alkoi tulla sen verran että minun oli aika lähteä kotiin. Hypellen ja joulumieltä täynnä tallasin kotia kohti. Vaikka asuin lähellä, matka tuntui ikuisuudelta sillä kotona minua odottaisi lahjat, ja jouluateria! Nams!
~ Linda tonttu
Loviisa:
Heräsin aamulla joulupuuron tuoksuun. Se tuoksui ihanalta. Äiti oli juuri keittänyt joulupuuron. Hotkaisin puuron ja otin suklaakalenteristani viimeisen luukun makeisen. Se oli iso! Minua vähän jännitti, miten aattoratsastus menisi. Äidillä oli tonttumusiikit päällä, ja minulle tuli heti jouluinen olo. Illalla saisimme lahjat! Katselin vähän aikaa vielä Joulupukin kuumaa linjaa ja iskä heitti minut tallille autolla.
Kävelin Pampulan karsinan luo. Nana oli jo ottanut Siirin käytävälle. Pampula hörisi iloisesti. Hain tamman harjapakin ja aloin kuuraamaan. Ensiksi harjasin Pampun pehmeällä harjalla. Sitten letitin sen hännän ja puhdistin kaviot. Sitten lähdin hakemaan tamman varusteet. Huomasin, että Pampulle oli ostettu punaiset, jouluiset pintelit. Otin varusteet ja lähdin kävelemään Pampun karsinaan. Pyysin viereisessä karsinassa olevalta Jassulta apua. Hän auttoi minua ilomielin.
Vähän ajan päästä hevoset ja ratsastajat olivat jo ulkona. Melkein jokaisella oli punainen tonttulakit kypärän päällä, myös minulla. Sitten lähdimme kävelemään kohti metsää. Letka oli pitkä ja minua jännitti.
Välillä otimme ravi ja laukkapyrähdyksiä. Se oli hauskaa! Pampula oli innoissaan kun pääsi laukkaamaan vapaasti. Tuuli kävi ihanasti kasvoihini, kun kiidimme metsän poikki. Se oli mahtavaa!
Pimeän tullen sytytimme lyhdyt. Minulla oli pieni, punainen lyhty. Se välkähteli pimeässä. Näytti hienolta, kun kaikki pitivät lyhtyä kädessä. Lauleskelimme joululauluja ja olimme kaikki hyvää pataa.
"Joulu on taas, joulu on taas..." Josefiina kailotti perältä. "Kaikki mukaan!"
"Noloa" minä naureskelin.
Tallilla hoidimme hepat ulos ja toivottelimme hepoille ja ratsastajille hyvät joulut!
Kiitos ihanasta aattoratsastuksesta! <3
Fiia:
Vuoden parhaan juhlan iltana en suinkaan istu kotona lahjavuoren keskellä kuten useina menneinä vuosina, vaan seison tarhan portilla kylmässä pakkassäässä hengitys höyryten ja yritän saada jonkinlaista vihellystä aikaiseksi. Rakas hoitoponini Pella mutustaa heinää hiukan kauempana, kohottaa katseensa, hörähtää hiljaa ja lähtee tulemaan luokse. Taiga seuraa sen vanavedessä, Hillan Josefiina on jo ottanut sisälle ja ilmeisesti liikuttanut aiemmin päivällä. Vieressäni Aimie hyräilee joululauluja.
- Ihana päästä kunnolla isolla porukalla maastoon! hän iloitsee lopetettuaan Jouluyö, juhlayön ja nappaa samalla Taigaa riimusta. Minäkin ojennan käteni Pellan haisteltavaksi, kiinnitän narun ja lähden kävelemään hitaasti kohtia tallia odottaen, että Aimie Taigoineen saavuttaa meidät. - Niin on, myönnän, - ja varsinkin jouluaattona! On huippua, että näin iso lössi tyttöjä on tullut tällaisen perhejuhlan hetkelläkin tallille viettämään vähän aikaa heppaystävien kanssa.
Ohitamme ison tallin – sieltä kuuluu ratkiriemukasta naurua, kopistelua, levotonta kuopimista ja joululaulujen reippaita säkeitä. Artsi on Kopseen ja reen kanssa päärakennuksen edessä. Tervehdimme lyhyesti ja olen suoraan sanottuna yllättynyt, että mies on saapunut paikalle. Tosin tiedämme kyllä kenen tähden…
Tiedän ison tallin olevan superhieno kaikkine koristeineen, mutta on aittaankin tehty vähän joulua. Ylhäällä hevosten ulottumattomissa ja ovissa on havuja, mikä tuo vanhempaa joulutunnelmaa – mitään tilpehöörikasaa ja laulavia joulupukkeja en oman hoitohevoseni oveen haluaisikaan. Pella yrittää ohimennen venyttää ylähuultaan saadakseen maistiaisia tuoksuvista, vihreistä neulasista, mutten anna sen tuhota koristeita. Taiga kokeilee samaa temppua Aimien kanssa, muttei sekään yllä. Tammoja odottaa onneksi iloinen yllätys karsinassa, kupissa kovaa kuivaa leipää, muutama porkkana ja pieni omena joululahjaksi. Sen lisäksi olen suunnitellut vaikka mitä kivoja juttuja tulevalle vuodelle – pitkiä ja rauhallisia maastolenkkejä, vauhdikkaita laukkapätkiä polvenkorkuisessa lumessa, hyppimistä ja kevyttä kouluvääntöä maneesissa, kenties vaikka hiihtoratsastusta…? Mutta niistä lisää sitten ensi vuonna!
Harjaan Pellan verkkaiseen tahtiin vaihtaen samalla kuulumisia Aimien kanssa, puhdistan kaviot, suorin pörröisen harjan ja selvitän paksun ja pitkän hännän kaikessa rauhassa ja kun olen valmis, lähden hakemaan isosta tallista varusteita. Siellä muut jo säntäilevät sinne tänne, osa satuloi ratsujaan, osa kierittelee pinteleitä jalkoihin ja muutamat ovat jo täysin valmiita. Käyn nappaamassa täpötäydestä satulahuoneesta Pellan satulan ja suitset sekä nurkkaan varastoimani kypärän ja hanskat.
- Hei tietääks kukaan missä Alman suitset on, kun niitä ei löydy? Jassu kysyy kovalla äänelle sulkiessani oven perässäni ja lähtiessäni palaamaan takaisin aitoille. Ovenpielessä Maiss kurkistaa sisään pidellen kiinni laihan rautiaan lämminverisen ohjista.
- Millonkahan ollaan lähdössä? tyttö kysyy.
- Varmaan ihan kohta, kunhan loppu porukka saa laitettua kamat ratsuille ja ahtauduttua ulos, vastaan. – Sä oot siis saanut Foxin allesi, onnittelut, se on ihan huippu!
- Voin kuvitella, että noilla jaloilla se pääsee aika lujaa, Maiss virnistää ja pureskelee alahuultaan.
- Annat vaan mennä, se on oikeasti tosi miellyttävä ratsastettava! taputan punaruskeaa ruunaa kaulalle ja lähden sitten aitalle – en todellakaan halua myöhästyä aattoratsastukselta.
Suitsin ja satuloin ponin reippaasti – satulahuopa on joulunpunainen – ja talutan sen tallipihalle, jonne osa ratsukoista onkin jo ilmestynyt. Komea Roki seisoo kuin veistos aloillaan korvat hörössä, Janus luimistelee kaikelle mahdolliselle, Anttu pistää sitäkin paremmaksi ja näyttää valkoiselta korvattomalta kirahvilta, Blondi on painanut päänsä lumeen etsien ilmeisesti suuria aarteita, Toivo paukuttelee etujalkaansa kärsimättömänä maahan, Fox ja Cadi kävelevät pientä ympyrää peräkanaa, Siiri temppuilee parhaansa mukaan tallin ovella… näkymä on uskomattoman värikäs ja aivan loistavan ihana.
Alkuvalmistelujen jälkeen lähdemme melko hyvässä järjestyksessä kohti metsää. Kaikki ovat hiljaa, pimeys alkaa laskeutua, hevosia pomppii sekä edessä että takanamme ja tunnelma on todella jouluinen ja rauhaisa. Raviinlähtö saa osan ratsuista innostumaan, mutta mitään sen kamalampaa ei tapahdu, vaan hetken kuluttua koko letka hölkkää eteenpäin Annen johdolla. Pella liikkuu eteenpäin pyrkien tasaista ravia pää pystyssä ja korvat hörössä, vilkuilematta juuri ympärilleen. Se on niin kovin intensiivisesti tässä hetkessä, tässä aattoratsastuksessa, ja juuri siksi se on niin ihana.
Juuri kun hevoset alkavat ennakoida ja kiihdyttää tahtiaan käyden levottomiksi, Annen kirkas ääni kantaa luoksemme: ”Ja laukkaa!”
Hevoset siirtyvät kaikki samaan aikaan hurjaan laukkaan, nopeimmat meinaavat törmäillä ja hitaammille tulee kiire, etupään kylmäveriset vaativat hiukan pidemmän käynnistymisajan kuin sähäkämmät täydellä innolla eteenpäin hönkivät kevyet puoliveriset, ja välissä ponit törttöilevät, mutkittelevat ja lyhentelevät askeliaan ennen kuin jostain syystä jono alkaa yhtäkkiä vetää ja kaikille tulee tilaa pistää menemään vauhdikasta, mutta hallittua laukkaa. Anne vilkaisee välillä taaksepäin Riinan tykittäessä eteenpäin lumi pöllyten, mutta kaikeksi onneksi syytä huoleen ei ole – laukka on päätähuimaava ja tunnelma huipussaan, kun yli kolmekymmentä ratsua suorastaan lentävät lumisen maiseman poikki. Tunnen Pellan lihasten värisevän kun se työntää itseään eteenpäin pää matalalla ja mietin ohimennen, että nyt jos joku tulisi vastaan, kävisi huonosti.
Pikkuhiljaa alamme jarrutella ja siirrymme ravin kautta käyntiin. Ratsastajat huohottavat ja hevoset pärskivät ohjiaan nyppien, kun sytytämme lyhdyt ja kaarramme tallille päin. Kotia kohti mennään käynnissä, nautitaan olosta ja muistellaan kulunutta vuotta. Ja kun Seppeleen kutsuvat valot ilmestyvät näköpiiriin, halaan ratsuni pörröistä kaulaa ja kuiskaan: ”Hyvää joulua, Pella!”
Karoliina:
Kaikki muut olivat jo hevosiaan puunaamassa, kun saavuin lämpöiseen talliin. Päätin heti alkuötikseni sukeltaa satulahuoneeseen, jossa keräsin harjapakin ja suitset matkaani. Hipsin sitten vaivihkaa Aksun luokse, joka oli tuotu sisälle ratsastuksen takia. Poni tervehti minua tutulla ja turvallisella hörähdyksellä, kun aukaisin karsinan oven. Welsh työnsi turpansa mahaani vasten ja sai minut hymyilemään.
- Lähdetäänkö viettämään aattoa muiden aknssa ratsastaen?, supatin hoidokkini korvaan, kun suin siitä ylimääräisiä likoja pois. Käytävältä uului iloista rupattelua ja joululaulut raiaksivat vanhasta mankasta. Jäin hetkeksi omiin ajatuksiini, mutta heräsin siihen, kun Sanni tervehti minua ohi kävellessään. Hymyilin tytölle nopeasti ja veidn suitset käsiini. Nopeasti pujottelin ne tottunein ottein ruunan päähän, ja olin vihdoinkin valmis.
Purjehdimme muiden mukana ulos kylmään jouluaatto-ilmaan, jossa oli jo muutama ratsukko. Änkeydyin ähisten ja puhisten hoidokkini selkään, jonka maha oli kasvanut huomattavan suureksi. Olin hyvin vihainen itselleni, ettei minulla ollut aikaa treenailla Aksua parempaan kuntoon. Huoleni kuitenkin kaikkosi heti, kun Anne saapasteli Riina perässään ulos tallista. Herkkä puoliverinen säpsähteli itsekseen ja katseli epävarmasti ratsukoiden tonttulakkeja, jotka lepattivat hiljakseen vienossa pakkastuulessa. En voinnut hymyillä, kun Seppeleen ex-omistaja kapusi ratsunsa selkään. Riina koitti pyörähdellä sinne sun tänne varovaisesti, mutta lannistui sitten olemaan ratsu.
- Ja sitten lähdemme!, kajahti huuto etukeulilta, kun viimeinenkin parivaljakko oli kiilautunut jonoon. Hymyillen painoin pohkeet Aksun kylkiin ja otin hyvän ohjastuntumaan. lyhty keikkui toisessa kädessäni holtittomasti, välillä hipaisi hoidokkini kaulaa huomaamattomasti. Lopulta sain hökötyksen hallintaan ja pystyin rentoutumaan täysin. Tunsin kuinka Leevin hengitys leijaili lähes yllämme, niin reipas oli tuo suokkiori.
Kun olimme päässeet jo pitkälle metsään, Anne ilmoitti raviin siirtymisen. Nostin varovaisesti Aksulla ravin, jottei missään olisi vain peilijäätä, eikä poni lentäisi kaaressa liukastuessaan. Pelkäsin myös sitä, että pian reipas Leevi tulisi ja jyräisi pikkuisen ponini, olimme nimittäin kahden jykevän suokin välissä. Liinun häntä heilahteli puolelta toiselle ja näin rivin tonttulakkeja nenäni edessä. Ratsastettuamme hetken aikaa kauemmas, käännyimme ympäri ja siirryimme käyntiin. Pian myös laulu liittyi tunnelmaan ja biisit vaihtuivat Joulumaasta Joulupuu on rakennettuun.
Sophie:
" Ei tä nyt oikeen onnistu ", ähisin. Tonttulakki valui silmilleni, kun yritin tunkea siihen päälle vielä kypärää.
" Hemmetti! " Heitin kypärän vain joten kuten päähäni menettäessäni vartin yrityksen jälkeen hermot, kypärä oli vinossa tonttulakista puhumattakaan. Satuloitu Cassu katseli kiukkuani kummastuneena. Seppeleen komein ruuna - siis minun mielestäni - odotti pääsevänsä ratsukseni lumiseen maastoon, mitä kyllä odotin minäkin.
Talutin Cassun tallipihalle ja kiristelin sen satulavyötä, säädin jalustimia... Olin juuri päässyt Cassun selkään, kun Anne tuli näkökentälleni Riinan kanssa. Saimme kaikki lyhdyt ja menimme the boss'n mieluiseen järjestykseen.
" Ottakaa kevyt ohjastuntuma, niin lähdetään ", Anne hihkaisi.
Kävelimme hiljaiseent ahtiin eteenpäin. Cassu pärski ja heilutteli häntäänsä, mutta käveli reippaasti eteenpäin ja katsoi innostuneena ympäristön liikennettä, edessä kulkevan ratsukon persauksesta puhumattakaan.
" Otetaan sitten vähän ravia, rauhalliseen tahtiin ", kuului edestä rauhallinen, mutta vastalauseita estävä ääni. Painoin kevyesti pohkeeni puoliveriruunan kylkiin, keventäen vasemman etujalan mukaan.
Lumi narisi, kuului naurua ja kikatusta, hevosten pärskähdyksiä ja muutaman herkkäpinnaisen ponin kiljahduksia linnun räpytellessä kovaan ääneen niiden suurien silmien ohi. Mutta minä nautin siitä, koska yksi, oli jouluaatto; kaksi, se vietettiin ison porukan kanssa maastossa ja tietysti hevosten kanssa.
Taputin Cassua silloin tällöin lapasellani kaulalle, annoin sille vähän enemmän ohjaa ja tarkistin kevennykseni - vaikka ei sillä mitään väliä maastossa ollut.
Edessä kulkeva letka lähti nopeasti ripeään, pitkään laukkaan, joten tein lyhyen katsastuksen tilanteeseen ("pelästyikö ne vaiko nostettiinko laukka") ja päädyin sitten siihen normaaliin laukkaan. Cassun laukka nousi energisesti, ehkä hieman liian etukorkeasti jyräten, mutta sain sen hetkessä kulkemaan apujeni mukaisesti. Kaikki nauttivat kevyestä, innokkaasta laukasta. Kirpeät pakkas-asteet toivat terävää joulun tuntua kaikkien mieliin, minulle myös muutaman kyyneleen silmään, kun kuljimme hurjaa vauhtia eteenpäin tuulen puhaltaessa kylmääkin kylmempää ilmaa kasvoillemme.
Pehmeä laukka muuttui nopeaksi, rauhattomaksi raviksi, korskunnaksi ja pettyneiksi huokailuksi, kun Annen terävä käsky kertoi pakosta siirtyä raviin, ettemme rasittaisi hevosia täysin. Lopulta, hevosten kannalta mieluusti, siirryimme käyntiin. Annoin välittömästi Cassulle pitkää ohjaa, ilman Annen kehotusta koko letka teki näin.
" Hyvää joulua Cassu ", kuiskasin hymyillen puokin korvaan, vaikka se ei mitenkään minua tuntenutkaan.
Jokaisella oli kuitenkin mahdollisuus kuulla hyvän joulun toivotukset - viimeistään meidän epävireisistä joululauluista, mistä päästiinkin kunnon tunnelmaan.
Maiss:
Otin kiinni Foxin riimussa kiinni olevasta narusta jota Artsi minulle ojensi.
“Muistakin pitää hyvää huolta pojasta”, mies sanoi ja laittoi tupakkansa takaisin suuhun.
“Joo-o”, vastasin ja katsoin Foxia.
Oli se kyllä komea ruuna, eikä korkeuttakaan löytynyt hirveästi - olihan se pienin ravitallin lämminverisistä, mutta isompi kuin Siiri.
“Ja vanhus ei oikeen jaksa mitään pitkiä laukkapätkiä, jos se nyt edes suostuu laukan nostamaan”, Artsi lisäsi ennen kuin lähti kohti tallia valjastamaan Kopsettaan.
Vai että vanhus! Paraskin puhuja, ajattelin samalla kun talutin ruunan sisään talliin. Mies oli itse varmaan kolmekymppinen, tai no; näytti ainakin siltä.
Ruuna haisteli innoissaan ilmaa sisälle tallin tullessamme. Seppeleessä oli varmaan enemmän tammoja kuin Artsilassa, mutta eihän se sitä luultavasti haistellut, olihan se jo ruunattu.
“Vai että Foxi”, Jassu sanoi kävellessään ohitsemme.
“En mä ois uskonu että sä ravitallin hevosella tuut koskaan menemään, tai vähintään Börjellä!” tyttö jatkoi ja veti hirveät naurut siihen päälle.
“Naura sä vaan, ite meet jollain Almalla!” sanoin ja kiinnitin Foxin käytävälle.
“Jassu, eipäs kiusata! Hevoset loppui kesken, joten pitihän maissille vetää mukaan ehta ravihevonen”, Josefiina, joka käveli ohitsemme, selvensi.
“Nii just!” sanoin ja näytin kieltä Jassulle.
“Ja kun Artsi suostui ton jätin antamaan, niin ajattelimme että voisimme saada hyvät naurut!” Josefiina nauroi ja sai Jassuunkin uuden naurunpuuskan.
“Naurakaa te vaan, mutta mä aion saada tän laukkaamaan, ja lujaa!” sanoin ja nostin pääni korkealle ilmaan.
Ei nuo ihmiset saisi pilata päivääni joten en välittänyt heistä. Tiesinhän itsekkin että minua ei usein nähty minkään ison hevosen selässä, saati sitten Artsin ravurin, mutta kuitenkin. Ja enhän minä ollut ratsuani valinnut, vaan Anne.
Seisoin Foxin vieressä ulkona tallipihalla. Edessämme seisoi Cäpä ja Sentti. Anne nousi selkään joten niin nousin minäkin. Monella oli tonttulakit ja niin myös minulla. Meitä oli noin 30 mukaan lähtevää joten tallipiha oli ihan täynnä. Kun Anne alkoi kertomaan ratsastusjärjestystä alkoi hirveä vilinä.
“…Palmi, Alma, Janus…” Anne selosti ja ratsukot muodostivat jonon.
Itse olin Siirin ja Nanan jälkeen ja meidän takana köpötteli Yuff Cadillaan, olihan se hyvä että Foxilla oli lähellä joku kaveri ettei se tuntenut oloaan ihan yksinäiseksi tuntiponien keskellä.
Aloimme kävellä kohti maastoja. Oli ihanan hiljaista, joskus kuului hevosen hörähdys tai kolahdus kun kavio kosketti kiveä.
“Ravia”, Anne sanoi rauhallisesti.
Siirryimme raviin. Oli vaikea keventää Foxin isoissa ja liitävissä askelissa, se oli ihan erilaista kuin Seppeleen tuntiponien joilla olin tottunut ratsastamaan. Kevensin alussa kaksi kertaa yhdellä askeleella mutta kohta pääsin rytmiin mukaan. Toivoin ettei Yuff kiinnittänyt huomiota ratsastamiseeni, olihan nainen suosittu hoitaja ja en halunnut huonoa mainetta talliporukan kesken.
“PRR”, kuulin takaamme.
Se oli varmaan Sastu joka rauhoitteli Reimaria. Jatkoimme matkaa edelleen ravissa ja meitä ympäröi kaunis maisema täynnä lunta.
Anne nosti laukan, ja niin teimme me muutkin, tai ainakin yritin. Fox ei nääs heti halunnut laukata, mutta raipan huomautus auttoi ja kohta laukkasimme pikkuruisen Siirin perässä. Jouduin vähän pidättelemään ruunaa, se ei luultavasti ollut päässyt laukkailemaan maastossa vähään aikaan, ja olihan e ymmärrettävää koska olihan se loppuen lopuksi Artsin ravuri.
Laukkailimme vähän aikaa, ja poneilta saattoi pari ilopukkiakin lentää. Foxi yritti kerran ohittaa Siirin mutta käänsin sen päättäväisesti takaisin, ei moinen käynyt!
Sitten otimme käyntiin. Sytytimme lyhdyt joita suurimmalla osalla oli mukana, mukaan lukien minulla. Kävelimme kuin tontut kohti Seppelettä; tonttulakkeinemme ja lyhtyinemme.
Keksimme pari joululaulua Seppeleestä siinä kävellessämme ja yhdestä tulikin aika hyvä, vaikka ei Josefiina siitä järin pitänyt ja arvaatte luultavasti miksi. Mutta jos ette, voin sanoa että laulu liittyi Artsiin.
“Hyvää joulua koko poppoolle!” Josefiina sanoi tallipihalla. “Tämä retki oli ihana, otetaan taas ens vuonna uusiks.”
Talutin Foxin sisään talliin jossa riisuin siltä varusteet ja harjasin sen perusteellisesti, en halunnut että Artsi suuttuisi.
Ja kohta Artsi tulikin varmistamaan että Fox oli kunnossa.
“Olikos kiva?” mies kysyi.
“Olihan se!” vastasin hymyillen. “Ja hyvää joulua vanhuksellekin…”
Artsi loi minuun murhaavan katseen mutta vastasi sitten:
“Hyvää joulua… pikkunen.”
- Maissi
Sanni:
Lumi narskui kenkieni alla kävellessäni kohti tallia. Astuin ovesta sisälle ja ylitseni pyyhkäisi pipareiden ja glögin maukas tuoksu. Hevosten karsinat oli koristeltu säihkyvillä nauhoilla ja olihan sisälle tuotu joulukuusikin. Tallissa oli aivan mieletön tohina, alkaisihan aattoratsastus puolen tunnin päästä. Lähdin metsästämään lisäsiivestä Seran karsinaa, jolla menisin ensimmäisen aattoratsastukseni.
- Hei Sera, tervehdin rauhallisesti tammaa astuessani sen karsinaan. Sera mulkoili minua karsinan perältä ja luimien kalisutteli hampaitaan.
Sain kuin sainkin Seralle riimun ja kiinnitin tamman vetosolmulla kaltereihin.
- Kyllä mä uskon, että me tullaan toimeen. Vai mitä Sera? puhelin tammalle sukiessani sen karvaa. Siirryin kaulan alta ponin toiselle puolelle ja suin ponin siltäkin puolelta, jonka jälkeen vaihdoin pehmeämpään harjaan ja harjasin jalat.
Kun sain kaviot puhdistettua, lähdin hakemaan Seran varusteita. Anne oli vaihtanut huovan punaiseksi ja jättänyt satulan päälle tonttulakin. Hymyillen otin satulan kainalooni ja nappasin suitset seinältä.
Sera liikkui hermostuneesti laskiessani satulan pehmeästi sen selkään.
- Eihän se kamalaa ollut? kuiskasin tammalle tarjotessani kuolaimia sille. Sera otti mukiloimatta kuolaimet ja laitoin itselleni, sekä Seralle tonttulakit.
- Onko kaikki valmiina? Anne kysyi saaden myöntäviä vastauksia. – Sitten lähdetään!
Talutimme ratsumme tallipihalle ja pehmeästi reikä reiältä kiristin satulavyötä. Sitten ponkaisin selkään ja mittasin jalustimet.
Katselin ympärilleni ja huomasin, että suurin osa olivat lähteneet matkaan ilman satulaa. Itse olin Seran säikyn luonteen vuoksi tullut satulalla, en halunnut päästä maistelemaan tuota valkoista ainetta…
Muodostuimme nopeasti jonoksi , pidin Seran kanssa paikkaa pitkän letkan viimeisenä. Elli jakoi meille lyhdyt, jonka jälkeen pääsimme matkaan.
Sera käveli jännittyneenä katsellen ympärillämme olevaa valkeaa metsää. Yritin saada tamman rentoutumaan silittäen ja puhuen, mutta se ei auttanut yhtään. Seran pelokkuudesta huolimatta pystyin nauttimaan metsän tunnelmasta; oli hämärää. Puut olivat harvinaisen kauniita, tuuli ei ollut varisuttanut niiden lumikerrosta.
Annelta jonossa kulki taaksepäin viesti, että lähtisimme raviin. Painoin pohkeet hellästi Seran kylkiin ja se lähti liitelemään kepeästi eteenpäin. Tamma viskoi päätään ja yritti lähteä laukalle, mutta sain pidettyä sen ravissa.
Hetken kuluttua vaihdoimme askellajia laukkaan. Annoin Seralle selkeät laukka-avut ja tamma nosti tahdikkaan laukan. Olin valmistautunut kaikkeen; puu tiputti lumet oksiltaan ja Sera pomppasi välittömästi pystyyn. Pysyin selässä ja jatkoimme matkaa laukalla.
Hämäryys vaihtui nopeasti pimeydeksi ja pysähdyimme sytyttämään lyhdyt.
- Nyt kun lyhdyt on sytytetty kävellään takaisin Seppeleelle rauhallisesti käynnissä laulellen muutaman joululaulun, Anne sanoi ja lähdimme kulkemaan hänen perässään tallia kohti. Sera rentoutui, eikä säikkynyt enää yhtään niin paljon kuin tulomatkalla.
Anne aloitti hiljaisella äänellä laulamaan. Pian mukaan liittyi etupää ja kohta koko 31 ratsukon letka lauloi:
Jouluyö, juhlayö,Päättynyt kaikk' on työ,
Kaks vain valveill' on puolisoa
Lapsen herttaisen nukkuessa,
Seimikätkyessään, seimikätkyessään!
Jouluyö, juhlayö,
Paimenill' yksin työ,
Enkel' taivaasta ilmoitti heill':
"Suuri koittanut riemu on teill'!”
Kristus syntynyt on, Kristus syntynyt on!
Jouluyö, juhlayö,
Täytetty nyt on työ,
Olkoon kunnia Jumalalle!
Maassa rauha, myös ihmisille
Olkoon suosio suur', olkoon suosio suur’!
Aimie:
Tallissa oli ihanan lämmin ja jouluinen tunnelma, kun astuin sisään. Ympärilläni pörräsi niin hengailijoita kuin hoitajiakin, kaikki tulossa aattoratsastukseen. Huomasin Jaakon juttelevan turvallisen välimatkan päässä innokkaista tallitytöistä jonkun miekkosen kanssa. Kuten arvelinkin, kyseessä oli lähistön ravitallin pääjehu Artsi, josta en sen enempää tiennytkään. Olihan äijästä liikkunut monen moista huhua, mutta...
"Foxi, älä töni!"
Kun käännähdin, näin pienen ponityttö-Maissin harjaamassa isoa lämminveristä enkä pystynyt pidättämään tirskahdusta.
"Mites sä tällasen olet saanut ratsuksi?" kysyin ja annoin hevosen haistella kättäni.
"Seppeleen hevoset loppu kesken, joten Anne määräs Artsin tuomaan ravitallin hevosia tänne", Maiss selitti. "Saa nähdä mitä tästä tulee."
"Jep", vastasin irvistäen myötätuntoisesti. Minuakin olisi hirvittänyt ratsastaa isolla hevosella, vaikka ei Fox kuulemma isoimmasta päästä ollut. Olin onnellinen, että sain ratsastaa kiltillä ja pienellä Taigalla - joka muuten kaipasi harjausta.
"Parempi mennä Taigan luo, ettette joudu meitä odottelemaan", tokaisin Maissille ja tämä heilautti kättään jatkaen Foxin puunausta.
Aitalla oli myös Fiia puunaamassa Pellaa. Juttelin tytön kanssa hetkisen sitä sun tätä, lähinnä hevosista ja joulusta, mutta niistähän riitti juttua pidemmäksikin aikaa. Huomasin taas jääneeni suustani kiinni, joten painuin sisään aittaan hakemaan Taigan kamoja. Kun kaikki tarvittava oli kerätty kokoon silmittömän etsimisen jälkeen, suunnistin karsinalle. Taiga katsahti minuun uteliaasti kun rojahdin sisään harjapakin, loimen, suitsien ja loimivyön kanssa. Kaatumisesta sain kiittää loimivyötä, joka oli jotenkin onnistunut sotkeutumaan jalkoihini. Pehmeä kerros heiniä ja turvetta turvasi onneksi pehmeän laskeutumisen. Vaatteitani - paksuja talvitamineita, tietty - pudistellen nousin pystyyn ja huomasin tavaroiden levinneen ympäriinsä.
"Ei ei Taiga, ei sitä saa syödä vielä..." vinkaisin porkkanapussia tavoittelevalle hoidokilleni. Konttasin karsinan lattialla ja yritin kättäni heiluttamalla saada tamman perääntymään porkkanoiden luota. Hölmistyneenä se peruuttikin hiukan ja sain pelastettua pussin.
"Jos olet kiltisti, niin saat yhden ennen kuin lähdetään", tokaisin vietyäni porkkanat turvaan ja alettuani harjata Taigan paksua talvikarvaa. Kiitin onneani että nyt oli talvi, sillä turkista ei löytynyt muuta kuin irtolikaa. Kavioiden puhdistus sujui hitaammin, sillä lumi oli paakkuuntunut ihanasti kavioihin, ja sainkin ähistä hetken aikaa ennen kuin paakut olivat irronneet.
Halusin ratsastaa ilman satulaa jäätymättä kovin pahasti, joten heitin kevyen loimen Taigan selkään ja kiinnitin sen. Eipähän tulisi ratsullekaan kylmä. Kuulin jo hälinää ulkoa, joten lämmitin hieromalla ja puhaltelemalla kuolaimet, iskin suitset Taigan päähän ja kypärän omaani, sekä paksut tumput käteen.
Pihalla riitti jos jonkinlaista ratsukkoa. Kaikille hoitajille ei ollut riittänyt ratsuja omista hoidokeista: Sanni ratsasti hermostuneesti steppailevalla Seralla ja Veronica oli saanut alleen Topin. Taiga höristeli korviaan ja katseli uteliaana ympärilleen minun äheltäessä sen selkään. Parin yrityksen jälkeen istuinkin turvallisesti pehmeän loimen päällä ja oli valmiina lähtöön. Muiden odotteluun meni jonkin aikaa, sillä porukkaa oli paljon. Lopulta kun kaikkien korvat olivat kuuntelutaajuudella, Anne laittoi meidät jonkinlaiseen vauhtijärjestykseen. Minä ja Taiga pääsimme kaksosten Ilun ja Elkun väliin.
"Miksei teillä ole tonttuvaatteita?" punaiseen lakkiin pukeutunut Elkku kysyi. Myös Eppu oli saanut itselleen tonttulakin.
"Ai niin, unohdin omani aittaan... enkä kyllä mene enää hakemaan", selitin. "Mutta tää punainen loimi ajaa kyllä saman asian", naurahdin ja silitin kirkkaanpunaista loimea.
Asetuimme jonoon ja Elli jakoi meille jokaiselle oman lyhdyn. Nyt ainakin näkyisimme pimenevässä illassa. Vaikka tuskin kukaan tähän aikaan aatosta ulkona liikkuisi, ainakin niin ajattelin. Anne hihkaisi ja jono lähti eteenpäin Ellin jäädessä vilkuttamaan.
Kävelimme rauhallista tahtia pitkin tietä. Pakkasta oli ehkä muutama aste ja ilma oli tyyni. Nautin ihanasta jouluisesta tunnelmasta Taigan astellessa varmana eteenpäin. Oli ihanaa vain olla hiljaa ja katsella hämärtyvää lumista metsää ympärillämme. Vain harvat juttelivat, hekin aivan kuiskaten.
"Ravia", Anne huudahti jonkin ajan päästä ja pian lumi alkoi pöllytä joukkomme ravatessa rauhallisesti. Aluksi lyhdyn kannatteleminen oli tuntunut haittaavan tasapainoani, mutta nyt pystyin istumaan rauhallisesti satulassa. Kiitin onneani, että hoidokillani oli pehmeän ponimaiset askellajit eikä se kompastellut kertaakaan.
Ravattuamme kohtuullisen pitkään siirryimme käyntiin ja eipä aikaakaan, kun Anne kuulutti kaikille että kaikkien päästyä mutkan taakse olisi luvassa laukkaa. Hevoset höristelivät korviaan kuullessaan tutun sanan, ratsastajat hymyilivät ja kikattivat innosta.
Kun viimeinenkin ratsukko oli mutkan takana Anne nosti laukan Riinallaan ja kaikki seurasivat sitä innokkaaseen laukkaan. Mahassa kipristeli ihanasti ja teki mieli nauraa. Annoin Taigan valita tahdin, sillä jättiaskeleilla loikkivaan Eppuun meillä oli hyvä välimatka. Olisin voinut jatkaa laukkaa vaikka maailman loppuun saakka.
Pimeä alkoi laskeutua ja pysähdyimme hetkeksi sytyttämään lyhdyt. Kävelimme rauhassa kohti tallia ja lauloimme yhdessä herkkiä joululauluja. Tästä joulutunnelma ei paranisi. Lenkin jälkeen tallipihassa kaikki olivat yhtä hymyä ja hiljaisuus rikkoutui heti kaikkien alkaessa vaihtaa mielipiteitä ratsastuksen sujumisesta.
Minä karkasin muiden luota aittaan purkamaan Taigan ja antamaan sille ansaitun lahjansa. Kun tamma oli hoidettu kuntoon, kaivoin laukustani esiin jo esittelemäni pussin.
"No niin, nyt saat", mutisin heittäessäni porkkanaisen sisällön tamman ruokakuppiin. Taiga ei odottanut hetkeäkään vaan pisti porkkanat heti parempiin suihin.
"Hyvää joulua, Taiga", kuiskasin ja halasin tammaa tiukasti.
Josefiina:
Kulkuset, kulkuset, kilvan helkkäilee... Jouluaattoaamun sinisessä hämärässä tuntui jotenkin ylelliseltä tarpoa liinaharjaisen suomenhevosen rinnalla tallia kohden. Tajusin, miten etuoikeutettu olinkaan: sain elää siitä, mitä rakastin, eli hevosista. Lisäksi omistin kaksi kadehdittavan upeaa ratsuhevosta sekä koko lauman persoonallisia tuntsareita. Tästä olin haaveillut aina, ja nyt vietin joulua lapsuuteni unelman keskellä. Hymyilin lumihiutaleiden leijaillessa hiljaa ympärilläni ja katsahdin lempeästi Toivoa, joka kulki leppoisasti turpa selkääni vasten. Mitä muuta olisin voinut toivoa?
Tallissa olikin huisketta ja vilinää, mutta tällä kertaa touhuilusta oli kaaos kaukana: kaikki olivat virittäytyneet jouluisaan rauhaan, ja tavallinen kikatus ja kälätys oli poissa. Kukin puuhasteli oman sydänkäpysensä parissa, keskustelut käytiin tavallista hiljaisemmalla äänellä ja talliväen kasvoilla näkyi selittämättömiä hymyjä. Hevosetkin tuntuivat olevan tavallista yhteistyöhalukkaampia – liekö tosin syynä ollut niille jatkuvasti syötetyt herkut, jotka olivat saaneet yhden jos toisenkin kopukan vatsanympäryksen pyöristymään...
Aloin kaikessa rauhassa laitella Toivoa valmiiksi. Toivo nautti pitkistä suanvedoista täysin rinnoin ja puhalteli lämmintä ilmaa kasvoilleni. Yksi jos toinenkin tallityttö pyörähti karsinan edessä toivottelemassa hyvät joulut, ja vastailin flikoille lämpimästi. Vaikka viime aikoina pipo olikin ollut hitusen kireällä, näin jouluaattona ei minullakaan olisi ollut sydäntä äksyillä ja kiukutella. Toisaalta eipä ollut syytäkään, koko lössi näytti käyttäytyvän harvinaisen esimerkillisesti.
En olisi millään malttanut lopettaa Toivon valkoisten jouhien selvittelyä, mutta kellonajan tarkastettuani totesin, että minun olisi vain tyydyttävä peikkotukkaiseen ratsuun, jos meinasin retkelle mukaan ehtiä. Varustamiseen ei kuulunut kuin tovi, Toivo kun jätti kaikki tavanomaiset ylimääräiset hössötykset pois näin joulun kunniaksi. Kiskoin puoliväkisin vintiltä kaivamani tonttulakin ratsastuskypäräni päälle ja lähdin taluttamaan jyhkeää suokkiani ulkoilmaan.
En ehtinyt kissaa sanoa, kun jotakin punaista ja sätkivää pelmahti päälleni.
”Hyvää joulua Jossurakas!” Elli kiljui sulkien minut tiukkaan halaukseensa.
”Eiks toi oo vähän pöhköä, justhan me lähdettiin saman puuropöydän äärestä”, naurahdin huvittuneena mutta vastasin rutistukseen. Toivokin halusi huomiota ja hamuili Ellin hiuksia huulillaan.
”Yäk”, Elli äsähti ja tökkäsi puten pään kuontalostaan. ”Älä viitti, Toivo, mä oon saanu jo tarpeeks huomionosoituksia miehiltä tälle aatolle, kiitos A. Laaksosen.”
”Noh?” Kohotin toista kulmaani huvittuneena.
”Et halua kuulla, millaset assosisaatiot sillä on tonttupukuihin sonnustautuneista naishenkilöistä”, Elli vastasi kuivasti. ”Jätkä kattonu varmaan vähän liikaa jouluaiheista aikuisviihdettä.”
”Paljon mahdollista”, totesin hymyillen samalla kun punnersin Toivon leveään selkään. ”Mutta yritä nyt tulla toimeen sen kanssa, onhan se ihanaa että saatiin järkättyä rekiajelu niille, ketkä ei ratsastusretkelle mukaan lähteneet.”
”Joo, tosi ihanaa. Ethän sä joudu sen kanssa täällä kökkimään koko päivää”, Elli murahti happamasti ja jatkoi sitten viekas hymy huulillaan: ”Paitsi että ai niin, sä et varmaan laittais sitä pahitteeksi?”
”Äsh, älä jaksa”, murahdin ja ohjasin Toivon nopeasti kauemmas piilottaakseni punehtuneet poskeni.
Ja niin aattoratsastus polkaistiin käyntiin iloisen oloisen Annen johdolla. Jonon muodostaminen oli hetkellisesti hiukan hysteeristä, kun Floora yritti sohia kavioillaan kaikkia sivutseen kulkevia ja Sera tanssahteli hermostuneena. Lopulta kaikki olivat suurin piirtein suorassa letkassa, ja lähdimme käpöttelemään letkeässä käynnissä kohti lumista metsää. Lumi narskui hevosten kavioiden alla ja sieltä täältä kuului tyytyväisiä huokauksia: kaikki nauttivat retkestä ensi metreiltä saakka.
Toivolle paikka Myntin ja Bladen välissä ei tuottanut vaikeuksia ja ruuna käveli pitkin, innokkain askelin eteenpäin. Olin lyhyessä ajassa kiintynyt suunnattomasti jykevään, komeaan suomenhevoseeni, enkä olisi luopunut siitä mistään hinnasta. Toivo oli yksi tallin ilopillereistä, niistä, jotka jaksoivat aina ilahduttaa pehmeällä hörinällään muutenkin kuin ruoka-aikoina. Putte oli sopeutunut nopeasti Seppeleen arkeen ja tuli toimeen kaikkien kaksi- ja nelijalkaisten kanssa. Oli sitä jo kyselty hoitsuksikin, mutta toistaiseksi halusin nauttia hevosesta ylhäisessä yksinäisyydessäni.
Onneksi ratsastajat pysyivät tilanteen tasalla, vaikka muutamia läheltä piti-tilanteita pääsikin sattumaan. Olin hieman huolissani tulisen Seran paikasta jonon viimeisenä, mutta pelkoni osoittautuivat turhiksi, kun Sanni pysyi hienosti temppuilevan tamman selässä. Tytöt rupattelivat keveästi keskenään ja osallistuin itsekin välillä keskusteluun, mutta pääosin keskityin nauttimaan hiljaisuudesta ja siitä jouluisesta rauhasta, joka hiipi sisimpääni.
Laukkapätkääkin olimme Annen kanssa murehtineet etukäteen, mutta sekin sujui mainiosti. Toki spurtti oli yhtä adrenaliinintäyteinen kuin tavallisestikin, mutta pääosin olin tyytyväinen ratsastajiin. Jälleen sain kauhusta kankeana katsoa muutamaa kiperää kiihdyttelijää edelläni, mutta kaipa hevosetkin ymmärsivät, ettei nyt ollut syytä pokkuroida.
Hämärän levittäytyessä hiljalleen Liekkijärvelle pysähdyimme sytyttämään lyhdyt, jotka olimme varanneet mukaamme. Ihme, ettei kenenkään tuikku ollut vahingoittunut vauhdikkaan laukkapyrähdyksen aikana. Hämärän keskelle kauniisti piirtyvät hevoset ja välkehtivät lyhdyt toivat ratsastukseen maagista tunnelmaa. Puheensorinakin hiljentyi entisestään, sanoja ei tarvittu: kaikki tunsivat saman, ruton lailla leviävän joulumielen.
Matka tallille sujui aivan liian nopeasti Toivon pehmeän käynnin tahdissa. Yhteislaulut ja ratsastajien huulilla helmeilevät hymyt valoivat minuun valoa ja energiaa. Tämän retken voimalla tiesin jaksavani palata arkeen joulupyhien jälkeen.